KAHDEKSAS KOHTAUS.
Maria. Oskar. Loviisa.
Oskar (vihoissaan). Näyttää siltä kuin kaikki tämä olisi ennakolta järjestetty!
Maria (hellästi). Mistä on kysymys, Oskar?
Oskar. Ne näyttävät kaikki sopineen siitä, että tulevat pyytämään Esterin kättä.
Maria (naivisti). Todellako?… Ja ketkä sitten?
Oskar. Sinä et voisi sitä koskaan arvata… Tiainen, kanslisti! Mitä sinä sanot tästä pyynnöstä?
Maria (kylmästi). Minäkö? En mitään… se on sinun asiasi. Mitä olet vastannut?
Oskar. Mitä vastaa, kun ei tiedä, mitä pitäisi vastata… kun ei ole mitään ajatusta ja odottaa sitä tulevaksi!
Loviisa (puoliääneen). Herra…
Oskar (kärsimättömästi). Taasko? (Loviisa näyttää hänelle kirjettä, Marian seisoessa selin.)
Oskar (puoliääneen). Kirjekö vaimoni läsnäollessa?
Loviisa (samoin). Hän ei näe sitä.
Oskar (samoin). Samantekevää, en huoli siitä!
Maria (vilkkaasti). Mitä nyt?
Oskar. Sanon, että minä, menköön syteen tai saveen, vastaan herra Tiaiselle.
Loviisa (lähestyy häntä, puoliääneen). Panin kirjeen kirjoituspöydällenne.
Oskar (viittoo häntä lähtemään). Näen sen liiankin hyvin.
Loviisa (näyttäen sormellaan). Se on tuolla.
Oskar (itsekseen). Tuo tyttö on hölmö ja varomaton.
Loviisa (mennessään Marian ohi). Onko hyvä näin?
(Maria nyökkää. Loviisa pois keskiovesta.)