XI.
Pieni höyrylaiva, täpö täynnä väkeä, näkyi laskevan Delfineä kohden. Ilmoitin tästä kapteenille, joka istui salongissa ensimmäisen perämiehen kanssa. He keskustelivat vilkkaasti ja näkyivät olevat erinomaisen hyvällä tuulella. Kirjepaperit ja kotelot raivattiin pois kiireesti ja molemmat ällistyivät. Laiva laski jo paraatiportaitten kohdalle ja Kirsten, joka oli seisonut ensimmäisenä kokassa, juoksi portaita ylös. Kapteeni ehti nostaa hänet kannelle, aikoen suudella hänen kättään, mutta Kirsten veti sen pois. Sitten hän polvistui kannella syleilemään Magdaa. Äiti itki ja lapsi huusi ilosta.
»Rakas Halvorin lapsi!» Muistaessani ne sanat ajattelin vanhaa sananpartta: älä taita ruusuja toisen puutarhasta.
— Kuinkahan on hyttini laita? Tule, West, auttamaan, että saan Magdan kuntoon! Vien hänet kanssani kaupunkiin.
— Mahdotonta, kapteenska, en ehdi nyt, mutta lähetän kokin.
— Sinun täytyy!
Ja minä tottelin. Tietysti tottelin! Menimme Kirstenin hyttiin, jossa kaikki oli huiskin haiskin.
— Koeta saada Magda pestyksi ja puetuksi!
Sitten hän hävisi, mutta tuli heti takaisin, mukanaan molemmat Seastarin naiset, Hildur ja kamarineitsyt, jota viimeksi mainittua lordi sanoi Butterflyksi. Pieni hytti oli nyt täynnä ihmisiä.
— Ehkä esittelen, sanoi Kirsten, — toinen perämies West…
— Ei tarvitse, vastasi tuo vaalea kaunotar, kietoen käsivarret kaulaani ja painaen kyyneltyneet poskensa poskeani vasten. En päässyt irti syleilystä, ennenkuin kaaduimme istumaan sohvalle, minä hänen syliinsä. Pieni Butterfly suuteli käsiäni.
— West, parasta kun menet ulos, ei sinua täällä nyt tarvita! sanoi
Kirsten.
Magda juoksi vähän ajan kuluttua kannelle ja kertoi, että äiti ja Hildur-täti riitelevät ja että äiti oli koettanut lyödä Hildur-tätiä. Kannella oli paljon ihmisiä. Lordi istui kajuutanikkunan päällä ja imi piippuaan, niinkuin ei mitään sen kummempaa olisi tapahtunut. Häntä ei näkynyt vähääkään liikuttaneen se seikka, että Seastar oli mennyt meren pohjaan, ollen vähällä viedä hänet, Hildurin, Butterflyn ja huvilaivan koko miehistön mukanaan.
Keskellä hälinää ja epäröintiä saapui eräs Vittorion kahdeksan miehen soutama parkassi, tuoden sähkösanomaa lordille. Hän aukaisi sen laiskasti ja luki. Sitten hän veti povitaskustaan paksun kumilompakon, josta otti englantilaisen setelin ja ojensi sen yhtä laiskasti parkassin päällikölle. Kapteeni Bäck, joka hermostuneesti käveli peräkannella, antoi minulle määräyksen heti lähteä Pontalisiin viemään sanaa, että tyhjiä proomuja lähetettäisiin noutamaan Delfinen suolalastia. Kun astuin veneeseen, jossa soutumiehet jo odottivat, tuli naisväkikin kannelle. Tämän jälkeen kaikki Seastarin väki sekä Kirsten ja Magda lähtivät linnan laivalla kaupunkiin. Olin päässyt jo hyvän matkaa, kun linnan laiva ajoi ohitseni. Kirsten ei katsonut sinne päinkään, mutta lordi nosti lakkiaan ja Hildur sekä Magda heiluttivat liinojaan. Seuraavana aamuna palasin Pontalisista ja samana päivänä tuli jo kaksi tyhjää proomua purkamaan suolaa. Viikon kuluttua oli laiva tyhjä ja hinattu tokan sivuun odottamaan vuoroaan. Tämä tokka oli veden päällä uiva laite, jonka voi kuljettaa paikasta toiseen. Saattoi kulua viikkoja, vieläpä kuukausia, ennenkuin Delfinen vuoro tuli.