NETKRON SADUSTA.
Netkron laulu.
Ma kylven aamun noustessa Niilin rannalla, kun taivas sinihehkuvana palaa. Soi pääni yllä palmujen raikas humina, ja vesiheinä polviani halaa.
Mun ruumiini on nuori ja ruusuntuoksuva,
sen syleilyynsä sulkee vilpas Niili.
Ma lootuskukan lailla keinun virran laineilla,
mut poskeni on polttavat kuin hiili.
Ma lootuskukan lailla keinun virran laineilla, ja tyttö valkein kaupungissa lienen, mut poskeni on punaiset, ah, pelon hurmasta: on kotka vienyt sandaalini pienen!
Pyhä lintu.
Ja kedolla juur' oikeutta jakaa ruhtinas, kun huutoon puhkee tuhatpäinen kansa: sen yllä kaartaa korppikotka, ilman valtias, ja kohu kuuluu siiveniskuistansa!
Kuin tervehtien pudottaa se pienen sandaalin
nyt maahan mahtavimman jalkain juureen,
ja taivaan sineen kohoo jälleen komein kaarroksin!
Jää kansa kaikki ihmetykseen suureen.
Mut papit viisaat selittää: »Oi poika Auringon,
tää ennusmerkki onnea on tuova!
Näin pyhä lintu valinnut lie sulle puolison.
Oot hänen kanssaan kulta-ajan luova.»
»Ape rek!»
Tää mistä torven toitotus ja rumpuin pauhu tuo
ja huudot, jotka valtatiellä kajaa?
Käy Farao nyt viininmyöjän, muukalaisen luo.
Hän majan eteen vaunuillansa ajaa.
On kautta pyramiidein maan hän neittä etsinyt,
ken sandaalin vois tuta omaksensa.
Oi Netkro, synnyinhetkelläs on tähti hymyillyt:
sun ruhtinas nyt nostaa rinnallensa!
Oi Netkro, laske viiniruukku kädestäsi pois,
mi liian kaunis halpaan ompi työhön.
Hän vaunuissaan sua odottaa, ei viipyvän sun sois
Vain kiinnä kukka tummain hiustes yöhön!