TOINEN KOHTAUS.
Tiainen. Maria. Oskar.
Oskar. (tulee kiihoittuneena; itsekseen). Hyväinen aika, vaimoni! (Marialle.) Luulin, että sinä olisit poissa.
Maria. Mutta mikä sinulle on tullut?
Oskar. Sinähän jätit minut äsken mennäksesi ottamaan vastaan setä Gideonia, joka tulee seuraavassa pikajunassa.
Maria. Niin aioin kyllä tehdä, mutta sitten tuli ystävämme, herra Tiainen. Hänellä on kerrottavana sinulle tärkeä asia.
Oskar (hämmentyneenä). Minä kiitän häntä. (Levottomasti tarkastellen oikealla olevaa pientä ovea.) Jos hän nyt tulisi! (Ääneen.) Puhumme siitä toisella kertaa, sillä meidän setämme ansaitsee huomaavaisuutta ja kohteliaisuutta… Kauppaneuvos, jota minä saan kiittää nykyisestä hyvästä asemastani..,
Maria. Toivon, ettei hänen tulonsa ole pitänyt sinua paria viimeistä päivää levottomuuden vallassa.
Oskar. Ei, varmasti ei.
Maria. Siis täytyy olla joitakin muita syitä.
Oskar (itsekseen). Hän aavistaa jotakin… (Ääneen.) Oh, ei mitään syytä, ei yhtään mitään… mutta on hetkiä, jolloin on sellaisessa mielentilassa, sellaisessa…
Maria. Ihmeellisessä mielentilassa… Silloin on ajateltava iloisia asioita, jotka karkoittavat kaikki huolet… Muistathan tehtailijan ihanan maatilan, jonka niin mielelläni haluaisin saada… ja jonka sinä myöskin haluaisit ostaa minulle…
Oskar (yhä tuskallisena tarkastellen oikealla olevaa ovea). Niin, niin… kaikkea, mikä vain tuottaa sinulle iloa… Mutta miksi ajatella sellaisia asioita? Tehtailijan pitäisi myydä tila. Mutta sellainen ei pälkähdä milloinkaan hänen päähänsä. Vielä aivan äskettäin hän sanoi minulle…
Maria. Ja jos hän kuitenkin olisi päättänyt myydä tilan?
Oskar. Se ei ole mahdollista.
Maria. Ohoo, se on varmaa. Siis, rakas mieheni…
Oskar (hämillään). Silloin… silloin en voi todennäköisesti kieltää… mutta en myöskään myöntää.
Maria. Mitä sitten?
Oskar. Täytyyhän toki ensin nähdä…
Maria. Tietysti, ja tässä on herra Tiainen, joka voi kysellä ja hankkia tietoja.
Tiainen. Suurimmalla ilolla, heti tänään. Ja mitä hintaan tulee…
Maria. Oikein, sitä minä en ajatellut.
Tiainen. Kaksisataatuhatta markkaa.
Maria. Ah, hyvin kallis… eikö totta, rakkaani?
Oskar (kärsimättömästi). Hinta ei pidätä minua kauppaa tekemästä… Sillä jos kerran on lujasti päättänyt (syrjään) olla ostamatta… (Ääneen.) Mutta me unohdamme kokonaan sedän, ja jos hän ei tullessaan tapaa ketään…
Maria. Olet oikeassa. (Soittaa: Loviisalle, joka astuu sisään.) Loviisa, hattuni ja päivänvarjoni. (Loviisa poistuu, mutta palaa pian tuoden hatun ja päivänvarjon.)
Oskar. Täältä on aikamoinen matka asemalle.
Maria. Aika pitkä… varsinkin kun saa kulkea jalkaisin… Katsoppas, jos meillä olisi auto, josta olemme jo niin kauan puhuneet!… (Oskar liikehtii levottomana.) Ei nyt juuri, kun olet aikeissa ostaa maatilan… Silloin en toki voi odottaa mitään sellaista. En ajattele enää ollenkaan autoa, Oskar. — Nyt olen valmis ja voin lähteä.
Oskar. Siinä on ollut paljon puuhaa.
Maria. Kunpa tulisit minun kanssani!
Oskar. Mitä ajattelet!?… Tänään on maksupäivä… Ja minun kassani, minun laskuni!
Maria. Hyvä, hyvä, en siis vaadi sinua mukaan. Herra Tiainen, käsivartenne. (Oskar liikehtii levottomana.) Niin, täytyyhän olla kavaljeeri, kun joutuu, kuten minä, naimisiin paljopuuhaisen miehen kanssa… eikä autoa eikä muutakaan ajoneuvoa ole käytettävissä.
(Pois Tiaisen kanssa.)