PUOLAN SOTARETKI SYKSYLLÄ 1914
I.
Matka Breslauhun ei ollut hauska. Ajoin Allensteinin kautta ja söin siellä päivällistä samassa hotellissa, jossa olin asunutkin. Elämä kulki taas entistä rauhallista latua. Iltapäivällä olin Graudenzissa ja sieltä jatkettiin matkaa myrskyssä ja sateessa Brombergin kautta Poseniin, jonne saavuin yön pilkkopimeydessä ja jossa olin yötä. Monet suhteet liittivät minut Posenin maakuntaan ja kaupunkiin. Isäni, joka polveutui pommerilaisesta kauppiassuvusta, oli asunut siellä aina 1870/71 vuosien Saksan ja Ranskan sodan jälkiaikaan. Minä itse olin palvellut Posenissa ja ilomielin näin sen uudelleen. Vuodesta 1902 vuoteen 1904 olin siellä V:n armeijaosaston kenraalikomennon vanhimpana yleisesikunta-upseerina. Sekä tässä toimessa että edellisessäkin 9:nnen divisioonan yleisesikunta-upseerina Glogaussa tarjoutui minulle tilaisuus oppia tuntemaan maakunnan vaikeat olot. Eräillä manöövereillä jouduin Jarotschinin-Pleshenin seuduille. Puolalaisuus ei ole meitä kiittänyt siitä, mitä olemme sille antaneet. Oikeassa ovat ne, jotka yhä uudelleen ovat kehoittaneet saksalaista isänmaatamme olemaan varuillaan sen pyyteisiin nähden. Syvällä tuskalla näen kotimaakunnalleni alkavan surullisen kehitysajan.
Aamulla syyskuun 16:ntena saavuin Breslauhun. Pian sen jälkeen saavutti minut sähkösanoma, että ylin armeijanjohto oli hyväksynyt 14 p:n illalla tekemäni ehdotuksen. Kenraalieversti v. Hindenburgin ja 8:nnen armeijan pääosan piti viipymättä lähteä Ylä-Schlesiaan Itävalta-Unkarin avuksi. Nämä osat muodostaisivat 9:nnen armeijan.
Itä-Preussiin jäi 8:nneksi armeijaksi. 1 ratsuväkidivisioona, I armeijaosasto, I reserviosasto, 3:s reservidivisioona, v. der Goltzin maanpuolustusdivisioona, muutamia maanpuolustusväenbrigaadeja, Königsbergin pääreservi sekä Veikselin linnoitusten sota-varusväet lukuun ottamatta 35:ttä reservidivisioonaa, joka oli muodostettu etupäässä Thornin sota-varusväestä. Ylipäälliköksi nimitettiin kenraali v. Schubert.
9:s armeija muodostettiin 8:nnesta ratsuväkidivisioonasta, Xl:stä, VII:stä ja XX:stä armeijaosastosta, kaartin reserviosastosta, 35:nnestä reservidivisioonasta ja kreivi v. Bredowin maanpuolustusdivisioonasta. Sen rintamaansijoitus oli suunniteltava. Nostoväki, joka oli asetettu harvaan rajan vartijaksi Kattowitzin ja Thornin välille Puolan puolella, saattoi sitä suojata.
Armeijan ylikomento itse olisi mieluummin koonnut armeijan Beuthenin ja Pleschenin seuduille. Ylin armeijanjohto piti kuitenkin Itävalta-Unkarin armeijan asemaan nähden tarpeellisena siirtää rintamaansijoittumisen jyrkemmin kaakkoa kohti, jotta saksalainen apu Itävalta-Unkarille ja sen armeijalle olisi silmäänpistävämpi. 9:nnen armeijan oikea sivusta, XI armeijaosasto, joutui siten Krakowaan, vasen vietiin näin ollen kauemmaksi etelään. Läheinen liittyminen Itävalta-Unkarin armeijaan tietysti rajoitti 9:nnen armeijan liikuntavapautta. Siitä ei kuitenkaan ollut erikoisia haittoja.
Syysk. 17 p:nä saapui kenraalieversti v. Hindenburg Breslauhun, osa esikuntaa mukanaan. Olimme jälleen kutsutut tärkeälle paikalle sotaiseen yhteistyöhön.
Minä itse lähdin jo 18 p:nä Neu-Sandeciin, Itävalta-Unkarin armeijan päämajaan. Matkalla, joka tapahtui rumalla sateisella säällä, sain nähdä uutta. Ylä-Schlesia ja sen korkea kulttuuri olivat tähän saakka olleet minulle vieraat. Galitsiassa tutustuin Euroopan luultavasti rappeutuneimpaan maahan ja sain käsityksen puolalaisten isännyydestä. Erikoisesti takapajulla oli puolalais-juutalainen, vielä enemmän takapajulla kuin hänen uskon- ja heimoveljensä Puolassa. Se ei ole vain tämän kansan oma syy, vaan myös niiden, jotka ovat sitä hallinneet.
Neu-Sandecissa ilmoittauduin arkkiherttua Friedrichille, miehelle, jolla on lämmin saksalainen sydän ja oikeat sotamiehen tunteet. Muistelen häntä kunnioituksella. Itävalta-Unkarin armeijan sotatointen henkinen johtaja oli kenraali v. Conrad, älykäs, henkisesti erinomaisen joustava ja huomattava kenraali. Hän oli sotapäällikkö, jolla oli harvinainen aaterikkaus, ja Itävalta-Unkarin armeijalle hän antoi alati uutta virikettä. Se on oleva hänen iäinen ansionsa. Itävalta-Unkarin armeija ei ollut kuitenkaan riittävän voimakas jokaisessa yksityisessä tapauksessa toteuttamaan hänen rohkeita suunnitelmiaan. Armeijan hyväksi oli rauhan aikana tehty liian vähän. Sitä laiminlyötiin aivan huomattavasti eikä se kotimaassaan nauttinut sitä arvoa, joka velvoittaa tekoihin, kuten meidän saksalainen armeijamme. Rintama-upseerikunnan kukoistus, joka yli kansallisuus-eripuraisuuden oli armeijaa koossa pitänyt, oli jo ohi; se mitä myöhempänä kautena vielä oli jäljellä, jätti monessa suhteessa toivomiselle sijaa eikä enää muodostanut armeijan kittiä. Hyvä, urhoollinen sotamieskantakin oli jäänyt tappotantereille. Itävalta-Unkarin armeija oli kasvatettu aivan toisella tavalla kuin Saksan armeija. Kenraali v. Conrad ei ollut tähän saakka antanut suurta arvoa rauhanaikaiselle opetuksellemme. Nyt hän tunnusti minulle julkisesti kannattavansa sen periaatteita. Hänen mielestään ei varsinkaan voitu antaa kylliksi arvoa kaikelle sille, joka vahvisti mieskuria. Itävalta-Unkarin armeijan yleisesikunta oli liian paljon teoriain vallassa ja rivipalvelukselle vieras. Käskettiin liian paljon ylhäältä päin ja kaikki itsenäisen toiminnan ilo masennettiin.
Etappilaitos oli hyvin kehitetty, mutta se nieli suunnattomasti upseereja.
Suhteeni kenraali v. Conradiin pysyi aina tyydyttävänä; erikoisen edullisesti vaikutti se, että joskus tapasimme toisemme. Usein sain sen vaikutuksen, ikäänkuin ei esikunnassani ollut Itävalta-Unkarin yhdysside-upseeri olisi ilmoittanut vain tosiasioita, vaan myös juoruja. Liittolaisvallan yhdysside-upseerilla on erikoisen tärkeä tehtävä. Hän saattaa helposti saada aikaan vahinkoa. Siitä syystä hänen tulee olla kauttaaltaan vakaantunut persoonallisuus.
Pohdimme edellisiä ja tulevia sotatoimia. Itävalta-Unkarin armeija ei ollut peräytymistään jatkaessaan kulkenut vain Sanin, vaan Wislokankin yli, se seisoi nyt yli 40:n divisioonansa keralla yhteensullottuna Karpaattien ja Veikselin välillä Wislokan länsirannalla. Minulle oli käsittämätöntä, kuinka armeijalle oli siinä tilaa. Suuri sotavanki-hukka, josta sain myöhemmin kuulla, selitti asian. Armeija oli suunnattomasti kutistunut. Kenraali v. Conrad teki rohkean päätöksen, kun hän Saksan apuun luottaen päätti lokakuun alussa uudelleen lähteä hyökkäämään, vaikkapa Itävalta-Unkarin armeijan aluksi täytyisikin venäläisten painostuksen vuoksi peräytyä vielä kauemmaksi.
9:s armeija jo rintamaansijoittumisellaan suojeli sen pohjoista sivustaa kiertämiseltä; sen tuli ensinnäkin päästä Itävalta-Unkarin armeijan tasalle ja sitten edetä sen mukana Veikselin pohjoispuolella. Liittoutuneiden armeijain tuli käydä venäläisen kimppuun, missä vain sen kohtaisivat. 9:nnen armeijan piti tällöin tarkkaan varoa vapaata vasempaa siipeään ja avointa vasenta sivustaansa.
Venäläisten puolella oli Veikselin laajassa, länttä kohti avoimessa mutkassa aluksi vain joitakuita ratsuväkidivisioonia ja tarkka-ampujabrigaadeja. Nämä eivät voineet estää, että saksalainen rajansuojelusjoukko oli siirtynyt Puolan alueelle ja Woyrschin maaupuolustusosasto oli marssinut suoraan Puolan poikki Radomin kautta Veikselille kulkeakseen tämän poikki Sanin suun pohjoispuolella. Tämä joukko-osasto oli antanut apuaan Itävalta-Unkarin armeijalle vielä ennenkuin tämä joen itäpuolella kärsi tappion.
Venäjän armeijan valtava pääosa oli vielä Sanin itäpuolella, heikkoja osia vain joen länsipuolella ja Itä-Preussissä lyödyt osat ylisen Narewin ja Niemenin varrella. Siperialaiset armeijakunnat eivät vielä olleet kaikki saapuneet Venäjän länsirajalle, osaksi ne vielä olivat matkalla. Ne olivat erikoisen hyvät ja antoivat meille paljon tekemistä.
Meille oli ollut katkera pettymys, ettei diplomatiamme onnistunut pitää Japania erillään vihollistemme luvusta. Se oli seuraus onnettomasta politiikastamme, joka v. 1895 tehdyn Shimonosekin rauhan jälkeen korjasi Venäjän hyväksi kastanjat tulesta ja esti Japania saamasta haltuunsa Port Arthuria. Venäjä ei ole meitä siitä milloinkaan kiittänyt, Japaniin nähden on teko meitä äärettömän paljon vahingoittanut. Tämän maan oli tosiaankin vaikea ymmärtää, mitä syytä meillä oli sitä heikontaa.
Ultimaatumi, jonka Japanin hallitus elokuussa 1914 meille antoi, kuuluu sanasta sanaan olleen samanlainen kuin meidän uhkavaatimuksemme vuonna 1895. Me puhuimme silloin Port Arthurin takaisin antamisesta, Japani nyt Kiautshoun. Japanilainen osaa kostaa!
Ennenkuin sotatoimia jatkettiin, täytyi odottaa, että Venäjän armeija kaikista marssivaikeuksista huolimatta seuraisi Itävalta-Unkarin armeijaa. Sille varsinkin tila Sandomirin ja Krakovan välisen Veikselin-osan eteläpuolella oli aivan liian kapea. Hyökkäystä Unkariin se ei vielä voinut ajatella, sitä uhkasi vaara kärsiä tappio Karpaattien pohjoispuolella. Varmana voitiin pitää, että venäläinen Sanin suun alapuolellakin etenisi. Kuinka suurin joukoin ja kuinka laajalta, sen täytyi etupäässä riippua siitä, saisiko se tiedon saksalaisten voimain uudesta ryhmittelystä ja minkä merkityksen se antoi Itä-Preussissä kärsimälleen tappiolle.
Piirittäen Przemyslin venäläinen todellisuudessa vain heikosti ahdisti Sanin tällä puolella. Niemenin luona oleville joukoilleen se vei aluksi vain ensi hätään apua. Heti sen jälkeen se kuitenkin, saksalaisten etenemisestä selville päästyään, käytti kaikkensa, paraillaan saapuvat siperialaiset armeijakunnatkin, valtavaan ja suuresti suunniteltuun etenemiseen Veikselin yli Varsovasta Sanin suuhun saakka. Neu-Sandecin keskusteluiden aikana asema vielä oli kesken kehitystään. Meidän täytyi sovittaa toimemme lähinnä sen mukaan, kuinka venäläinen marssi Sanin yli ja venäläisiä osastoja eteni ylisen Veikselin pohjoispuolella. Kestääksemme sen ja huomioon ottaen täydelleen mahdollisen sivustaliikkeen Varsovasta käsin pidimme suotavana, että osia ahtaaseen sulloutuneesta Itävalta-Unkarin armeijastakin maanpuolustus-joukkomme mukana, vietäisiin Veikselin pohjoiselle rannalle. Veikselin eteläpuolella oli Itävalta-Unkarin armeija vielä sittenkin riittävän vahva täyttääkseen kaikki, mitä siltä voitiin vaatia.
Kolonnillamme ja kuormastoillamme oli enimmäkseen Puolan sotanäyttämölle liian raskaat vaunut. Näitä ei sitä paitsi ollut riittävästi. Pyysin sen vuoksi kenraali v. Conradia hankkimaan keveitä kuormastokolonnia, joita saimmekin tarvitsemamme määrän. Ne olivat muodostetut aivan kevyistä ajoneuvoista, jotka olivat kevyiden vaatimattomien hevosten vetämiä, talonpoikain ajamia. Piankin pääsi käytäntöön nimitys "panjekolonnat". Panjehevoset ja panjevaunut saivat merkitystä läntiselläkin rintamalla. Nimi johtui siitä, että ajurit käyttivät toisiaan puhutellessaan sanaa "panie", "herra", joksi sotamiehemmekin heitä sanoivat.
Neu-Sandecin sotilaalliset välipuheet oli kaikin puolin tyydyttävästi ja täydellisessä yksimielisyydessä ratkaistu. Yhteistä ylijohtoa ei perustettu. Kenraalieversti v. Hindenburg ja minä pysyimme mieluummin itsenäisinä.
Keskusteltaessa todennäköisistä etappialueista näytti syntyvän kahnausta. Itävalta-Unkari on aina vaarinottanut etunsa paljon suuremmassa määrässä kuin sen sotilaalliset saavutukset olisivat oikeuttaneet. Omalta kannaltaan se menetteli oikein, mutta valitettava asia oli, että Berliinin viranomaiset aina tähän suostuivat. Ne pelkäsivät, että Itävalta-Unkari tekisi ententen kanssa erikoisrauhan, jota minä pidin fyysillisenä mahdottomuutena. Syyskuussa 1914 etappialueen rajoituksessa kuitenkin otettiin huomioon Saksan tarpeet, ilman että Itävalta-Unkarin ylikomento pani sitä pahakseen.
II.
9:s armeija oli syysk. 27:nä valmiina toimimaan. Armeijan päämajana oli Beuthen. Joukkojen sijoitus oli:
Maanpuolustusosasto Proschowitzen, Pintschowin kautta Opatowiin,
XI armeijaosasto Jendrtschejewin, Lagowin kautta niinikään sinne,
Kaartin reserviosasto Chentzinyn ja Kielcen kautta Ostrowietziin,
XX armeijaosasto Wloschtschowon ja Bshinin kautta Ilshaan,
XVII armeijaosasto Nowo-Radomskin kautta Konsskiin ja Radomiin,
35:s reservidivisioona Petrikaun kautta Tomaschowiin,
8:s ratsuväkidivisioona ja kreivi v. Bredowin maanpuolustusdivisioona
Koljuschkin asemaa kohti Lodzin itäpuolelle.
Kolme viimeksimainittua divisioonaa yhdistettiin kenraali v. Frommelin johtoon yhdeksi yhtymäksi. Rajaa suojelevat nostoväki-muodostukset koottiin brigaadeiksi ja niille annettiin linnoituksista tykistöä, niin että ne pystyivät yksinkertaisiin taistelutehtäviin.
Veikselin itäpuolella olivat lähimmät voimallisemmat 8:nnen armeijan saksalaiset joukot Mlawan luona. V. der Goltzin maanpuolustusdivisioona ampui Ossowietzia. 8:nnen armeijan muut osat olivat edenneet Niemenille Grodnon ja Kownon väliselle osalle saakka herättämään semmoista käsitystä, että Saksan puolelta oli aikomus jatkaa hyökkäystä.
Syysk. 20:ntenä ryhtyi Rennenkampf täällä hyökkäämään, melkoisia apujoukkoja saatuaan, ja tunki seuraavien viikkojen kuluessa 8:nnen armeijan rajalle ja Lyckin luona sen ylitsekin.
8:s armeija oli tosin kenraalieversti v. Hindenburgin johdon alainen. Mutta meillä oli niin paljon tehtävää omissa asioissamme, yhteydet sitä paitsi olivat niin huonot ja kävivät yhä huonommiksi, ettemme voineet mitään vaikuttaa vanhan armeijamme toimiin. Tämä oli mahdollista vasta kun 9:s armeija marraskuussa sai erikoisen ylipäällikön ja kenraalieversti v. Hindenburg vapautettiin armeijan välittömästä johdosta. 8:nnnen armeijan kohtalot eivät mitenkään vaikuttaneet 9:nnen armeijan alkavaan sotaretkeen.
Oikealla sivustallamme oli liittolaistemme asema melkoisesti parantunut. Venäläinen oli vain varovasti seurannut perässä Wislokan yli kuljettuaan. Itävalta-Unkarin armeija sai aikaa vetää henkeään ja lokakuun ensi päivinä lähteä marssia jatkamaan. Ylisen Veikselin pohjoispuolella toimimaan määrätty kenraali v. Danklin I:nen armeija ja maanpuolustus-osasto olivat joen eteläpuolella Dunajecin ja Krakovan välillä valmiina lähtemään 9:nnen armeijan kanssa etenemään.
Tätä maanpuolustus-osastoa on erikoisesti muistettava. Siihen kuului divisioona Posenin ja Schlesian maanpuolustusväkeä. Alkuaan sitä oli aiottu käyttää enemmän rajan suojelukseen. Mutta sitenhän aina käy, että kun jossain on joukkoja, tuodaan ne apuun, kun taistelu syntyy. Niinpä oli maanpuolustus-osastokin elokuussa lähetetty marssimaan Puolaan ja Veikselin yli. Sitä varten oli divisioonissa paljon väliaikaisesti täytettävä. Veikselin yli mentyään se Lublinin eteläpuolella otti osaa Itävalta-Unkarin armeijan vaikeihin taisteluihin. Sen täytyi sitten peräytyä tämän keralla Tanew-seudun, alisen Sanin itäpuolella olevan tiettömän suo- ja metsäalueen kautta.
Maanpuolustus-osasto oli jo elokuussa saanut käskyn noudattaa kenraalieversti v. Hindenburgin käskyjä. Emme voineet asiaan sekaantua, meidän täytyi kenraalikomennolle jättää täysi päätosvapaus. Se oli meille sitä helpompaa, kun tunsimme joukon oivan päällikön kenraali v. Woyrschin ja hänen ansiokkaan esikuntapäällikkönsä eversti Heyen.
Vähää ennen lähtöäni Insterburgista saapui eräs voimavaunun kuljettaja asiakirjoja tuoden ja kertoi, että hänellä oli maanpuolustusosaston pelastetut asiakirjat mukanaan. Osasto muka oli tuhottu. Kenraali v. Woyrsch esikuntapäällikkönsä keralla murhattu. Kului monta päivää, ennenkuin saimme asiasta selkoa ja huomasimme huhut perättömiksi.
Maanpuolustus-osastolle oli onnistunut raivata tie vihollisen läpi. Asetuimme Breslaussa heti sen kanssa yhteyteen ja pidimme sen täydentämisestä ja uudelleen varustamisesta niin hyvää huolta kuin taisimme. Pyynnöstään se sai raskastakin tykistöä. Emme kuitenkaan voineet antaa sille muuta kuin yhden maanpuolustuspataljoonan, jolla oli vanhat kenttähaupitsit. Kun otetaan huomioon teitten huonous, olivat ne hyvin raskaat. Raskaan tykistön tärkeyttä pidettiin kuitenkin niin suurena, että kaikki vaikeudet voitettiin. Tykistön liikkuvaisuudelle annetaan usein liian suuri merkitys tehon kustannuksella.
Maanpuolustus-osaston mainetyöt ovat kaikille osanottajille ylpeä muisto. Ne ovat samalla täysipätöinen todistus armeijamme kunnosta, armeijalaitostemme kelvollisuudesta sekä sotamiestemme opetuksen ja kasvatuksen huomattavasta arvosta ennen sotaa. Tämän kautta meille kävi mahdolliseksi käydä idässä yhä suuremmassa määrässä sotaa maanpuolustus- ja nostoväki-muodostuksilla.
III.
Syysk. 28:ntena alkoi eteneminen Veikselin pohjoispuolella.
Itävalta-Unkarin armeija kaartoi oikealle alista Nidaa kohti ja eteni kohti linjaa Sandomir-Opatow.
9:nnen armeijan eri joukko-osastoilla oli seuraavat marssisuunnat:
Maanpuolustusosasto Proschowitzen, Pintschowin kautta Opatowiin.
XI armeijaosasto Jendrtschejewin, Lagowin kautta niinikään sinne.
Kaartin reserviosasto Chentzinyn ja Kielcen kautta Ostrowietziin.
XX armeijaosasto Wloschtschowon ja Bshinin kautta Ilshaan.
XVII armeijaosasto Nowo-Radomskin kautta Konsskiin ja Radomiin.
35:s reservidivisioona Petrikaun kautta Tomaschowiin.
8:s ratsuväkidivisioona ja kreivi von Bredowin maanpuolustusdivisioona Koljuschkin asemaa kohti Lodzin itäpuolelle.
Vihollisesta ei ollut vielä tullut mitään uusia tietoja. Alussa se ei tehnyt minkäänlaista vastarintaakaan, vaan peräytyi sitä myöten kuin etenimme.
Päämaja lähti Wolbromiin, sitten Miechowiin ja Jendrtschejewiin. Wolbrom oli vain tehdas, molemmilla kaupungeilla oli pienten likaisten puolalaiskaupunkien tunnuspiirteet. Luteet kuuluivat päiväjärjestykseen. Miechowissa olimme jo sangen kaukana edessäpäin. Kasakkavartioita retkeili läheisyydessä. Kenraali v. Woyrschin, joka tuli tapaamaan kenraalieversti v. Hindenburgia, täytyi kulkea kiertoteitä ne välttääkseen.
Kielcessä taas saimme kunnolliset asumukset ja mukavat työhuoneet; se helpotti työtä.
Rasitukset, joita joukkojemme täytyi edetessään kestää, olivat tavattoman suuret. Tiet olivat pohjattomat, säät huonot. Siitä huolimatta täytyi vaatia sangen pitkiä, 30 kilometrin päivämatkoja ja pitempiäkin, jotta tapaisimme vielä vihollisen sen Veikselin yli kulkiessa, taikka pidättäisimme sitä toisella rannalla.
Yhä enemmän kiteytyi se toimisuunnitelma, että Itävalta-Unkarin armeija etsisi ratkaisua Veikselin eteläpuolella, vapauttaisi Przemyslin piirityksestä ja kulkisi Sanin poikki, jota vastoin Veikselin pohjoispuolella olevain joukko-osastojen piti enemmän pidätellä vihollista. Tämä oli mahdollista vain sillä ehdolla, että vihollinen vielä tavattiin Veikselillä. Jos sillä Veikselin länsirannalla jo oli vahvat voimat, kuten sillä aina saattoi olla, silloin olimme me liian heikot sitä menestyksellä vastustamaan. Neu-Sandeein välipuheiden jälkeen kuva alkoi herkeämättä kehittyä täydellisemmäksi. Se muuttui sitten sekä suuriin että pieniin piirteihinsä nähden. Sen vuoksi kuuluukin tämä retki vaiherikkaimpiin, mitä on milloinkaan tehty. Se ansaitsee päästä sotahistorian aikakirjoissa ensimmäisille sijoille.
Ylikomennon täytyi joka päivä tehdä uusia kohtalokkaita päätöksiä. Alijohtajien täytyi toimia itsenäisesti. Se oli rohkea isku tuntemattomaan, pontevaa taistelua ja varovaista väistämistä. Armeijan heikot voimat oli hajoitettu erilleen toisistaan pitkäin matkain päähän. Mutta siitä huolimatta vallitsi vain yksi selvä, päämäärästä tietoinen tahto.
Sotajoukkojen liikunnot riippuivat mitä suurimmassa määrässä kuormastosta. Mutta sille olivat edellytykset teitten kuvaamattoman tilan ja huonon sään vuoksi niin epäsuotuisat kuin suinkin. Krakovan ja Varsovan välisellä suurella valtatielläkin oli polvenmittaisia kuoppia ja tien peitti jalankorkuinen kurakerros. Teiden korjaamiseen ja jälleen kuntoon laittamiseen olisi tarvittu tavattoman paljon työtä, mutta voimat olivat vähäiset. Sotaväki ja maantienkorjauskomppaniat työskentelivät uupumatta ja saivat paljon aikaan. Meidän peräytyessämme lokakuun toisella puoliskolla oli teiden näkö aivan toinen. Olimme suorittaneet kulttuurityön.
Yhtä vaikeat olivat rautatieolot. Kielcen kautta kulkeva rata, joka meille ensi sijassa tuli kysymykseen, kulki Miechowin tunnelin kautta, joka oli hävitetty. Rakennusliikkeille oli jo etukäteen annettu toimeksi sen korjaaminen ja työt edistyivät verraten nopeaan. Tällä tunnelilla on historiansa. Tällä kertaa venäläiset olivat tehneet sen kelvottomaksi ja me korjasimme sen lokakuussa. Marraskuussa me sen hävitimme. Sitten venäläiset korjasivat sen ja taas hävittivät kesällä 1915; tämän jälkeen me lopullisesti panimme sen kuntoon. Toisiakin laajoja töitä täytyi tehdä, kuten naulata venäläinen leveä raide normaaliraiteeksi ja korjata paljon siltoja. Työ sujui kiitettävästi. Kielcen ja myöhemmin Radomin rata valmistuivat koko joukon ennen kuin olin odottanut. Toistakin, Wienin ja Varsovan välistä normaaliraiteista rataa ryhdyttiin korjaamaan Tschenstochaun, Nowo-Radomin ja Koljuschkin välillä ja työ suoritettiin nopeasti loppuun. Samoin onnistui meille panna muutamia poikkiratoja liikekuntoon. Mutta Sieradzin siltaa Kaliszin ja Lodzin välisellä radalla emme saaneet kuntoon emmekä siis Puolan ratoja yhdistetyksi lännessä Saksan rautateihin.
Muutamain esikuntaani kuuluvain herrain, majuri Drechselin, kapteenien v. Waldowin ja Sperrin väsymätöntä työtä oli meidän kiittäminen siitä, että yhteytemme taapäin nopeasti vakaantui. Kaikki vaikeudet voitettiin niin hyvissä ajoin, etteivät sotatoimet kärsineet haittaa.
Teknillisiltä tiedonantovälineiltä vaadittiin vielä enemmän kuin Itä-Preussissä. Venäläiset olivat hävittäneet ne muutamat pylväsjohdot, mitä maassa oli, pylväät itse kaataneet. Saatoimme rakentaa muutamia kenttäjohtoja, niillä meidän täytyi tulla toimeen; emme vielä olleet tottuneet siihen ylellisyyteen, jota myöhemmin johtojen rakentaminen asemasodassa tarjosi. Henkilö-voimavaunut ja viestiratsastajat, nämä kukin viesti-välimatkaansa hoitaen, olivat varmimmat yhdysneuvot. Vähälukuiset kipinäasemamme olivat jälleen hyvänä apuna. Täälläkin minun onnistui aina saada selvä käsitys asioista ja ajoissa toimittaa perille käskyni.
Väestö ei tuottanut meille vaikeuksia. Se oli aulista eikä vastustanut määräyksiämme. Lausuttiin sekin ajatus, että sitä olisi käytettävä venäläisiä vastaan, mutta tätä oli mahdoton toteuttaa. Itävalta-Unkarin armeijan n.s. puolalaiseen legioonaan kuului enimmäkseen Galitsian puolalaisia, jotka olivat velvolliset palvelemaan Itävalta-Unkarin armeijassa. Vasta myöhemmin selvisi tämä minulle koko laajuudessaan.
IV.
Lokak. 4 p:nä alkoivat Itävalta-Unkarin armeijan päävoimatkin, 2:nen, 3:s ja 4:s armeija marssia eteenpäin, kulkien 5 p:nä Wislokan yli. Venäläinen ei tehnyt jäykkää vastarintaa. Itävalta-Unkarin joukot saapuivat jo 9 p:nä Sanille ja tunkeutuivat Przemysliin.
Itävalta-Unkarin armeija ja 9:nnen armeijan oikea sivusta taistelivat lokak. 4 p:nä Klimontowin ja Opatowin luona venäläisiä tarkka-ampuja-brigaadeja vastaan, jotka pääsivät leikistä kylläkin vähällä. Itävalta-Unkarin armeija siirsi nyt painopisteensä Sandomiriin, kun taas 9:nnen armeijan oikea sivusta jatkoi marssiaan Veikseliä kohti Sanin suistamon yläpuolelle.
XX armeijaosasto saapui Kielcen luoteispuoliseen seutuun, XVII armeijaosasto helpon taistelun jälkeen Radomiin ja kehiytyi sinne. Frommelin joukko-osasto oli saapunut Tomaschowin—Koljuschkin aseman linjalle, 8:s ratsuväkidivisioona oli Rawan seuduilla. Kalischin ja Thornin välillä rajansuojelusjoukkomme etenivät hitaasti Puolaan, muutoin niitä käytettiin suojelemaan yhteyttämme taapäin.
Sillä välin saapui yhä enemmän tietoja, että siperialaisia armeijakuntia oli tuotu Varsovaan ja että Veikselin oikealla rannalla Sanin suusta pohjoiseen eteni suuria voimia. Saimme sen käsityksen, että 9:ttä armeijaa vastaan valmistettiin vihollisen puolelta suurta sotaretkeä. Tämä vahvisti minun mielipidettäni omiin sotatoimiimme nähden. Meidän tuli saavuttaa Veikselin linja ja pitää se hallussamme, sillä välin kuin Itävalta-Unkarin armeija Sanin luona kävi venäläisten kimppuun ja löi heidät, siten saaden aikaan pääratkaisun.
Yksityiskohtaisemmin määritellen tuli meidän ensinnäkin saavuttaa todennäköiset ylimenopaikat Sanin suun ja Ivangorodin välillä ja eristää tämä linna, parhaassa tapauksessa anastaa sen vasemmanpuolinen sillanpää. Vielä meidän tuli vartioida Veikseliä Ivangorodin ja Varsovan välillä. Vihdoin meidän tuli iskeä isku Varsovan eteläpuolelle kokoontuvia siperialaisia armeijaosastoja vastaan sekä yksin tein eristää, ehkäpä valloittaakin linnoitus. 9:s armeija yksin oli liian heikko suorittamaan yksin kaikki nämä lukuisat tehtävät. Itävalta-Unkarin armeija oli saatava avuksemme ja sitä varten siirrettä melkoinen matka pohjoista kohti.
Ensinnäkin 9:s armeija oli vedettävä jyrkkään pohjoista kohti.
XVII armeijaosasto, jota kenraali v. Mackensen johti, sai käskyn marssia Varsovaa kohti.
Frommelin ryhmän käskettiin toimia ohjeittensa mukaan.
XX:n armeijaosaston piti vartioida Ivangorodia ja estää vihollista pääsemästä linnoituksen pohjoispuolella millään kohdalla Veikselin yli.
Kaartin reserviosasto sai samanlaisen käskyn linnoituksen eteläpuoliseen Veikselin osaan nähden Novo Alexandrijaan saakka tämä mukaan luettuna.
Siitä etelään piti maanpuolustus-osaston puolustaa Veikseliä.
XI armeijaosasto astui Itävalta-Unkarin armeijan puitteisiin antaakseen sille enemmän kiinteyttä. Sen piti puolustaa Veikselin linjaa etelään Annopoliin saakka ja siellä itse kulkea joen yli, kun kauempana etelässä oli kuljettu Sanin yli. Kenraali v. Conrad antoi käytettäväksemme kaksi ratsuväki-divisioonaa, joista 3:s annettiin XX:lle armeijaosastolle Veikselin vartioimista varten, 7:s Frommelin joukko-osastolle.
Näitä käskyjä toimeen pantaessa syntyi monessa kohden katkeria taisteluita.
XVII armeijaosasto marssi Radomista Bialobrshegin kautta jyrkkään vasemmalle ja tapasi jo 9 p:nä lokak. Grojetzin luona ja sen itäpuolella sinne kokoontuvat siperialaiset joukot. Ankarain taistelujen jälkeen ne työnnettiin takaisin Varsovaa kohti. Kenraali v. Mackensen lähestyi kintereillä ja veti kenraali Frommelin vasemman sivustansa tueksi. Jo 12 p:nä hän oli linnoituksen vieressä sen eteläpuolella.
Kaatuneelta tai haavoitetulta venäläiseltä upseerilta löydettiin 9:nnen p:n tappelutanterelta käsky, josta saimme erinomaisen tärkeitä tukikohtia.
Yksi XX:n armeijaosaston brigaadi ryhtyi Ivangorodin pohjoispuolella Kosjenitzen luona taisteluun vihollista vastaan, joka oli sillä kohdalla heikoin voimin kulkenut Veikselin yli. Se ei voinut karkoittaa sitä takaisin.
Kaartin reserviosasto kävi Nowo Alexandrijan luona joen yli tulleen vihollisen kimppuun ja ajoi sen Veikselin toiselle rannalle sangen katkerien taisteluiden jälkeen, joihin maanpuolustus-osastokin otti osaa.
Kauempana etelässä venäläinen ei vielä ollut kulkenut Veikselin yli.
Päämajamme oli Radomissa.
V.
Grojetzin luota löydetty käsky antoi meille selvän käsityksen vihollisen aikeista. Suuriruhtinaan suunnitelma oli suuripiirteinen ja meille vaarallinen. Paljon yli 30 venäläisen armeijaosaston, jotka oli vankasti oikealle puolelle kokoon kasattu, piti Varsovan ja Sanin suun välillä kulkea Veikselin yli ja muiden voimain etelämpänä Sanin yli. 14 divisioonan tuli vain lyödä Mackensenin ryhmän viisi. Suuriruhtinas aikoi pohjoisen puolitse suurin voimin kiertää 9:nnen armeijan ja käydä sen samoin kuin Itävalta-Unkarinkin armeijan kimppuun rintaman puolelta, samalla kuin hän vasemmalla siivellään piti hallussaan Przemyslin itäpuolisia kukkuloita. Näihin sotatoimiin suuriruhtinas toi osia Rennenkampfinkin armeijasta. Jos suunnitelma onnistui, oli Venäjän voitto varma, johon ententen strateegiset laskut osaksi perusturvatkin.
En vielä ollut menettänyt toivoani, että Itävalta-Unkarin armeija löisi venäläiset Sanin itäpuolella ja kulkisi Sanin poikki. Tosin Sanin suun pohjoispuolella olevat joukot tarvitsivat jonkun verran, vaikkei aivan suurtakaan, vahvistusta ja tuntuvaa äkillistä taajennusta Varsovaa ja Ivangorodia kohti.
Samalla Luoteis-Puolaan marssinut V:n, II:n ja XVII:n armeijaosaston nostoväki lähetettiin Bshuran alajuoksua kohti.
Erikoisen jälkitarkastelun alaisiksi otettiin selkäpuoliset yhteydet.
Liiankin helposti saattoi peräytyminen käydä välttämättömäksi.
Rautateitten hävitystä valmisteltiin muun muassa sen kautta, että
hankittiin varalle suunnattomat määrät räjähdysaineita.
Lokakuun 15 p:stä täytyi kenraali v. Mackensenin Varsovan eteläpuolella puolustaa itseään vihollisen vahvoja hyökkäyksiä vastaan ja kauempana etelässä venäläinen yhä ja yhä koetti kulkea Veikselin poikki. Kävi tarpeelliseksi lähettää XX:n armeijaosaston 37:s jalkaväkidivisioona Kalvarijaa kohti. Se esti siellä pääsyn joen yli, mutta vihollisjoukko, josta osia jo oli tullut vasemmalle rannalle, pääsi muutamalla mustelmalla. Divisioona jäi siihen seutuun. Sekin annettiin kenraali v. Mackensenin komentoon.
41:nen jalkaväkidivisioona ja Itävalta-Unkarin 3:s ratsuväkidivisioona seisoivat Pilitzan suulla aina Kosjenitzeen asti etelässä.
Kaartin reserviosasto oli ryhtynyt Ivangorodia eristämään. Se aikoi työntää takaisin vihollisen Kosjenitzen kohdalla, jossa se vielä oli Veikselin vasemmalla rannalla. Sillä oli sitä varten apunaan myös yksi XI:n armeijaosaston brigaadi, jonka armeijan-ylikomento oli sen käytettäväksi lähettänyt.
Kosjenitzen tappelu on aina pysyvä minulle unohtumattomana. Vietiin todella neljä brigaadia Veikselin kapealle rantueelle, jonka rankkasade oli kastanut kuravelliksi. Ivangorodin edustalla seisovan brigaadin työnsi voimakas venäläinen hyökkäys takaisin. Minun täytyi pelätä, että venäläisten hyökkäys ulottuisi aina neljän yllä mainitun brigaadin sivustaan saakka, ja tilan ahtaus taas mitä suurimmassa määrässä rajoitti niiden rintaman kehittämistä ja puolustautumista. Sinä yönä en voinut kertaakaan silmiäni ummistaa. Seuraavana aamuna kävi selville, ettei asema Ivangorodin edustalla ollutkaan niin kireä. Kosjenitzen luona kesti taisteluita liejussa, venäläinen kun kävi kimppuun. Kammolla sitä muistelevat kaikki joukot, jotka siihen osaa ottivat.
Sen johdosta että kaartin reserviosasto oli lähetetty pohjoiseen, oli maanpuolustusosasto ryhtynyt puolustamaan Nowo Alexsandrijan kohdalla olevaa ylimenopaikkaa.
Kosjenitzen taistelun vielä parhaillaan riehuessa sain lentäjäin tuoman tiedon, että Ivangorodin eteläpuolellakin Veikselin yli oli kulkenut suuria vihollisvoimia. Tilamme oli sen johdosta käynyt ehdottomasti erinomaisen vakavaksi. Armeijan-ylikomennolla ei ollut käytettävänään minkäänlaisia reservejä, kaikki oli käytetty. Hyvä oli, että tieto osoittautui vääräksi. Lentäjä oli luullut Kosjenitzen taistelupaikan olevan Ivangorodin eteläpuolella.
Maanpuolustus-osastolle ei ollut tapahtunut mitään erikoista. Kasimiershin kohdalla Nowo Aleksandrijan eteläpuolella estettiin sillan teko. Ylempänä jokivarressa venäläinen vielä pysyi odottavalla kannalla.
Aikomuksemme päästä Veikselin linjalle olimme saavuttaneet, mutta Varsova ja Ivangorod jäivät vihollisen käsiin ja Ivangorodin pohjoispuolella Kosjenitzen luona oli vihollinen saanut haltuunsa ylimenopaikan, vaikka huononkin.
VI.
Veikselin eteläpuolella ei Itävalta-Unkarin armeijan ollut onnistunut kulkea Sanin poikki eikä Przemyslin itäpuolella edetä. Kenraali v. Conrad kuitenkin toivoi vielä saavuttavansa menestystä.
Kuta kauemmin ratkaisu Sanin eteläpuolella viipyi, sitä pakottavammaksi kävi 9:nnen armeijan vasemman siiven vahvistaminen, sen asema kun kävi yhä kireämmäksi. Se oli mitä täydellisimmässä vuorovaikutuksessa Sanin tapausten kanssa. Jos siellä edettiin, voitiin Varsovan luona ottaa vaarojakin kaupan päälle, muussa tapauksessa meidät Varsovan luona tuhottaisiin.
Apujoukkojen avulla asema voitiin jonkin aikaa säilyttää. Ylimmältä armeijanjohdolta oli mahdoton mitään saada. Uudet vastamuodostetut armeijaosastot se oli lähettänyt Ypernin luo, XXV:n reserviosaston Itä-Preussiin, jossa asema oli käynyt vakavammaksi.
Armeijan-ylikomento ajatteli kaartin reserviosaston, maanpuolustusosaston ja XI:n armeijaosaston vapauttamista Veikselin puolustuksesta ja Itävalta-Unkarin joukkojen tuomista sijaan, joten mainitut voimat olisi siirretty pohjoista kohti, taikka, ja se olisi ollut meille mieluisinta, vasen siipemme suoraan noilla joukoilla vahvistettu. Veikselille varustautuneet saksalaiset joukot olisivat siinä tapauksessa voineet jäädä sinne. Veikselin linja olisi siten saatu todella turvatuksi. Jokainen vaihto olisi sitä paitsi ehdottomasti vaatinut kallista aikaa. Asema ei sietänyt viivytystä.
Kenraali v. Conrad niinikään piti taistelurintaman vahvistamista Pilitzan pohjoispuolella tarpeen vaatimana, mutta hän vastusti jyrkästi sitä, että siellä käytettäisiin Itävalta-Unkarin joukkoja molempia ratsuväkidivisioonia lukuun ottamatta. Käännyimme ylimmän armeijanjohdon puoleen ja H.M. Keisari kääntyi Keisari Frans Josefin puoleen, joka antoi suopean vastauksen. Itävalta-Unkarin ylikomento pysyi kuitenkin mielipiteessään. Annettiin käsky kolmen preussilaisen armeijaosaston vaihtamisesta. Ivangorodin edustalla tuli vaihdon I:sen armeijan osiin kenraali v. Conradin käskystä tapahtua sillä tavalla, että ylimenopaikat jätettäisiin vapaiksi. Itävalta-Unkarin joukkojen piti sitten tunkea takaisin Veikseliin perässä tulevat venäläiset. Tästäkin me hartaasti varoitimme, mutta kohtalon piti saada kulkea tietään.
Itävalta-Unkarin jalkaväkijoukko-divisioonat, jotka I:sestä armeijasta lähetettiin vapauttamaan Veikselin luota maanpuolustus-osastoa ja kaartin reserviosastoa, lähestyivät hitaasti. Kaikkien osien vaihtamista ei ennen 20 p:ää voitu loppuun suorittaa. Varsovan luona oli asema sillä välin kehittynyt senluontoiseksi, että nopea päätös oli tarpeen. Vihollisen kiertoliike lähestyi yhä tuntuvammin. Novo Georgiewskin ja Varsovan luona vihollisen painostus kävi yhä kovemmaksi.
Syntyi valtava jännitys. Liian vaarallista olisi ollut suostua taisteluun. Nyt kävi selville, että oli tullut hetki kenraali v. Mackensenin peräyttämiseksi Varsovan luota. Se ei saanut tapahtua liian varhain, eikä liian myöhään. Se oli raskas päätös. Mitä sanottaisiin kotimaassa? Lokakuun 17 p:n iltana päätin hetken tulleen, jona minun tuli käskeä hänet peräytymään. Pyysin kenraalieversti v. Hindenburgia, että hän nyt kutsuisi kenraali v. Mackensenin ryhmän pois Varsovasta lounaiseen suuntaan Rawan—Skiernjewitzen—Lowitschin linjalle. Saatoimme toivoa, että meidän onnistuisi tuoda vapautettu maanpuolustus-osasto vielä hyvissä ajoin asemiin Nowe Miaston ja Rawan välille Pilitzan pohjoispuolelle. Tähän muodostui uusi rintama, jota vastaan venäläinen jouti rynnätä. Tosin nostoväki ja ratsuväki vain puutteellisesti suojasi sen vasenta sivustaa, mutta olihan mahdollista vetää se taapäin. Jos venäläinen puraisisi lujasti kiinni, niin kävi mahdolliseksi lähettää sen sivustaan sillä välin yhtyneet tai paikalla olevat XX, XI armeijaosasto ja kaartin reserviosasto Pilitzan yli Nowe Miaston itäpuolelta ja tavoittaa ratkaisevaa taistelua. Näillä sotatoimilla voitaisiin voittaa aikaa. Oli vihdoinkin päästävä varmuuteen siitä, saavuttaisiko Itävalta-Unkarin armeija Sanin eteläpuolella menestystä.
Tämä kävi yhä epäiltävämmäksi. Jopa venäläinen yöllä lokak. 18 p:ää vastaan päinvastoin kulki Sanin yli ja siten teki juuri sen, mitä Itävalta-Unkarin 4:s armeija ei saanut aikaan.
Kenraali v. Mackensen marssi yöllä 19 p:ää vastaan pois Varsovan edustalta. Nämä liikkeet, joita oli jo kauan valmistettu, suoritettiin mallikelpoisessa järjestyksessä. Vihollinen ei saanut saalista ja vasta myöhemmin alkoi vähitellen ahdistaa tuimemmin.
Lokak. 25 ja 26 p:nä käytiin kenraali v. Mackensenin ja ajoissa saapuneen maanpuolustus-osaston, samoin kuin 37:nnen jalkaväkidivisioonankin kimppuun Nowe Miaston pohjoispuolella niiden uusissa asemissa tavattoman kiivaasti. Vasemman siiven täytyi polveta taapäin Lodzin suuntaan ja myös 37:s jalkaväkidivisioona oli vedettävä takaisin Pilitzan etelärannalle. Muutoin me seuraavinakin vaikeina taistelupäivinä pysyimme aseman herroina. Mutta hyökkäyksestä Pilitzan yli ei tullut mitään. Itävaltalaiset kärsivät Ivangorodin luona tuntuvan tappion ja peräytyivät Radomiin.
Oli tapahtunut se, mitä päämajamme oli pelännytkin. Itävalta-Unkarin I:nen armeija, joka lokak. 21 p:stä oli seisonut Ivangorodin edustalla vartioimassa, oli laskenut Veikselin poikki liian paljon venäläisiä; sen sijaan, että se olisi työntänyt vihollisen takaisin, kärsikin se itse tappion.
Itävalta-Unkarin armeijan vasemmalla sivustalla koetimme kaartin
reserviosaston avulla parhaan taitomme mukaan torjua onnettomuuden.
Mutta mahdotonta oli asiaa enää auttaa. Venäläinen tunki päälle Nowo
Alexandrijasta ja Ivangorodista ja Pilitzankin suun kohdalla kulki
Veikselin poikki.
Itävalta-Unkarin armeijan päätöksestä peräytyä Radomiin sain vasta sattuman kautta tiedon. Kaartin reserviosaston aseman vuoksi everstiluutnantti Hoffmann paikalla pani vastalauseen. Itävalta-Unkarin armeija jäi paikalleen vielä muutamaksi tunniksi, mikä kävi aivan helposti päinsä. Kaartin reserviosasto tuli näin autetuksi, mutta hyökkäystä Pilitzan yli suunnassa pohjoisesta etelään ei ollut ajattelemistakaan, sen oikeanpuolinen sivustasuoja kun oli puserrettu luttuun.
Mackensenin ryhmän vasemman siiven tueksi siirrettiin nyt XI armeijaosasto pitkin marssein Lodzin luoteispuoliseen seutuun.
Itävalta-Unkarin armeijan peräytyminen Ivangorodista Radomiin oli täydelleen muuttanut aseman. Nyt oli odotettavana, että vihollinen koko Veikselin rintamalla ryhtyisi ankarasti ahdistamaan. Meidän täytyi epäillä, tokko itävalta-unkarilaiset joukot kykenisivät sitä vastustamaan. Veikselin eteläpuolellakin asema oli käynyt yhä arveluttavammaksi. Kaikki toivo suotuisasta aseratkaisusta oli lopullisesti menetetty. Jos 9:s armeija olisi jäänyt tähän yhteisasemaan paikoilleen, olisi siitä vain seurannut, että se aikanaan olisi kierretty ja lyöty. Itävalta-Unkarin armeijan kohtalo olisi silloin ollut itsestään selvä. 9:s armeija oli tuotava takaisinpäin, jotta se uudelleen voisi toimia. Selvää oli, että tämä liike vaikuttaisi itävalta-unkarilaisiin joukkoihin. Mutta venäläisten hyökkäys olisi muutoinkin pakottanut sen peräytymään.
Itävalta-Unkarin puolelta myöhemmin sanottiin, että Itävalta-Unkarin armeija oli peräytynyt, koska 9:s armeija oli peräytynyt; tämä sekä on että ei ole totta. Vaietaan siitä, että syynä 9:nnen armeijan peräytymiseen oli yksinomaan se, ettei sodan alussa niin urhea Itävalta-Unkarin armeija voinut täyttää tehtäväänsä, se kun ei vielä ollut toipunut Lembergin tappeluitten jälkivaikutuksista.
VII.
27 p:nä annettiin käskyt lähteä paluumatkalle, jonka todennäköisyys oli niin sanoaksemme ollut ilmassa. Asema oli erinomaisen kriitillinen, lokakuun sotatoimilla oli voitettu aikaa, mutta ne eivät olleet menestyneet. Näytti siltä, kuin nyt pitäisi tapahtua sen, mitä oli tahdottu estää syyskuun lopulla rintamaansijoittumisella Ylä-Schlesiaan ja siihen liittyvällä etenemisellä: suuresti ylivoimaisen venäläisen armeijan hyökkäys Poseniin, Schlesiaan ja Mähriin kävi todennäköiseksi.
Peräytymisen yleiset ohjeet olivat jo Saksan joukoille tunnetut. Niille oli moneen kertaan ilmoitettu, että kaikki, jota paitsi voitiin toimeen tulla, oli lähetettävä kauas taapäin. Yleiseen oli täten toimittu, yksityisissä tapauksissa vain rintamalla oli enemmän kuin siellä piti olla. Raskaat vaunumme ja teitten huonous tuottivat minulle vakavia huolia.
Liikkeet olivat suoritettavat mikäli mahdollista läntiseen suuntaan, jotta päästäisiin kierroksesta.
Pääpiirtein "strateeginen peräytymisemme", joksi sotilaat sen ristivät, suoritettiin suunnitelman mukaisesti ja mallikelpoisessa järjestyksessä. Maata säästettiin. Peräytymisemme on kaikkina aikoina oleva varman ja humaanisen sodankäynnin esikuva.
Oikealla sivustalla oli kaartin reserviosaston asema vaikea, Itävalta-Unkarin armeija kun yhä enemmän menetti vastustusvoimaansa ja vihollisen rintamahyökkäysten edessä peräytyi.
Itävalta-Unkarin armeijat peräytyivät Veikselin kahden puolen aina Krakovan tasalle ja osat Karpaateille Przemyslin lounaispuolelle saakka.
9:nnestä armeijasta täytyi:
Kaartin reserviosaston, XX:n armeijaosaston ja maanpuolustusosaston peräytyä Kielce—Tomaschow linjan kautta Krakovan—Tschenstochaun linjaa kohti puoliväliin, jopa Tschenstochaun pohjoispuolelle saakka.
XVII:n armeijaosaston ja Frommelin osaston Petrikaun—Lodzin kautta, maanpuolustus-osastoon liittymällä, Wjeluniin.
Tschenstochaun ja Wjelunin luo oli varustettu asemat.
XI armeijaosasto kulki Sieradzin lounaispuolisiin seutuihin.
Prosnan ja Warthen välille yhdistyivät kenraali v. Frommelin johtoon, joka nyt luovutti pois 35:nnen reservidivisioonan ja kreivi v. Bredowin maanpuolustusdivisioonan komentovallan, 5:s ratsuväkidivisioona, joka tuli lännestä, 8:s ratsuväkidivisioona ja 7:s Itävalta-Unkarin ratsuväkidivisioona.
Nostoväki-muodostukset peräytyivät linjalle Kalisch—Wreschen—Thorn.
Venäläinen seurasi kaikella mahdilla. Itä-Preussissä ja Mlawan luonakin se kävi kimppuumme suurella voimalla. Asema kävi sangen vakavaksi. Etsimme tilaisuutta käydäksemme peräytymisestä hyökkäykseen, mutta Itävalta-Unkarin armeijan naapuruus oli liian epävarma tekijä mihinkään sotatoimeen, jokainen rintamaisku sitä paitsi kohdistui vihollisen vahvaan kohtaan. Menestystä ei voitu saavuttaa.
Oli tehtävä uusi suuri päätös. Yhä selvemmäksi minulle kävi, että tämä päätös vain saattoi olla voimallisten armeijanosain lähettäminen rautatietä Hohensalzan ja Thornin seuduille, josta niiden tuli pitkin Veikseliä Lodzin—Lowitschin suunnassa toimia etenevän venäläisen armeijan sivustaa vastaan pysäyttääkseen sen. Toinen asia oli, mitä voimia saatoimme tähän liikkeeseen käyttää.
Ensinnäkin oli tarpeellista pidättää venäläistä niin kauan kuin mahdollista ja pysyttää se poissa Saksan radoilta. Rautateiden ja maanteiden hävitys oli mallikelpoisesti valmisteltu. Kokemus oli meille opettanut, että uudenaikainen armeija voi edetä noin 120 km rautatien-päätekohdistaan. Jos tämä piti paikkansa, ja jos meidän onnistui hävittää rautatiet siten kuin toivoin, niin saatoimme ottaa lukuun, että joksikin aikaa pakottaisimme ilman asevoimaakin venäläisen armeijan pysähtymään, ennenkuin se rajallemme pääsisi. Kaikista valmistuksista huolimatta ei ollut mahdollista saada rautateiden hävitystä todella tehokkaasti toteutetuksi, joukot tahtoivat yhä vain viivytellä, ennenkuin siihen ryhtyivät. Mutta ei auttanut, minä käskin ja valvoin, että se tapahtui. Kapteeni Sperr oli tässä erinomaisena apunani. Maantiesillat joukot muitta mutkitta tuhosivat. Suurenmoisia töitä suoritettiin. Minulla oli se tyydytys, että vihollisen eteneminen kävi yhä hitaammaksi ja todentotta seisahtuikin yllä mainitun matkan päähän, vaikka jätimmekin jälkeemme suuria maantuotevarastoja. Olin kieltänyt niitä hävittämästä.
VIII.
Jo lokakuun lopulla oli kenraali v. Falkenhayn kutsunut minut Berliiniin. Kenraali v. Conrad oli hänelle ehdottanut, että lännestä vietäisiin suuria voimia itään. Kenraali v. Falkenhayn puhui toivehikkaasti Ypernin hyökkäyksestä eikä halunnut tehdä päätöstä. Armeijan-ylikomennon aikeista en voinut hänelle antaa varmoja tietoja. Kaikki oli vielä epämääräistä. Berliinissä olin mielestäni kuin toisessa maailmassa. Ero sen suunnattoman jännityksen välillä, jota olin sodan alusta pitäen kokenut, ja Berliinin elämän välillä oli liian valtava. Siellä vallitsi huvittelun- ja nautinnonhimo. Puuttui vakavuutta, jota vaikea sotatilanteemme vaati. Se teki minuun vastenmielisen vaikutuksen ja tunsin itseni vieraaksi. Saavuttuani taas Tschenstochauhun ja toverien piiriin olin tyytyväinen.
Marrask. 3:ntena aamupäivällä olin mielessäni selvillä siitä, että oli tarpeen ryhtyä uudelleen toimeen. Ehdotin kenraalieversti v. Hindenburgille, että hän suostuisi ennen pohdittuun ajatukseen sotaväen keräämisestä Hohensalzan luo. Käskyt paikalla annettiin ja ylimmälle armeijanjohdolle lähetettiin tieto päätöksestä.
Se oli mitä suurimmalla huolella nähnyt, kuinka asiat idässä kehittyivät.
Mlawassa ja Itä-Preussin itärajalla asema kävi päivä päivältä vakavammaksi. Uudesti muodostettu XXV reserviosasto, joka oli lähetetty Itä-Preussiin vahvistukseksi, oli sankarillisesti taistellut. Pian kuitenkin kävi selville, että uusien muodostuksien taisteluarvo oli paljon pienempi kuin niiden joukkojen, jotka oli koottu kauan palvelleesta miehistöstä ja joille oli annettu verekset ja toimitarmoiset upseerit. Näissä uudestamuodostetuissa armeijaosastoissa oli itse ihmisaines ihmeteltävän hyvä, mutta miehet eivät vielä olleet sotamiehiä. Sankarius ja uhrautuvaisuus eivät korvanneet puuttuvaa opetusta. Ne monet vakinaiseen väkeen kuulumattomatkin upseerit, jotka jälleen oli otettu niissä palvelukseen, tekivät minkä suinkin voivat, mutta heiltä sentään puuttui harjaannus. Poikkeuksia luonnollisestikin oli. Armeijaa ei luoda muutamassa viikossa. Siihen tarvitaan pitkällistä opetusta ja traditsiooneja. Sen osoittavat englantilaisetkin divisioonat ja amerikkalaiset joukot; niidenkin täytyi raskailla uhreilla maksaa pelkäämättömyytensä. XXV reserviosasto ei ollut voinut muuttaa itärajalla tilannetta. Nyt oli odotettava, että suuriruhtinas valtavalla ylivoimallaan Veikselin kaarteesta suuntaisi Saksaa ja Itävaltaa vastaan ratkaisevan iskun, ja samalla kävisi Veikselin itäpuolella olevan saksalaisen maan kimppuun, koettaakseen saada sielläkin aikaan ratkaisun ja ainakin estääkseen meitä voimiamme siirtämästä.
Preussin kuningaskunnan koko itärajalla täytyi kehittyä taisteluita, jotka olivat keskenään mitä läheisimmässä yhteydessä. Yhtenäinen ja luja johto oli välttämätöntä. Tätä oli jo pohdittu kun Berliinissä tapasin kenraali v. Falkenhaynin. Marrask. 1 p:nä oli Hänen Majesteettinsa nimittänyt kenraalieversti v. Hindenburgin itään ylipäälliköksi, vapauttaen hänet samalla 9:nnen armeijan ylipäällikön toimesta. Tähän toimeen nimitettiin meidän ehdotuksestamme kenraali v. Mackensen. Minä jäin kenraalieversti v. Hindenburgin esikunnanpäälliköksi. Useimmat työtovereistani siirtyivät uuteen esikuntaan.
Idän ylipäällikön käskyvalta käsitti nyt epäämättömästi 8:nnen ja 9:nnen armeijan ynnä I:n, XX:n, XVII:n, II:n, V:n ja VI:n armeijaosaston sijaiskenraalikomennot Itä- ja Länsi-Preussissä, Pommerissa, Posenissa ja Schlesiassa näissä maakunnissa olevine linnoineen.
Myöhemmin Soldaun—Mlawan linjalla oleva Zastrowin joukko-osasto, joka vielä kuului 8:nnen armeijan johtoon, siirtyi välittömästi itäisen rintaman ylipäällikön alle.
Johtojärjestely oli hyvä. Se kohotti ylipäällikön armeijanjohdon yksityisseikkain yläpuolelle. Siitä huolimatta vaativat joskus olot puuttumaan armeijainkin käskypiiriin ja antamaan armeijan-ylikomennolle ohjeita. Helppoa se ei minulle ollut. Alussa ehkä liian usein laiminlöin sen, myöhemmin toivoakseni löysin oikean tien.
Itäisen rintaman ylipäällikön päämaja sijoitettiin Poseniin. Asetuimme asumaan kuninkaalliseen linnaan ja jäimme sinne 1915 vuoden helmikuun alkuun. Se oli sanomattoman rasittava ja työteliäs aika. Täällä kehittyi se säännöllinen elämä, jota olen erooni saakka viettänyt.
IX.
Kauttaaltaan tietoisina edesvastuun suunnattomasta suuruudesta olimme me päämajassa kaikki selvillä siitä, mistä oli kysymys. Posenissa tunsimme selvemmin kuin Puolassa kotimaan suonentykytyksen ja tunsimme sen huolestuksen vihollishyökkäyksen ja sen kauheitten seurauksien johdosta. Sotilaallisilla toimilla meidän vielä täytyi lisätä sen levottomuutta. Odotettavain tappeluiden tulos ei ollut varma Venäläisten ylivoima oli valtava, joukkomme olivat kovin rasittuneet, liittolaisten taistelukunto vähäinen.
Rajamaakuntain asekuntoinen nuoriso siirrettiin pois. Tutkittiin strateegisia asemia ja annettiin käsky ryhtyä niitä varustamaan. Puolan vuorikaivokset jo toisin paikoin tehtiin käyttökelvottomiksi ja ryhdyttiin toimiin Saksan puoleisten rautateiden hävittämiseksi, samoin kuin rajaseudunkin vuorikaivosten. Ylä-Schlesian vuorikaivosten hävittämiseksi tehtävistä valmistuksista kehoitti VI:nnen armeijaosaston ylikomento minun pyynnöstäni erästä maakuntansa vuorikaivosvirastoa tekemään ehdotuksia, jotka sitten päätettiinkin toteuttaa. Nyt levisi kautta maakunnan kauhistus. Minun täytyi rikkoa vuorikaivokset siten, ettei venäläisille pitkiin aikoihin kävisi mahdolliseksi niitä käyttää, sitä vaativat sotilaalliset edut. Englantilaiset myöhemmin mitä säälimättömimmin hävittivät Romanian öljykentät; yhtä ratkaiseva merkitys on kivihiilellä sodankäyntiin. Erään korkeamman viranomaisen lausunnon perustuksella kävi kuitenkin mahdolliseksi rajoittaa valmistavia toimia.
Rajamaakuntaimme puolalaisten seutujen mieliala ei ollut suopea, ne pysyivät hyvin umpimielisinä ja odottavalla kannalla. Ei kukaan selvänäköinen mies voinut muuta odottaakaan.
Heikommuutemme johdosta oli odotettavaan ratkaisuun nähden tärkeätä, että Preussin linnoituksista ja alaisiksemme määrättyjen virkaatekeväin kenraalikomentojen hallusta saimme kaikki käyttökelpoiset joukot ja kenttäsotaan kelpaavat sota-aseet. Jo elokuussa 1914 olimme alkaneet idässä muodostaa nostoväestä, maanpuolustusväestä ja muista linnoitusmuodostuksista divisioonia yhtä suuren luvun, kuin niitä kenraali v. Moltkella oli käytettävänään Königgrätzin taistelussa. Nämä divisioonat saivat myöhemmin numerot kuten vakinaisetkin divisioonat, mutta niiden luonne ei silti muuttunut. Varsinkin taisteluun ja marssiin nähden niille oli asetettava toiset vaatimukset kuin nuoremmista ikäluokista muodostetuille joukoille. Usein tämä ei hädän pakottaessa ollut mahdollista. Nämä joukot ovat saaneet aikaan enemmän kuin niiltä kohtuudella voitiin odottaa; kotimaataan ja sen keralla tavaraansa ja omaisuuttaan, vaimojaan ja lapsiaan ne ovat puolustaneet mitä suurinta uhrautuvaisuutta osoittaen.
Preussin itärajalla oli 8:nteen armeijaan vähitellen muodostettu muutamia maanpuolustusdivisioonia. Soldaun luo oli Veikselin linnoitusten sota-varusväestä ja nostoväestä muodostettu rajansuojelusjoukko, kaksi divisioonaa käsittävä Zastrowin joukko-osasto, myöhemmin XVII reserviosasto. Thornin linnoitus, jonka ensimmäinen pääreservi — 35:s reservidivisioona — oli Tschenstochaun luona, asetti vähitellen uuden pääreservin: sitä sanottiin v. Dickhuthin joukko-osastoksi. Sitä myöhemmin käytettiin Veikselin oikealla rannalla Plockin suunnalla. Thornin pääreservin ensinnäkin muodosti v. Westernhagenin nostoväki-brigaadi, joka lähetettiin Bshuraa kohti ja joka 9:nnen armeijan peräytyessä oli kulkenut takaisin Wlozlawekiin.
Poseninkin linnoitus oli jo luovuttanut yhden pääreserveistään. Kenraali kreivi v. Bredow oli erinomaisen etevästi johtanut sitä Frommelin joukko-osastossa Puolan sotaretkellä. Hänen maanpuolustusosastollaan ei ollut kenttäkeittiöitä ja venäläisten kimppuun hän kävi sillä verukkeella, että muka aikoi lähteä niitä noutamaan, — ja hän noutikin ne. Nyt Posenin linnoitus ja maakunta antoivat uusia voimia. Posenin joukko-osasto, joka koottiin Kalischin seuduille, oli sangen vahva divisioona, joka oli suurella huolella varustettu. Posenin kuvernööri kenraali v. Koch ja hänen esikuntapäällikkönsä eversti Marquard ponnistivat erikoisesti voimiaan sen hyväksi.
VI:n armeijaosaston sijaiskenraalikomennon piti Kempenin itäpuolella muodostaa rajan suojelusta varten Breslaun joukko-osasto. Kesti verrattain kauan, ennenkuin tämä oli tehty ja joukko-osasto oli taistelukunnossa.
Majuri v. Bockelberg oli minulle oivana apuna näiden uusien joukkojen muodostamisessa.
X.
Kuta enemmän ajatuksineni syvennyin nyt edessäni olevaan uuteen tehtävään, kuta jyrkemmin asema ja suunnaton vaara kävivät ilmi, sitä selvemmäksi alkoi minussa kiteytyä päätös kehittää Tschenstochaussa päätetty sotaliike mikäli mahdollista suureksi tuhoiskuksi; se yksin saattoi lopullisesti pelastaa meidät. Ei riittänyt se, että vihollinen vain seisautettiin. Tämäkään ajatus ei syntynyt yht'äkkiä, vaan kehittyi vähitellen.
Mitä itäisen rintaman ylipäälliköltä itseltään riitti, se koottiin hyökkäystä varten Wreschenin ja Thornin välille. Kenraali v. Conrad oikeana sotilaana osoitti meille mitä suurinta myötämielisyyttä.
8:tta armeijaa heikonnettiin, se ei voinut enää jäädä entiseen tehtäväänsä, suojelemaan Itä-Preussin itärajaa. Spirding-Seen ja Mauer-Seen äsken varustetut asemat ja linnoitetut Angerapp-asemat soivat sen sotatoimille tukea. Armeija vähitellen luovutti pois paljon tappioita kärsineen XXV:n reserviosaston, jonka tilasta vasta myöhemmin saimme tiedon, ynnä I:n reserviosaston ja 1:sen ja 36:nnen reservidivisioonan. Nämä joukot lähetettiin Thorniin, Wlozlawekin suuntaan. 8:nnen armeijan päällikön, kenraali Otto v. Belowin, täytyi nyt tarkkaan käyttää voimiaan, jos mieli säilyttää asemat, joihin hänen viime hädässä tuli asettua. Ja säilyttää hänen ne piti, vaikkapa tehtävän ratkaisu vaatisikin päälliköltä ja joukoilta tavattomia.
Zastrowin joukko-osaston tuli pitää puoliaan Soldaun luona, siitä riippui 8:nnen armeijan elämä ja Itä-Preussin kohtalo.
Erittäin tärkeätä olisi ollut, että tänne olisi voitu sijoittaa enemmän voimia. Voimallinen eteneminen Mlawasta Narewin linjaa kohti Roshanin ja Pultuskin välillä olisi ollut omiaan mitä tehokkaimmin tukemaan sotatoimiamme Veikselin vasemmalla rannalla. Meidän täytyi tyytyä vähempään, oli turvattava vasemmalla rannalla tapahtuvan sivustahyökkäyksen menestys. Muutoin hajoittaisimme voimamme. Paljon voitettaisiin jo sillä, jos voitaisiin Zastrowin joukkoa sen verran vahvistaa, että se saattaisi pitää yllä Pohjois-Puolaa kohti jonkun verran painetta ja siten edes vähäksi aikaa pitää vireillä semmoista harhakäsitystä, että moinen hyökkäys todella oli tekeillä. Nowo Georgiewskin pohjoispuolella oli melkoisia venäläisiä voimia. Veikselin vasemmalla rannalla tapahtuvaa taistelua varten oli tärkeätä saada ne siellä pidätetyiksi.
Thornin linnoituksesta voitiin Westernhagenin brigaadi ja myöhemmin osa pääreservistä lähettää Veikselin oikeata rantaa ylöspäin marssimaan. Sitä oli aiottu käyttää Plotzkin suunnalla vaikuttamaan harhaanjohtavasti Zastrowin joukko-osaston kanssa. Plotzkista oli mahdollinen tuoda se Veikselin vasemmalle rannalle taisteluun osaa ottamaan.
9:nnen armeijan ylikomento sijoitettiin Hohensalzaan. Thorniin määrättyjen 8:nnen armeijan osain — I:n reserviosaston ja XXV:n reserviosaston — tuli kuulua sen johdon alle.
XX armeijaosasto ja 3:s kaartindivisioona lähetettiin Ylä-Schlesiasta etelää kohti Hohensalzaan, XVII armeijaosasto Gneseniin.
V. Richthofenin ratsujoukko ynnä 6:s ja 9:s ratsuväkidivisioona, jotka tulivat lännestä, koottiin niinikään sinne.
XI armeijaosasto marssi jalan saksalaisen alueen halki Ostrowon kautta
Wreschenin seutuun.
Frommelin ratsujoukko taisteli venäläistä ratsuväkeä vastaan Prosnan ja Warthen välillä Kalischin itäpuolella, sen takana Posenin joukko-osasto asettui asemiinsa.
Nostoväki, joka myöhemmin liittyi Breslaun joukko-osastoon, täytti yhä edelleen niukasti tilan aina Wieluniin saakka. Sieltä Tschenstochaun—Krakovan linjan puoliväliin seisoi kenraali v. Woyrsch, johdossaan 35:s reservidivisioona, kreivi v. Bredowin maanpuolustusdivisioona, maanpuolustusosasto ja kaartin reserviosasto ilman 3:tta kaartindivisioonaa. Se oli kosketuksessa Itävalta-Unkarin I:sen armeijan kanssa, joka ulottui Veikseliin asti; joen eteläpuolella aina Karpaatteihin saakka seisoivat taajaan yhteensullottuina liittolaisarmeijan muut osat, vuoristossa oli melkoisia voimia Unkarin suojana.
Tästä kuvasta näkyy, että varsinaiseen hyökkäykseen vihollisen sivustaa vastaan riitti vain 5 1/2 armeijaosastoa. Vihollisen rintaman kimppuun siitä, missä Warthe tulee saksalaiselle alueelle, aina Tschenstochaun seuduille saakka voitiin käydä vain aivan riittämättömin voimin. Kenraali v. Woyrschin tuli toimia yhdessä Itävalta-Unkarin armeijan kanssa. Aivan epätietoista oli, ryhtyisikö se hyökkäämään. Sen mieliala oli jälleen laskeutunut niin alhaalle kuin suinkin. Kysymykseen, kykenisikö Itävalta-Unkarin armeija kestämään vihollisen hyökkäyksen, jota yhä odotettiin, saatiin vastaukseksi, että 24 tuntia se varmasti siihen kykenisi. Hyökkäystä ei tehty. Kenraali v. Conradin ansio taaskin oli, että hän sai mielialan kohoamaan ja hyökkäysajatuksen uudelleen suosioon, mutta epäilemättä hän tarvitsi sen toteuttamiseen saksalaisten apua.
Saadaksemme sivustahyökkäyksen tehokkaammaksi ja vahvistaaksemme rintamaa olimme aikoneet viedä pohjoiseen Woyrschin armeijaosastosta melkoisia osia. Mutta kenraali v. Conrad pyysi hartaasti, että luopuisimme siitä aikeesta. Ainoastaan 3:s kaartindivisioona vietiin sen vuoksi Hohensalzaan ja yhdistettiin 9:nnen armeijan sivustahyökkäys-ryhmään.
Kenraali v. Conrad lähetti Karpaateilta rautateitse kenraali v. Boehm-Ermollin neljän jalkaväki- ja kahden tai kolmen ratsuväkidivisioonan keralla Ylä-Schlesian läpi Tschenstochaun pohjoispuolella olevaan seutuun.
Kenraali v. Conradin toivomuksesta alistettiin kenraali v. Woyrsch
Itävalta-Unkarin armeijan ylikomennon alaiseksi.
Itävalta-unkarilaisten joukkojen saavuttua voitiin parhaillaan muodostuva Breslaun joukko-osasto supistaa vähän enemmän kokoon. Tosin tämän toimenpiteen kautta rintama jälkeen marraskuun keskivälin jonkin verran vahvistui, mutta suureen iskuun se vielä oli liian heikko.
Myöhemmin sanottiin, että Itävalta-Unkarin armeija oli puolustanut Ylä-Schlesiaa. Todellisuudessa se Tschenstochaun pohjoispuolella puolusti omaa kotimaataankin.
Luonnollista oli, että näissä oloissa katseet jälleen luotiin länteenkin. Minä kysyin itseltäni, oliko vielä toiveita voiton saavuttamisesta Ypernin luona, vai olisiko parempi tyytyä lännessä kokonaan puolustautumiseen ja suorittaa Venäjää vastaan suunnitellut sotatoimea niin pontevasti kuin suinkin. Kenraali v. Conrad oli ehdottanut tätä marraskuussa. Tämä kanta näytti minusta oikealta ja pyysin ylimmältä armeijanjohdolta lännestä apuvoimia. Niitä meille luvattiinkin molempien ratsuväkidivisioonain lisäksi; ne saapuivat kuitenkin liian myöhään ja liian vähin erinkin. Sivustahyökkäys saattoi käydä sotaaratkaisevaksi ainoastaan siinä tapauksessa, että se tapahtui yllättäen, s.o. nopeaan ja kootuin voimin yhdessä vahvan rintamahyökkäyksen kanssa. Idässä meidän täytyi viipymättä ryhtyä toimeen, vaikkapa olisimmekin marrask. 10 p:nä selvään tienneet, paljonko apujoukkoja saisimme.
Lännestä tulevat joukot olivat taisteluissa menettäneet niin paljon miehiä, etteivät ne mieslukuun nähden olleet täydelleen sotakuntoisia, enempää kuin idänkään joukot. Se seikka, että Puolan sotanäyttämön olot olivat niin kokonaan toiset kuin lännen, oli sitä paitsi alussa omiaan haittaamaan niiden toimia.
En voi yksityisseikkaisesti arvostella, olisiko apua lännestä lähetettäessä voitu menetellä toisin. Arvostelua en sen vuoksi voi julki lausua. Olen aina ollut sillä kannalla, sota-akatemian opettajanakin, että jokainen arvostelu, joka ei ole asiallisesti perusteltu, tuomitsee arvostelijan itsensä.
Pian v. Richthofenin ratsuväkiosaston jälkeen, joka saapui paikalle hyvissä ajoin voidakseen ottaa osaa etenemiseen, saapui vielä v. Holleninkin ratsuväkiosasto, 2:nen ja 4:s ratsuväkidivisioona. Se liitettiin Zastrowin joukko-osastoon.
Myöhemmin, mutta vasta etenemisen aljettua, saapui vielä: III reserviosasto, kenraali v. Beseler, tuoden 5:nnen ja 6:nnen reservidivisioonan, XIII armeijaosasto, kenraali v. Fabeck, kerallaan 26:s jalkaväkidivisioona ja 25:s reservidivisioona, II armeijaosasto, kenraali v. Linsingen, tuoden 3:nnen ja 4:nnen jalkaväkidivisioonan, XXIV reserviosasto, kenraali v. Gerok, mukanaan 47:s ja 48:s reservidivisioona. Niitä käytettiin sen mukaan kuin tilanne vaati.
Apuneuvot, jotka meillä oli marrask. 10 p:nä käytettävänämme, olivat epätäydelliset. Siitä huolimatta oli koetettava, voisimmeko ratkaisevalla iskulla lopullisesti pysäyttää Veikselin kaarteen venäläiset joukot ja saada ne luopumaan jatkamasta etenemistään, vieläpä antaa niille tuhoiskunkin. Tämä onnistuisi, jos saisimme ne tungetuksi pois Varsovan luota. Jos kuitenkin olisimme tähän liian heikot, täytyisi meidän tyytyä tuohon pienempään tulokseen. Sekin oli valtavan suuri.
XI.
Marraskuussa sotatoimet alkoivat edistyä, niinkuin oli odotettukin. Venäjän armeija ryhtyi kaikkialla suorittamaan suuriruhtinaan sille antamia suuria tehtäviä.
8:nnen armeijan kimppuun hyökättiin. I:n ja XXV:n reserviosaston pois luovutettuaan se koetti suojella Itä-Preussin itärajaa venäläisten ylivoimaisia hyökkäyksiä vastaan, mutta ajan pitkään tämä kävi mahdottomaksi. Marraskuun puolivälissä se vietiin taapäin Masurin-järville ja Angerapp-asemille.
Itä-Preussin itäosa oli siten jälleen jätetty venäläisille. Se on saanut paljon kärsiä. Vaikka tämä olikin odotettavaa, oli 8:tta armeijaa kuitenkin täytynyt heikontaa. Venäläinen seurasi perässä tuimasti ja kävi uusienkin asemien kimppuun. Siitä huolimatta päätettiin viedä 9:nnen armeijan 1:nenkin jalkaväkidivisioona Veikselin länsipuolelle taistelemaan. Uskallettiin paljon, jotta tärkeimmällä kohdalla saavutettaisiin päämäärä.
Zastrowin joukko-osaston kimppuun käytiin Mlawan—Prassnyshin asemilla ja sen täytyi perääntyä Soldaun—Neidenburgin suuntaan. Ankarin taisteluin vihollisen hyökkäys täällä pysäytettiin. Koko tilanne Veikselin itäpuolisessa maassa näytti uhatulta, Länsi-Preussi ainakin näytti olevan mitä suurimmassa vaarassa, mutta Zastrowin joukko-osasto teki velvollisuutensa. Posenissa elimme huolestuksen hetkiä. Asema parani kuitenkin, kun v. Hollenin ratsuväkijoukko marraskuun puolivälissä saapui kummallekin siivelle.
v. Westernhagenin nostoväkibrigaadi saavutti Plotzkin, mutta tuotiin myöhemmin Veikselin vasemmalle rannalle.
9:nnen armeijan rintamaansijoitus oli sillä välin saatu suunnitelman mukaisesti suoritetuksi. Rautatie oli täyttänyt kaikki, mitä siltä oli vaadittukin. Jo marrask. 10:nnen illalla armeija seisoi valmiina marssimaan eteenpäin:
XXV ja I reserviosasto Thornin eteläpuolella, marssisuunnassa
Wlozlawek—Lowitsch.
v. Richthofenin ratsuväkiosasto, XX armeijaosasto ja 3:s kaartindivisioona Hohensalzan eteläpuolella, marssin suuntana Kutno.
XVII armeijaosasto Gnesenin kaakkoispuolella, marssin suuntana
Lentschytza.
XI armeijaosasto Wreschenin itäpuolella, marssisuunnassa Kolo—Donibe.
Frommelin ratsuväkiosasto Unjejowin ja Sieradzin välillä, marssisuunnassa Lodz.
Posenin joukko-osasto Kalischin ja Sieradzin välillä, marssisuuntana
Lask.
Breslaun joukko-osaston nostoväeltä ei voinut paljoakaan odottaa, enempää kuin sinne saapuvilta Itävalta-Unkarin ratsuväkidivisiooniltakaan. Muita voimia ei toistaiseksi ollut paikalla. Kauempana etelässä ei ollut ajattelemistakaan ryhtyä vielä hyökkäykseen. Ei voinut tulla kysymykseenkään, että kenraali v. Woyrsch, jota vihollinen tuimasti lähenteli, yksin olisi ryhtynyt hyökkäämään.
Veikselin kaarteessa oli Wlozlawek venäläisten miehittämä, mutta muutoin asema oli jotenkin epäselvä aina Wartheen saakka. Täällä oli I:nen venäläinen armeija, josta kuitenkin osa vielä oli Veikselin oikealla rannalla. Se oli 10-14 divisioonan suuruinen. 8:sta 10:een divisioonaa täytyi varmaan olla Veikselin ja Warthen välillä. Heti Warthen pohjoispuolella voimakkaat venäläiset ratsuväkijoukot tunkeutuivat rajaa kohti. Venäläisen armeijan pääosa oli yhtenäisessä linjassa saavuttanut Warthen Sieradzin—Nowo Radomskin—Krakovan koillispuolisen seudun pohjoispuolella. Toisia osia oli saapunut Galitsiaan Dunajecin varrelle ja tunkeutunut syvälle Karpaatteihin. Vastustajan liikkeissä oli tapahtunut seisahdus. Rautateiden hävityksellä oli ollut tarkoitettu vaikutus. Mutta merkit viittasivat siihen, että meidän nyt täytyi valmistua etenemisen jatkamiseen.
Kenraali v. Mackensen alkoi marrask. 11:ntenä viipymättä sotatoimet; saatoimme vain antaa tähän suostumuksemme. Jo etenemisen ensi päivinä tapahtui Wlozlawekin, Kutnon ja Domben luona sangen ankaria ja molemmin puolin sangen suuria tappioita tuottavia tappeluita täydelleen yllätettyä venäläistä vastaan. Vihollinen työnnettiin kaikkialla takaisin.
Samalla kuin 9:nnen armeijan pääosat herkeämättä etenivät suuntaan Lodz—Koljuschkin asema, suojasi kenraali v. Morgen I:n reserviosaston keralla Lovitschin pohjoispuolisissa seuduissa sen sivustaa. Häntä ahdistettiin sangen ankarasti. Alussa hän puolustautui siten, että itse ryhtyi pontevasti toimimaan, sitten vain torjuen päältään Nowo Georgiewskin kautta Veikselin vasemmalle rannalle eteneviä venäläisiä armeijaosastoja. Mlawan luota vaikuttavaa painostusta saimme kiittää siitä, että tämä eteneminen tapahtui vain verkalleen.
9:nnen armeijan keskusta, v. Richthofenin ratsuväkiosasto, 3:s kaartindivisioona ja XXV reserviosasto murti lopullisesti edessään olevan vastustuksen. Se kulki Lovitschin—Lodzin linjan poikki ja tunkeutui Brsheshinyn kautta kauas etelään. Se oli suunnannut katseensa vain tänne ja länteen päin ja tähtäsi suureen menestykseen. 9:nnen armeijan käsky, josta minullakin oli tieto, että sen piti Skiernjewitzen luo asettua varustettuihin asemiin, ei saapunut perille; ylikomento oli jäänyt liian kauas jäljelle.
XX, XVII ja XI armeijaosasto, jotka olivat vetäytyneet yhteen sangen ahtaalle alalle, kohtasivat 17 p:nä Lodzin pohjoispuolella voimallisen vihollisen ja taistelivat sen kanssa. Frommelin ratsuväkiosasto ja Posenin joukko-osasto pääsivät Warthen itärannalla vain hitaasti eteenpäin.
Venäläinen tuumi sieppaamamme kipinäviestin mukaan lähteä Lodzista peräytymään. Ilomme oli suuri. Mutta suuriruhtinaan valtava tahto piti, kuten toisesta kipinäsanomasta saimme tietää, joukkoja paikoillaan. Olimme kärsineet pahan pettymyksen.
Veikselin oikealla rannalla olevat venäläiset joukot saivat käskyn kulkea Veikselin poikki lukuun ottamatta niitä osia, jotka jäivät Mlawan luo. Hyvä oli, että tämä edelleenkin tapahtui vain vitkastellen, muutoin olisi kenraali v. Morgenin asema käynyt vielä vaikeammaksi.
Skiernjewitzen kautta takaisinvirtaavat, Varsovan luona lyödyt voimat koottiin linnoituksen viereen sen länsipuolelle; ne oli uudelleen johdettava eteenpäin.
Venäläisten oikea sivusta keräytyi Lodzin ympärille. 2:sen ja 5:nnen venäläisen armeijan toimettomana olevasta rintamasta siirtyi osia Koljuschkia kohti ja myös Lodzin länsipuolitse pohjoista kohti. Nämä tapasivat täällä yllättäen XI:n armeijaosaston ja ahdistivat sitä ankarasti.
Vahvistettu XXV reserviosasto oli kokeneen johtajansa, kenraali v. Sehäffer-Boyadelin johdolla, jonka esikuntapäällikkö oli eversti v. Massow, 22:seen päivään mennessä tunkeutunut kauas Brsheshinyn ohi. V. Richthofenin ratsuväkiosastosta oli osia saapunut Petrikaun ja Tomaschowin läheisyyteen. Jalkaväki-divisioonat kaartoivat Lodzin kaakkoispuolitse länteen; suuria toivottiin. Silloinpa muuttuikin asema.
XXV:n reserviosaston yhteys XX:n armeijaosaston kanssa katkesi. Vihollista ei Lodzin luona voitu työntää takaisin. Se päinvastoin oli työntänyt takaisin XX:n armeijaosaston ja tunkeutunut molempain armeijaosastojen sisempien siipien väliin. Skiernjewitzestä tunkeutuivat Varsovan länsipuolelle uudelleen kootut voimat minkään pidättämättä jälleen Brsheshinyä kohti. XXV:s reserviosasto ja sen luona olevat joukko-osat olivat eristetyt, etelästä käsin kävivät niiden kimppuun Koljuschkin asemalle marssivat 5:nnen venäläisen armeijan osat.
Ne taistelut, jotka nyt sukeutuivat kenraali Litzmannin johtamaa 3:tta kaartindivisioonaa, XXV:ttä reserviosastoa ja v. Richthofenin ratsuväkiosastoa vastaan, on kapteeni v. Wulffen erikoisesityksessä yksityiskohtia myöten mestarillisesti kuvannut. Voin siis viitata siihen. Vihollisen kipinäsanomista saimme Posenissa, taistelukentältä kaukana, tietää, kuinka toivehikkaana venäläinen piti tilannetta, kuinka se varustautui ratkaiseviin taisteluihin, kuinka se riemuitsi, kun muka oli saamaisillaan vangiksi monta saksalaista armeijaosastoa. Vihollinen varusteli jo junia, joilla vangit kuljetettaisiin pois. En voi sanoin kuvata, mitä tällöin tunsin. Mistä olikaan kysymys! Ei ainoastaan niin monen urhoollisen miehen vangiksijoutumisesta ja vihollisen voitonriemusta sen johdosta, vaan menetetystä sotaretkestä! 9:s armeija olisi tämän tappion jälkeen täytynyt viedä takaisin. Kuinka olisi silloin vuosi 1914 päättynyt?
Brsheshinyn episodi päättyi loistavaan urotyöhön. Piiritetyt saksalaiset joukot murtautuivat yöllä marrask. 25 päivää vastaan ulos pohjoista kohti. Mukanaan ne toivat yli 10.000 vankia ja paljon anastettuja tykkejä.
Läpimurtautuneet osat pysäytettiin XX:n armeijaosaston ja I:n reserviosaston väliin. Muodostui terävä yhtenäinen rintama, jota vastaan venäläinen suotta tuimasti törmäsi.
Sotaliikkeen suurta päämäärää, venäläisen armeijan tuhoamista Veikselin kaarteessa, ei oltu saavutettu. Meillä ei ollut siihen riittäviä voimia.
Kenraali v. Conrad oli sillä välin käskenyt Boehm-Ermollin armeijaa, Woyrschin armeijaosastoa ja Krakovan eteläpuolella seisovaa Itävalta-Unkarin armeijaa hyökkäämään. Taisteluilla oli paikallista menestystä. Sangen pian ne kuitenkin laimenivat. Strateegista merkitystä niillä ei enää ollut.
Aina marraskuun loppuun venäläinen vuorostaan kävi sangen ankarasti 9:nnen armeijan kimppuun, hyökäten kauempana etelässäkin, mutta se ei missään saavuttanut sanottavaa menestystä.
Marraskuun lopussa ja joulukuun alussa minulla oli vielä kerran tilaisuus sivumennen noudattaa entistä sotaliike-aatettani, kun 8:nnen armeijan 1:nen jalkaväkidivisioona ja vihdoin lännestä apujoukot saapuivat, mutta oli joukkoja sijoitettaessa myös otettava lukuun vihollisen hyökkäystenkin torjuminen, etenkin I:n reserviosaston kohdalla.
Zastrowin joukko-osaston onnistui vallata Zjiechanow ja Prassnysch. Venäläinen oli sieltä siirtänyt voimia Veikselin vasemmalla rannalle. Ratsuväkidivisioonat eivät kuitenkaan päässeet pitemmälle, sää oli käynyt liian huonoksi. Hevosetkaan eivät vielä olleet talvikengässä. Vihollinen ryhtyi pian vastahyökkäyksiin. Zastrowin joukko-osaston täytyi jälleen peräytyä Mlawaan.
Veikselin kaarteessa tapahtui uudelleen ylenmäärin katkeria hyökkäystaisteluita.
III reserviosasto ja XIII armeijaosasto liitettiin 9:nnen armeijan johtoon ja sijoitettiin kauimmaksi sen vasemmalle sivustalle. Kun tilanne oli erittäin vakava I:sen reserviosaston luona, tapahtui tämä heti niiden saavuttua. Yhtenäistä taistelutoimintaa ei täällä syntynyt. Ehkä olisin menetellyt oikeammin, jos olisin ehdottanut erityisen armeijaosan muodostamista, joka olisi ollut välittömästi itäisen rintaman ylipäällikön johdossa. Siten olisimme saaneet tehokkaamman vaikutuksen sotatoimiin.
9:nnen armeijan vasen siipi oli nyt käynyt niin vahvaksi, ettei ollut mitään pelon syytä, se saattoi vihollisen asemain kautta verkalleen tunkeutua Bshuraa kohti; tämä oli kuitenkin puhtaasti rintamakamppailua eikä enää suuripiirteistä kiertämistä. Samalla saatoimme rintamankin kohdalla ryhtyä hyökkäykseen aina Woyrschin armeijaosaa myöten, se mukaan luettuna. II armeijaosasto oli sijoitettu Sieradzin itäpuolelle, 48:s reservidivisioona rintaman vahvistukseksi Breslaun joukko-osaston luo. II:n armeijaosaston hyökkäyksellä joulukuun alussa oli täysi menestys, se tunkeutui tuimasti Lodzin suuntaan. Valitettavasti oli tämä painostus 14 päivää aikaisemmin puuttunut.
Venäläinen tyhjensi Lodzin jouluk. 6:ntena ja peräytyi Miashgan taa. Kauempana etelässäkin pääsimme etenemään, vihollinen kun oli marraskuun jälkipuoliskolla siellä heikontanut voimiaan voidakseen pitää Lodzin hallussaan.
Jouluk. 15:ntenä valloitettiin pohjoisella sivustalla Lowitsch; rintaman kohdalla tapahtui edelleenkin paikallisia etenemisiä.
Krakovan eteläpuolella asema marraskuun lopulla oli käynyt kireämmäksi. Itävalta-Unkarin armeijan ylikomento oli hartaasti pyytänyt saada yhden saksalaisen divisioonan rintamansa vahvistukseksi. Raskaalla sydämellä lähetimme sinne 47:nnen reservidivisioonan. Puhtaasti teoreettiselta kannalta katsoen tämä näytti olevan erehdys. Tapaukset kuitenkin osoittivat meidän menetelleen oikein. Divisioona tuli perille parhaiksi pelastaakseen taistelun. Kenraali v. Conrad pyrki täällä Karpaateilta kiertämään venäläisten eteläisen siiven. Voidakseen sen tehdä hän oli suuresti heikontanut rintamaansa. Limanowa—Lapanowin pulista rikkaassa taistelussa jouluk. 3:nnesta sen 14:nteen päivään onnistui hänen voittaa venäläiset Dunajecin länsipuolella; tämä oli Itävalta-Unkarin aseille kaunis menestys niiden monien vastoinkäymisten jälkeen, joita Itävalta-Unkarin armeija oli sotaretken alusta saakka kärsinyt.
Meidän etenemisemme painostuksesta Puolassa ja Galitsiassa venäläisten rintama peräytyi Bshuran ja Rawkan välisen osan ylitse Pilitzan, Nidan ja Dunajecin taa.
Kenraali Boroevicin kiertoliike Karpaateilta Sanin ja Dunajecin välillä kohtasi pian ylivoimaisen vihollisen, joka vitkastelematta itse kävi hyökkäykseen. Itävalta-unkarilaisten kiertävä siipi tungettiin takaisin Karpaateille. Täällä alkoi muodostua tilanne, jolla sitten oli mitä laajakantoisin merkitys 1915 vuoden päätöksille.
Veikselin kaarteessa, varsinkin 9:nnen armeijan luona, tapahtui vielä sarja paikallisia taisteluita, jotka olisi ollut parempi jättää. Tunsimme vielä liian vähän juoksuhauta-sotaa. Tapeltiin liian paljon umpimähkään. Minun olisi pitänyt paikalla käydä tuimemmin kiinni, kuten myöhemmin teinkin. Tarjona oli vaara, etteivät tappiot olleet sopusoinnussa saavutusten kanssa. Johdon velvollisuus on pitää tästä huoli.
Veikselin pohjoisrannalla venäläinen miehitti Plotzkin ja tunkeutui aina Wlozlawekin tasalle saakka. Kaupungin itäpuolella saatoimme pitää hallussamme Veikselin oikean rannan kukkulat, joilta rataa voitiin vallita. Tänne oli kuitenkin 9:nnelle armeijalle syntynyt pitkä sivusta Bshuran suun ja Wlozlawekin välille. Sitä oli herkeämättä silmällä pidettävä. Veiksell ei jäätynyt. Siitä ei tullut 9:nnelle armeijalle vaaraa.
Maamme etelärajalla Veikselin itäpuolella asema pysyi ennallaan. Kestävissä jännittävissä taisteluissa 8:s armeija pääasiassa säilytti linjansa. Venäläisten murtautumisella Masurin-järvien sulkulinjan läpi eräästä kohdasta oli vain paikallinen merkitys.
Kaikilla rintamilla varustettiin asemia uutteraan.
Sotatoimien aikana meille tuotti huolta rautateiden kuntoon paneminen, me itse kun olimme vähän aikaisemmin niin perinpohjin hävittäneet ne. Kaikin voimin teimme nyt työtä saadaksemme ne korjatuiksi, mutta runsaan ajan kesti, ennenkuin rautatieliike kävi todella säännölliseksi. Joukkojen, jotka olivat ylenmäärin rasittuneet, täytyi sen vuoksi vielä paljon kärsiä. Se varsinkin oli valitettava asia, ettemme voineet ajoissa toimittaa perille joululähetyksiä. Tämä oli rautateille melkoinen tehtävä; rakkaudenlahjoja virtasi silloin vielä runsaasti. Lomalupiakaan ei voitu antaa niin paljon kuin olisi suotavaa ollut.
Oman aikansa vaativat toimet vallatun Puolan osan hallitsemiseksi; nyt niillä ei enää ole minkäänlaista mielenkiintoa. Maalla ei ollut syytä valittaa, vaikka otimmekin arvokkaat sotaraaka-aineet, kuten asemamme vaati.
Itävalta-Unkarin kanssa keskusteltiin molemminpuolisten etappialueitten uudelleen rajoittamisesta. Välipuheet, jotka olin tehnyt syyskuussa toisilla edellytyksillä, kaipasivat luonnollisestikin muuttamista. Valitettavasti ylin armeijanjohto ja Berliini, arvatenkin Itävalta-Unkarin toimesta, nyt sekaantuivat keskusteluihin. Tästä ei ollut asialle hyötyä, asianomaiset kun eivät tunteneet kysymyksessä olevia tapauksia. Tähänkin on enää turha puuttua. Virkatoimeni vaati minua käsittelemään koko joukon sotilaspoliittisia kysymyksiä, jotka minulle tuottivat enemmän harmia kuin sisällistä tyydytystä.
Ylpeään tyydytyksen tunteeseen, jonka sotatilanteen muodostuminen itärintamalla oli meille tuottanut, lankesi varjo. Itävalta-Unkarin armeija oli Serbiassa taistellut onnettomasti. Se oli marraskuun lopulla tunkeutunut syvälle maahan. Belgrad oli valloitettu jouluk. 2:sena. Itävalta-Unkarissa riemuittiin. Mutta jo samoina päivinä jolloin Lodz valloitettiin ja Limanowan luona taisteltiin, peräytyivät Itävalta-Unkarin joukot Serbiasta voitettuina. Ne eivät enää olleet täysiarvoinen taisteluvoima. Alussa ne olivat arvostelleet vastustajansa liian heikoksi, nyt ne tekivät päinvastaisen virheen, antoivat niille liian suuren arvon ja kauhistuivat paljasta lukua. Tästä taikauskosta ja jonkinlaisesta heikkouden tunteesta, jota tämä alkuaan urhoollinen armeija näitä vihollisia kohtaan tunsi, ei se sen koommin päässyt vapaaksi.
Posenin linnassa kehittyi sopusointuinen esikunta-elämä, yhteisesti kannetut huolet, samoin kuin yhteisesti ansaittu mainekin olivat meidät yhteen liittäneet. Tavaksi kävi, että illallisen jälkeen vielä jäimme joksikin aikaa yhteen. Istuimme silloin pyöreän pöydän ympärillä, jolla oli viuhkapalmu. Sen olimme saaneet lahjaksi Hänen Majesteetiltaan Keisarinnaltamme, todella saksalaiselta naiselta, jota aina muistelen syvimmällä kunnioituksella.
Minulle tämä lyhyt hetki oli levähdystä näiden neljän sotakuukauden melkein ylivoimaisen työn keskellä.
Valtava taistelu oli päättynyt. Uutta oli tulossa! Saksa ja Itävalta-Unkari oli venäläisvaarasta pelastettu. Kaikki suuriruhtinaan suunnitelmat olivat menneet myttyyn. Hänen hyökkäyksensä Preussin itärajaa vastaan ja eteneminen Veikselin länsirantaa pitkin olivat kärsineet haaksirikon ja samalla rauenneet kaikki ententen toiveet, että sotavuosi 1914 päättyisi sille voitollisesti. Tämän rinnalla ei paljoa merkitse se, että Itä-Preussin itäosa ja suuri osa Galitsiaa oli annettu viholliselle alttiiksi, vaikka se olikin hyvin valitettavaa.
Puolan sotaretken toinenkin osa oli mainetyö. Sotahistoria tuntee vähän sen vertoja.
Sotajoukkomme, jotka elokuun alusta olivat yhtämittaa taistelleet tai olleet liikkeellä, olivat osoittaneet olevansa kaiken kiitoksen yläpuolella. Nytkin ne jälleen olivat voittaneet melkein kaksinkertaisen ylivoiman. Vain semmoisten päälliköiden ja sotamiesten avulla oli mahdollista ylivoimaakin vastaan toteuttaa rohkeita aikeita.
Kunnia ja ikuinen muisto 1914 vuoden saksalaiselle armeijalle!