26 LUKU.
Lukijan luvalla siirrymme nyt vähän enemmän kuin neljä vuotta takaperin ajassa eli alkukesään 1652, jolloin jätimme parooni Gyllenström'in ynnä vapaaherrattaren, heidän saavuttuaan Turkuun tuon myrskyisen merimatkan perästä Tukholmasta. Tällä matkalla sai Elvira Jakobsson'ilta kuulla onnettomuuden, joka oli kohdannut Stålsköld'iä, ja riemuitsevalla ilvehymyllä koetti Gyllenström kehoittaa häntä hänen taluttamanansa uskaltamaan laivankannelle katsomaan vaahtoavaa merta, jonka syvyyteen muinoin niin onnellinen kilpailija, sen pahempi, ainiaaksi oli kadonnut.
Elvira oli saatuansa tiedon Stålsköld'in onnettomasta lopusta mennyt ensihetkellä tainnoksiin. Toinnuttuansa tuntui hänestä ikäänkuin viimeinen yhdysside hänen ja paroonin välillä vihdoin olisi katkennut. Hänestä tuntui, ikäänkuin hänen sydämensä nyt vasta voisi hengittää, kun hänellä oli täysi syy halveksia puolisoansa, jonka vaikutusta Stålsköld'in perikatoon ei hän silmänräpäystäkään epäillyt. Hänen sydämensä oli tyhjä, tyhjä rakkaudesta, toivosta ja luottamuksesta, ja kärsivällisyydellä kävi hän tulevaisuutta kohden, varmana siitä ett'ei mitään vihattavampaa voisi hänelle tapahtua kuin se mitä hän jo oli tottunut kärsimään.
Kun jahti "Carl Gustaf" vihdoin saapui Turun satamaan, astui hän viipymättä matkavaunuihin, jotka taloudenhoitaja Mörk'in toimesta pian ajoivat rantaan. Hänen viereensä asettui parooni istumaan ja sanaa vaihtamatta lähtivät he matkalle syrjäiseen, jylhään Hämeenmaahan, jota kaikki ruotsalaiset vielä enemmän siihen aikaan kuin nyt pitivät kolkkona erämaana. Elviralle oli tämä syrjäinen seutu tervetullut, se kun paremmin kuin loistava Tukholman kaupunki soveltui hänen pettyneiden toiveittensa haudaksi.
Kun siis pitkän matkan perästä vanha, valkoinen linnarakennus korkeine, mustine kattoineen näkyi kohoutuvan kesän ihanimpaan vihannuuteen verhotun puiston ylitse paroonin maatilalla, katseli Elvira jonkunlaisella ilolla vastaista kolkkoa asuntoansa.
Ja todellakin tuli tämä paikka Elviralle ensi aikoina hiljaisen rauhan lähteeksi, joka raittiin tuulahduksen tavoin virvoitti hänen sydäntänsä. Asian laita olikin todella se, että etevimpänä syynä paroonin päätökseen muuttaa Suomeen oli ollut hänen tulinen, intohimoinen rakkautensa Elviraan. Hän oli ajatellut, että Elvira siellä erämaassa, jossa hän ei olisi tilaisuudessa seurustelemaan kenenkään muun kuin hänen kanssansa, aikaa voittain voisi taipua, jollei rakastamaan häntä, ainakin kärsimään hänen läsnäoloansa. Kun hänen tuona myrskyisenä yönä Ahvenanmerellä onnistui vapauttaa itsensä Stålsköld'istä, kasvoi hänen luottamuksensa aikeensa onnistumiseen, ja levottomalla kiiruulla oli hän kulkenut tuon matkan maatilallensa Hämeesen.
Täällä muutti hän yht'äkkiä käytöksensä Elviraa kohtaan, jota hän nyt kohteli suurella kunnioituksella, salli hänen vapaasti uskollisen palvelijan seurassa, milloin häntä halutti, liikkua linnan ulkopuolella. Kanssapuheissaan osoitti hän jonkunmoista varovaisuutta, eikä kiivastunut kuten muinoin, kun Elvira jäätävällä kylmyydellä otti vastaan nämät hänen epäiltävät mieltymyksensä ja uskollisuutensa osoitukset.
Vapauttansa käytti Elvira käydäksensä joka päivä köyhäin alustalaistensa asunnoissa, joissa hän viipyi pitkät ajat. Kaikille toi hän lohdutusta ja apua. Hän oli kyllin kärsinyt täydellisesti ymmärtääksensä toisten suruja, ja syvällä kiitollisuudella katselivat tilan sairaat ja köyhät alustalaiset tuota surullista enkeliä, joka linnasta ja päivä tuli heidän luoksensa lieventämään heidän kovia kohtaloitansa. Elviraa kohtaan osoitti kansa pian koko seudulla rajatonta mielisuosiota, ja tämä alhaisten rakkaus herätti eloon silloin tällöin jonkun kukkasen, joka ilahutti hänen elämän kokemuksissa haavoittunutta, nöyrää sydäntänsä. Kauan ei näitä tyveniä päiviä kuitenkaan kestänyt Elviralle. Parooni huomasi pian, kuinka nämät harrastukset yhä enemmän vieraannuttivat hänen puolisonsa hänestä. Sen lisäksi tuli vielä eräs ulkonainen tapaus, joka saattoi hänen pian riistämään Elviralta sen vapauden, jota hän nyt nautti.
Syksyllä sai parooni, näet, Tukholmasta kirjeen, jossa muun muassa kerrottiin, mitenkä eversti Stålsköld ihmeellisellä tavalla oli pelastunut uhkaavasta kuolonvaarasta.
Tämä odottamaton uutinen iski kuni ukkosen nuoli paroonin sydämeen ja teki hänen aikeensa tyhjiksi. Niinkauan kuin Stålsköld'in uhkaava hahmo oli hänen ja Elviran välillä, ei hän voinut toivoa mitään muutosta heidän molemminpuolisissa olosuhteissaan. Ulkomaailman keskuudessa voisi Elvira milloin hyvänsä saada tietää Stålsköld'in vielä elävän. Kalliilla valalla vannoi parooni, ett'ei tämä seikka sinä ilmoisna ikänä olisi tuleva Elviran korviin.
Tapansa mukaan kääntyi hän kysymään uskotultansa, herra Mörk'iltä, neuvoa puolikypsyneen tuumansa toimeenpanemisessa, ja tämä, joka hyvin ymmärsi herransa, puki ne pian selviin sanoihin.
"Se on helposti pantu toimeen", sanoi taloudenhoitaja, "sillä meidän tarvitsee ainoastaan erottaa hänen yhteydestä maailmaa kanssa. Sillä tavoin tehdään hänelle mahdottomaksi saada mitään tietoa siitä mitä maailmassa tapahtuu. Jo kauan aikaa olen aikonut esitellä teille tämmöiseen toimeen ryhtymistä, sillä olen kauan huomannut, että teille siitä monessa suhteessa olisi hyötyä. Ei ole hyödyllistä eikä soveliastakaan antaa hänen armonsa liikkua vapaasti ulkona. Se rakkaus, milt'eipä jumaloitseminen, jota kansa niin runsaassa määrässä osoittaa häntä kohtaan, tämä jumaloitseminen, sanon minä, koituu tälle huoneelle ainoastaan kiroukseksi. Ihan kärsimätöntähän on nähdä, millä hellyydellä hän kohtelee halpaa rahvasta, kun ajattelee sitä kylmyyttä, millä hän kohtelee teitä, herra paroni! Jok'ainoa hellyyden kipinä, jonka hän tuhlaa repaleiselle mieronkulkijalle, vähentää selvästi hänen hellyyttänsä teitä kohtaan. Ja siitä huvituksesta, mikä hänellä näyttää olevan noista mielettömistä matkoistansa mökkeihin, siitä ei ole hänellekään muuta kuin sulaa vahinkoa! Jos häneltä kerran riistettäisiin tämä huvitus, niin tulisi hän varmaan hellemmäksi teitä kohtaan — sitä ei tarvitse silmänräpäystäkään epäillä! Siis — sulkekaamme hänet neljän seinän sisälle, eroittakaamme hänet noista kerjäläiskakaroista, noista kyyhkysistä, varpusista ja kaikesta, jolle hän nyt niin sydämellisesti omistaa lempeytensä!"
Tämä herra Mörk'in näin esittelemä suunnitelma miellytti paroonia hyvin. Ainoastaan se seikka millä tavalla tämä olisi toimeenpantava epäilytti häntä vielä. "Tämä asia on kuitenkin herättävä suurta huomiota", muistutti hän sentähden, luoden miettivän silmäyksen taloudenhoitajaansa. "Mitä arvelevat alustalaisemme, mitä sanovat ihmiset vapaaherrattaren pikaisesta katoamisesta?"
"Mitä he sanovat! Me emme kai ole niin tyhmiä, että annamme heidän saada tietää asian oikeata laitaa!" vastasi Mörk ja katseli hetkisen isäntäänsä riemuitsevalla etevämmyydellä. Tämä puolestaan näytti odottavan likempää selitystä taloudenhoitajalta, mutta kun herra Mörk yhä edelleen oli vaiti, tiuskasi parooni vihdoin vähän äreästi: "No sano sitten selvästi mitä tarkoitat ja miten meidän on menetteleminen!"
"Minä voisin helposti keksiä sangen monta ja lisäksi sangen erilaista menettelytapaa, mutta esittelen tässä nyt sen, mikä ensiksi johtui mieleeni", vastasi Mörk vakavasti, kuten semmoinen henkilö ainakin, joka perinpohjin tuntee asian, jota aikoo käsitellä, ja hän lisäsi konnamaisille ihmisille omituisella välinpitämättömyydellä: "ei ole mikään salaisuus asukkaille näillä seuduin että hänen armonsa ei erittäin hyvin viihdy täällä teidän läänityslinnassanne, ja sitä seikkaa, että hän mielellään toivoisi saada nähdä vanhempiansa, ei hän juuri ole pitänyt minäkään salaisuutena. No mitäs muuta! Matkustakoon hän heidän luoksensa! Me viemme hänen takaisin heidän luoksensa!"
"Oletko järjiltäsi, mies!" kiljasi parooni vihastuneena, kun asia rupesi tähän suuntaan kääntymään.
Taloudenhoitaja hymyili ivallisesti ja hänen silmänsä loistivat kärmeensilmien kiillolla. "Ha, ha, ha!" nauroi hän vastaukseksi. "Ettehän luulle, herra parooni, minun täydellä todella ehdottelevan että hän matkustaisi! Kansan vaan tulee uskoa, että hän on matkustanut. Ymmärtääkö teidän armonne minua nyt?"
Paroni nyökäytti päätänsä ikäänkuin merkiksi, että tuo pulmallinen juoni nyt rupesi käymään hänelle käsitettäväksi. Sittemmin antoi hän herra Mörk'ille kädellänsä merkin jatkaa sen selittämistä.
Taloudenhoitaja kertoi nyt, että hänen aikomuksensa oli suljetuilla vaunuilla lähteä Turkuun. Samaan aikaan taikka vähäistä ennen tätä matkaa olisi Elvira suljettava yksinäiseen kammioon. Kansalle ilmoitettaisiin kuitenkin, että se oli vapaaherratar, joka matkusti suljetuissa vaunuissa, vaikk'ei hän voinut näyttäytyä kellekään, siitä syystä että satunnainen pahoinvointi vaati käyttämään erinomaista varovaisuutta.
Koko tämän suunnitelman, josta nämät molemmat herrat, tahi oikeammin herra ja hänen palvelijansa, keskustelivat sellaisella välinpitämättömällä tyyneydellä kuin olisi ollut puhe mitä tavallisimmasta asiasta maailmassa, hyväksyi parooni täydellisesti.
Hirmuisen katkerilta tuntuivat Elviralle ensi-ajat hänen yksinäisessä kammiossaan. Vapaus oli tähän saakka ollut ainoa hyvä lahja, joka teki hänelle elämän, jollei rakkaaksi, niin kuitenkin kärsittäväksi, ja sentähden oli tämä lahja, kallis kaikille, tullut hänelle arvaamattoman kalliiksi. Hän kärsi sanomattomia tuskia, ja hänen ymmärryksensä valo olisi kentiesi sammunut, jollei hän näinä rajattoman katkerina hetkinä olisi etsinyt ja löytänyt sitä korkeampaa lohdutusta, jota uskonto tarjoopi jokaiselle, joka nöyryytetyllä sydämellä hädässään ja tuskissaan siitä lohdutusta etsii.
Ne monet kokeet, joita paroni teki taivuttaaksensa Elviran mieltä häntä kohtaan suotuisammaksi, eivät olleet soveliaat lievittämään, vaan päin vastoin omiansa lisäämään Elviran vankeuden katkeruutta, sillä hänen oli mahdoton enää osoittaa puolisoansa kohtaan minkäänlaisia muita kuin halveksimisen tunteita.
Aina siitä päivästä alkaen, jolloin Elvira suljettiin yksinäiseen kammioonsa hamaan siihen tapaukseen saakka, joka saattoi parooni Gyllenström'in lähettämään hänen syrjäiseen uudistaloonsa, ei hän ollut ainoatakaan kertaa ollut ulkona vankeushuoneestansa. Vastenmielisesti ja ainoastaan estääksensä kaiken mahdollisuuden tiedustelemiseen, oli parooni nyt päättänyt ryhtyä siihen toimenpiteesen, joka taasen saattoi hänen vankihuoneen kolkkojen muurien ulkopuolelle.