KESÄSOTARETKI VENÄJÄÄ VASTAAN 1915.
I.
Hyökkäyksellä, johon kenraali v. Conrad tammikuussa päätti ryhtyä, ei ollut minkäänlaista menestystä. Ensi rynnäköllä oli koko Karpaattien selänteellä päästy etenemään, mutta sitten seurasi seisahdus. Venäläinen ryhtyi vastahyökkäykseensä ja pani Itävalta-Unkarin armeijan sangen ahtaalle, ainoastaan kenraali v. Linsingenin johtama urhoollinen eteläarmeija tunkeutui yhä kauemmaksi. Ilman näitä saksalaisia joukkoja asemaa olisi ollut mahdoton pelastaa. Sotanäyttämön vaikeudet olivat talvella valtavat. Ne vaativat suunnattomia ponnistuksia joukoilta, jotka saivatkin aikaan ihmeitä. Pakkasvammain aiheuttama miesten poisto rintamasta oli suuri.
Przemysliä ei voitu pelastaa, se kukistui maalisk. 10:ntenä.
Hyökkäykset Veikselin itäpuolista saksalaista maata vastaan talttuivat
huhtikuun alussa ja suuriruhtinas jatkoi sen sijaan hyökkäyksiään
Itävalta-Unkarin armeijaa vastaan nimenomaisena päämääränään marssia
Karpaattien poikki alas Unkariin ja siten lyödä maahan Itävalta-Unkari.
Teschenissä majaileva ylikomento piti kaksois-monarkian sotilaallista asemaa huhtikuussa ylenmäärin arveluttavana. Italian suhtautuminen oli käynyt yhä epäilyttävämmäksi. Se oli hylännyt kaikki Itävalta-Unkarin pitkälle menevät myönnytykset, joita minäkin olin kenraali v. Conradille puoltanut, ja oli kokonaan joutunut ententen verkkoihin. Tämä tarvitsi ylivoimastaan huolimatta uusia apuvoimia voidakseen meidät kukistaa. Yhä varmempana asiana oli otettava lukuun, että Italiakin sekaantuisi sotaan vihollisenamme. Itävalta-Unkari huomasi välttämättömäksi melkoisesti vahvistaa joukkojaan Italian rajalla; Serbiankin armeija näytti taas vaativan entistä enemmän huomiota. Venäjän hyökkäyksen täytyi kohdata Itävalta-Unkarin armeijaa sitä kipeämmin, kuta enemmän sen täytyi muita rintamia varten heikontaa mieslukuaan Unkarissa ja Galitsiassa. Teschenissä mieliala yhä enemmän lannistui. Itävalta-Unkarin yhdysside-upseeri esitti meille kenraali v. Conradin käskystä aseman ylen vakavaksi. Tämä pitikin paikkansa sen mukaan, mitä minä tiesin Itävalta-Unkarin armeijasta. Nämä vakavat lausunnot ja oman käsityksemme ilmoitimme edelleen ylimmälle armeijanjohdolle.
Huhtikuun keskivälissä asema Karpaateilla kävi yhä jännitetymmäksi. Kenraali Boroevicin armeija työnnettiin takaisin vuoriselänteen yli, jota vastoin kauempana idässä saksalainen eteläarmeija piti puoliaan. Nyt oli tullut se hetki, jolloin ehdottomasti täytyi auttaa. Lähetimme 9:nnen armeijan luona varalla olevan 25:nnen reservidivisioonan rautateitse matkaan. Se saapui perille siksi ajoissa, että juuri ja juuri saattoi torjua pahimman onnettomuuden.
Ilmoitimme ylimmälle armeijanjohdolle, mihin toimiin olimme ryhtyneet. Se hyväksyi kantamme. Se muodosti Beskidien armeijaosaston, nimittäen sen päälliköksi kenraali v. der Marwitzin, joka tähän saakka oli meidän luonamme johtanut XXXVIII:ta reserviosastoa. Itäisen rintaman ylipäällikkö antoi lisäksi vielä 4:nnen ja erään uuden divisioonan Karpaattien rintaman vahvistukseksi. Sikäläinen tilanne pysyi kuitenkin vakavana. Samaan aikaan piti meidän lähettää apujoukkoja Serbian rintamalle. Ne tukivat myöhemmin kenraali v. Linsingeniä hänen toukokuussa ryhtyessään hyökkäämään.
Saksan ylin armeijanjohto päätti nyt pyrkiä ratkaisevaan voittoon Venäjästä. Suunnitelma oli suuripiirteinen, päätös heikontaa lännessä voimia siellä vallitsevasta jännityksestä huolimatta osoitti rohkeata päättäväisyyttä.
Marraskuun taistelujen jälkeen Ypernin seuduilla oli kamppailu koko länsirintamalla kehittynyt ampumahautasodaksi. Etenemisen keskeytys Ranskassa, oikean sivustan takaisin kaartaminen syyskuussa ja Flanderin taistelujen pienet tulokset olivat tehneet lännen armeijain mielialaan kovin painostavan vaikutuksen, jota ampumatarpeitten puute vielä lisäsi. III:n armeijaosaston hyökkäys ansiokkaan ja etevän komentavan kenraalinsa v. Lochowin johdolla Soisponsin luona tammikuussa oli vaikuttanut erinomaisen elähyttävästi ja hyökkäys, jonka saksilaiset pian sen jälkeen olivat tehneet Craonnen luona, oli johtanut oivalliseen menestykseen. Raskain taisteluin oli vihdoin onnistuttu tehdä tyhjäksi suurisuuntainen murtoyritys, jonka ranskalaiset helmikuussa ja maaliskuussa tekivät Champagnessa.
Ententen puolella liittyivät toiveet edelleenkin Venäjään. Englannissa Kitchenerin armeijat vielä olivat muodostumassa; ne olivat etevän järjestävän kyvyn suuri luoma. 32 divisioonasta saattoivat ensimmäiset 12 toukokuussa olla valmiina. Ententen teollisuuden kiinnittämistä sotatarpeiden valmistukseen laajennettiin. Yhdysvallatkin esiintyivät sen hankkijoina. Vaikka meidän aluksi onnistuikin taloudellisilla toimenpiteillä vaikeuttaa sotatarpeitten vientiä Amerikasta, ei tämä kuitenkaan saattanut jatkua ajan pitkään. Raskaassa taistelussamme emme muuta voineet kuin pitää tätä Yhdysvaltain menettelyä vihollistemme yksipuolisena suosimisena; tämän menettelyn täytyi meissä synnyttää syvää katkeruutta.
Oli odotettavissa, että Saksan hyökkäys Venäjää vastaan saisi vihollisen länsirintamalla tekemään kevennyshyökkäyksiä. Toukokuun jännitetyt ja monivaaraiset taistelut La Basseen ja Arrasin luona osoittavat, minkä vastuun ylin armeijanjohto otti niskoilleen, kun se idässä uskalsi ryhtyä ratkaisevaan taisteluun.
Oli muodostettava uusi, 11:s armeija joukoista, jotka enimmäkseen olivat länsirintamalta, ja kenraali v. Mackensen sai käskyn hyökätä sillä toukokuun alussa Länsi-Galitsiassa niiden venäläisten kylkeen, jotka Karpaateilla kuolemaa halveksien rynnistivät eteenpäin, ja lyödä heidät. Hän oli suuripiirteinen, ylevä mies ja loistava sotilas, jonka mainetyöt elävät ikuisesti historiassa. Hänen yleisesikuntansa päälliköksi nimitettiin eversti v. Seeckt, joka siihen saakka oli ollut kenraali v. Lochowin esikunnanpäällikkö; terävän älynsä ja selvän täsmällisyytensä kautta hän oli sodan huomattavimpia ilmiöitä.
9:nnen armeijanjohdon vastaanotti kenraalisotamarsalkka Baierin prinssi Leopold, joka täydellä syyllä oli saanut tämän korkeimman sotilasarvon. Auliisti hän alistui virka-arvon puolesta melkoista nuoremman kenraalisotamarsalkka v. Hindenburgin johdonalaisuuteen.
Itäisen rintaman ylipäällikköä käskettiin rintamallaan panemaan toimeen mielenosoitus-sotatoimia sitoakseen vihollisen voimia.
II.
9:s armeija oli viettänyt levon aikoja. Maaliskuun alussa se luuli voivansa saavuttaa menestystä Pilitzan pohjoispuolella ja teki monenlaisten kahnausten haitatessa paikallisia hyökkäyksiä; pian sen kuitenkin täytyi niistä luopua.
Ylimmän armeijanjohdon ohjeiden mukaan sen piti nyt tehdä hyökkäys Skiernjewitzen luona. Olimme saaneet kaasua ja luulimme sitä käyttämällä saavamme suuren taktillisen menestyksen, venäläisten varustukset kaasuja vastaan kun olivat vielä keskeneräiset. Saatoimme lisäksi toivoa, että 10:s armeija Suwalkin itäpuolella hyökkäyksellä voisi saavuttaa paikallisia etuja. Annettiin senmukaiset käskyt.
9:nnen armeijan kaasuhyökkäys, joka tapahtui toukok. 2:sena, ei onnistunut. Tuuli oli suotuisa, mutta joukkojen johto ei ollut oikea. Kaasu kulki, kuten oli tarkoitettukin, mutta joukot luulivat, ettei vihollinen enää saisi osoittaa elonmerkkejä. Kun se kuitenkin paikoitellen yhä ampui eikä omakaan tykistö tahtonut ruveta tehoamaan, niin ei jalkaväki hyökännyt. Se otaksui, ettei kaasu ollutkaan vaikuttanut. 9:nnellä armeijalla oli kaasunkäytössä huono onni. Kun se myöhemmin, ei enää tämän suuren tilanteen kehyksissä, samalla paikalla uudisti kaasuhyökkäyksen, kääntyikin tuuli. Riveistämme poistui kovin paljon kaasusairaita. Kaasu ei joukoissa saavuttanut suosiota. Laitosten paikoilleen asettaminen kesti liian kauan ja tuulen odotteleminen juoksuhaudoissa täysin kaasusäiliöin oli upseereille ja sotamiehille vastenmielistä.
10:nnen armeijan hyökkäyksellä Suwalkin luona oli taktillista menestystä.
Hyödyttivätkö nämä hyökkäykset todella suurta sotatointa, sitä en tiedä, mutta kun ne olivat taktillisesti oikeat, näyttivät ne oikeutetuilta. Tehokkaammin olisi kenraali v. Mackensenin yritystä voitu tukea, jos olisimme itse päässeet vapaasti liikkumaan vihollista vastaan. Tämä oli mahdotonta 9:nnen armeijan, Gallwitzin armeijaosan ja 10:nnen armeijan rintamilla, ainoastaan Niemenin pohjoispuolella Liettuaan ja Kuurinmaalle käsin se kävi päinsä. Olimme maaliskuun lopulla ja huhtikuun alussa saaneet lännestä 3:nnen ja baierilaisen ratsuväkidivisioonan ja purkaneet ne Gumbinnenin luona junasta, koska 10:nnen armeijan vasen siipi yhä vielä oli melkoisen heikko. Näiden molempain divisioonain ja 6:nnen ratsuväkidivisioonan, joka jo oli Pregelin pohjoispuolella, piti huhtikuun lopulla ratsastaa Liettuaan ja Kuurinmaalle, 6:nnen, 36:nnen ja 78:nnen reservidivisioonan tukemina. Ratsuväkidivisioonat oli tätä sotaretkeä varten sangen huolellisesti varustettu. Johto uskottiin täällä kenraali v. Lauensteinille.
Huhtik. 27:ntenä alkoi Liettuan ja Kuurinmaan retki.
Itäisen rintaman ylipäällikön määräämistä rintamaansijoitusasemista kenraali v. Lauenstein lähti liikkeelle Schaulenia kohti kolmessa kolonnassa:
oikeanpuolinen — baieril. ja 3:s ratsuväkidivisioona ja 36:s reservidivisioona — Jurborgin kautta,
keskimmäinen — 78:s reservidivisioona — Tauroggenin
suurta viertotietä,
vasemmanpuolinen — 6:s ratsuväkidivisioona ja 6:s reservidivisioona — Memelin seuduilta.
Jo 27 päivän illalla 3:s ratsuväkidivisioona oli heti Tauroggenin—Kjelmyn viertotien kaakkoispuolella lähellä Skaudvilea, kun taas baierilainen ratsuväkidivisioona oli ratsastanut Rossienya kohti. 6:nnen ratsuväkidivisioonan täytyi heti rajan itäpuolella tuimasti taistella, eikä se 27 p:nä päässyt kovinkaan kauas.
Vihollinen, jonka päävoimat maaliskuun lopulta saakka olivat olleet liikkumatta paikallaan Tauroggenin koillispuolella, väisti Kjelmya kohti ja pääsi pakoon, kun 3:s ratsuväkidivisioona ei käynytkään kimppuun. Huhtik. 28 p:nä baierilainen ja 3:s ratsuväkidivisioona olivat Kjelmyn seudulla ja idempänä ja 6:s Wornyssa. Kahdessa päivässä oli edetty 75 kilom. 29 p:nä ratsuväkidivisioonat lähestyivät Schaulenia ja Kurschanya. 30 p:nä Schaulen vallattiin, kun venäläiset ensin olivat sytyttäneet sen palamaan. 6:s ja 3:s ratsuväkidivisioona jatkoivat etenemistään Mitauta kohti, jonka edustalle 6:s ratsuväkidivisioona saapui toukok. 3 p:nä. Se ei täällä enää voinut murtaa vihollisen vastarintaa ja jäi aluksi Mitaun lounaispuolelle. Myöhemmin se Mitaun—Moscheikin rataa pitkin väisti Windaun taa. 3:s ratsuväkidivisioona seisautettiin piankin ja vietiin baierilaisen divisioonan perässä. Molemmat retkeilivät nyt Schaulenista Beissagolan kautta kaakkoiseen suuntaan Keidanya kohti. Siellä vihollisen vastarinta kuitenkin vahvistui. Eteenpäin ponnistavan vihollisen edestä ne nyt peräytyivät hitaasti Kjelmyn suuntaan Dubissan taa.
Jalkaväkidivisioonat saattoivat ylpeillä erinomaisista marssisaavutuksista. 36:s reservidivisioona lähetettiin aliselle Dubissalle suojaksi Kownoa vastaan, kun taas 78:s ja 6:s reservidivisioona Schaulenin luona yhtyivät.
Rohkean yrityksen tarkoitus oli voitettu. Venäläinen vahvistui ilmeisesti.
Nyt seurasi Dubissan luona sen suusta Kjelmyyn saakka, Schaulenin ympäristössä ja sen luoteispuolella pitkillä rintamilla koko joukko jännittäviä ja sekä johtoa että joukkoja väsyttäviä taisteluita, joita kesti touko- ja kesäkuun. Meidän puolellamme taisteltiin paljon pienemmillä voimilla milloin torjuen, milloin hyökäten, mutta seurauksena oli, että me vähitellen sekä saavutuksiemme säilyttämiseksi että vihollisen edelleen sitomiseksi siirsimme Niemenin pohjoispuolelle vielä 9:nnen armeijan 8:nnen ratsuväkidivisioonan, 1:sen reservidivisioonan ja 2:sen ratsuväkidivisioonan Gallwitzin armeijaosasta ja 10:nnestä armeijasta Beckmannin heikon divisioonan. Joukkomme täten vahvistuivat siihen määrään, että niiden täytyi saada yhteinen armeijanylikomento lukuisine hallintoviranomaisineen; kenraalikomento ei enää riittänyt. Kenraali Otto v. Belowista tuli ylipäällikkö ja armeijan nimeksi annettiin "Niemenin-armeija".
Hänen sijaansa tuli kenraali v. Scholtzista 8:nnen armeijan päällikkö.
Dubissan linjaa puolustimme ankarin taisteluin. Sehaulenia emme voineet ajan pitkään vallassamme pitää ja vain osa sikäläisistä runsaista ja meille niin erinomaisen tärkeistä nahkavarastoista voitiin kuljettaa pois.
Jo toukokuussa täytyi meidän luovuttaa kaupunki viholliselle takaisin, mutta jäimme aivan sen eteläpuolelle. Ratsuväkemme oli Windaun varrella Kurschanyn alapuolella aina Hasenpotin seudulle saakka, joskus vihollinen murtautui sen läpi, mutta lopulta se sittenkin piti jokilinjan hallussaan.
3:s ratsuväkibrigaadi oli toukok. 7 p:n illalla vallannut Libaun. Tiesimme kyllä erinomaisesti, että siellä olevat venäläiset joukot merkitsivät hyvin vähän, mutta emme tienneet, missä kunnossa varustukset olivat. Sotasatamana Libau oli jo ennen sotaa lakannut toimimasta. Sen laajat sotilaalliset satamalaitokset todistivat tsaarinaikuisen Venäjän suurisuuntaisuutta kaikilla aloilla, jotka koskivat valtakunnan mahtiasemaa. Kaupungissa oli tärkeitä teollisuuslaitoksia, muun muassa väkälankatehdas, joka oli Venäjän suurimpia. Everstiluutnantti Hoffmann ehdotti äkkiyllätystä. Minä suostuin siihen. Sotajoukkoa meillä ei ollut paljoa. 3:s ratsuväkibrigaadi, jota eversti v. der Schulenburg johti, pari-kolme pataljoonaa ja muutama siellä jo olevain reservidivisioonain patteri sai käskyn lähestyä kaupunkia idän puolelta, sillä välin kuin yksi nostoväkipataljoona eteni etelästä käsin rannikkoa pitkin ja torpedoveneet tekivät hyökkäyksen meren puolelta. Linnoitusta ei toden takaa puolustettu. Varusväki räjähytti varustukset ilmaan, rannikkotykit osoittautuivat kuviksi. Heikko varusväki, 1500 miestä, antautui joukkojemme etelästä ja idästä tunkeutuessa kaupunkiin. Libaun valloitus ei ollut mikään urotyö, josta maailmanhistoria tulevaisuudessa puhuisi, mutta se oli onnistunut yritys, jota kaikki mukana olleet mielellään muistelevat. Erittäin suuri arvo oli sillä seikalla, että se tapahtui ilman tappioita; tämä oli sopusoinnussa pyrkimyksieni kanssa saada vähillä tappioilla menestystä. Joukko voi ylpeillä siitä, että se voi kestää suuria tappioita ja sen kautta voittaa. Johtajan tulee ajatella toisin.
III.
Kenraali v. Mackensen oli toukokuun 2:sen päivän aamuhetkinä hyvin valmistetulla ja joukkojen loistavasti suorittamalla hyökkäyksellä murtanut venäläisten rintaman Dunajecin keskijuoksulla. Seuraavina päivinä valloitettiin venäläisten toinen ja kolmas linja. Venäläinen lähti silloin Unkarista, peräytyen Karpaattien selänteen poikki pohjoista kohti. Unkari vapautettiin ja Itävalta-Unkarin armeija tuli nyt ratkaisevasti autetuksi. Olikin aika, sillä Italia yhtyi näinä päivinä sotaan. Sen armeijaan kuului yli 600.000 miestä ilman niitä lukuisia toisen linjan muodostuksia, joita ei käytetä välittömästi taisteluun. Ententelle se oli valtava voimain lisäys.. Syyskuussa Italian rintamajoukkojen koko miesluku oli jo noussut 900.000 mieheen.
Kenraali v. Mackensen tunki hellittämättä Sania ja Jaroslawia kohti ja toukok. 15:ntenä rynnäköllä valloitti siltalinnakkeen. Itävalta-unkarilaiset naapuriarmeijat tarrasivat molemmin puolin kiinni eteenpäin tunkeutuviin saksalaisiin joukkoihin ja saksalainen eteläarmeijakin kävi hyökkäämään ja eteni Stryjn yli pohjoista kohti. Kesäkuun alussa Przemysl uudelleen valloitettiin venäläisiltä takaisin.
Veikselin latvaosan pohjoispuolella venäläinen jätti Nidan väistyäkseen takaisin Veikseliä kohti. Kenraali v. Woyrsch saattoi toukokuun puolivälissä vasenta siipeään paikallaan pitäen edetä Kielceen saakka.
Karpaattien ja Pilitzan välillä olevain venäläisten armeijain oli niin ollen täytynyt luopua asemistaan ja ne olivat samalla kärsineet suuria tappioita. Liittolaiset eivät kuitenkaan yleensä voineet muuta kuin ajaa niitä takaa rintaman puolelta, vaikka ne kaikin tavoin koettivatkin tehdä paikallisia kiertoliikkeitä ja varsinkin koettivat päästä venäläisen Karpaattien-armeijan läntiseen siipeen käsiksi. Itävalta-Unkarin armeija koetti Bukowinassa saada satimeen sen oikealla siivellään, mutta tämä yritys raukesi tyhjiin. Voimat olivat riittämättömät. Se päättyi lopulta peräytymiseen vihollisen painostuksen vuoksi.
Vaikeat selkäpuolen yhteydet pakottivat aluksi pysäyttämään etenemisen Sanille. Kesäkuun alussa vaikeudet oli saatu voitetuksi. Hyökkäystä jatkettiin nyt. Saksalaisten joukkojen osalle tulivat aina vaikeimmat taistelutehtävät. Kesäk. 22:sena valloitettiin Lemberg takaisin, pian sen jälkeen otettiin Rawa Ruska väkirynnäköllä ja venäläinen pakotettiin edelleen peräytymään Bugia kohti. Vihollinen peräytyi nyt Veikselin vartta alaskinpäin Lublinia—Ivangorodia kohti.
Olimme tietysti Lötzenissä mitä suurimmalla jännityksellä seuranneet Galitsian tapauksia ja luoneet itsellemme pysyvän kuvan, kuinka voisimme edelleenkin tarmokkaasti tukea sotatoimia Venäjää vastaan. Toistaiseksi olimme sitoneet voimamme. Venäläinen heikonsi kuitenkin rintamaansa, varsinkin 9:nnen armeijan edessä. Länsi- ja Itä-Preussin etelärajaltakin se vei joukkoja Galitsiaan. 10:nnen armeijan edessä olevalta rintamalta se meidän Liettuaan hyökätessämme oli lähettänyt sinne joukkoja. Vihollinen oli siis edessämme kaikkialla käynyt ohuemmaksi. Mekin olimme jo ottaneet rintamastamme ja vähitellen kaakkoisen rintaman sotatoimiin lähettäneet paljon joukkoja. Hiljalleen saatoimme kuitenkin yhä vieläkin edetä. Rintaman suunnattoman pituuden vuoksi oli joukkojen vähennyksellä kuitenkin lopulta rajansa. Asemat olivat ainakin siten miehitettävät, että yksityinen sotamies voitiin laskea lepäämään. Vasta kun ylin armeijanjohto kesäkuussa meille myönsi muutamia äsken muodostettuja nostoväkirykmenttejä, saatoimme ruveta varustamaan divisioonia omia hyökkäystoimiamme varten.
Venäläisten rintaman takaisintunkeminen Galitsiassa ei tuottanut sodan ratkaisua, vaikka se olikin heille niin tuntuva isku. Venäläiset peräytyivät taistellen niin kauas kuin me yhteyksiimme nähden saatoimme seurata. He eivät vielä taistelleet venäläisellä alueella, omalla pohjallaan, vaan saattoivat vielä luovuttaa paljon alaa, ennenkuin siellä olivat. Lisäksi olivat meidän tappiomme näissä rintamahyökkäyksissä melkoiset. Täytyi harkita, eivätkö muut sotatoimet tarjoaisi parempia mahdollisuuksia. Gallwitzin armeijaosaan, josta sillä välin oli muodostettu 12:s armeija, saatoimme ehkä koota 9 tai 10 divisioonaa hyökkäystä varten Narewin alijuoksua vastaan, mutta emme siitä paljoakaan toivoneet. Saatoimme pitää varmana, että venäläinen sopivassa tilaisuudessa tekisi vastarintaa ja sitten jälleen peräytyisi, samoin kuin se oli tehnyt Galitsiassakin.
Teoreettisesti edullisemmalta näytti nytkin se sotatoimi, jota talvitaistelun jälkeen olimme ajatelleet: eteneminen Ossowjetzin—Grodnon, ehkä vielä Lomshankin linjalla. Semmoisella marssilla olisi voinut olla ratkaiseva vaikutus. Se vei lyhintä tietä Itä-Galitsiasta Veikselin ja Bugin välillä peräytyvän venäläisen armeijan selkään. Tutkimme Ossowjetzin kahden puolen suot löytääksemme ylimenopaikan, mutta tulos oli kielteinen, kuten odotettava oli. Maanlaadun vuoksi oli ylimeno siellä mahdoton. Meidän täytyi ottaa lukuun, että taktillisesti itsessään jo sangen vahva ja luultavasti vahvoilla joukoilla puolustettukin linja Ossowjetz—Grodno tekisi vakavaa vastarintaa. Ei ollut luultavaa, että siellä voittaisimme vastarinnan ja muut vaikeudet. Minua suretti syvästi, etten voinut semmoista hyökkäystä puoltaa, en edes ylimmän armeijanjohdon tiedustellessa.
Pohjoisemmassa kaikki sotatoimet etääntyivät Grodnon kaakkoispuolella olevasta ratkaisevasta kohdasta. Tämä epäkohta oli korvattava nopeudella, varsinkin jos vihollisen peräytyminen muuttuisi entistä nopeammaksi. Tässä tapauksessa tuli vihollisen sivustaan käydä kiinni yhä enemmän ja enemmän Wilnon—Minskin suunnassa. Saksalaisten valtava eteneminen Grodnon—Kownon välillä ei ollut riittävän tehokas, olisimme joutuneet pussiin. Edullisemmalta näytti antaa 10:nnen armeijan vallata Kowno lännestä samalla kuin Niemenin-armeija sen kiersi pohjoisen puolelta. Kun tämä linnoitus, venäläisten Niemenin-puolustuksen kulmakivi, kukistuisi, avautuisi samalla tie Wünoon ja Venäjän armeijan päävoimain selkään. Sen täytyisi silloin tehdä valtava harppaus taapäin. Jos Niemenin-armeija ja 10:s armeija ajoissa saisivat vähänkin apua ja niille varustettaisiin runsaasti kolonnia ja kuormastoa, niin oli toivottava, että tämän harppauksen sivustaan voitaisiin pohjoisesta Wilnosta päin käydä siksi tehokkaasti, että kesäsotaretki 1915 päättyisi Venäjän sotavoimain ratkaisevalla heikontamisella. Tämä tulos saavutettaisiin sitä helpommin, kuta enemmän sotatoimet Itä-Galitsiasta siirtyisivät Bugin itäpuolella olevaan seutuun.
Tämän suunnitelman toteuttamista varten Niemenin-armeijaa vahvistettiin 41:sellä jalkaväkidivisioonalla, 76:nnella reservidivisioonalla ja 4:nnellä ratsuväkidivisioonalla, jotka otettiin 8:nnesta armeijasta.
Hyökkäys Kownon kimppuun oli käynyt yksinkertaisemmaksi sen johdosta, että toukokuun puolivälissä, kun venäläiset olivat tehneet Kownon länsipuolella olevista metsistä hyökkäysliikkeen Shakia kohti, meidän linjamme oli näissä metsissä siirretty eteenpäin siksi kauas, että saatoimme kuljettaa asemiin raskaimman tykistömme. Tämä venäläisten hyökkäys oli ollut meille yllätys ja alussa se eteni rajaa kohden melko kauas. Ei ollut mahdollista selvään nähdä, oliko sen määrä valmistaa suurempaa hyökkäystä 10:nnen armeijan heikkoa pohjoista siipeä vastaan. Tämän armeijan ylikomento kokosi nopeaan Wilkowishkiin kenraali Beckmannin johtoon eri divisioonista osia, ja nämä joukot löivät sangen pian vihollisen takaisin. Tunsimme jonkun verran huojennusta, kun asema siellä taas laukesi jännityksestään. Kenraali Beckmann kulki myöhemmin Niemenin poikki, jossa hänet alistettiin Niemenin-armeijanjohdon alaiseksi.
Valmistuksien sotatoimia varten Kownoa vastaan piti alkaa, kun Hänen Majesteettinsa kutsui kenraalisotamarsalkan ja minun heinäk. 1 p:ksi Poseniin. Yleisesikunnan päällikön ehdotuksesta, kenraalisotamarsalkan esityksen kuultuaan, keisari täällä päätti, että hyökkäyssotaa Puolassa jatkettaisiin, varsinkin että 12:nnen armeijan tuli murtautua edessään olevan vihollisen läpi ja tunkeutua Narewia kohti, jota vastoin 9:nnen armeijan kenraali v. Woyrschin johdossa piti edetä Veikselille. Muutoin liittoutuneiden armeijain piti jatkaa etenemistä Bugin ja Veikselin välillä.
Ylin armeijanjohto luuli tällä sotatoimella vielä voivansa tuhota osan Veikselin kaarteeseen yhä jääneestä Venäjän armeijasta. Minun täytyi jättää ajatukseni sikseen, mutta minä toivoin, että minun haluamani sotatoimi toteutettaisiin, kun kenraali v. Gallwitz olisi saapunut Narewille ja ryhtynyt rintamankin puolelta vihollista ahdistamaan. Näytti vielä silloinkin olevan sen toimeenpanemiseen riittävästi aikaa. Linjaimme eteneminen Liettuassa ja Kuurinmaalla siellä jo olevain joukkojemme toimesta saattoi olla tälle sotatoimelle suotuisa valmistus. Tosin meidän täytyi luopua lähettämästä Kuurinmaalle toisia joukkoja, jotka jo oli sinne määrätty ja joita olisi voitu käyttää Kownon valloitukseen.
IV.
Ylimmän armeijanjohdon ohjeiden mukaan valmisteltiin Narewin ylimenoa nyt mitä perusteellisimmin, ja sitä varten asetettiin sekä 12:s armeija että 8:nnen armeijan oikea siipi siten, että 12:s armeija tunkeutuisi eteenpäin Veikselin ja Shkwan välillä, painopisteenä Pultuskin—Roshanin suunta, 8:s armeija taas yhdyttäisi joen Shkwan ja Pissan suun välillä.
Kenraali v. Gallwitz päätti sijoittaa ensimmäisen hyökkäyksen
Prassnyshin kahden puolen. Hyökkäykseen hänellä oli käytettävänä:
I armeijaosasto, 2:nen ja 37:s jalkaväkidivisioona,
XIII armeijaosasto, 3:s ja 26:s jalkaväkidivisioona
ja 4:s kaartindivisioona,
XVII armeijaosasto, 35:s ja 36:s jalkaväkidivisioona
ynnä 1:nen kaartin reservidivisioona,
XI armeijaosasto, 38:s jalkaväkidivisioona ynnä Wernitzin
divisioona,
XVII reserviosasto, v. Breugelin divisioona, 14:s
maanpuolustusdivisioona ja Dickhuthin joukko-osasto.
Kenraali v. Scholtz teki hyökkäyksen 75:nnellä reservidivisioonalla ja 10:nnellä maanpuolustusdivisioonalla.
Hyökkäyksen valmisteluun meillä, varsinkin 12:nnella armeijalla, oli koolla tykistö, joka oli varsin voimallinen siihen verraten, mitä itäisellä rintamalla oli siihen saakka ollut.
Kummankin armeijan hyökkäys alkoi heinäk. 13:ntena. Armeijan-ylikomentojen erittäin huolelliset valmistukset ja joukkojen oiva hyökkäyshenki vaikuttivat, että sillä oli täydellinen menestys.
Kenraali v. Gallwitzin divisioonat valtasivat vihollisen asemajärjestelmässä alaa kauas eteenpäin ja tunkeutuivat herkeämättä eteenpäin. 15 p:nä valloitettiin eräs taaempi asema tuimassa taistelussa väkirynnäköllä ja saavuttiin jo 17 p:nä Narewille, kun taas oikea siipi saapui aivan Nowo Georgiewskin luoteiskulmille. Kenraalisotamarsalkka ja minä olimme taistelussa läsnä 13 ja 14 p:nä 12:nnen armeijan luona; saimme johdosta ja joukoista mitä parhaan vaikutuksen. 12:s armeija oli samoin kuin Galitsiassa 11:s armeija ensi ryntäyksellä päässyt paljon etenemään. Kuten aikanaan Sanilla, niin täällä Narewillakin seurasi liikkeissä pysähdys. Pultusk ja Roshan valloitettiin rynnäköllä heinäk. 23:ntena, Ostrolenka vasta elok. 4:ntenä ja samalla oli pääsy Narewin yli leveällä rintamalla taattu. Toisia osia kääntyi Serotzkia ja Segersheä kohti saartaakseen, sikäläiset varustukset vallattuaan, Nowo Georgiewskin koillisen puolelta.
12:nnen armeijan ohella oli 8:skin armeija ankarain taistelujen jälkeen Shkwan ja Pissan välillä saavuttanut Narewin, mutta vain heikoilla voimilla saanut jalansijaa Narewin etelärannalla Shkwan suun läheisyydessä.
Venäläinen teki kaikkialla mitä sitkeintä vastarintaa ja kärsi mitä raskaimpia tappioita.
Puolan alueella olevaan Veikselin kaarteeseen olivat myös saapuneet 9:s armeija ja kenraali v. Woyrschin armeijanosa. Jälkimmäinen oli lyönyt venäläiset Ilshankan varrella ja Radomin luona, heinäk. 19 p:nä vallannut Radomin ja pakottanut venäläiset peräytymään Veikselin taa. Venäläinen peräytyi tämän jälkeen 21 p:nä Pilitzan pohjoispuolellakin Veikselin taa ja erääseen Varsovan ulkovarustukseen. Nyt lähti liikkeelle 9:skin armeija, joka vielä oli heikko, ja ryhtyi tätä asemaa vastaan hyökkäämään. Sen tuli myös etelän puolelta eristää Nowo Georgiewsk.
Bugin ja Veikselin latvaosain välillä liittolais-armeijat herkeämättömillä rintamahyökkäyksillä pääsivät etenemään yhä kauemmaksi pohjoiseen.
Kaukana Puolan suurelta sotakentältä oli Niemenin-armeija heinäkuun keskivaiheilla niinikään ryhtynyt hyökkäämään ja edennyt kauas itää kohti.
Minä esitin nyt sen mielipiteen, että oli aika toteuttaa minun haluamani sotatoimi ja edetä Niemenin alijuoksulta Kownoa kohti ja sieltä suurilla voimilla venäläisten selkään. Joukot voitiin ottaa Woyrschin armeijanosasta, 9:nnestä, 12:nnesta ja 8:nnesta armeijasta. Aika oli jo täpärällä, Kownon valloitus vaati aikaa ja venäläisten peräytyminen Galitsiassa oli edistynyt pitkälle. Näytti kuitenkin yhä vieläkin mahdolliselta päästä suureen tulokseen, joka tapauksessa suurempaan kuin käynnissä olevalla sotatoimella. Tämä ei voinut muuhun johtaa, kuin että vihollista suoraan rintamalla työnnettiin yhä kauemmas itää kohti.
Ylin armeijanjohto pysyi entisellä kannallaan. Oli jatkettava sotatoimia Veikselin ja Narewin poikki. Emme saaneet niihin osaaottavia armeijoja heikontaa 10:nnen armeijan ja Niemenin-armeijan vahvistamiseksi. 12:nteen ja 8:nteen armeijaan ylin armeijanjohto lähetti lännestä uuden divisioonan kumpaankin. Eikö ylin armeijanjohto syistä, jotka olivat yhteydessä yleisen sotatilanteen kanssa, enää tahtonut antautua niin laajaan sotatoimeen, kuin meidän ehdottamamme oli, sitä en voi päättää.
9:s, 12:s ja 8:s armeija jäivät entiseen etenemissuuntaansa ja pysyivät vahvuudeltaan sellaisina kuin ylin armeijanjohto oli määrännyt. Ryhdyttiin toimiin Nowo Georgiewskin valloittamiseksi. Samalla päätimme käydä Kownon kimppuun ja jättää Niemenin-armeijan hyökkäystään jatkamaan, niin hyvin kuin kumpaankin kyettiin.
V.
Liittolaisarmeijain liikkeet Veikselin itäpuolella Puolassa johtivat vihollisen ahdistamiseen rintamalla ja yhtämittaisiin taisteluihin, kuten olin odottanutkin. Täälläkin tehtiin yhä uudelleen ja uudelleen turhia yrityksiä venäläisten kiertämiseksi. Venäjän armeijaa tosin pidettiin liikkeellä, mutta se pääsi käsistämme. Usein se vahvoin voimin teki mitä tuimimpia vastahyökkäyksiä ja lukuisat soistuneet joki- ja puroseudut tarjosivat sille yhä uudelleen ja uudelleen tilaisuuden järjestyä ja menestyksellä tehdä pitempää vastarintaa. Joukkomme rasittuivat tavattomasti jo pelkästään siitä, että niiden täytyi viikkokausia herkeämättä kulkea eteenpäin huonoja teitä ja enimmäkseen pahalla säällä. Vaatteet ja jalkineet hajosivat repaleiksi. Ravinnon hankinta kävi vaikeaksi, majaa tuskin oli minkäänlaista, venäläinen kun järjestelmällisesti hävitti ja poltti muonavarastot ja kylät. Karjan se ajoi edellään antaakseen sen sitten tien viereen heittää henkensä. Mukaan raastettu väestö ajettiin teiltä soihin, kun se tukki tiet. Muistoon painui monta kohtausta venäläisten sodankäynnistä.
Muonan kuljetus kävi päivä päivältä vaikeammaksi, etenkin 12:nnelle armeijalle, joka eteni yhä kauemmas rautatienpäätekohdista. 8:nnen armeijan selkäpuolen yhteys parani, kun Lomsha-Ossowietz oli valloitettu. Muonan kuljetus sivulta päin kävi mahdolliseksi, mutta siitä huolimatta se jäi vaikeaksi. Kaikki alukset, mitä meillä oli, käytettiin pääasiallisesti ammuksien kuljettamiseen armeijalle. Uupunut jalkaväkemme tarvitsi hyökkäykseen ryhtyessään sitä enemmän tykistön apua, kuta kauemmas itää kohti se eteni. Mutta kuta suuremmaksi etäisyys kasvoi, sitä vaikeammaksi kävi ampumatarpeiden perillekuljetus. Näin taistelut viivästyivät ja laimenivat. Eräs korkea venäläinen upseeri sanoi minulle myöhemmin — rauha Venäjän kanssa oli silloin jo solmittu —, ettei hän käsittänyt, miksi emme ahdistaneet tuimemmin, Venäjän armeija muka olisi hajonnut. Johto ja joukot tekivät mitä suinkin saattoivat tämän päämäärän saavuttamiseksi, mutta kun täyden mieskurin vallitessa yksityisen miehen voimat uupuvat hänen parhaasta tahdostaan ja suurimmasta tarmostaan huolimatta, silloin ei johtajan tahdostakaan ole apua.
Rakensimme rautatieyhteyden Willenbergistä Chorshelen kautta Ostrolenkaan ja korjasimme muutkin radat verraten nopeasti käyttökuntoon, mutta maaetappiyhteys kävi yhä pitemmäksi; se jätti kauas jälkeensä ne 120 kilometriä, jotka olimme otaksuneet korkeimmaksi rajaksi. Parempi oli ententen asema siinä suuressa hyökkäyksessä, jonka se teki kesällä 1918. Sillä oli heti rintamansa takana tiheä rautatieverkko ja suunnattomat sotatarpeensa se saattoi herkeämättä kuljettaa eturintamalle ja niillä tehokkaasti tukea jalkaväkeään. Voimavaunukolonnain avulla voitiin jalkaväelle toimittaa hyvä majoitus ja hyvä muonitus, niin että se saattoi yhä uudelleen ryhtyä taisteluun vereksin voimin.
Liikkeet jatkuivat siten, että ylimmän armeijanjohdon antamia määräyksiä toteutettiin. Cholm ja Lublin joutuivat meidän haltuumme jo heinäkuun lopussa. Kauemmaksi itää kohti emme voimakkaasti tunkeneet. Venäläiselle jäi näin aikaa antaa kaarteesta virrata joukkoja etelää kohti ja siellä muodostaa uusi rintama.
Kenraali v. Woyrsch valloitti Ivangorodin läntisen siltalinnakkeen, kulki sen pohjoispuolella heinäk. 28:ntena vihollisen nähden Veikselin yli, jonka toisella puolella hänen kimppuunsa ankarasti hyökättiin. Olin pitänyt tätä ylimenoa erittäin vaikeana, taktillisesti se oli onnistunut, mutta suuri strateeginen tilanne ei siitä muuttunut.
9:nnen armeijan edestä venäläinen elokuun alussa peräytyi Varsovan ulkoasemista ja Varsovasta itsestään.
Elok. 5:ntenä 9:s armeija valtasi Puolan pääkaupungin. Armeija erosi nyt meidän käskypiiristämme ja joutui suoraan ylimmän armeijanjohdon alaiseksi. Kenraalisotamarsalkka Baierin prinssi Leopold; sai samalla Woyrschin armeijaosan päällikkyyden. Ylimmällä armeijanjohdolla varmaankin oli pätevät syynsä, kun se näin järjesti johdon uudelle kannalle. Minun työni ei sen kautta käynyt yksinkertaisemmaksi, etenkin kun 9:nnen armeijan etappi jäi meidän hoitoomme. Etenemisen jatkamistakin varten minun täytyi suoranaisesti tehdä tämän armeijan kanssa sangen monta välipuhetta, 9:nnen ja 12:nnen armeijan liikkeet koskettivat sangen läheltä toisiaan. Ylimmällä armeijanjohdolla oli aivan liian paljon työtä, joten minä en voinut sitä vaivata kaikilla tästä johtuvilla yksityisseikoilla.
Varsovan valloitus täytti meidät suurella tyydytyksellä. Olimmehan jo syksyllä 1914 siitä ankarasti taistelleet. Ne sotaretket laskivat, perustuksen nykyiselle menestykselle, jonka ulkonainen tunnusmerkki Varsovan valtaus oli.
Seuraavina päivinä kenraalisotamarsalkka Baierin prinssi Leopoldin armeijaryhmä meni Ivangorodin ja Varsovan välillä leveällä rintamalla kaikkine osineen Veikselin poikki. Vielä kerran ylin armeijanjohto koetti panna toimeen kiertoliikkeen suuntaamalla tämän armeijaryhmän Brest-Litowskia vastaan, kun Lublinin pohjoispuolella vielä oli melkoisia venäläisiä voimia. Se oli turha yritys. Venäläinen väisti. Kenraalisotamarsalkka v. Mackensenin pyrkiessä Brest-Litowskiin suunnattiin prinssi Leopoldin armeijaryhmä Bugia kohti linnoituksen alapuolelle.
12:nnen armeijan kuljettua heinäkuun viimeisinä päivinä Narewin poikki oli kenraali v. Gallwitz kääntänyt katseensa kiinteästi etelään Bugia kohti. Hän toivoi vielä ennättävänsä kiertää vihollisen, joka silloin oli Varsovan luona. Painopisteensä hän sen vuoksi sijoitti jyrkkään oikealle siivelleen Wyshkowiin, Bugia kohti. Nämä toiveet eivät täyttyneet, kuten minä olin pelännyt ja kenraali v. Gallwitzkin otaksunut. 10:nnen päivän vaiheilta 12:nnen armeijan marssisuunta kävi suoraan itään, oikea siipi Bugin vartta ylöspäin seuraten. Se joutui täten läheisesti koskettamaan 8:tta armeijaa, joka Ostrolenkan antauduttua elok. 5:ntenä oli Narewin etelärannalla päässyt enemmän etenemään ja nyt kulki painopiste Lomshan suunnassa.
Sillä välin olivat Serotzk ja Segershe sekä Dombe kukistuneet ja Nowo Georgiewsk saatu joka puolelta saarretuksi. Kenraali v. Beseler oli kenraalisotamarsalkalta saanut linnoituksen valloituksen toimekseen. Hänen johtoonsa alistettiin joukot, jotka 9:nnestä ja 12:nnesta armeijasta oli Nowo Georgiewskin edustalle lähetetty. Hän sai niinikään melkoisen määrän kaikkein järeimpiä itävalta-unkarilaisia pystytulitykkejä.
Nowo Georgiewskin valloitusta koskevat määräykset, 8:nnen ja 10:nnen armeijan yhtenäinen johto, hyökkäys Kownoa vastaan ja Liettuan ja Kuurinmaan olot vaativat edelleenkin esikunnaltani ja minulta paljon työtä. Vaikka emme johtaneetkaan 1915:n kesäsotaretken toimia yhtä itsenäisesti kuin edellisiä sotaretkiä, vaan pääpiirteissä noudatimme ylimmän armeijanjohdon osoituksia, oli minun kannettavanani kuitenkin erinomaisen suuri työtaakka ja minun täytyi tehdä sekä melkoinen joukko pienempiä että suurempiakin päätöksiä ja panna päätökset toimeen. Ilmeni lisäksi erimielisyyksiä kenraali v. Falkenhaynin kanssa, kuten itsenäisten luonteitten välillä sattuu liiankin helposti, ja ne velvoittivat minun toteuttamaan niitä ylimmän armeijanjohdon ajatuksia, jotka poikkesivat minun mielipiteistäni, jos mahdollista vieläkin suuremmalla huolella kuin omia tai omain mielipiteitteni kanssa sopusoinnussa olevia ajatuksia.
VI.
Nowo Georgiewskin valloitus ei välittömästi vaikuttanut sotatointen jatkamiseen. Se oli itsenäinen toimi itää kohti tunkeutuvain armeijain selkäpuolella. Kenraali v. Beseler, Antwerpenin valloittaja, ja hänen erinomaisen tarmokas esikunnanpäällikkönsä, eversti v. Sauberzweig, olivat takeena siitä, että jokainen niin sanotun piirityksen ajatus monine mutkineen hylättiin. Jo paljas saarroskin olisi saanut Nowo Georgiewskin kukistumaan. Linnoituksen sotavarusväki, jonka luku nousi 80,000 mieheen, ei voinut kauan puoliaan pitää. Hämmästyttävää on, että suuriruhtinas oli päästänyt asiat tälle kannalle, vaikka myöhemmin Brest-Litowsk ja Grodno hylättiin. Hänen täytyi itselleen myöntää, ettei linnoitus voinut puolustautua ja etteivät varustukset todellakaan olleet siinä kunnossa, että ne saattoivat kestää ankaraa pystytulta.
Kenraali v. Beseler päätti tehdä hyökkäyksen koillisen puolella olevia linnakkeita vastaan; Mlawan—Zjechanowin—Nasjelskin rautatie, joka oli hyvissä ajoin kuntoon saatu, viittasi siihen suuntaan. Ennen kaikkea oli tärkeätä, että rautatietä tuodun tykistön paikoilleen ajamista varten ja ammuksien toimittamista varten oli lyhyet maantiet, jotta päästiin tuhlaamasta aikaa kenttä- ja nostoratain rakentamiseen. Rintaman vahvuudella ei tässä ollut mitään merkitystä, runsaat järeät ammukset takasivat hyökkäykselle kaikki edut. Tykistö ajettiin paikalle heti kun rata oli Nasjelskiin saakka valmis.
Elok. 9:ntenä linnoituksen saarto oli päättynyt, tykistön sijoitus ja ammuksien tuonti alkoi heti tämän jälkeen. Elokuun puolivälissä patterit saattoivat aloittaa tulen. Sen vaikutus ei näyttänyt riittävältä. Kuului nyt ääniä, jotka perästäpäin olivat viisaampia kuin aikanaan, ettei nimittäin lyhennetystä hyökkäysmenetelmästä ollut mihinkään; se mikä jossakin tapauksessa tehosi, ei toisessa käynyt päinsä. Tämä horjuminen voitettiin pian. Koillisvarustukset kukistettiin hellittämättömällä tulella ja valloitettiin rynnäköllä. Sitten seurasi rynnäkkö koko Veikselin pohjoispuolista rintamaa vastaan. Joukkomme, johon pääasiassa kuului vain nosto- ja maanpuolustusväkeä, kävivät lujasti toimeen; elok. 19:ntenä Nowo Georgiewsk antautui.
Hänen Majesteettinsa keisari kävi heti sen jälkeen tarkastamassa linnoitusta ja kiitti joukkoja. Kenraalisotamarsalkka ja minä olimme saaneet käskyn tulla mukaan. Saatoin omin silmin todeta sekä järeän tykistön tuhoisat vaikutukset että varustusten huonon rakenteen.
Vapaaksi joutuneet joukot lähetettiin nyt ylimmän armeijanjohdon suostumuksella 10:nteen armeijaan, joka siten valitettavasti vasta kovin myöhään sai kaivatun vahvistuksen. Järeimmät patterit oli lähetettävä Grodnoa vastaan. Kowno oli sillä välin jo kukistunut.
Puolan venäläinen kenraalikuvernöörikunta oli elokuun lopulla kokonaan liittolaisten käsissä. Saksa ja Itävalta-Unkari jakoivat keskenään sen hallinnon, kuten jo tähänkin saakka. Veikselin länsipuolella oli Pilitza rajana, sen itäpuolella raja kulki likimain Wjepshin alajuoksua pitkin. Näin syntyivät saksalainen Varsovan kenraalikuvernöörikunta, joka annettiin kenraali v. Beselerille, ja itävalta-unkarilainen Lublinin sotilaslääni. Jaosta koitui vahinkoa liittolaisten yhteisille eduille: paljon kiireellisiä välttämättömiä toimenpiteitä jäi sen johdosta toteuttamatta.
Itäisen rintaman ylipäällikkö oli v:n 1914 syksystä hoitanut Puolan vallattujen osien hallintoa. Hän luovutti sen nyt kenraali v. Beselerille ja sai sen sijaan koillisessa ylenmäärin runsaasti hallintohuolia. Nowo Georgiewsk on ehkä viimeinen saarrokseen saatettuna valloitettu rengaslinnoitus. Ei siksi, että minä uskoisin aseittenriisumiseen. Sen harhaluulon oikean arvon maailma on piankin kokeva. Ihmiskunta ei koskaan pääse niin pitkälle, niin surulliselta kuin tämä voikin tuntua. Mutta rengaslinnoituksen aika on ollut ja mennyt. Se ei voi millään tavalla kilpailla uudenaikaisen tykistön ja sen suunnattomien ammusmääräin kanssa, vaan on tuomittu häviämään. Maalinnoitukset ovat edelleenkin tarpeen, mutta ne saavat enemmän laajain rajavarustusten luonteen.
VII.
Kun elokuun 10:ntenä 12:s armeija lähti liikkeelle, oikea siipi Bugia ylöspäin seuraten, jäi se länttä kohti 8:tta armeijaa taammaksi, joka Narewin kahden puolen eteni Lomshaa kohti. Koetin marssia jatkettaessa pysyttää tämän porrastuksen voidakseni käyttää molemminpuolisia sivustaliikemahdollisuuksia. Mutta vähitellen molempain armeijain sisäsiivet Ostrolenkan—Lapyn radalla tulivat samalle tasalle. Bugin eteläpuolella kenraalisotamarsalkka prinssi Leopoldin armeijaryhmä kulki vastaavan määrän eteenpäin.
Itäisen rintaman ylipäällikön täytyi etenemistä varten järjestää taktillisia yksityiskohtia, joilla ei suureen sotaan nähden ollut merkitystä. Everstiluutnantti Hoffmann ja minä olimme armeijain kanssa paljon keskusteluissa. Molemmat armeijanesikunnanpäälliköt, eversti Marquard ja majuri kreivi Schwerin, olivat oivallisia sotilaita, jotka tukivat tehokkaasti ylipäälliköitään.
Lomsha valloitettiin elokuun 9:ntenä etelästä käsin. Meillä oli Itä-Preussissä kauan aikaa käytettävänämme lentopommituslaivasto. Salpalinnoituksiin, joihin oli majoitettu vihollisen kenraalikomento tai armeijan-ylikomento, nakattiin usein pommeja ja meille kerrottiin niiden suurenmoisesta vaikutuksesta; kun nyt jäljestäpäin annoin tutkia näitä vahingoita, ei niitä ollut edes mahdollista huomata. Joukkojen puolesta olin siitä hyvilläni: ne saivat niissä suojan. Vasta myöhemmin pommimme kävivät tehokkaammiksi ja pommien heittäminen alkoi herättää enemmän ilmailijain harrastusta.
Etenemistä jatkettaessa alkoi tuntua, että Mackensenin ja prinssi Leopoldin armeijaryhmät tunkivat pohjoista kohti ja sen vuoksi sekä 12:s että 8:s armeija työntyi vasemmalle. Elok. 18:ntena kenraalisotamarsalkka v. Mackensen saapui Brest-Litowskin edustalle, kenraalisotamarsalkka Baierin prinssi Leopoldin armeijaryhmä lähestyi Belovezin nummea ja 12:s armeija Bjalystokia, Uuden Itä-Preussin oivallisen preussilaisen hallituksen entistä pääkaupunkia 18:nnen vuosisadan lopulla ja 19:nnen vuosisadan alussa; 8:s armeija Bjalystokin ja Narewin välisellä ahtaalla alalla eteni koillista kohti Grodnoon päin valloittaakseen Ossowjetzin eteläpuolelta. 22 p:nä se vallattiin. Olimme aikoneet valloittaa sen idästä ja pohjoisesta, mutta saimmekin sen haltuumme etelästä käsin. Semmoista on sota. Molemmat armeijat marssivat elokuun viimeisinä päivinä Bjalystokin—Ossowjetzin linjalta edelleen suunnilleen koilliseen suuntaan, 12:s armeija Wolkowyskin pohjoispuoliseen seutuun, 8:s Grodnoa kohti. Molemmat armeijat erosivat siten yhä enemmän taktillisesta yhteistoiminnasta molempien eteläisten armeijaryhmäin kanssa, jotka Brest-Litowskin 25 ja 26 p:nä elokuuta antauduttua marssivat edelleen Pinskiä ja Baranowitshia kohti. Vähitellen ne liittyivät sotatoimiin, joita kauempana pohjoisessa valmisteltiin.
Syyskuun alussa 8:s ja 12:s armeija saapuivat Grodnon seudulle ja sen kaakkoispuolelle, noin 14 päivää myöhemmin niiden oli määrä päästä Lidaan Niemenin pohjoispuolelle. Tähän ne hyökkäyksen alusta lukien tarvitsivat noin kahdeksan viikkoa. 12:nnen armeijan täytyi tällöin kaartaa kauas etelää kohti. Kuinka paljon edullisempaa olisi ollut, jos tämän liikkeen sijaan olisi ollut mahdollista hyökkäys Lomshan—Grodnon kautta. Se ei käynyt päinsä. Mutta sotaliikkeellä Grodnon ohi sen pohjoispuolitsekin, johon olisi liittynyt Kownon valloitus, olisi koko joukon nopeammin ja tehokkaammin saavutettu tämä seutu ja saatu enemmän aikaan, jos se täydellä voimalla olisi suoritettu vasta elokuun ensi puoliskolla.
Jonkun aikaa näytti siltä, kuin ylin armeijanjohto olisi asiain kehityttyä näin pitkälle aikonut keskeyttää marssin itää kohti. Se lähetti melkoisia osia kenraalisotamarsalkka v. Mackensenin armeijasta ja myöhemmin 12:nnesta ja 8:nnestakin armeijasta länteen ja Etelä-Unkariin. Mutta niihin sotatoimiin, jotka me Kownon sillä välin tapahtuneen valloituksen ja Liettuaan ja Kuurinmaalle tehdyn retken kautta olimme alkuun panneet, se antoi vapaan vallan.
VIII.
Kownon valloitus väkirynnäköllä oli peloton teko. Jotta se olisi mahdollinen, täytyi 10:nnen armeijan keskustaa ja oikeaa siipeä sen ylenmäärin laajoista asemista huolimatta yhä enemmän ja enemmän ohentaa; vain näin saatoimme Kownon länsipuolelle koota jommoisiakin hyökkäysvoimia. Itärintaman ylipäällikkö ja kenraali v. Eichhorn ottivat tämän jännityksen kannettavakseen rintamansa muilla osilla. Kenraali oli jo kauan valittanut minulle sitä, että 10:s armeija oli liian kauan ollut toimettomana, ja ryhtyi nyt ilolla uuteen tehtäväänsä. Hän ja hänen esikuntapäällikkönsä, eversti Hell, olivat erittäin yritteliäitä ja rohkeita miehiä. Kenraali v. Eichhorn oli upseeri, jolla oli häikäisevät henkiset lahjat ja joka osasi kasvattaa joukkojansa esikuvalliseen henkeen.
Kenraali Litzmannin johtaman vahvistetun XXXX armeijaosaston piti toimeenpanna hyökkäys.
Kenraali oli tulinen mies, jolla oli joukkoihinsa suuri vaikutus. Sotamaineensa hän loi Brsheshinyn läpimurrossa marraskuun 22:sen ja 25:nnen päivän välillä 1914. Hän oli kerran kirjoittanut kaartin upseerikuntaa vastaan, mutta tässä läpimurrossa kuitenkin huomannut, mikä voima tästä upseerikunnasta lähti. Minä itse olen ylpeydellä kuulunut linjajalkaväkeen ja henkikrenatöörirykmentissä n:o 8 oppinut tuntemaan rykmentin, jonka upseerikunnassa kulki perintönä erityiset traditiot, kuten kaartin upseerikunnassakin. Moiset traditiot ovat oikeutetut, mutta ne eivät saa johtaa suosimiseen eikä kopeuteen; muutoin ne ovat omiaan synnyttämään tyytymättömyyttä ja ovat hylättävät.
Hyökkäys Kownoa vastaan oli vaikeampi sen vuoksi, että puuttui raskainta pystytulta. Se mitä ylimmältä armeijanjohdolta saatiin heinäkuun lopulla, oli vietävä Nowo Georgiewskin edustalle. Itsellemme pidätimme pääasiallisesti vain muutamia pattereita, jotka voitiin kiskoja pitkin kuljettaa paikalle, mutta joiden kantavuus oli vain vähäinen. Emme kuitenkaan säikähtäneet mitään vaikeuksia, vaan rakensimme radat. Koko tilanteesta johtui, että hyökkäys voitiin tehdä vain Wirballenin—Kownon rautatien ja Niemenin välillä. Hyökkäyksen oikea siipi oli kaiken aikaa mitä suurimmassa vaarassa ja sitä suuremmassa, kuta enemmän etenimme. Venäläinen saattoi joka hetki tykistöllään käydä sangen tehokkaasti sen sivustan kimppuun. Vasenta siipeä suojeli Niemenin pohjoispuolella nostoväkibrigaadi, joka Niemenin-armeijan hyökkäysliikettä jatkaen eteni Dubissan poikki Kownon luoteispuolisille varustuksille saakka.
Elokuun alussa rautatiet olivat valmiit. Nyt puuttui ammuksia järeihin kenttähaupitseihin. Annoin hätävarastani; itärintaman kenttäammuspäälliköllä, everstiluutnantti Rostockilla, oli aina jonkun verran varalla. Näin oli vihdoinkin elokuun 8:ntena kaikki jotenkuten saatu kokoon ja hyökkäys saattoi alkaa. Vähemmillä apuneuvoilla ei ole vielä milloinkaan linnoituksen kimppuun käyty, mutta joukkoa, jonka piti se tehdä, elähytti johtajainsa reipas henki.
Tällä hetkellä oli venäläinen, mainittakoon se vielä tässä kerran, yhä lähellä Veikseliä vastapäätä Varsovaa.
Elok. 6:ntena siirrettiin jalkaväki jo hyökkäyspalstalla kauemmaksi eteenpäin, jotta voisimme saada paremmat tiedot tulen vaikutuksesta. 8 p:nä alkoi tykkitaistelu. Seuraavina päivinä valloitettiin väkirynnäköllä koko sarja lujia asemia. Hyökkäysjoukkojen voima näytti lamaantuvan. Kenraali Litzmann tunkeutui siitä huolimatta aina 15:nteen päivään saakka yhä lähemmä linnakelinjaa. Onneksi venäläinen näytti hyvin huonosti kestävän järeimmän tykistön tulta. Sen kautta onnistui erään komppanian, johon muut joukot liittyivät, reippaalla toimella 16 p:nä murtautua läntisen linnakelinjan sisään.
17 p:nä kenraali Litzmann kulki Niemenin poikki ja valloitti kaupungin ja idänpuoliset linnakkeet. Saalis oli pienempi kuin Nowo Georgiewskin valloituksessa. Tämä ei ollut hyökkäys saarretun linnoituksen kimppuun, selkäpuoli kun oli jäänyt avoimeksi. Idänpuolisen rintamansa kautta se oli yhteydessä venäläisen armeijan kanssa. Miksi tämä ei auttanut, oliko linnoitusvarustusten kukistuminen sille yllätys, sitä en ole tullut tietämään.
Kaikki sillat, ylen tärkeä rautatiesiltakin, sekä itärannan tunneli oli hävitetty, tämä ei onneksi kovin perusteellisesti. Se saatiin pian korjatuksi. Saatoimme sen jälkeen aloittaa jonkinlaisen liikkeen Niemenin itäpuolella Wilnoa kohti jo ennenkuin rautatiesilta oli valmiskaan. Sen kuntoonsaattaminen oli armeijalle elinkysymys, jos mieli saada sotatoimet toivon mukaan menestymään.
Kownon kaupunki itse oli säilynyt tehtaita lukuunottamatta. Nämä oli poltettu, väestö oli paennut. Täällä näin, kuinka vaikeaan tilaan joukot joutuvat, kun ne on majoitettava ilman väestön apua. Kownon valloituksen jälkeen kenraali v. Eichhorn lähetti viipymättä kenraali Litzmannin hyökkäysjoukkoineen Wilnoa kohti ja siirsi lähinnä olevat joukot perässä Niemenin valloitetun ylimenopaikan kautta. Samalla hän lähetti 10:nnen armeijan muut osat ja kenraali v. Hutier'n johtaman XXI:n armeijaosaston liikkeelle painamaan etupäässä Olitaa kohti ja heikompia osastoja Augustowin metsän kautta Grodnoa kohti; nämä toimivat mitä lähimmässä kosketuksessa 8:nnen armeijan kanssa, joka oli marssinut samaan suuntaan ja jo päässyt melkein niiden tasalle.
Kenraali v. Eichhornin aikomus oli koko linjalla tunkeutua Niemenin yli, vaikuttaakseen täten meidän suunnittelemamme sotaliikkeen puitteissa. Nämä toimenpiteet olivat mitä parhaassa sopusoinnussa meidän mielipiteidemme kanssa. Vaikka toiselta puolen jäikin paljon järjestettävää, varsinkin siellä, missä armeijat koskettivat toisiaan, helpotti toiselta puolen armeijain itsenäinen päätösvalta koko hoitoa tavattomasti. Niiden velvollisuus vain oli ajoissa ilmoittaa, miten ne tilanteen käsittivät ja mitä aikoivat. Armeijain rajakohdat ovat aina erikoisia kahnauskohtia. Idässä se ei, varsinkaan asemasodassa, esiintynyt samassa määrässä kuin myöhemmin lännessä. Täällä osastojen rajat muodostuivat toisinaan korkeiksi aidoiksi, joita pitkin vain saattoi nähdä, ylitse ei. Ylemmän johdon tärkeä velvollisuus oli tällöin vaikuttaa tasaavasti, ettei osastojen rajakohdista tullut taktillisesti heikkoja kohtia.
10:nnen armeijan keskustan ja oikean siiven eteneminen tapahtui ankarin taisteluin. Kownon tapausten painostuksesta venäläinen, rautatiet ja Niemenin sillat perusteellisesti hävitettyään, ensinnäkin luovutti tämän joen vasemman rannan ja väistyi pian sen jälkeen yhä etemmä Oranya kohti. XXI armeijaosasto valtasi jo elok. 26:ntena Olitan. Elokuun lopussa 10:s armeija oli kulkenut Niemenin poikki ja eteni hitaasti Grodnon—Wilnon rataa kohti. Jo ennenkuin se tämän radan saavuttikaan se kohtasi sangen ankaraa vastarintaa, jota se ei voinutkaan paikalla murtaa. Venäläinen alkoi Puolan itäosista siirtää voimia pohjoista kohti.
10:nnen armeijan tunkeutumisella Niemenin yli Grodnoa kohti ei ollut suurtakaan taktillista vaikutusta tämän linnoituksen koillispuolella olevan suunnattoman metsäalueen vuoksi. Venäläinen oli kuitenkin käynyt araksi. 10:nnen armeijan oikean siiven ja varsinkin 8:nnen armeijan hyökätessä se jätti hämmästyttävän pian Grodnon. 75:nnellä reservidivisioonalla kenraali v. Scholtz jo syysk. 1 p:nä valloitti kaupungin lounaispuoliset varustukset ja 2 p:nä itse kaupungin kiivaiden katutaistelujen jälkeen. Grodnon lähellä sen itäpuolella Kotran ja Osjery järvestä tulevan pohjoisen lisäjoen varrella hän kohtasi voimallisen vihollisen vastarinnan.
Piiritystykistö oli käynyt tarpeettomaksi. Se annettiin nyt ylimmän armeijanjohdon käytettäväksi.
Kenraali v. Gallwitz saapui taistellen Swislotshille. Baierin prinssi Leopoldin armeijaryhmä oli samonnut Belovezin metsän läpi, joka ei sivumennen sanoen ole mikään ylipääsemätön suoalue, vaan teillä hyvin varustettu. Kauempana etelässä joukot vielä etenivät Pinskiä kohti.
IX.
Niemenin-armeijan taistelut heinäkuussa ja elokuussa olivat tähän saakka vain sikäli olleet välittömässä yhteydessä suurien sotatoimien kanssa, mikäli ne vetivät puoleensa vihollisvoimia. 10:nnen armeijan ja Niemenin-armeijan sisemmät siivet olivat luonnollisestikin taktillisessa yhdysvaikutuksessa keskenään Niemenin luona. Ryhdyttäessä Kownoa vastaan hyökkäämään tämä yhdysvaikutus kävi yhä läheisemmäksi ja johti linnoituksen valloituksessa taisteluun samalla tappotantereella, jonka jälkeen se jälleen löyhtyi. Nyt piti sotatoimien yhteisvaikutuksen astua jyrkästi etualalle.
Kenraali Otto v. Below johti sotaa eristetyllä sotanäyttämöllä ja oli sen vuoksi toimissaan itsenäisempi kuin muut armeijan-ylipäälliköt, jotka taistelivat ahtaammissa kehyksissä. Saatoimme taistelun johtoon nähden tyytyä yleisiin ohjeisiin.
Niemenin-armeija oli heinäkuun puoliväliin saakka puolustanut Dubissan linjaa aina Schaulenin lounaispuolelle saakka sekä pitänyt hallussaan Wentaa ja Windauta aina Hasenpotin tasalle ja kauemmaksi rannikolle saakka. Sotatoimien alkamiseksi sai kenraali v. Below käskyn kiertäen käydä Schaulenin luona olevan voimallisen vihollisen kimppuun ja vasemman siipensä Riian suuntaa kohti suojaten edetä Niemenin pohjoispuolella itää kohti. Tämä sotatoimi oli erikoisen hyvissä käsissä. Kenraali v. Below, jota jo rauhan aikana pidettiin erikoisen kyvykkäänä upseerina ja itsenäisenä luonteena, oli Tannenbergiu taistelussa osoittanut selvää käsitystä johtajan toimessa ja Masurinjärvien taistelussa kunnostautunut tarkoituksenmukaisilla toimillaan. Kenraalisotamarsalkka v. Hindenburg piti aivan erikoisessa arvossa hänen suoraa ja miehuullista luonnettaan ja ehdottikin hänet marraskuussa Hänen Majesteetilleen 8:nnen armeijan ylipäälliköksi, vaikka hän virkavuosiinsa nähden oli nuorimpia komentavia kenraaleja. Kenraali v. Below on osoittautunut täydelleen sen luottamuksen arvoiseksi, jota ylin sotaherra häntä kohtaan tunsi. Hänen esikunnanpäällikkönsä, kenraali v. Böckmann, oli ollut yleisesikunnassa kauan, sodassa hän oli kunnostautunut joukkojen johtajana ja hänellä oli hyvän armeijanjohtajan ominaisuudet. Molemmat miehet työskentelivät yhdessä täydessä sopusoinnussa. Päämajassa Lötzenissä saatoimme olla vakuutetut siitä, että Niemenin pohjoispuolisilla sotatoimilla todella saataisiin aikaan, mitä sinne viedyillä voimilla oli mahdollinen aikaansaada.
Niemenin-armeijan selkäpuolen yhteys oli vaikea. Täysiraiteiset radat päättyivät Tilsitin koillispuolella Laugzargeniin ja Memeliin. Niemeniä, joka kyllä soveltui laivaliikkeeseen, saattoi oikea armeijansiipi selkäpuolisiin yhteyksiinsä käyttää, mutta se oli niin perkaamaton, ettei siihen ollut luottamista. Yritys kuljettaa kerran niemeniläisillä veneillä joukkoja jokea ylöspäin oikean siiven välttämättömäksi käyneeseen vahvistukseen epäonnistui. Hinattavat alusjonot tarttuivat Venäjän puolella hiekkasärkille.
Libauta voitiin vain suurimmalla varovaisuudella käyttää muonitussatamana. Venäjän laivasto ja englantilaiset vedenalaiset veneet vallitsivat silloin vielä Itämeren itäosaa. Olimme kuitenkin käsillä olevalla kalustolla voineet panna toimeen heikon junaliikkeen Libausta itää kohti vievällä radalla. Jo varhain olimme ryhtyneet rakentamaan kenttärataa Laugzargenin—Tauroggenin—Kjelmyn linjalle; työvoimain puutteen vuoksi se edistyi kuitenkin vain hitaasti. Kun suuren sotaliikkeen suunnitelmat alkoivat saada varman muodon, täytyi ryhtyä ajattelemaan rautatieverkon täydentämistä suuremmassa mittakaavassa. Lyhin yhteys venäläisille radoille kulki Memelistä Prekulniin Libaun itäpuolelle. Tämän välin rakentamiseen ryhdyttiin, mutta myöhemmin se oli jälleen heitettävä kesken, kun itärintaman ylipäällikön täytyi luovuttaa rautatietyöväkeä Willenbergin—Ostrolenkan radan rakennukseen. Heinäkuun alussa valmistui rata Prekulniin. Sillä oli suunnattoman suuri arvo, vaikka sen liikenne vielä olikin monessa suhteessa puutteellinen. Libaun—Mosheikin rata naulattiin nyt uudestaan. Myöhemmin Koschedaryn kautta Kownon itäpuolella yhdytimme Liettuan rautatieverkon. Vihdoin aloimme rakentaa Schaulenin kaakkoispuolelle vievää Tauroggenin-Radsiwilishkin rataa. Tämän radan puisesta sillasta Dubissan yli oli tuleva taideteos.
Heinäkuun puolivälissä päättyi Niemenin-armeijan ryhmitys jo kesäkuussa lähetettyjen apujoukkojen saavuttua perille. Ylikomentoon koski sangen raskaasti, ettei se hyökkäykseen Narewia vastaan saanut kaikkia joukkoja, jotka se oli toivonut saavansa. Siitä huolimatta se piti kiinni sotatoimen periaatteesta. Dubissan se Kjelmyyn saakka jätti vain heikkojen joukkojen huostaan. Kjelmyn ja Schaulenin välille koottiin reserviosasto hyökkäysryhmäksi. Sitten seurasi Windaun vartta alaspäin taas heikko linja, johon Libauhun vievän radan pohjoispuolella liittyi vahva ryhmä. Täällä seisoi kahdesta kolmeen jalkaväkidivisioonaa ja yhtä monta ratsuväkidivisioonaa.
Heinäk. 14:ntenä, Prassnyshin juuri kukistuttua Pohjois-Puolassa ja venäläisen kauempana etelässä vielä ollessa Veikselin länsipuolella ja Lublinin—Cholmin eteläpuolella, kulki kenraali v. Below Vindaun yli kiertääkseen etenemällä pohjoiseen Mitaun suuntaan Schaulenin luona olevat vahvat venäläiset sotavoimat ja antaakseen I reserviosaston ahdistaa niitä ankarasti kaakosta, samalla kuin heikko keskusta pysyisi paikoillaan. Dubissan luona tuli armeijan oikean siiven toistaiseksi odottaa ja vasta sotatoimien edistyessä lähteä liikkeelle.
Venäläinen ei ilmeisestikään ollut odottanut hyökkäystä eikä myöskään huomannut sen ulottuvaisuutta pohjoista kohti. Se hyökkäsi Okmjanyn suuntaan keskustassa etenevää 6:tta reservidivisioonaa vastaan ja pakotti sen väistymään länttä kohti. Venäläisen oikea sivusta oli kuitenkin niin uhattu, ettei vihollinen voinut menestystään käyttää.
Vasemman siiven jalkaväkidivisioonat löivät jo 17 p:nä venäläisen Autzin luona, mutta antoivat sitten 6:nnelle reservidivisioonalle sattuneiden tapausten vetää itseään etelää kohti; kiertoliike menetti täten tehoaan. Herkeämättömissä taisteluissa, jotka venyivät heinäk. 23:nteen päivään saakka ja joista on käytetty "Schaulenin taistelun" nimeä, työnnettiin 5:s venäläinen armeija Schaulenin taa Ponjewjeshiin. Se pääsi osittain pakoon, sen selän taa päässeeltä saksalaiselta ratsuväeltä kun puuttui tehoisia ampuma-aseita. Jo heinäk. 29:ntenä valtasimme Ponjewjeshin. Vasemmalla sivustalla ratsuväki retkeili aina Riianlahdelle saakka ja liittyi jalkaväkeen sen ahdistaessa Mitauta, joka elok. 1 p:nä valloitettiin. Kauempana etelässä kuljettiin Dubissan poikki ja edettiin heinäk. 29 p:ään mennessä Kownon—Ponjewjeshin linjalle saakka.
Selkäpuolen yhteyttä oli jälleen vahvistettava ja joukoille hankittava ampumatarpeita. 12:s ja 8:s armeija olivat saaneet suuret määrät kolonnia, joita sen vuoksi Niemenin-armeijalta puuttui. Sen eteneminen kävi nyt hitaammin. Samana päivänä, jona Kowno valloitettiin, se oli Swjentan ja Jaran rannalla. Tähän se jäi pitkäksi aikaa vasemman siiven edetessä edelleen Väinäjokea kohti. Riian eteläpuolella venäläinen piti hallussaan suuren siltavarustuksen, josta meille tuli pitkäksi ajaksi vaaran aihe. Sen sijaan saavuttiin syyskuun alkupäivinä Väinäjoelle Ykskyllin ja Friedrichstadtin välillä ja täällä oleva vihollinen työnnettiin joen toiselle rannalle.
Venäläinen oli sillä välin vahvistanut voimiaan. Niemenin-armeijan heikot voimat oli jaettu sangen laajoille aloille, joten ne toistaiseksi eivät voineet omin neuvoin enää edetä. Se ylläpiti tuntumusta 10:nnen armeijan vasemman siiven kanssa, kun tämä Kownon valloituksen jälkeen puolimatkassa Wilnoon jälleen tapasi voimallisen vihollisen.
Laivaston yrityksellä Riianlahdessa elok. 8:ntena ei maasotatoimiin ollut mitään vaikutusta.
Niemenin-armeijan nopea eteneminen osoittaa, että olisi ollut mahdollista saada aikaan vielä enemmän, jos armeija olisi ollut suurempi ja varsinkin paremmin varustettu kolonnilla.
X.
Elokuun toisella puoliskolla oli aikomus jatkaa sotatoimia Niemenin itäpuolella saanut kiinteämmän muodon. Puolasta peräytyvän armeijan sivustaan oli, jos ollenkaan, enää mahdollista päästä käsiksi vain Kownon—Wilnon—Minskin yleisessä hyökkäyssuunnassa. Tämä hyökkäysliike tuli 10:nnen armeijan tehdä, kun taas 8:s ja 12:s armeija ja eteläiset armeijaryhmät seurasivat vihollista kintereillä.
10:nnen armeijan sotatoimet tarvitsivat pohjan puolella sivustasuojelusta Riian—Väinänlinnan ratalinjaa vastaan, johon koillisesta ja idästä yhtyi useita kiskoteitä, ja samoin Polotzkin—Molodetshnon ja Orsehan—Borissowin—Minskin rataosia vastaan. Niemenin-armeijan tuli jatkaa etenemistään, painopisteenä Väinänlinna, samalla kuin molempia viimemainittuja ratoja vastaan eteni vahvoja ratsuväkieskadroonia.
Venäläinen, joka 10:nnen ja Niemenin-armeijan edessä seisoi yhtenäisessä, mutta Kownon koillispuolella vain ohuessa rintamassa, oli siis murrettava, s.o. tungettava takaisin Wilnon kautta ja Väinänlinnaa kohti ratsuväkidivisioonain edetessä Polotzkia—Minskiä kohti.
Kysymyksenalaista oli, vieläkö tämä sotatoimi kannatti, kun venäläisten peräytyminen itää kohti jo oli joutunut niin pitkälle. Siitä ei ollut epäilystäkään, että jokainen päivä, jonka viivytystä kesti, vähensi sen menestystoiveita. Minä punnitsin, eikö meidän olisi tyydyttävä hyökkäykseen Lidaa kohti Olitan—Oranyn kautta. Luovuin kuitenkin siitä, kun kaikki samanlaiset yritykset päästä vihollisen sivustan kimppuun edellisen kesäretken aikana olivat menneet myttyyn. Mielessäni jäin sen vuoksi kannattamaan suurta sotaliikettä, sillä kun saattoi vielä olla suurempi menestys. Tässäkin meidän täytyi toimia arviokaupalla. Selvää oli, että 10:ttä armeijaa oli vahvistettava. Nowo Georgiewskin saartojoukot liitettiin siihen.
8:s ja 12:s armeija olivat sotatoimien kestäessä vetäytyneet niin yhteen, että oli käynyt mahdolliseksi paitsi länteen määrättyjä osastoja ottaa niistä vielä muitakin divisioonia. Nämä lähetettiin Kownoon ja vietiin sieltä 10:nnen armeijan vasemmalle tai 8:nnen oikealle siivelle.
Sillä välin oli Wilnosta käsin tehty 10:nnen armeijan kimppuun sangen voimakas hyökkäys. Vihollinen oli Puolasta vienyt voimia pohjoiseen. Yrittäen sivustahyökkäystä olivat sekä 10:s armeija että sen vastustaja lisänneet voimiaan pohjoisessa Wilkomirin suunnalla. Taistelu tapahtui Wilijan pohjoisella rannalla ja oli erikoisen kiivas.
Seurasi jälleen erinomaisen jännittäviä päiviä. Mielelläni olisin kiirehtinyt sotatoimien alkua, mutta Wirballenin—Kownon rata ei keskeneräisessä kunnossaan voinut kuljettaa enempää kuin se kuljetti. Kaikki vaati sanomattoman paljon aikaa, tiet lisäksi olivat huonot eivätkä joukot enää reippaita.
Syysk. 9:ntenä alkoi vihdoin eteneminen. Niemenin-armeija pääsi hyvin eteenpäin Väinänlinnaa—Jakobstadtia kohti. Sen oikea siipi asettui Uzjanyn vaiheilla Kownon—Väinänlinnan tielle ja työnsi vihollisen sangen pian takaisin Nowo Aleksandrowskin kautta. Molemmissa siltavarustuksissa vihollinen piti puoliaan. Täällä alkoivat pitkät katkerat taistelut.
10:nnen armeijan vasen siipi, joka oli Wilkomirin eteläpuolella, pääsi molempina ensimmäisinä päivinä hyvin etenemään Wilijaa kohti Wilnon yläpuolella. Sittemmin voitiin kuitenkin vain vähitellen työntää venäläistä taaksepäin tämän joen yli.
Molempien armeijain sisempien sivustain välillä, Väinänlinnasta Wilijaan saakka, oli ratsuväkidivisioonain pääsy eteenpäin vapaampaa. Ensinnä niiden täytyi yhtämittaa taistellen raivata itselleen tie Wilkomirin ja Swentzjanyn välisen järviseudun läpi. 13 p:nä tämä paikka valloitettiin. Sieltä divisioonat kääntyivät Smorgonia, Molodetshnoa ja Molodetshnon—Polotzkin rataa kohti, molempain näiden paikkain puoliväliin. 8:nnen armeijan ratsuväkidivisioonia voitiin nyt lähettää perästä. Jo 14 p:nä oli Wilnon—Molodetshnon—Polotzkin rata saavutettu Smorgonin ja Wileikan luona ja Glubokojen itäpuolella ja venäläisten oikea siipi Wilijan varrella Wilnon koillispuolella saatettu hyvin uhattuun asemaan. Orshan—Minskin ratakin katkaistiin Borissowin seudulla. Ratsuväkidivisioonat saivat täällä, kuten jo niin usein muulloinkin idässä, uuden toiminta-alan. Saksalaisen ratsuväen reipas ratsumieshenki on kaikkialla kunnostautunut loistavasti.
10:s armeija pyrki yhä uudelleen ja uudelleen lähettämään rintamastaan joukkoja vasemmalle siivelleen. Sitä varten se kaartoi Wilijaa ylöspäin Smorgonia kohti ja heti Wishnjew-järven eteläpuolitse Wileikaa kohti. Liikkeet olivat vaikeat suorittaa ja maksoivat aikaa. Joukoille ne tuottivat aivan tavattomia rasituksia, sillä tiet ja sää olivat kehnot ja vaikuttivat haitallisesti. Jalkaväkidivisioonat eivät voineet kyllin nopeaan asettua ratsuväkidivisioonain sijaan niiden etäällä edessäpäin oleviin asemiin. Heikon tulivoimansa vuoksi ne eivät voineet ajan pitkään pitää Smorgonia hallussaan. 19 p:nä tämä jälleen riistettiin meiltä Wilnosta käsin, vaikka 1:nen ratsuväkidivisioona oli mitä urhoollisimmin pitänyt puoliaan.
Venäläinen oli huomannut uhkaavan vaaran ja tuonut rautateitse Väinänlinnan itäpuolelle apujoukkoja, jotka sangen pian ilmestyivät Väinänlinnan eteläpuolelle. Polotzkin kautta Molodetshnoon menevää rautatietä ei käytetty. Sen sijaan vihollinen saattoi jalkaväkidivisioonilla tehdä suuren peräytymisliikkeen Lidasta ja Slonimista Molodetshnon suuntaan, ratsuväkidivisioonilla taas Dokshitzyyn päin. Venäläisten suuri rintamansiirto Puolasta Länsi-Venäjälle oli valitettavasti jo ehtinyt niin pitkälle, että pohjoista kohti poikkeavat joukot ennättivät vielä ajoissa Wilijalle. Saksalaisten kiertoliike joutui tässä seisahduksiin. Sen voima ei riittänyt voittamaan vihollisen vastarintaa. Venäläinen siirtyi nyt vuorostaan Wilijan yli Molodetshnon pohjoispuolella vastahyökkäykseen, mutta ei sekään päässyt etenemään. Saksalaisten hyökkäys oli sillä välin rintamankin kohdalla edistynyt verkalleen. Tämän painostuksen vuoksi venäläisen oli mahdotonta pitää Wilnoa, ja se peräytyi nyt hitaasti, taistellen koko rintamalla. Saksan armeijan rintamalla oli vielä siksi paljon voimaa, että se saattoi saavuttaa heti Smorgonin länsipuolella olevan seudun, läntisen Beresinan ja Baranowitshin ja Pinskin seudut.
Armeijan verkalleen edetessä Wilnosta Smorgoniin oli minulle selvinnyt, että sotaliike oli keskeytettävä. Hyökkäyksen jatkaminen ei voinut enää tulla kysymykseen. Vihollisen ratsuväen vuoksi, jota joka puolelta tunkeutui yhä voimallisemmin meidän läpimurtokohtaamme vastaan, ei 10:nnen armeijan vasenta siipeä ollut mahdollinen ajan pitkään pysyttää sen kaukana edessäpäin olevissa asemissa. Meidän täytyi järjestäytyä talven varalta ja Wishnewin-, Narotshin- ja Dryswjaty-järvien linja tarjosi edullisen tuen.
Dryswjaty-järven luona yhtyi Niemenin-armeijaan uusia osia, mutta 10:nnen armeijan pohjoinen siipi kääntyi takaisin mainitulle linjalle. 10:s armeija aikoi, kuten aikanaan Grodnon edustalla samanlaista liikettä suoritettaessa, pidättää perässä tunkevaa vihollista, mutta tässä se runsaan ajan viivytteli ja joutui lopulta Narotsh-järven itäpuolella kovakouraisen puristuksen alaiseksi.
Uutta rintamaamme vastaan hyökyi sitten venäläistulva, mutta vähitellen meri taas asettui. Itävalta-Unkarin armeija oli sillä välin yrittänyt Lutzkin pohjoispuolella murtaa vihollisen rintaman ja päästä kiertämään. Vastahyökkäys oli kuitenkin työntänyt sen takaisin. Väinänlinnan luona taisteluita kesti vielä kauan. Niemenin-armeija toivoi yhä voivansa valloittaa siltavarustuksen. Ammuksien perille saapuminen oli kuitenkin niin riittämätön, ettei voitu ryhtyä hyökkäykseen. Taistelut keskeytettiin sen vuoksi minun kehoituksestani.
Rintama asettui Karpaatteja myöten lepoon.
Kesäsotaretki Venäjää vastaan oli päättynyt. Venäläinen oli lyöty ja koko rintamalla taapäin tungettu. Kownon kautta yritetty sotatoimemme ei johtanut suurempiin tuloksiin, se kun tuli liian myöhään. Tämä oli pääsyy. Vihollinen oli kyennyt estämään kierroksen, joka sitä Wilijan luona uhkasi. Jos se olisi ollut muutamankaan päivämatkan kauempana lännessä, ei se olisi ollut sille mahdollista.
Emme voineet idässä eikä lännessä koko sodan aikana suorittaa loppuun ainoatakaan suurta strateegista murtoliikettä ja saavuttaa kaikkia siitä johtuvia seurauksia. Wilnon ja Väinänlinnan välinen murtoliike edistyi kaikista pisimmälle. Se osoittaa, kuinka strateeginen murtoliike vasta sitä seuraavan taktillisen kiertoliikkeen kautta pääsee täyteen vaikutukseensa. Bulgaarian armeijan osaksi jäi näyttää syyskuussa 1918 maailmalle semmoisen sotatoimen painavat seuraukset. Mutta ne olivat mahdolliset vain sen kautta, että Bulgaarian armeija oli silloin täydelleen lamassa.
Syyskuun päiväin ankara jännitys oli tuottanut meille jälleen vain taktillisen menestyksen. Oli ollut voitettava erinomaisen kriitillisiä tilanteita. 1:sen ratsuväkidivisioonan taistelu Smorgonin luona vihollisen peräytymislinjalla oli traagillisen suurta. Aivan vähää ennen jalkaväen saapumista sen täytyi väistyä suuria tappioita kärsittyään. Niemenin-armeijan eteläisenkin siiven asema oli kaiken aikaa arveluttava, 10:nnen armeijan taapäin kääntyminen suuressa määrin vaarallinen temppu. Tämä kaikki jäi kuitenkin toiseen sijaan hermoja jännittävän odotuksen rinnalla: pääseekö jalkaväki huonoilla teillä kyllin nopeaan eteenpäin voidakseen saattaa päätökseen kiertoliikkeen, jonka valmistelut ratsuväki niin hyvällä ymmärryksellä oli suorittanut? Moisen jännityksen voi vain se täysin ymmärtää, joka on sen kokenut ja sydämellään ja järjellään ollut siinä mukana.
Venäjän nujertamisessa olimme astuneet uuden suuren askeleen eteenpäin. lujatahtoinen suuriruhtinas erosi. Tsaari asettui armeijansa ylimmäksi johtajaksi.
Kaikkialla olivat joukkomme ja johtajamme tehneet velvollisuutensa ja saksalaisessa sotamiehessä vakaantui syystä se tunne, että hän on venäläistä ehdottomasti etevämpi. Lukumäärä menetti kammottavuutensa.