IV.
Seuraavana aamuna saapui Elna Ström Kalliolahteen. Niinkuin usein silloin, kun on kysymys sievistä ja rikkaista tytöistä, oli maine jonkun verran liioitellut hänen kauneuttaan. Hän oli tosin soma, ja hänen ulkomuotonsa oli erikoinen, mutta varsinainen kaunotar hän ei ollut. Hiukset olivat vaalean ruskeat, kulmakarvat tummat, hiukan vinot, silmät kauniin ruskeat. Kasvot olivat pienet ja pyöreät, vartalo siro. Koko olento teki lapsellisen vilkkaan ja pehmeän vaikutuksen.
Hän saapui varhain aamulla, pitkän yömatkan jälkeen ja meni kohta huoneeseensa lepäämään.
— Minne olet ajatellut sijoittaa neiti Strömin? kysyi johtajatar taloudenhoitajattarelta kulkiessaan ennen aamiaista ruokasalin läpi.
— Tuossa verannanpuoleisessa pöydässä on eniten tilaa.
— Hyvä on.
Pöytä oli toisessa päässä salia kuin se, missä tohtori ja Kivistö istuivat, ja jossain johtajattaren alatajunnassa liikkui sen johdosta tyytyväisyyden tunne. Ovelta kääntyi hän jo takaisin.
— Paikka verannanpuoleisessa pöydässä ei kuitenkaan ole sopiva neiti Strömille, sanoi hän. Hänen täytyy saada istua muun nuoren väen joukossa. Sijoita hänet esimerkiksi tähän tohtorin viereen.
— Mutta siinähän on herra Kivistön paikka.
— Vastapäätä sitten.
— Ei siinäkään ole tilaa.
— Hyvä ystävä, onhan tässä pöydässä ennenkin istunut kymmenkunta henkeä.
— Ainoastaan silloin kun on suuri tilanpuute, mutta nyt…
— Sijoita vain neiti Ström siihen jollain tavalla. Hänen täytyy istua siinä.
Taloudenhoitajatar katsoi ihmeissään johtajattaren jälkeen.
— Mikähän häneen nyt tuli? Tavallisesti hän ottaa järkisyyt huomioon. —
Elna Ström ei kauan pysynyt huoneessaan. Hän ei saanut unta, vaan nousi ja lähti tarkastusmatkalle. Hän käyskeli pihat, puistot, rannat, karjopihat ja joka paikan, tarkasteli myös rakennuksen sisältäpäin, niin että hänellä aamiaiselle soitettaessa oli jokseenkin selvä käsitys jokaisesta lepokodin nurkasta.
Aamiaiselle hän tuli vähän sen jälkeen, kun muut jo olivat ryhtyneet syömään. Vähääkään ujostelematta astui hän saliin. Johtajatar vei hänet paikalleen ja esitti lähinnä istuville. Kivistö näki hänen nopealla, varmalla katseella mittelevän koko seuruetta. Nähtävästi joutui suurin osa, niiden joukossa Kivistö itse, punnituksi ja köykäiseksi huomatuksi. Tohtori sitävastoin kirjoitettiin hyväksyvällä katseella armoitettujen listaan.
Mutta tohtori ei itse pannut siihen huomiota. Hän oli kokonaan kiintynyt kysymykseen Kalliolahden kalastusmahdollisuuksista, sillä hän oli päättänyt käyttää loppu-aikansa oikein ahkeraan urheilun harjoittamiseen. Keskustelu kääntyi eri urheilulajeihin, niiden etuihin ja huonoihin puoliin. Elna lausui ilmi suuren ihastuksensa kalastukseen, jos vain oli joku, joka pani madon koukkuun, sillä sitä eivät hänen hermonsa lainkaan kestä. Vielä aamiaisten päätyttyäkin jäätiin pöytään juttelemaan. Johtajatar lyöttäytyi heihin.
— Ette kauan levännytkään? lausui hän Elnalle.
— En minä voi päivällä nukkua, minä, joka en saa yölläkään unta. Sentähdenhän tänne tulinkin. Ajatelkaa, vaikka kuinka myöhään panisin maata, niin aina herään viiden, kuuden ajoissa. Ei kysymystäkään nukkumisesta, vaikka kuinka koettaisin.
— Katsokaapa tuota neitiä, joka syö viereisessä pöydässä.
Elna katsoi sinnepäin ja näki nuoren naisen, joka erosi muista päivänpaahtamien terveiden kasvojensa kautta. Hän oli tullut myöhemmin pöytään ja söi kiireellä ja hyvällä ruokahalulla.
— Mitä hänestä?
— Hänellä on aivan päinvastainen vaiva kuin teillä. Häntä nukuttaisi niin äärettömästi aamusella, mutta täytyy nousta.
— Sepä ihmeellinen vaiva. Mikä hänen on?
— Hän on puutarhuri. Teidän pitäisi jakaa hänelle hyvyyttänne, auttaa häntä aamusella, kun kuitenkin olette valveilla, niin hän saisi vähän enemmän nukkua.
— Mielelläni sen tekisin, mutta minä en mitenkään voi kaivaa maata. Jos pieninkään hiekanjyvänen menee kynteni alle, niin puistattaa koko ruumista.
— Mutta sitten, kun on sata jyvästä kynsien alla, niin ei enää puistatakaan. Sitäpaitsi voisitte auttaa häntä muussa kuin kaivamisessa. Juuri aamuisin tarvittaisiin teitä avaamaan lavoja ja kastelemaan. Herra Kivistöstä saatte arvattavasti toverin.
— Siinä muodossako saankin halonhakkuuannokseni.
— Eikö tohtorikin rupea puutarhuriksi? kysyi Elna.
— Luulen, että tyydyn kalastamiseen.