TOINEN NÄYTÖS
Sama huone kuin edellisessäkin näytöksessä.
Esko. Turhia pelkäät, Antti. Esko täyttää aina lupauksensa.
Antti. Mutta minkä sille voit sinäkään, jos Mikko tulee tänne sovitulla ajalla ja hän, jolla on jo ennestään suostumus puolellaan, saa asiansa ajetuksi niin, että minun ja Ellin liitto joutuu vaaraan.
Esko. Ei mitään hätää. Pölytä vain takkisi valmiiksi kihlajaisia varten; sinusta se kotivävy Raskille kumminkin tulee. Ja, Antti, sitten kun sinusta tulee isäntä tähän taloon, otat kaiketi minut torppariksesi tuonne takapalstalle? (Elli tulee sisään.) Eikö niin, Elli?
Elli. Mistä on puhe?
Esko. Teemme tässä Antin kanssa torpankontrahtia. Hän aikoo ottaa minut torpparikseen takapalstalle, kunhan hänestä ensinnä tulee isäntä tähän taloon.
Elli. Niin, sitten vasta. Mutta onko niin varmaa, että tuo aika tulee milloinkaan? Isä juuri taasen puhui minulle Mikosta ja vaati antamaan myöntävän vastauksen Mikon kosinnalle. Isää miellyttää Mikon maine ja rikkaus; siksi hän haluaisi saada Mikosta vävyn taloon, mutta minä en mene Mikolle vaimoksi, en mene!
Antti (katkerana). Köyhyys on ihmisen suurin kirous. Kun miehellä on rahaa, on hänellä silloin arvoa ja mainettakin, ja silloin hänelle on kaikki luvallista. Varaton mies ei ole koiraa parempi.
Esko (juhlallisesti). Aamen! Keräänkö kolehdin saarnasi päälle? Sinä, Antti, saarnaat kuin paras pappi. Mutta tänään, kun tässä talossa saarnaa vaalisaarnansa toinenkin viraton pastori, saat sinä nyt vaalisaarnasi pidettyäsi pötkiä matkoihisi. Minä yksin jään vastaanottamaan toista vaalipappia, Möykky-Mikkoa, joka arvatenkin kohta on täällä. (Työntää Antin edellään huoneesta ulos.)
Elli. Esko hyvä, autathan sinä minua ja Anttia minkä voit? Minä en milloinkaan mene Mikolle vaimoksi. Pidän Antista ja haluan olla hänelle uskollinen.
Esko. Ole huoletta, Elli. Mikko ei tule milloinkaan onnistumaan kosimisessaan vastoin sinun tahtoasi. Jos isäsi suosiikin Mikkoa ja koettaa pakottaa sinut myöntymään hänen tuumiinsa, ei se merkitse mitään. Otan vastatakseni siitä, että ennenkun tämä päivä on kulunut iltaan, on isäntä myöntynyt sinun ja Antin kihlaukseen.
Elli Olen sinulle, Esko, iäti kiitollinen, jos voit sen tehdä.
Esko. Minä voin sen tehdä, ja minä teen sen, siitä saat olla varma. (Pyörittää Elliä ympäri.) Kauniita punaposkisia tyttöjä ei luovuteta kaiken maailman Mikoille. Mutta nyt, Elli, on sinun mentävä samaa tietä kuin Anttikin ja jätettävä minut tänne yksinäni toimimaan.
Elli. Menen mielelläni ja uskon sinulle näiden pulain selvittämisen. (Poistuu.)
Esko (mittelee lattiaa). Nyt riippuu asiain onnistuminen kokonaan minusta, mutta sitten en olekaan enää entinen Esko, ellen tee Mikolle semmoista kepposta, että häneltä tässä talossa ainakin toistaiseksi kosimishalu lauhtuu. Kunpahan vain tuumani onnistuisi. Mihin minä sen sanomalehden viskasin? Kas tuollahan se on. (Löytää sanomalehden, mistä lukee kotvan ääneti.) Kun minä luen ukolle tuon uutisen ja vielä muuten hiukan kohentelen hänen mustalaisvihaansa, niin varokoonpa silloin Mikko turkkinsa, kun tulee tänne. He, ukko ja Mikko, eivät tunne ennestään toisiaan, ja silloin Mikko menee mustalaisesta että helähtää, jos laskuni eivät petä. (Kuuluu kolinaa.) Ahaa, ukko on tulossa sisään. (Istuutuu tuolille ja alkaa lukea sanomalehteä.)
Raski. (tulee sisään). Esko se on ahkera poika sanomalehteä lukemaan. Kuuluuko mitään uusia maailmalta?
Esko. Onhan tuota aina yhtä ja toista uutta. Luin juuri jutun mustalaisten rosvouksista Lapualla, mutta lienee isäntä tuon jo kuullut?
Raski. En ole kuullut. Joko noita lempoja taasen on liikkeellä näillä mailla? Ovatkin pysyneet tästä meidän pitäjästä poissa siitä alkaen, kun ruvettiin niitä kovistelemaan. Vai jo taasen ovat liikkeellä! Mitä ne nyt ovat saaneet rosvotuksi? Lueppas sinä tuo juttu, sinulta se sujuu luku paremmin.
Esko (lukee sanomalehdestä). "Taas mustalaisten urotöitä. Tämän kuun kolmantena päivänä tuli erääseen taloon Lapualla yksinäinen mustalainen, pyytäen saada yösijaa talossa. Pyyntöön suostuttiin. Mutta yöllä, talonväen nukkuessa, poistuikin mustalainen talosta, vieden muassaan talonväen vaatteita, pari taskukelloa ja pienemmän summan rahaa. Olisi suotavaa, että tämänlaisten tapahtumain estämiseksi pidettäisiin mustalaisia tarkemmin silmällä ja niissä kunnissa, missä on olemassa kunnan päätös asiasta, tuommoiset kuljeksivat mustalaiset armotta pysäytettäisiin irtolaisuudesta ja lähetettäisiin vanginkyydillä kotipaikoilleen. Puheena oleva mustalainen on nuori, solakka mies, arpi oikean silmän päällä, ei näytä näköjään paljoakaan mustalaiselta."
Raski. Katsoppas veitikkaa, kun vielä nuo kellotkin sai käsiinsä. Joutuisi mokoma värkki tulla kiinniotetuksi.
Esko. Semmoisia ne ovat mustalaiset.
Raski. Lurjuksia ne ovat pienimmästä suurimpaan. Minultakin veitikat veivät kerran ihka uuden koirannahkalakin pirtin seinästä naulasta, mutta silloin myöskin tein päätöksen, etten noiden roistojen kanssa enää ole missään tekemisissä. Nyt kun meillä on kunnan päätös niiden kiinniottamisesta, niin kiinni nipistän joka sorkan minkä tapaan ja annan kruununmiesten käsiin.
Esko. Se on oikein, isäntä, sillä heistä parhaiten pääseekin vapaaksi. Joka päivä niitä lempoja muuten on vastuksena, elleivät ne saa hiukan tuntea lain kouraa.
Raski. Niin, myötäänsähän niitä olisi pirtti puolillaan. Ties sen milloin tuo Lapuan veijari tänne saakka ehtii?
Esko. Pistämme nuoriin, jos täällä päin näyttäytyy.
Raski. Nuoriinpa toki ja sitten rekeen ja nimismiehen luokse. Tuota, etkö ole Elliä hiljakkoin nähnyt?
Esko. Juuri äsken hän lähti tästä. Sanoi menevänsä kamariinsa.
Raski. Vai niin. Täytyy lähteä häntä tapaamaan. (Poistuu.)
Esko (naputtaa sormiaan). Kippis! Tulepas nyt, hiivatin Mikko, tänne, niin varmasti kosimiskuumeesi jäähtyy. Saakuti holle! Ajatellapa, että meidän ukko itse, luultu Mikon appiukko, ajatellapa, että hän itse saa näytellä pääosaa ilveilyssä! Mahtanee tuo myöhemmin kaivella äijän vanhaa aatamia. Hah, hah, hah, ihan naurattaa, kun sitä vain ajatteleekin. (Miettii.) Jaa, nytpä jo tiedän. Kun Mikko tulee tänne, houkuttelen hänet pihakamariin, juoksen ilmoittamaan isännälle, että meillä on mustalainen talossa, ja sitten menee loppu jo itsestään. (Katsoo ikkunasta ulos.) Äläpäs hitossa! Tuonne ajoi joku hevosella pihaan. Nuorehko mies näyttää olevan. Tuo on varmaan Möykky-Mikko. (Poistuu ikkunasta.)
Mikko (tulee sisään turkkeihin puettuna, esiintyy mahtailevasti). Hyvää päivää!
Esko. Herra antakoon! Herra antakoon!
Mikko (silmäilee ympärilleen). Tämäkö on Raskin talo?
Esko. Tässähän sitä on taloa vaikka Raskiksikin. Täällä olisi vieraalle tuoli. (Tarjoaa tuolia.)
Mikko (kävelee lattialla). Oletko talon renki?
Esko. Luuliko vieras minua isännäksi? Renki olen, ja on tässä talossa ennestään jo toinenkin renki.
Mikko (halveksivasti). Vai on toinenkin renki.
Esko. Joo, kaksi meitä on renkiä jo ennestään, ja kolmatta ei luullakseni tarvita. Täytyy kysellä rengin paikkaa muualta.
Mikko. Perkele! Luuletko minun rengin paikkaa haeskelevan?
Esko. Herra ihme! Piiaksiko vieras sitten aikoo ruveta?
Mikko. Suus kiinni! Minun nimeni on Mikko Möykky.
Esko. Soo! Vai Mikko, sepä hauskaa. Minun nimeni on Esko.
Mikko (painokkaasti). Mikko Möykky.
Esko. Hoo! Vai Möykky. Minun täysi nimeni on Esko Pässinpää.
Mikko. Kyllä olet pässinpään näköinenkin.
Esko. Olenko, sittenhän olemme ihmeesti samannäköiset.
Mikko. Tukitko suusi, hävytön! Minä olen Mikko Möykky, nimeni pitäisi olla tuttu jokaiselle.
Esko. Ja minä olen Esko Eskonpoika Pässinpää, Tervamäen alingosta, Pahkaperä-Jussin seitsemäs poika. (Kumartaa.) Emmekö oikein paiskaa kättä? (Ojentaa kätensä.)
Mikko (kopeasti). Minä en ole renkien tuttu. Missä isäntä on?
Esko. Mitäs vieras nyt isännällä? Olisiko asiaa?
Mikko (kiivaasti). Minä en sinulle rupea asioitani selvittämään.
Esko. No, no, vieraan ei pidä suuttua. Isäntä sanoi, ettei häntä saa tulla häiritsemään, ellei ole välttämätöntä asiaa.
Mikko. Mutta minulla on välttämätöntä asiaa. Minä olen Raskin tuleva vävy ja tahdon tavata isäntää itseänsä.
Esko (on säikähtävinään). Herra toki, vai tuleva vävy! Miksi ette tuota heti sanonut? (Juoksee hätäillen paikasta toiseen.) Tuota… minä… seuratkaa minua. Isäntä käski viedä teidät pihakamariin, jos sattuisitte tulemaan taloon sillä aikaa, kun hän on poissa.
Mikko. Hyvä on, nouda hänet kotiin. (Esko avaa oven ja kumartaa Mikolle. Poistuvat.)
Esko (tulee tanssien takaisin). Nyt sitten alkaa turnajaiset. (Matkii Mikon liikkeitä ja puhetapaa.) "Minä olen Mikko Möykky! Minä olen Raskin tuleva vävy!" Uskopas, Mikko, ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa. Tuommoinen ylpeä mahtailijako saisi Raskin kauniin ja hyväluontoisen Ellin vaimonaan kiusattavakseen? E-heei! (Vakavana.) Niin, Elli on hyvä tyttö. Melkein tekisi mieleni itse hänelle makeilla ja sitten kosia, jolloin hän varmasti olisikin minun, olisipa niinkin. (Entiseen tapaansa.) Ei! Hittojako poikamies akalla tekee, saakoon Antti Ellinsä. Antti käy miehestä hänkin, ja hänet minä autan vävyksi tähän taloon, niin totta kuin nimeni on Esko — Esko Pässinpää se taisi äsken olla. Juu, pojat, sanoi Sumperi, kun saippuaa haukkasi, sen minä teen. (Poistuu.)
Elli (tulee sisään). Nythän talo tyhjältä näyttää, ei ristinsielua täälläkään. Olin kuulevinani täällä äsken puheen sorinaa, mutta lienen erehtynyt. Olisi muuten sentään ollut hauska nähdä, minkä näköinen mies tuo Mikko on näköjään. Eivätkö ne ole hassuja nuo vanhain tuumat. Isä ei tunne Mikkoa enempää kuin minäkään, tuskin on koskaan miestä nähnyt, ja kumminkin hän lupaa minut Mikolle vaimoksi, hah, hah, hah.
Esko (tulee Raskin ja Antin seuraamana sisään). Niin, mitä nyt teemme?
Raski. Ei arveluakaan, asiaan käsiksi ja mies nuoriin.
Antti. Eikö sentään olisi parempi lähettää tieto nimismiehelle ja jättää vangitseminen hänen tehtäväkseen?
Raski. Ei, me emme viivyttele minuuttiakaan. Elli, sinä haet kappaleen nuoraa käsiä varten, ja Antti tuo köyden, jolla kytkemme jalat. (Antti poistuu.)
Elli (säikähtäneenä). Mitä on tekeillä? Kenen käsiä varten minun pitää nuoraa hakea?
Raski. Meillä on mustalainen talossa, Lapuan kellojen varas, ja me nipistämme hänet kiinni. Etsi käsille kappale nuoraa, kuten sanoin.
Esko (rehentelee). Joutui lempo kerrankin miesten kouriin.
Elli. Huh! Minua niin peloittaa. Missä hän on?
Raski. Esko on narrannut hänet pihakamariin, ja sieltä saa hän marssia suoraan linnaan. Esko, minne heitit sen sanomalehden? Katson vielä tuntomerkit.
Esko. Tuonne sen pistin seinän naulaan. (Ottaa lehden naulasta seinältä ja antaa Raskille.) Tuossa on, isäntä, ja katsokaa nyt tarkoin tuntomerkit, että muistatte.
Elli (Eskolle). Et usko, Esko, miten minua peloittaa; tekisi mieli juosta karkuun.
Esko. Joutavia pelkäät, pian on mies nuorissa, ja silloin hän on voimaton.
Raski (on käännellyt sanomalehteä käsissään). Kas, tuossa se on. (Lukee änkkäillen.) "Pu-heena oleva mustalainen…mustalainen on nuo-ärrä-ii nuori…" Ei, niin jo lyö präntin harmaaksi silmissäni, ettei tuosta luvusta tahdo tulla mitään. Esko, lueppas sinä tuo juttu, sinulta se sujuu luku nokkelammin.
Esko (lukee). "Puheena oleva mustalainen on nuori, solakka mies, arpi oikean silmän päällä, ei näytä näköjään paljoakaan mustalaiselta."
Raski. Kas niin, kyllä nyt muistan: nuori, solakka mies, arpi oikean silmän päällä, ei näytä näköjään paljoakaan mustalaiselta. Kyllä nyt tiedän, ettemme väärää miestä kiinni ota.
Antti (tulee sisään köysi kädessä). Tässä olisi köysi:
Elli (on löytänyt nuorankappaleen). Ja tässä nuorankappale, mutta älkää, hyvät miehet, kohdelko miesparkaa tarpeettoman ankarasti.
Raski. Armo pois! Mustalaisen nahka ei turhia aristele.
Esko (virnistelee silloin tällöin toisilta salaa). Oikein, isäntä. Annappa, että hän joutuu näiden kämmenien väliin. Mutta miten otamme hänet kiinni? Ryntäämmekö joukolla pihakamariin ja pistämme hänet siellä köysiin, vai miten?
Raski. Eikä helkkarissa! Kuulisi rymyn ja livistäisi ikkunasta karkuun. Nyt täytyy menetellä viisaasti. Annahan, kun tuumaan. (Miettii.) Ahaa, jo tiedän. Esko, sinä kun olet hänen kanssaan tuttu jo ennestään, menet pihakamariin ja houkuttelet hänet jollakin tekosyyllä tänne tupaan. Me toiset sillä aikaa piiloudumme täällä tuvassa, ja teidän astuttuanne tänne sisään minä annan merkin, jolloin syöksymme yhtaikaa hänen niskaansa ja rutistamme allemme kuin rukkasen. Kun minä huudan: So, pojat! ja lyön tällä tavalla jalkaa lattiaan (lyö jalkaa lattiaan), silloin hypätkää miehen niskaan kuin rajuilma.
Esko. Sen me teemme, isäntä.
Antti. Mutta oletteko varma, että hän on sama Lapuan kellojen varas, ettemme viatonta miestä vangitse?
Raski. Sama lurjus hän on. Seisoin äsken navetan takana, kun hän ajoi pihaan, ja silloin jo itsekseni ajattelin, ettei tuo mies kulje oikeilla retkillä. Ja voinhan, tuota, vielä tarkemmin silmätä miestä ennenkuin ryntäysmerkin annan, ettei käsiimme joudu väärä mies. Esko, sinä saat lähteä (Esko poistuu), ja te toiset hakekaa piilopaikka itsellenne.
Elli (piilottaa itsensä sängyn eteisen taakse). Tekisi mieleni juosta täältä pakoon.
Antti. Älä joutavia pelkää. Minä tulen sinulle turvaksi. (Menee eteisen taakse Ellin vierelle.)
Raski (piilottaa itsensä jonnekin näyttämön katsomonpuoliselle reunalle yleisön näkyviin. Hänellä on sanomalehti kädessä ja köysivyyhti käsivarren mutkassa.) Pitäkää varanne, että olette valmiina heti kun annan ryntäysmerkin.
Esko (tulee sisään Mikko edellään). Vai olette te käynyt Lapualla. (Raski, piilossa, vilkaisee sanomalehteen ja nyökyttelee päätään.)
Mikko (kävelee mahtavana lattialla). Näyttää kuin tämä talo olisi kokonaan kylmillä.
Raski. Ahaa! Vai tekisi mieli rosvoamaan! (Huudahtaa.) So, pojat! (Polkaisee jalkaa, syöksyy piilostaan Mikkoon käsiksi; Esko ja Antti tekevät samaten.)
Mikko (taistelee vastaan). Mitä kirottua väkeä te olette? Hellitättekö?
Raski. Emme hellitä! Koivet nuoriin!
Esko. Älä pelkää, emme me pane nuoraa kaulaasi, saappaasi vain lujemmin sääriisi kiinnitämme, etteivät tielle putoa.
Raski (sitoo Mikon kädet ja jalat). Nyt kestää hiuka tempoillakin.
Mikko (on koko kohtauksen ajan melunnut). Te hävyttömät roistot, siantappajat, otatteko köydet irti?
Antti. Emme ota. Sinun täytyy, mies, olla hiljaa, tai muuten suljemme sinut toiseen huoneeseen.
Raski. Kannamme hänet pesutupaan, sen seinät kyllä kestävät ääntä.
Esko. Teemme sen, viemme hänet pesutupaan. (Kantavat Mikon ulos.)
Elli. Kauhea mies, kun melusi ja taisteli vastaan! Mutta miksi minussa on epäilys, ettei kaikki ole oikein? Olin äsken huomaavinani, että Esko salaa silloin tällöin nauroi, ja se on aina varma merkki siitä, että jokin asia on hullusti tai että hänellä on silloin tekeillä jotakin koirankuria. Mitähän se lienee? Vai olisiko hän nauranut isäni äskeiselle innostukselle? Mahdotonta ei ole sekään. Olkoon miten tahansa, mutta selvän otan joka tapauksessa hänen kujeistaan, jos niitä on tekeillä.
Raski (tulee Eskon ja Antin seuraamana sisään). Melutkoon nyt siksi, kun siitä kyllänsä saa. Lemmon ripeä mies oli vastaan pinnistämään, puolusti itseään kuin mies.
Esko. Niin teki. Mutta en vain minä olisi uskonut isäntääkään, vanhaa miestä, tuommoiseksi karhuksi. Ei siinä paljoa painanut mustalaisen vastaan tappeleminen eikä potkiminen — nöyrtyä täytyi, kun isäntä kerran kiinni kahmaisi.
Raski (hymyillen). Kyllähän, tuota, sitä minunkin kämmenissäni vielä hiukan on pontta.
Esko. On tosiaan, se täytyy myöntää.
Elli. Pesutupaanko te hänet veitte?
Antti (Ellille). Niin. (Kääntyen Raskiin ja Eskoon.) Mutta mitä nyt teemme, emmehän voi häntä kauan vangittunakaan pitää? Olisiko lähetettävä sana nimismiehelle?
Elli. Antti rakas, ethän vain häntä liian kireälle köyttänyt?
Antti (Ellille). Emme, ole huoletta.
Raski. Sana kai tästä on lähetettävä, että tulevat hänet täältä pois noutamaan. Eikö Esko lähtisi viemään sanaa nimismiehelle?
Esko. Kyllä, isäntä, minä lähden.
Mikko (syöksyy vapaana sisään). Te rakkarit, kyllä minä teidät opetan! Semmoinen mies on Möykky-Mikko, ettei häntä ilmaiseksi koirana ja narrina kohdella. Tämmöiseen taloon olisin tullut vävyksi, phyi! Raski saa ijankaikkisesti pitää tyttärensä minun puolestani. (Syöksyy ulos.)
Raski (seisoo samaten kuin toisetkin pitkän ajan Mikon poistuttua hölmistyneenä paikallaan. Kynsii harmistuneena korvallistaan.) Tuhannen — tuhannen — tuhatta! Oliko tuo Möykky-Mikko? (Eskolle.) Luulen, että olemme tehneet pikku tuhmuuden.
Esko (tuhman näköisenä). Niin luulen, isäntä, minäkin. (Raskin tavoin.) Tuhannen — tuhannen tuhatta!
Elli (seisoo rinnakkain Antin kanssa, kumpikin koettaa salata voitokasta hymyään). Ja kenessä on syy tähän ikävään erehdykseen?
Raski. Niin, kenessä syy? Minä kyllä katsoin, että sanomalehdessä mainitut tuntomerkit sopivat mieheen, mutta — aa! nyt huomaan, sanomalehdessähän sanottiin, että sillä Lapuan kellojen varkaalla on arpi oikean silmän päällä, eikö niin, Esko?
Esko. Juuri niin, isäntä, se oli justiinsa niin.
Raski. Ja minä onneton en muistanut sitä katsoakaan, en kuolemakseni. Katsoin vain, että oli nuori solakka mies eikä mustalaisen näköinen.
Esko. Kah! Siinäpä se, siis kokonaan sanomalehden syy. Miksi eivät paremmin huomauttaneet tuosta arvesta? No, viis tuosta, — me, isäntä, emme tuommoisista joutavista pikkuasioista surua kanna. Mikko taisi tulla hiukan loukatuksi, mutta tulkoon, tuommoisen suupaltin ei ole suurta väliä.
Raski. Oikein sanottu, minuakin viatonta ihmistä haukkui, juuri kuin ei sitä joskus vahinkoa tulisi kenelle tahansa.
Esko. Niin, ja kehtasi vielä Elliäkin häväistä.
Raski. Häpäisikö Elliäkin? Ryökäle, minua jo suututtaa.
Esko. Isännällä on täysi syy suuttuakin. Mutta, isäntä, jos minä olisin teidän sijassanne, tekisin pikku kepposen ja kostaisin Mikolle.
Raski. Mitä tarkoitat?
Esko. Mikko halusi Elliä vaimokseen, mutta teidän sijassanne antaisinkin Ellin Antille ja pitäisin kihlajaiset vielä tänä samana päivänä. Mikko kun saisi tuon kuulla, niin tiedättekö, miten se häntä sapettaisi?
Raski (miettivänä). Niin, tuota… ja taisinhan minä jotakin sinnepäin luvatakin.
Antti (on Eskon ja Raskin puhellessa vilkkaasti supattanut Ellin kanssa. Astuu Ellin kanssa Raskin eteen.) Isäntä, minulla ei ole muuta rikkautta kuin rehellinen sydän ja vankat kourat. Mutta tietäen, että te osaatte antaa niille oikean arvonsa miehessä, uudistan pyyntöni: suostukaa meidän liittoomme, antakaa Elli minulle vaimoksi.
Raski. Tuota… se tahtoo sanoa… minä suostun. Rakastakaa toinen toistanne ja tehkää elämänne onnelliseksi.
Antti. Kiitos, isäntä!
Elli. Sydämellinen kiitos, isä hyvä!
Esko. Aamen! Ja ken ei ennestään tiedä, mitä eräs vanha sanantapa sanoo, niin tässä sen kuulette: kotikissalla on aina etuoikeus oman talon hiiriin.