ENSIMÄINEN KOHTAUS.
Anna, Bartholdus Simonis ja Jöns Barrus.
Anna (tulee hiljaan hiipien vasemmalta, varovasti katsoen eteensä).
Jöns Barrus (seisoo kivääri olalla vallilla ampumatornin takana, niin ett'ei hänen ensinkään sovi nähdä mitä tässä kohtauksessa tapahtuu).
Bartholdus Simonis (upsierin hattu päässä ja miekka sivulla, mutta muutoin siviilimiehen puvussa, seuraa Annan jälkiä. Vähän ennen kuin Anna on ehtinyt portin kohdalle huudahtaa Bartholdus hiljaan):
— Anna!
Anna (pysähtyy säikähdyksestä ja katsoo taaksensa)
— Bartholdus!
(Katsovat hetken toinen toisiinsa.)
Bartholdus Simonis.
Kuinka sinä, Anna, näin myöhään olet ulkona ja ihan yksin?
Anna.
Yö oli niin tyyni ja kaunis … taivas sinertävi niin merkillisen kirkkaana… En saanut lepoa kammarissani… Mutta sinä Bartholdus?
Bartholdus Simonis.
Näin sinun tuolta linnan ikkunasta (viittaa kädellänsä linnaan, josta silloin tällöin kuuluu soitannon ja hurra-huutojen ääntä) enkä voinut hillitä sydäntäni, joka minua käski käymään sinun luokses… Nyt, Anna, pitää sinun antaman minulle se ratkaiseva vastaus, jota olen pyytänyt sinulta: jos alati tahdot olla minun? Sallimus itse saattoi sinun puheilleni!
Anna (arasti).
Vastaus? Ei puhuta siitä asiasta, Bartholdus!
Bartholdus Simonis.
Älä kiellä, Anna! Elämäni kohtalolle tahdon täyden selvon! Paljon selkenivät ajatukseni tuolla linnassa, kuullessani Burmeisterin ylevät sanat ja vastaan-ottaissani häneltä tämän miekan. Mutta tyystin katsoen on kuitenkin kaikki minulle epäselvänä siksi että saan tuon toivotun vastauksen sinulta… Se on oleva valkeuden valo taikka pimeyden pimeys onnelleni!
Anna.
Mitä sinä miekalla? Sopiiko papiksi pyrkivän kantaa miekkaa?
Bartholdus Simonis.
Ei — mutta minä olenkin nyt sotilas. Vaan anna minulle vastaukses Anna! — Taikka voisiko tuo olla sinulle vaikeata? Etkö muista mitä jo lapsuudessas sanoit minulle? Vuosi vuodelta kerroit sitte saman sanoman: että minä olen sinun sydämellesi rakas.
Anna.
Se oli lapsuudessani.
Bartholdus Simonis.
Lapsuudessasi? — Onko siitä tuskin kuukautta kulunut kuin kuiskasit minulle samaa?
Anna.
Se oli silloin.. — Silloin rakastin sinua.
Bartholdus Simonis.
Silloin! — Mutta nyt? Olisitko tämän viime kuukauden kuluessa luopunut rakkaudestas? Et kuitenkaan? —
Anna (on vaiti ja katsoo maahan).
Bartholdus Simonis.
Vastaa Anna! — Mutta älä vastauksellas vuodata kuoleman myrkkyä sydämeeni! — Etkös enää rakasta minua?
Anna.
En… En taida sinua rakastaa, Bartholdus!
(Hän kiiruhtaa takaisin vasemmalle.)