I

Eva-täti.

Joskus tapahtuu, että maailmannaiset keskittävät parhaimmat voimansa ja toimintahalunsa, joka ennen on harhaillut minkä missäkin, siihen ajankohtaan, jolloin he muuten unohtuisivat kuten muutkin kuihtuneet kukat. Tällainen henkilö oli hyvin komea, paljon lukenut ja matkustellut sekä koti- ja ulkomailla ihailun esineenä ollut leskivapaaherratar Löwesköld.

Maailmansota oli pakottanut hänet jäämään Ruotsiin koko vuodeksi, mutta tästäpä pakosta tulikin se gordilainen solmu, jonka hänen valveutunut tarmonsa äkillisen voimakkaasti katkaisi. Hän omisti yhden niitä vanhoja, kauniita huviloita, joista osa Östermalmin kaupunginosaa aikoinaan oli tunnettu yhtenä Tukholman viehättävimpiä paikkoja. Hienon, valkean talon ympärillä levisi hyvin hoidettu puutarha, missä puut herättivät kunnioitusta vanhuudellaan ja muhkeudellaan ja missä kukat viihtyivät niin hyvin, että ne puhkesivat näkyviin lumesta jo maaliskuussa ja pysyivät useimmiten elossa marraskuuhun, vieläpä toisinaan jouluunkin saakka.

Vapaaherratar oli liikkunut viidenteenkymmenenteen ikävuoteensa asti korkeissa, komeissa huoneissa (puoli vuotta avioliitossa oltuaan hän oli täällä joutunut leskeksi) eikä ollut kertaakaan tullut ajatelleeksi, että niitä saattoi käyttää muuhunkin kuin loistaviin juhliin. Hän oli aina ottanut vastaan ulkomaisia ystäviään rakkaina vierainaan ja seurustellut mannermaan eurooppalaisten kanssa niinäkin lyhyinä aikoina, jolloin hän oli kotimaassa.

Sodan puhkeamisesta saakka oli hänen luonaan ollut eräs kasvatuslaitoksen johtajatar Dresdenistä ja kaksi ranskatarta, toinen taidemaalari, toinen pianotaiteilija, ja nämä kolme muukalaista olivat ensimmäiset, jotka saivat kuulla vapaaherrattaren ajatusjuoksun päätöksen.

"Minä tahdon saada aikaan jotakin hyödyllistä yksinäisessä elämässäni", sanoi hän. "Olen tottunut elämään suurellisesti ja näkemään paljon ihmisiä ympärilläni, ja sitäpaitsi minä kaipaan iloista ja hyödyllistä toimintaa. Mieleni tekee perustaa sivistävät oppikurssit nuorille tytöille, jotka ovat päättäneet koulunkäyntinsä. Ennen on ruotsalaiset tytöt aina lähetetty ulkomaille. Nyt se on vaikeaa. Useat tuttavistani ovat päivitelleet, mihin he lähettäisivät tyttärensä juuri sinä vuonna, jolloin nämä eivät tiedä, mihin olisi antauduttava. Seitsemälle nuorelle on tilaa tässä huvilassa. Toisin sanoen saa kaksi makuuhuoneensa piharakennuksessa. He saavat oppia kieliä, musiikkia, piirustusta ja muita yleisiä sivistäviä aineita ja sitäpaitsi tuntea olevansa viihtyisässä kodissa Eva-tädin luona. Ikä voi mieluimmin olla kuudentoista ja yhdeksäntoista välillä ja perhesuhteet sellaiset, että nuo kasvattini käsittävät minun kodissani vallitsevat tarkoitusperät ja maailmankatsomuksen. Kysymyksessä ei ole mikään armeliaisuustoiminta, vaan miellyttävä askartelu itselleni ja rattoisa ja hyödyllinen ajanvietto noille seitsemälle valitulle."

Näillä sanoilla oli perustus laskettu, ehdotuksen hyväksyivät innostunein mielin sekä fräulein Stock että mademoiselles Renard. Laadittiin työjärjestys. Kaikki kolme ulkomaalaista naista tarjoutuivat antamaan opetusta, lisäksi hankittiin eräs mrs Faith, eräs fil. tohtori Krabbe ja eräs koulukeittiöopettajatar, jotka saisivat hoitaa määrättyjä tunteja.

Ilmoittaminen ei ollut tarpeen. Tarjokkaita ilmaantui joka taholta, niin että vapaaherrattaren oli pakko valita ne, jotka hän katsoi soveliaiksi.

Tukholmalaisia tyttöjä hän ei tahtonut ensinkään. Hänen mielensä teki olla äidin sijaisena nuorille. Hän piti niin sydämellisesti näistä nuorista tahdoista ja rohkeista sydämistä, jotka ikävöivät ensimmäistä kohtalonsysäystä, tahi jotka huolettomasti syöksyivät elämän aurinkoisiin aaltoihin, pelkäämättä äkkiä pudottavia syvänteitä.

Syyskuun viidentenätoista päivänä oli tyttöjen määrä saapua, edellisenä iltana vapaaherratar tarkasti vielä kerran nimiluettelon ja ne muutamat reunamuistutukset iästä ynnä muusta, jotka hän kustakin oli tehnyt.

Sonja Thomas, yhdeksäntoistavuotias, menee aikaisin kihloihin ja naimisiin. Haluaa oleskella Tukholmassa vaihtelun vuoksi, oppia yhtä ja toista, mutta ei mitään vakavasti. Tulee vanhasta, varakkaasta göteborgilaisesta kodista. Ainoa lapsi.

Maud Rydeman, kahdeksantoistavuotias, tilanomistajan tytär skoonelaisesta herraskartanosta, nuorin kahdeksasta sisaruksesta. Tuntuu vallattomalta ja laiskalta. Vanhemmat antavat ymmärtää, etteivät enää kykene pitämään häntä kurissa, mutta että he odottavat hänestä kaikkea hyvää aikaa myöten.

Mary Ehrestierna, kahdeksantoistavuotias. Ollut jo monessa mukana. Suuri suku Tukholmassa. Äiti oleskelee parantolassa, isä, everstiluutnantti, harjoittaa strateegisia tutkimuksia sotaakäyvissä maissa. Tyttö säädyllinen, mutta vähäpätöinen. Kuitenkin tavattoman musikaalinen. Kaksi veljeä.

Astrid Tolling, seitsentoistavuotias. Kirkkoherran tytär Itägöötanmaalta, hyväpäinen, aikoo opiskella kuvanveistoa. Iloinen, luonnollinen ja terhakka. Varmasti erinomainen toveri. Kolme veljeä, kaikki Upsalan yliopistossa.

Barbro Berting, kahdeksantoistavuotias, näyttää nuoremmalta. Isä leski. Tyttö tulee isoäitinsä, vapaaherratar Stiernuddin luota. Naimisissa oleva sisar Tukholmassa. Barbro kiintynyt kirjallisuuteen.

Märta Agnell, kahdeksantoistavuotias. Vanhemmat asuvat Berliinissä, isä suuren sähköyhtiön johtaja. Märta aikoo olla Tukholmassa kevääseen, jolloin hän ja hänen sisarensa, joka opiskelee sairashoitoa Köpenhaminassa, lähtevät matkalle tavatakseen muun perheen eräässä saksalaisessa kylpylaitoksessa. Märtasta näkyy tulevan tyypillisen hyvä ja uskollinen perheenemäntä. Hän aikoo sitäpaitsi suorittaa lastentarha-kurssin.

Minka Rozinsky, kuusitoistavuotias, slaavilaista syntyperää. Isä kaatunut sodassa. Äidillä, leskellä, viisi lasta. Oleskelee satunnaisesti neljän nuoremman kanssa Bergenissä erään norjalaisen ystävättärensä luona. Minka taitaa päästä erään rikkaan englantilaisen sukulaisen ottotyttäreksi, kun Rozinskyn perhe on sodan takia joutunut tuuliajolle. Kaikki heidän suuret maatilansa ovat poltetut tai muuten hävitetyt.

Eva-täti pani muistikirjansa pois ja nyökkäsi miettivästi. Hänen tehtävänsä ei ollut helppo. Nuoret ovat sekä arvostelevia että vaativaisia ensimmäisinä kukkaanpuhkeamis-vuosinaan, kun he vielä luottavat itseensä ja maailmaan. Ja hän tahtoi, että Löwesköldin kasvatushoitola olisi enemmän kuin tavallinen koulu. Hän toivoi, että ne henkiset kyvyt, joita hän ryhtyi muokkaamaan, edes hiukan saisivat avaruuksien valoa tietoihinsa ja ajatuksiinsa menettämättä naisellisuutta, joka hänen mielestään oli kallisarvoinen aarre. Uusisuuntainen ei Eva-täti ollut tämän sanan helppotajuisessa, kuluneessa merkityksessä. Hän oli ollut mukana siinä ajassa, jolloin tyttöjen kasvatus kulki nimellä "edukation", ja kaikissa hänen miellyttävissä liikkeissään oli sivistyksen hienoa, siroa suloutta, johon liittyi tyyni arvokkuus.

Hopeanvalkoinen tukka huoliteltuine kampauksineen ja pukevine kiehkuroineen kehysti pieniä, hienopiirteisiä, vilkkaita kasvoja, joiden iho oli heleän kukoistava. Silmät paloivat syvinä ja tarmokkaina älykkään, leveän otsan alla. Suunseudussa oli vielä rakastettavaa hymyä, jonka vaikutuksesta unohti, kuinka kuihtuneet huulet olivat. Hänen vartalonsa oli suora ja solakka. "Hän käyttäytyy kuin armollinen kuningatar", oli hänestä aina sanottu.

Mainitut seitsemän tyttöä saapuivat määrättynä päivänä, ja hiljainen huvila kajahteli mätkähtelevistä matkalaukuista, kiitävien jalkojen kapseesta, naurusta ja juttelusta. Äkillinen muutos ylhäisestä hiljaisuudesta hälinään ja touhuun tuntui melkein sietämättömältä talon neljästä naisesta.

Mutta illempana hyörinä lakkasi, ja teetä juodessa olivat neitoset varsin ujoja ja siivoja. "Seitsemän suljettua päiväkirjaa", ajatteli Eva-täti. "Joka vuorokausi kirjoitetaan niihin rivi hyvää ja pahaa, mutta nuo vähäiset elämänsanat täytyy saada lukea ja ymmärtää."

Tyttöjen sanoessa hyvää yötä Eva-täti suuteli kutakin heistä otsalle, ojennettuaan ensin oman valkean, sormuskoristeisen kätensä heidän suudeltavakseen. Maud Rydeman ja Märta Agnell näyttivät nyrpeiltä ja hämmentyneiltä tästä hyvästelystä, mutta taipuivat kuitenkin. Jo nyt olivat täyshoitolaiset selvillä siitä, että Eva-tätiä oli toteltava. Koko hänen olentonsa herätti kunnioitusta, mutta Maud ajatteli kuitenkin, ettei hän "ensinkään halua kulkea talutusnuorassa. Olihan aina olemassa jokin keino pujahtaa tarkastuksesta".

"Me tapaamme täsmälleen kahdeksan aikaan ruokasalissa huomenaamulla", sanoi vapaaherratar ystävällisesti. "Työjärjestys on jo laadittu, ja kun olette nukkuneet hyvästi matkan jälkeen, käymme heti käsiksi työhön."

Sonja Thomas ja Barbro Berting, jotka olivat koulutovereja ja parhaita ystävyksiä, olivat toivoneet saavansa yhdessä haltuunsa sievät parihuoneet muratin verhoamassa piharakennuksessa, ja kun vapaaherratar oli silmäillyt heitä tutkivasti, olikin näyttänyt siltä, että heidän toivomuksensa täyttyy. Eva-tädin ystävällinen, rakastettava hymy lienee virittänyt heihin tämän toivomuksen. Se meni kuitenkin myttyyn, sillä pään pehmeästi kumartuessa lankesi tuomia.

"Ei, luullakseni meidän täytyy järjestää niin, että Mary ja Astrid saavat nuo parihuoneet. Makuuhuoneen edessä pienessä salongissa on mielestäni varsin sopiva ottaa vastaan sinun sukulaisiasi, Mary. Sonja ja Märta saavat kumpikin vierashuoneensa, sinisen ja punaisen, Minka saa keltaisen. Maud ottaa minun sänkykamarini yläpuolelta pienen kulmahuoneen, ja neiti Barbron me panemme torniin. Niin nuoret jalat eivät ole milläänkään, vaikka raput ovatkin jyrkät."

Nyt läksivät tytöt huoneisiinsa, joihin kohta ilmestyi kunkin luonteen mukainen persoonallinen leima.

Sinisessä vierashuoneessa, missä Sonja hallitsi, oli jo asetettu kirjoituspöydälle erilaisia valokuvia; lipastolle oli siroteltu mitä moninaisimpia pikku esineitä. Pitkä, vanhamuotinen sohva oli saanut pari aivan uusikuosisinta silkkityynyä. Pöydällä sen edessä oli kookas kristallimalja, jossa oli mitä ihanimpia tummanpunaisia ruusuja, ja sen vieressä oli makeisrasia täynnä herkkukonvehteja. Repaleinen ja ympäristöänsä rumentava helppohintainen kirja "Päästä minut" oli paiskattu sänkyyn. Huoneessa ei ollut mitään, mikä olisi vähääkään viitannut vakavaan askarteluun.

Mutta lihavan, vaaleatukkaisen Märtan punaisessa huoneessa oli pöydälle ladottu sopusuhtaiseen järjestykseen talous- ja keittokirjoja, Grimmin ja H.C. Andersenin sadut ja eräs lentokirjanen: "Pienokaisemme". Leveälle ikkunakamanalle Märta oli nostanut jättiläisrasian, jonka sisällys olisi riittänyt pienehkön ompeluliikkeen tarpeiksi. Sängyn yläpuolelle hän oli ripustanut Agnellin perhettä kokonaisuudessaan esittävän suurennetun valokuvan, joka oli otettu vanhempien hopeahääpäivänä. Jotakin pyöreää, valoisaa ja lauhkeaa oli tuossa ryhmässä, joka oli sijoittunut erään huvilan rapuille, ja yläpuolella oli luettavana: "Heimatsliebe".

Minkan ihastuttava keltainen huone, jonka kukikasta leinikkökuosista sisustusta länsiaurinko kultasi, ei ollut tänä iltana edullisen näköinen, ylt'yleensä oli näkyvissä tavaroiden huolimattoman purkamisen jälkiä, pukuja, kirjoja, jalkineita ja soittovehkeitä sikinsokin, ja keskellä tätä sotkua istui Minka ahmien erästä romaania. Toinen käsi piti kirjaa tarpeettoman lähellä mustia samettisilmiä, toisen käden hän oli pujottanut syvälle tummaan, kiiltävään tukkatiheikköön, joka vuolaan, tuuhean harjan tavoin laskeutui kapealle tytönselälle ja kulmikkaille hartioille. Hän oli pieni ja hoikka ja hentojäseninen, huolimattomasti puettu ja korvarenkailla, sormuksilla ja muilla koruilla vahvasti koristettu, näki aivan selvästi, ettei Minkalla ollut aavistustakaan köyhyydestään. Kaikki meni häneltä huolimattoman oli-miten-oli-menetelmän mukaan. Ja hänen kapeilla, ruskeilla kasvoillaan loisti veitikkamainen kurittomuus.

Järeäjäseninen, mahtava Maud oli heti tuntenut vetovoimaa "pientä kimaltelevasilmäistä tenhotarta" kohtaan. He osaisivat kyllä yksissä neuvoin panna toimeen kepposia. Maud ei ollut purkanut matkatavaroitaan. Hän sanoo, ettei jaksa. Hävytöntä, että isä ja äiti olivat lähettäneet hänet pois. Eihän hän itse ollut tahtonut. Ja Maud heittäytyi toiseen nojatuoliin — kaksi tällaista oli sohvan sijasta — niin että liitteet natisivat. Leveät jalkateränsä ja tukevat raajansa hän ojensi pitkin pituuttaan, asettuessaan tutkimaan lähtevien junien aikataulua. Sanokoot mitä tahansa kotona, mutta hän ei jää tähän vankeuteen. Ja sitten hän vihelsi kuin äkämystynyt koulupoika.

Barbro Bertingin tornihuoneessa ei järjestys myöskään ollut mallikelpoinen. Kaikkialla vetelehti kirjoja, paperia ja aikakauslehtiä. Hän oli yrittänyt luoda jonkinlaista kokonaisuutta, mutta onnistumatta. Puvut olivat sentään päässeet vaatekomeroon ja yksi neljästä tuolista oli vielä tyhjä. Kaarevalle rokokosohvalle, joka oli soikean peilin alla, Barbro oli sijoittanut kirjapinot. Hän luki paljon ja enimmiten historiallisia teoksia, ja kun hän nyt, puolittain riisuutuneena, avasi milloin yhden, milloin toisen muistelmateoksen, pisti hänen silmäänsä ensi sivulta yksinkertainen omistus, joka oli kirjoitettu varmalla, miehekkäällä käsialalla: "Barbrolle ystävä H.B." Isoäiti ja Holger Boye, hänen lapsuuden- ja nuoruudenystävänsä, olivat ahkeraan lahjoitelleet pienelle lukuhimoiselle Barbrolle tervettä ja kehittävää lukemista. Ja viimeksi kuluneena vuonna, jolloin hän oli asunut rakkaan, suloisen isoäidin luona, hän oli oppinut pitämään arvossa hyvien kirjojen seuraa.

Inger Thomas, Sonjan serkku, oli myös opastanut häntä valikoimaan lukemista, jotavastoin Sonja oli koettanut vieroittaa häntä "mokomasta roskasta", mikä teki hänestä "ikävän vetelyksen".

Piharakennuksessa oli tytöillä jo kaikki järjestyksessä, ja he olivat vakuutettuja siitä, että he viihtyisivät mainion hyvin. Maryn siro, hyvin hoidettu persoona liikkui täysin tottuneesti sievässä kustavilaisessa salongissa, jonne hän oli tuonut spinetin, somasti täytetyn nuottihyllyn ja kallisarvoisen viulun. Hän kertoi Astridille, että hän oli avustanut monissa soitannollisissa iltamissa ja saanut tavattoman paljon kiitosta. Hänen ulkonevat vedensiniset silmänsä eivät juuri elostuneet, kun hän puhui soitosta, sen enempää kuin muulloinkaan, mutta hän oli aina hienon, kiltin ja säädyllisen näköinen. Huomasi myöskin, että hän oli koko suvun mielikki, ja vanhemmat olivat ilmoittaneet vapaaherratar Löwesköldille, että he olivat lähettäneet hänet kasvatushoitolaan välttääkseen rettelöitä, kun kaikki tahtoivat omistaa Maryn ja pitää häntä kodissaan. Sukulaisilta olikin jo tulvinut hänelle kutsuja, mutta ne olivat jääneet Eva-tädin talteen, sillä hänpä määräsi, milloin tytöt saivat lähteä kyläilemään.

Astrid ei välittänyt hitustakaan tuollaisista koreista nimistä ja arvoista, joita Mary lakkaamatta luetteli, mikä ei oikeastaan tapahtunut siksi, että hän olisi niillä ylpeillyt, vaan siksi, että ne kuuluivat hänen piiriinsä, ainoaan, minkä hän tunsi.

Hyräillen ja reippaasti järjesteli pikku Tolling, jota kotona sanottiin "sydänkävyksi", kapistuksiaan ja suuteli isän ja äidin valokuvia, ennenkuin läksi nukkumaan japanilaisen verhon taakse, joka jakoi tilavan makuuhuoneen kahtia.

Verhon toiselta puolen Astrid kuuli Maryn kirkkaan, aina jonkun verran uteliaana ihmettelevän äänen:

"Tiedätkö, onko totta, että Sonja Thomas on salakihloissa erään filosofiankandidaatin ja luutnantin kanssa, joka on hirveän rikas?"

"Luultavasti, mutt'en tiedä, onko se salaista, hänhän puhui siitä meille kaikille."

"Ei minulle."

"Et kai ollut sisällä. Muuten hän sanoi, että kihlaus julkaistaan uutenavuotena, ennen kuin luutnantti Freide lähtee jonnekin opintomatkalle, ja sitten he menevät syksyllä naimisiin, kun Sonja täyttää kaksikymmentä vuotta."

"Ajatteles sentään! Luuletko, että joku muu meistä on kihloissa?"

Astrid nauroi sydämensä pohjasta.

"En ainakaan minä, mutta sinusta ja muista en voi mennä takuuseen."

"Minusta?"

"Niin, sinähän sanoit 'joku muu meistä', enkä minä vielä tunne tyttöjä, minusta vain olisi hyvä, että jokaisella olisi jokin oikein elävä harrastus."

"Eikö heillä sitten ole? Minulla on musiikkini."

"Ja minulla rakas saveni, ja Sonjalla ehkä yhtä taipuisa luutnanttinsa, mutta Minka vain lentää ja keikkuu kuin kärppä ja pajattaa: 'Mais, c'est tout égal ça!' ja Märta — niin, tosiaankin, Märta on jo eine fromme und sehr weibliche deutsche Hausfrau — mutta mitä tulee Maudista?"

"Tarvitseeko hänestä tullakaan mitään? — Ei ole väliä tulla miksikään, minä arvelen, että täällä kehitytään vain huvin vuoksi."

"Ja minä arvelen, että on huvittavaa kehittyä."

"Niin, musiikissa, tietysti. Kuka on Barbro Berting? Jos hänen äitinsä oli syntyisin Stiernudd, niin olemme kaukaisia sukulaisia."

"Minä tiedän vain, että sekä Sonja että Barbro ovat Göteborgista ja ettei Barbro ole ollut kotonaan puoleen vuoteen. Hänellä kuuluu olevan kolme merkillistä sisarta. Vanhin kauneutensa, n:o kaksi työteliäisyytensä ja n:o kolme teräväpäisyytensä puolesta."

"Vai niin, no mutta eikö Barbro ole merkillinen?"

"Ei minun mielestäni. Hyvää yötä, Mary, minua jo nukuttaa."

Astrid melkein odotti Maryn kysyvän syytä hänen uneliaisuuteensa ja tunsi melkoista helpotusta, kun Mary sanoikin veltosti ja hyväntahtoisesti:

"Hyvää yötä, typykkä! Nuku makeasti!"

Vähän ajan kuluttua kuului Maryn ääni uudelleen.

"Nukutko, Astrid?"

"En ihan."

"Oletko laskenut, montako ikkunaruutua on tässä huoneessa?"

"En, mutta se on helposti tehty."

"Käykö päinsä, että lasket ne minunkin puolestani?"

"Minä luulen, ettei se vetele. Eikä myöskään saa sanoa sanaakaan, kun on laskenut, silloin ei uni toteudu."

"Eikö? No, hyvää yötä sitten."

"Hyvää yötä."

Astrid kuuli, kuinka Mary puoliääneen ja hyvin perusteellisesti laski ikkunaruudut, mutta sitten hän kääntelihe ja huokaili niin raskaasti, että Astrid oivalsi jonkin painavan hänen sydäntään. Hän melkein arvasi, mitä se oli. Mary oli huomannut pienen, lystikkään seinässä olevan lasiventtiilin, joka oli pyöreän pienoisikkunan näköinen. Lopulta Astrid ei voinut hillitä nauruaan. Hän purskahti raikuvaan nauruun. Mary tuntui kuuntelevan.

"Astrid!"

"Mitä?"

"Sopiiko laskea uudestaan?"

"Se voi käydä laatuun."

"Niin, näetkös, minä en tiedä — luuletko, että venttiilikin on laskettava?"

"Eiköhän, jääköön se pisteeksi. Piste perään, ymmärrätkö?"

Nyt oli Astrid nauranut kyllikseen ja halusi nukkua. Jo seuraavana päivänä hänen oli aloitettava työskentelynsä erään kuvanveistäjän luona.

Mary laski uudestaan hitaasti ja tarkkaan, ja sitten oli hiljaista. Hän taisi nukahtaa yht'äkkiä.