ROCOCO.
Kurkistaapi sisään ikkunasta talviaamu takaa uudinten nukkujata vuoteen silmäillen, naista nuorta, vielä melkein lasta.
Illan kaunotarta katsoo huomen,
näkee ihon heljän harmenneen,
sinertävän vaon piirtyneen
alle ummistetun silmäluomen.
Silkkihiukset sekoo pehmeästi
pieluksien kultakirjailuun,
mutta pienen, pilkallisen suun
punamaali viiltää pistävästi.
Rutistuneet ruusut peittää maton huivi, viuhka, kirje vierellään. — Aamuauringoll' on hymyssään kaihomieli sanoin lausumaton.