SEITSEMÄS KOHTAUS.
Maria. Oskar. Tiainen. Gideon. Loviisa.
Loviisa. Rouva, rouva. Tässä minä olen ja Jaakko, minun kultaseni myös. Hän odottaa alhaalla.
Maria. Meille tuottaa iloa nähdä hänet ja toimittaa teidät naimisiin.
Oskar (iloisesti). Niin, Loviisa, suurta iloa!
Loviisa (rohkeasti). Ja mitä tulee paikkaan, jota pyysin hänelle, niin on itsestään selvää…
Maria. Ettei sinun eikä hänen enää tarvitse ajatella sitä.
Oskar. Vaimoni ja minä pidämme vaatimusta kohtuuttomana.
Loviisa (hämmästyen). Silloin… jos niin on… (Käsittäen, hiljaa Oskarille.) Silloin sanon kaikki.
Oskar (ääneen). Antaa kuulua.
Loviisa (hiljaa Marialle). Rouva, minä ilmaisen kaikki.
Maria. Kyllä minun puolestani!
Loviisa (mennen Gideonin luo). Kuinka, herra?…
Gideon. No, jaa… sano vain kaikki… mikään ei estä sinua…
Loviisa (hämmästyneenä). Todella! Näyttää siltä, että minä tässä oikeastaan tiedän kaikkein- vähimmin.
Oskar (Gideonille). Ja minä luulin pettäneeni vaimoani.
Gideon. Niin, kuulehan, me molemmat olemme petettyjä pettureita!
Oskar (kääntyen vaimonsa puoleen). Ja todellisuudessa minä en kuitenkaan ollut rikollinen…
Maria. Mutta rangaistus sinun täytyy kärsiä.
Oskar. Ymmärrän, pikku veitikka, se maksoi minulle auton…
Maria. Ja tehtailijan kauniin maatilan!
Väliverho.