YHDEKSÄS KOHTAUS.
Edelliset ja tulleet.
Amalia (kiiruhtaa Burmeisterin tykö. — Häveliäästi).
Herra evesti! Me kuulimme että kahdenkertainen voitto tänään on saavutettu ja että te olette oikein tyytyväinen meidän nuorten ystäviemme kanssa. Kovasti riemastuimme siitä sanomasta ja kiiruhdimme lupaustamme lunastamaan!…. Te muistatte….. (kumartaen iloisesti). — Nyt, herra evesti!… (katsottuaan pitkään Burmeisteriin)… Vaan mikä!.. Eikö nyt ole ilon päivä? (katsoo ympärillensä, näkee Bartholdon ja Annan ja säikähtyy). — Ah! — Anna! Bartholdus!
(Myös toiset naiset osoittavat suruansa).
Jöns Barrus (astuen esiin).
Oi Herran päivät! (Hän jää seisomaan kädet ristissä).
Kaarle Olavi (tarttuu Amalian käteen. Hiljaan, mutta vilkkaasti Amalialle)
— Pitäisitkö minusta enemmän, Amalia, jos näkisit minun tuollaisena, verisenä, kaatuneena?
Amalia (Katsoen hämmästyksellä Kaarleen).
Sitte kuolisin, jos sinäkin Kaarle…
Kaarle Olavi (keskeyttäen).
Hyvä… Jos olisit suonut minun tuollaisena näkeväsi — niin olisit mun pian sellaisena saanut nähdä!
Anna (kyyneleissä).
Amalia kulta! Anna minulle yks' seppele! — (Saatuansa Amalialta seppeleen polvistuu hän Bartholdon viereen ja silittää hänen hiuksensa pois otsalta). — Oi armaani! kuinka vaalea on otsasi ja kylmä! Suo minun tehdä tämä rakkauden osoitus sinulle — suo särjettyjen kukkain toinen toisiaan suudella! (Hän seppelöitsee Bartholdon). — Ja nyt jäähyväiseksi yksi suudelma! — ensimmäinen ja — viimeinen! (Hän suutelee pitkään Bartholdoa ja jää sitte polvistumaan hänen viereensä).
Burmeister.
Yksi vaate vielä puuttuu tuohon kauniin kuolinpukuun. Se ei saa siinä puuttua! Hän toivoi itse sen vaipan alla nukahtaa — tahtonsa pitää täytettämän! — Mä viimeisen teen hälle kunnian.
(Hän ottaa suuren banérin ja peittää Bartholdon sillä, kuitenkin niin että hänen päänsä jää paljaaksi. Burmeisterin tätä tehdessä laskevat kaikki sotilaat muut vähemmät liput sekä aseensa alaspäin maata kohti).