KAHDEKSAS KOHTAUS.
Edelliset ja Bartholdus Simonis.
Bartholdus Simonis (itsekseen).
En tavannut ketään, jonka haltuun olisin uskaltanut antaa salaisuuteni, ja aika kiiruhtaa…
Burmeister.
Vänrikki Simonis! Levottomuudella olen odottanut teitä.
Bartholdus Simonis.
Teidän palvelukseksenne — kunnioitettava herra evesti! —
Burmeister (Ottaa soturilta sotalipun).
Vänrikki Simonis! Katselkaa tuota lippua vähän tarkemmin! Se on kallis, jalo jäännös menneistä ajoista! Monta päivää on se nähnyt, monta kovuutta kestänyt ja ollut — niinkuin sen liinassa löytyvät reijät osoittavat — monen luodin esineenä… Ennenkuin se joutui meidän omaksemme on se seurannut Jaakko De la Gardieta ja Kustaa Aatolvia! Se mies, joka sitä tyydyttävällä kelvollisuudella taisteluissa voi kantaa — hän ei saa liioin olla pelkuri! Vänrikki Simonis! Minä olen valinnut teidän sitä kantamaan, Ottakaa se vastaan! (Bartholdus Simonis ottaa lipun). — Näin nuorissa käsissä kuin nyt on se tuskin milloinkaan ennen ollut, vaan niinkuin toivon ei myöskään paremmissa! Mutta vahvistakaa kuitenkin kunnian sanallanne, ett'ette petä luottamustani, joka teidän turvaanne uskoi kaiken Suomen kansan kalliimman tavaran — sen puhtaan ja saastumattoman sota-banérin.
Bartholdus Simonis (innokkaasti, hetken häveliäästi katsottuansa maahan).
— Herra evesti! Taivaan ja maan kautta ja Kaikkivaltiaan kuullessa vannon, ett'ei kenkään ihmisestä syntynyt tätä jaloa lippua riistä minulta niinkauan kuin rinnassani vielä löytyy hengen kipinä jäljellä, mutta kuin minä olen kuollut ja tämä raskastettu liina on minua kuolinvaatteena peittänyt, niin olkoon siinä silloin toinen läsnä, joka sen uudestansa korottaa verisellä tantereella!
Burmeister (tarjoten kätensä Bartholdolle).
— Sananne vastaavat toivooni. Täydellisesti luotan teihin.
Amalia (antaa kukka-kiehkuran Bartholdolle).
— Sinä et saa jäädä kukkaisitta, Bartholdus!
Bartholdus Simonis.
Kiitos hyvänsuovaisuudestasi Amalia! (Hiljaan). Mutta yksi sananen. Pidä vaari Annasta! Hän onneton on kovin eksynyt ja erhettynyt! Varoita häntä minun puolestani!… Tämän lasken sydämellesi…
Amalia (katsoo ihmetellen Bartholdoon, mutta vetäiksee sanaakaan lausumatta toisten naisten riviin).
Burmeister.
Ja nyt hyvät herrat — huomatkaa kuinka myötätuuli painattaa haaksemme pursia ja lahden äsken tyyni pinta lainehtii läihkyen. Siis matkaan! Rientäkätte kaunotarten lupaamia seppeleitä ansaitsemaan!
(Hän menee veneesen. Kaikki Lukiolaisvänrikit rientävät jäähyväisiksi antamaan kättä naisille).
Kaarle Olavi (Amalialle).
Sinä pidät minua vaan kevytmielisenä veitikkana, kaunis serkkuni! Että minussa kuitenkin löytyy vähäsen muutakin kuin veitikkamaisuutta, sen vannon tällä retkellä osoittaakseni! Jää hyvästi armas Amalia! (Suutelee Amalian kättä).
Kaikki Lukiolais-vänrikit (heiluttaen hattujansa).
Hyvästi rakkaat ystävät!
(Kiiruhtavat, yhä hattujansa heiluttaen, veneesen. Naiset ja porvarit viittavat huiveilla ja liinoilla. Vene laskee rannalta Lukiolais-vänrikkien seuraavaa marssia laulaessa):
Nyt taisteluun me riennämme
Ja rannat rakkaat jätämme,
Kun isänmaa on vaarassa
Sit' tulee meidän suojella.
Jos elohon
Tai kuolohon
Tää retkemme
Nyt meidät vie —
Ei ollenkaan,
Ei ollenkaan
Se seikka meitä huoleta,
Jos Suomeamme puolustaa
Me saamme vaan!
(Vene menee näkymättömiin. Naiset ja porvarit vetäyvät surumielin pois. Esirippu laskeutuu).