KEVÄTLEGENDA
Muistan kuulaan pylväskaupungin, siintävän kuin usva vuoritiellä. Kerran enkeliä rakastin alla puiden kukkivien siellä. Sairas olin, vaikka suonissani kuohui kevät kohiseva maan. Enkeli, vaikk' etsit huuliani, kuuluit Jumalalle kokonaan.
Olit intohimo, puhtaus. Silmäni kun silmissäsi uivat, poltti verta pyhä juopumus — yllä, alla taivaat avartuivat. Hiuksiesi hyasintinhuuman tunsin värisevin sieraimin, yli otsas valkoisen ja kuuman tuhat hyväilyä tuhlasin.
Mutta kaukaisuuteen huimaavaan aina multa olentosi haipui. Luotas sydämeni puoleen maan pahaa, mustaa unta nähden vaipui. Miten köyhäks elämäni saikaan! Viluun herää aamut nuoruuden, niinkuin lumen sulamisen aikaan puhkee parvi tummain krookusten.