XIII
Se oli eräänä synkkänä yönä; tähdetön taivas lepäsi raskaana maan päällä, niinkuin musta marmorinen kansi hautakummulla.
Eikä mikään muu häirinnyt tämän yön hiljaisuutta kuin omituinen, ikäänkuin kepeän siivenlyönnin ääni, joka silloin tällöin kuului maaseudun ja kaupunkien yläpuolella.
Ja silloin pimeys yhä synkkeni, ja jokainen tunsi sieluansa kouristavan ja pöyristyksen kulkevan suonissaan.
Ja mustalla verhotussa salissa, jota valaisi punertava lamppu, istui seitsemän purppuraan puettua miestä seitsemällä rautaistuimella, päät kruunujen peittäminä.
Ja keskellä salia kohosi valtaistuin, kuolleiden luista tehty, ja valtaistuimen juurella oli jakkarana kumoon kaadettu ristiinnaulitun kuva ja valtaistuimen edessä eebenpuinen pöytä ja pöydällä astia täynnä punaista ja vaahtoavaa verta ja ihmisen pääkallo.
Ja nuo seitsemän kruunattua miestä näyttivät miettiväisiltä ja surullisilta, ja kuoppiensa pohjalta heidän silmänsä silloin tällöin singahduttivat lyijynkarvaisen tulen kipinöitä.
Ja yksi heistä nousi ja lähestyi valtaistuinta horjuen ja laski jalkansa ristiinnaulitun kuvan päälle.
Siinä silmänräpäyksessä hänen jäsenensä vapisivat, ja hän näytti olevan pyörtymäisillään. Toiset katselivat liikkumattomina; he eivät vähääkään liikahtaneet, mutta jokin, en tiedä mikä, kulki heidän otsansa yli, ja hymy, joka ei ollut inhimillistä laatua, veti kokoon heidän huulensa.
Ja se, joka oli näyttänyt olevan pyörtymäisillään, ojensi kätensä, tarttui astiaan, joka oli täynnä verta, kaatoi sitä pääkalloon ja joi sen.
Ja tämä juoma näytti vahvistavan häntä.
Ja hän nosti päätänsä, ja hänen rinnastaan kuului tämä huuto niinkuin kumea korina:
"Kirottu olkoon Kristus, joka on palauttanut maan päälle Vapauden!"
Ja nuo kuusi muuta kruunattua miestä nousivat kaikki yhdessä ja kaikki yhdessä he päästivät saman huudon:
"Kirottu olkoon Kristus, joka on palauttanut maan päälle Vapauden!"
Ja sitten, kun he olivat taas istuutuneet rautaistuimilleen, sanoi ensimmäinen:
"Veljeni, mitä meidän pitää tehdä tukahduttaaksemme Vapauden? Sillä meidän valtakuntamme on lopussa, jos sen valtakunta alkaa. Meillä on kaikilla sama asia: jokainen ehdottakoon sitä, mikä hänestä näyttää hyvältä.
"Minä puolestani annan seuraavan neuvon. Kuka pysyi pystyssä meidän edessämme, ennenkuin Kristus tuli? Hänen uskontonsa se on tuhonnut meidät. Hävittäkäämme Kristuksen uskonto."
Ja kaikki vastasivat: "Se on totta; hävittäkäämme Kristuksen uskonto."
Ja eräs toinen astui valtaistuimen luo, otti pääkallon, kaatoi siihen verta, joi sen ja sanoi sitten:
"Ei pidä hävittää ainoastaan uskontoa, vaan myöskin tiede ja ajatus; sillä tiede tahtoo oppia tuntemaan sellaista, mikä meille ei ole hyvä ihmisen tietää, ja ajatus on aina valmis potkimaan voimaa vastaan."
Ja kaikki vastasivat: "Se on totta. Hävittäkäämme tiede ja ajatus!"
Ja tehtyään samoin kuin nuo kaksi ensimmäistä olivat tehneet, eräs kolmas sanoi:
"Kun olemme upottaneet ihmiset jälleen elukkamaiseen tylsyyteen riistämällä heiltä sekä uskonnon että tieteen ja ajatuksen, niin olemme saaneet paljon tehdyksi, mutta meille on jäävä vielä jotakin tehtäväksi.
"Elukalla on vaarallisia vaistoja ja myötätuntoja. Älköön yksikään kansa kuulko toisen kansan ääntä, sillä on peljättävä että jos tämä valittaa tahi liikehtii, niin tuon tekee mieli noudattaa sen esimerkkiä. Älköön mitään ääntä ulkoapäin kuuluko meille."
Ja kaikki vastasivat: "Se on totta. Älköön mitään ääntä ulkoapäin kuuluko meille."
Ja eräs neljäs sanoi: "Meillä on oma etumme, ja kansoilla on myöskin oma etunsa, joka on ristiriidassa meidän etumme kanssa. Jos ne liittyvät yhteen, puolustamaan tätä etua meitä vastaan, niin kuinka voimme niitä vastustaa?
"Tehkäämme heidät eripuraisiksi, voidaksemme hallita. Luokaamme joka maakunnalle, joka kaupungille, joka kylälle etu, joka sotii toisten kylien, toisten kaupunkien, toisten maakuntain etua vastaan. Täten kaikki tulevat vihaamaan toisiansa eivätkä tule ajatelleeksi sitä, että liittyisivät yhteen meitä vastaan."
Ja kaikki vastasivat: "Se on totta. Tehkäämme heidät eripuraisiksi, voidaksemme hallita; heidän yksimielisyytensä tuhoaisi meidät."
Ja täytettyään kahdesti pääkallon verellä ja tyhjennettyään sen kahdesti, eräs viides sanoi:
"Minä hyväksyn kaikki nämä keinot; ne ovat hyvät, mutta riittämättömät. Tehkää ihmisistä tylsiä elukoita, se on hyvä; mutta peloittakaa näitä elukoita; pitäkää ne kauhun vallassa heltymättömän oikeuden ja julmien rangaistusten avulla, jollette tahdo, että ne ennemmin tahi myöhemmin nielevät teidät. Teloittaja on hyvän ruhtinaan ensimmäinen ministeri."
Ja kaikki vastasivat: "Se on totta. Teloittaja on hyvän ruhtinaan ensimmäinen ministeri."
Ja eräs kuudes vastasi: "Minä myönnän nopeiden, hirveiden, pääsemättömien rangaistusten edullisuuden. Mutta on kuitenkin voimakkaita sieluja ja epätoivoisia sieluja, jotka uhmaavat rangaistuksia.
"Jos tahdotte helposti hallita ihmisiä, niin veltostuttakaa heidät hekuman avulla. Hyveestä ei meillä ole mitään etua; se pitää yllä voimaa; parempi on riuduttaa se tapainturmeluksen avulla."
Ja kaikki vastasivat: "Se on totta. Riuduttakaamme voima ja tarmo ja rohkeus tapainturmeluksen avulla."
Silloin seitsemäs, juotuaan kuten muutkin pääkallosta, puhui seuraavasti, seisten ristiinnaulitun kuvan päällä:
"Ei mitään Kristusta enää; sota viimeiseen vereen asti, iäinen sota on hänen ja meidän välillämme.
"Mutta miten irroittaa hänestä kansat? Se on turha yritys. Mitä siis tehdä? Kuulkaa minua: meidän tulee voittaa Kristuksen papit puolellemme maallisilla tavaroilla, kunniasijoilla ja mahdilla.
"Ja he käskevät kansaa Kristuksen puolesta olemaan meille alamainen kaikessa, mitä tehnemmekin, mitä käskenemmekin.
"Ja kansa on uskova heitä ja totteleva tunnontarkasti, ja meidän valtamme on oleva lujempi kuin ennen."
Ja kaikki vastasivat: "Se on totta. Voittakaamme puolellemme Kristuksen papit."
Ja yhtäkkiä sammui lamppu, joka valaisi salia, ja nuo seitsemän miestä erosivat pimeässä.
Ja eräälle vanhurskaalle, joka sillä hetkellä valvoi ja rukoili ristin edessä, ilmoitettiin: "Minun päiväni lähestyy. Rukoile äläkä pelkää mitään."