XXXI.
1. Mitä tulee jumalanpelkoon, tiedä, että pääasia siinä on omata oikeat käsitteet, nimittäin että Jumala on ja hyvin ja oikeudenmukaisesti hallitsee kaikkea, ja sinun tulee järjestää itsesi jumaluutta tottelemaan ja mukautumaan kaikkeen mitä tapahtuu sekä vapaaehtoisesti havaitsemaan siinä korkeimman järjen määräyksiä. Niin ollen et milloinkaan saa syytä moittia kaitselmusta etkä syyttää jääneesi huolenpitoa vaille.
2. Mutta siihen mielentilaan ei ole mahdollinen tulla, ellet irtaannu niistä seikoista, mitkä eivät ole meidän vallassamme, ja katso hyvän ja pahan riippuvan ainoastaan niistä, mitkä ovat meidän vallassamme; sillä jos otaksut jonkin niistä [mitkä eivät ole meidän vallassamme] olevan hyvää tai pahaa, on tästä seurauksena, että kun menetät jotakin hyvää, jota tahdot, tai kohtaat jotakin pahaa, jota et tahdo, sinä soimaat ja vihaat tällaisen aiheuttajaa.
3. Jokainen elävä on nimittäin luonnostansa sellainen, että pakenee ja karttaa niinhyvin sitä, mikä näyttää hänelle vahingolliselta, kuin vahingon aiheuttajaa, vaan suosii ja tavoittaa hyödyllistä ja sen aiheuttajaa. On siis mahdotonta, että se, joka luulee itseänsä vahingoitettavan, iloitsisi luulemastansa vahingonaiheuttajasta, samoinkuin hän tietenkään ei voi iloita itse vahingosta.
4. Tästä tulee sekin, että poika solvaisee isäänsä, kun ei saa luulemaansa hyvää. Tämä se teki Polyneikes ja Eteokles veljekset riitaveljiksi [ja toistensa tappajiksi], kun luulivat tyrannivallan olevan hyvää. Tämän tähden moittii jumaluutta maamies, merimies, kauppamies, niin myös ne, jotka vaimonsa ja lapsensa ovat menettäneet. Sillä missä on hyötyä, siellä ollaan myös jumalisia. Sentähden joka huolehtii haluta ja inhota sitä, mitä hänen tulee, hän samalla huolehtii hurskaudesta ja jumalanpelosta.
5. Uhrata, lahjoittaa ja antaa pyhiin tarkoituksiin isien tavan mukaan sopii aina puhtaalla mielellä, ei kevytmielisesti eikä huolimattomasti, ei kitsaasti eikä yli varainsa.