DANSE MACABRE.
Taas taudin poltetta, purppuraa on täynnä puistikot, kentät, kunnaat. Näin kesän huumeisen kisailusta syys korjaa katkerat lunnaat. Oi, kaikki kauneus sairastaa! On marjat pihlajan niinkuin verta. Tuo kuumehehkua, kuihtumusta maan riemu runsainkin kerta.
Syysusvat kalseat kaupungin nyt kietoo vaippaansa lailla houruin ja hiilenkarvaiset sauhut mataa tuol' yllä kattojen kouruin. On löyhkä ilmassa spitaalin ja myrkkyhöyryjä nousee maasta. Vuon ruostelaineihin lehdet sataa kuin rutonkeltainen saasta.
Nyt kutsuu kuolema karkeloon, jo vinkuu viulut ja rummut raikaa ja tuhkanharmaalta taivahalta vain nauru naakkojen kaikaa. Siis tanssi hillitön alkakoon! Puut huitoo hurjasti oksin paljain ja kolkon tuomiokirkon alta käy vainaat juontihin maljain.