KAHDEKSAS LUKU.
Sillä välin oli tullut pimeä.
Orja toi siron korinttilaisen pronssilampun, jonka muodosti aurinkoa nokassaan kantava kotka. Lamppu oli täynnä hyvänhajuista persialaista öljyä.
"Herra, ulkona on goottisoturi, joka tahtoo puhutella sinua kahden kesken. Hän näyttää hyvin vaatimattomalta. Onko hänen riisuttava aseensa?"
"Ei tarvitse", vastasi Cethegus, "me emme pelkää barbaareita. Tuo hänet sisään."
Orja meni. Cethegus pani oikean kätensä tunikan rintapoimuun, jossa hänellä oli tikari.
Sisään tuli komea gootti vaipan hilkka pään päällä. Hän heitti sen syrjään.
Cethegus astui hämmästyneenä askeleen eteenpäin.
"Mikä tuo goottien kuninkaan luokseni?"
"Hiljaa", sanoi Vitiges. "Kenenkään ei tarvitse tietää, mistä keskustelemme.
"Sinä tiedät, että eilen ja tänään siirtyi joukkoni Regetasta Roomaan.
"Mutta sinä et tiedä, että lähdemme huomenna Roomasta."
Cethegus vavahti.
"Ihmetyttääkö se sinua?"
"Kaupunki on luja", sanoi Cethegus levollisesti.
"Mutta roomalaisten uskollisuus ei ole luja. Beneventum on jo joutunut
Belisariuksen käsiin.
"En halua joutua Belisariuksen ja teidän väliinne musertumaan."
Cethegus oli varovaisuudesta ääneti. Hän ei tietänyt, mitä toinen aikoi.
"Miksi olet tullut luokseni, goottien kuningas?"
"En ainakaan kysymään, missä määrin roomalaisiin voi luottaa.
"En tullut myöskään pahoittelemaan sitä, ettemme voi ollenkaan luottaa teihin, joita Teoderik ja hänen tyttärensä niin suuresti suosivat. Olen tullut neuvottelemaan ja päättämään kanssasi avomielisesti ja rehellisesti muutamista asioista molempien kansojen eduksi."
Cethegus hämmästyi.
Tämän miehen ylpeässä avomielisyydessä oli jotakin, jota Cethegus kadehti.
Hän olisi mielellään halveksinut sitä.
"Me lähdemme Roomasta ja roomalaiset laskevat pian Belisariuksen kaupunkiin.
"Niin käy varmasti.
"En voi sitä estää.
"Minua on neuvottu viemään ylhäisimmät aatelismiehet mukanani panttivankeina."
Cethegus pelästyi ja sai sen vain vaivoin salatuksi.
"Sinut kaikkein ensiksi, princeps senatus."
"Minut", sanoi Cethegus hymyillen.
"Minä jätän sinut tänne.
"Tiedän aivan hyvin, että sinä olet Rooman sielu."
Cethegus loi katseensa maahan.
"Tuo on kuin ennustus", ajatteli hän.
"Mutta juuri sen vuoksi jätän sinut tänne", sanoi Vitiges.
"Sadat, jotka sanovat itseään roomalaisiksi, haluavat bysanttilaisia herroikseen — sinä et sitä tahdo."
Cethegus katsoi häneen kysyvästi.
"Älä koetakaan pettää minua.
"Siihen et pysty.
"Minä en ole teeskentelijä.
"Mutta silmäni näkee ihmisten luonteen.
"Sinä olet liian ylpeä palvellaksesi Justinianusta.
"Minä tiedän, että sinä vihaat meitä.
"Mutta sinä et rakasta kreikkalaisiakaan etkä siedä heitä täällä kauemmin kuin välttämätöntä on.
"Sen vuoksi jätän sinut tänne. Puolusta kaupunkia tyranneja vastaan.
Minä tiedän, että sinä rakastat tätä kaupunkia."
Tässä miehessä oli jotakin, joka ihmetytti Cethegusta.
"Goottien kuningas", sanoi hän, "sinä puhut selvästi ja jalosti kuin kuningas. Minä kiitän sinua.
"Cetheguksesta ei pidä sanottaman, ettei hän ymmärrä jaloa puhetta.
"On, kuten sanoit. Minä koetan voimieni mukaan säilyttää Roomani roomalaisena."
"Hyvä on", sanoi Vitiges. "Tiedätkö, että minua on varoitettu viekkaudestasi. Minä tiedän useita viekkaista suunnitelmistasi. Aavistan vielä useampia ja tiedän, ettei minulla ole aseita petollisuutta vastaan. Mutta sinä et ole valehtelija.
"Minä tiesin, että sinä pidät miehen sanaa peruuttamattomana.
"Ja luottamus riistää aseet viholliselta, jos hän on mies."
"Sinä kunnioitat minua, goottien kuningas.
"Ansaitakseni sen varoitan sinua. Tiedätkö, ketkä ovat Belisariuksen hartaimmat ystävät?"
"Tiedän, Silverius ja papit."
"Aivan oikein. Ja tiedätkö, että Silverius nousee paavinistuimelle heti, kun vanha paavi Agapetus on kuollut?"
"Niin kerrotaan.
"Minua neuvottiin viemään hänetkin panttivankina.
"Mutta sitä en tee.
"Italialaiset vihaavat meitä kyllin katkerasti muutenkin.
"En aio koskea paavien vaapsahaispesään. Minä pelkään marttyyrejä."
Mutta Cethegus olisi mielellään tahtonut päästä papista eroon.
"Hän tulee vaarallisemmaksi Pietarin istuimella", varoitteli hän.
"Anna hänen olla. Tämän maan omistusoikeutta eivät papit ratkaise."
"Olkoon sitten", vastasi Cethegus ottaen esille papyruskäärön, "mutta olen sattumalta saanut luettelon hänen hartaimmista ystävistään. He ovat mahtavia miehiä."
Hän aikoi tunkea Vitigekselle väkisin tämän luettelon toivoen, että gootit veisivät hänen vaarallisimmat vihollisensa mukanaan panttivangeiksi.
Mutta Vitiges ei ottanut sitä.
"Jätä tämä juttu! En ota ollenkaan panttivankeja.
"Mitä hyötyä siitä on, että heidät mestautan. Sinä, sinun sanasi saa taata Rooman minulle."
"Mitä tarkoitat? En voi estää Belisariusta tulemasta."
"Ei sinun tarvitsekaan.
"Belisarius tulee, mutta saat olla vakuutettu siitä, että hän meneekin.
"Silloin on ratkaistava toinen taistelu Roomasta."
"Toinenko taistelu?" kysyi Cethegus levollisena. "Kenen kanssa?"
Vitiges laski kätensä hänen olkapäälleen ja katsoi häntä terävästi silmiin.
"Sinun kanssasi, Rooman prefekti."
"Minun kanssani!"
Hän aikoi hymyillä, mutta ei voinut.
"Älä kiellä lempituumaasi, mies! Se ei sovi sinun arvollesi.
"Minä tiedän, ketä varten sinä olet rakennuttanut tämän kaupungin tornit ja varustukset. Et meitä etkä kreikkalaisiakaan varten, vaan itseäsi varten. Ole levollinen! Minä tiedän, mitä aiot. Ainakin aavistan. Mutta ei sanaakaan siitä.
"Taistelevatko kreikkalaiset ja gootit Roomasta ilman roomalaisia?
"Mutta kuule!
"Älä salli toisen vuosia kestävän taistelun raastaa kansojamme.
"Kun olemme voittaneet bysanttilaiset ja karkoittaneet heidät Italiastamme — silloin, Cethegus, odotan sinua Rooman muurien ulkopuolella. En tule vaatimaan kansojamme taisteluun, vaan sinua kaksintaisteluun. Sinä ja minä, mies miestä vastaan, me ratkaisemme sitten Rooman kohtalon."
Ja kuninkaan katseessa ja äänessä ilmeni sellainen suuruus, arvokkuus ja ylevyys, että prefekti joutui aivan hämilleen.
Hän olisi mielellään salaa nauranut barbaarin yksinkertaisuudelle.
Mutta hänestä tuntui, ettei hän voisi enää kunnioittaa itseään, jollei hän kykenisi tajuamaan, kunnioittamaan eikä vastaamaan tätä jaloutta.
Niinpä hän sanoikin ilman pilkkaa:
"Vitiges, sinä uneksit kuin goottipoikanen."
"En, minä ajattelen ja menettelen kuin goottilainen mies.
"Cethegus, sinä olet ainoa roomalainen, jota kunnioitan voidakseni puhua näin.
"Olen nähnyt sinun taistelevan gepidisodassa. Sinä olet miekkani arvoinen.
"Sinä olet minua vanhempi. Niinpä minä annan sinulle kilven etua."
"Te, germaanit, olette omituista väkeä", sanoi Cethegus tahtomattaan.
"Millaisia kuvitelmia!"
Mutta nyt ilmestyi Vitigeksen sileälle otsalle ryppyjä.
"Kuvitelmiako? Voi sinua, jollet sinä kykene tajuamaan tunteitani.
"Voi, sinua, jos Teja on oikeassa.
"Hän nauroi suunnitelmalleni ja sanoi: 'Tuota ei roomalainen ymmärrä'.
"Ja hän neuvoi minua viemään sinutkin panttivangiksi.
"Minulla on paremmat käsitykset sinusta ja Roomasta.
"Tiedätkö, että Teja on piirittänyt talosi. Jos sinä olet liian halpamielinen tai arka käsittääksesi minua, — niin viemme sinut kahleissa pois Roomastasi.
"Saat hävetä, jos sinut täytyy pakottaa kunniaan ja jalouteen."
Tämä suututti Cethegusta.
Hän häpesi.
Tuollainen ritarillisuus oli hänelle vierasta, ja häntä suututti, ettei hän voinut sitä ivatakaan.
Häntä suututti, että häntä aiottiin pakottaa väkivalloin, että hänen vapaata valitsemistaan epäiltiin. Häntä vimmastutti sekä Tejan halveksuminen että kuninkaan raaka avomielisyys.
Kaikki nuo vaikutelmat taistelivat hänen sielussaan. Hän olisi mielellään iskenyt tikarin germaanin leveään rintaan.
Hänen sotilaallinen kunniantuntonsa oli ollut vähällä saada hänet antamaan sanansa.
Nyt hän tunsi päinvastoin alhaista vahingoniloa.
Barbaarit eivät olleet luottaneet häneen, he olivat halveksineet häntä.
Nyt hän heidät varmasti pettäisi.
Katsoen terävästi kuningasta silmiin hän tarttui tämän käteen.
"Päätetty", huusi hän.
"Päätetty", toisti Vitiges puristaen lujasti hänen kättään.
"Mieleni on hyvä, että olin oikeassa, eikä Teja.
"Voi hyvin! Suojele Roomaamme!
"Vaadin sen sinulta takaisin tasapäässä taistelussa."
Hän lähti.
"Miten on", kysyi Teja tullen muiden goottien kanssa esille, "ryntäänkö taloon?"
"Et", sanoi Vitiges, "hän on antanut sanansa".
"Kunpahan hän sen pitäisikin."
Vitiges peräytyi kiivaasti.
"Teja! Synkkä luonteesi tekee sinut epäoikeudenmukaiseksi.
"Sinulla ei ole oikeutta epäillä sankarin sanaa. Cethegus on sankari."
"Hän on roomalainen. Hyvää yötä!" sanoi Teja pistäen miekkansa tuppeen.
Hän lähti goottiensa kanssa omia teitään.
Mutta Cethegus heittelehti sinä yönä levottomasti vuoteellaan.
Hän oli tyytymätön itseensä.
Hän oli vihainen Juliukselle.
Hän oli katkera Vitigekselle, mutta vielä enemmän Tejalle.
Mutta eniten itselleen.
* * * * *
Seuraavana päivänä Vitiges vielä kerran kutsui kaupungin kansan, senaatin ja papiston kokoon Tituksen termeihin.
Tämä komea rakennus oli täynnä sotapäälliköitä. Sen marmoriportaiden ylimmältä astuimelta kuningas piti yksinkertaisen puheen roomalaisille.
Hän selitti luopuvansa vähäksi aikaa kaupungista ja peräytyvänsä.
Mutta hän sanoi pian palaavansa.
Hän muistutti goottilaisen hallituksen lempeyttä, Teoderikin ja Amalasuntan hyviä töitä ja vaati heitä vastustamaan miehuullisesti Belisariusta, kunnes gootit ehtisivät avuksi. Roomalaisten aseiden käyttämiseen tottuneet legioonat ja kaupungin vahvat muurit tekivät pitkällisenkin vastarinnan mahdolliseksi.
Viimeksi hän vaati uskollisuusvalan ja antoi heidän vielä juhlallisesti vannoa, että he puolustaisivat henkeen ja vereen asti kaupunkia Belisariusta vastaan.
Roomalaiset epäilivät, sillä heidän ajatuksensa olivat jo nyt
Belisariuksen leirissä eivätkä he tahtoneet tehdä väärää valaa.
Silloin kaikui kumea, juhlallinen laulu Via sacralta päin ja Flaviuksen amfiteatterin ohi kulki suuri saattue pappeja, jotka veisasivat virsiä ja suitsuttivat pyhää savua.
Edellisenä yönä paavi Agapetus oli kuollut ja hänen seuraajakseen oli heti valittu päädiakoni Silverius.
Hitaasti ja juhlallisesti pappien saatto aaltoili eteenpäin. Etumaisina kannettiin Rooman piispan arvomerkkejä. Pojat lauloivat hopeankirkkailla äänillään kauniita, vaikka valittavia lauluja.
Vihdoin paavin avonainen, leveä, runsaasti kullattu, laivaa muistuttava kantotuoli saapui.
Kantajat kulkivat hitaasti askel askeleelta soiton tahdissa. Kantotuolin ympärillä tunkeilivat suunnattomat kansanjoukot, jotka tahtoivat uuden piispansa siunausta. Silverius luki lakkaamatta siunauksia nyökäten päätään oikealle ja vasemmalle.
Iso pappisaattue ja joukko keihäillä varustettuja palkkasotureita päättivät kulkueen.
Kulkue pysähtyi keskelle toria.
Ääneti, uhmailevina katselivat areiolaiset goottisoturit, jotka vartioivat kaikkia torille vieviä katuja, heille vihamielisen kirkon ylpeää, loisteliasta esiintymistä. Roomalaiset sitä vastoin tervehtivät piispansa saapumista sitäkin iloisemmin, kun hänen sanansa vapauttaisi heidät omantunnon vaivoista, joita kohta tehtävä vala aiheutti.
Silverius aikoi juuri alkaa puheensa kokoutuneelle kansalle, kun jättiläiskokoinen gootti pisti kätensä kantotuolin eturistikon läpi ja nykäisi paavin kullalla kirjaillusta vaipasta.
Vihoissaan tästä epäkunnioittavasta häiriöstä Silverius katsahti taakseen, mutta gootti nykäisi huolettomana toistamiseen ja sanoi:
"Pappi, tule kuninkaan luo!"
Silverius olisi mieluummin suonut, että kuningas olisi saapunut hänen luokseen. Hildebad näytti aavistavan sen hänen kasvoistaan.
Mutta hän huudahti: "Ei tässä muu auta. Taivu vain, pappi."
Samalla hän laski kätensä erään kantotuolia kantavan papin olkapäälle. Kantajat laskeutuivat polvilleen ja huoaten Silverius nousi maahan lähtien Hildebadin mukana portaita ylös.
Kun Silverius oli saapunut Vitigeksen luo, tarttui tämä hänen käteensä, kulki hänen kanssaan portaiden reunalle ja sanoi:
"Rooman miehet! Tämän ovat papit valinneet piispaksenne.
"Minä vahvistan vaalin. Hän nouskoon paavin istuimelle heti, kun on vannonut minulle kuuliaisuutta ja vannottanut teillä minulle uskollisuudenvalan. Vanno, pappi!"
Hetken aikaa Silverius näytti hämmästyneeltä.
Mutta pian hän toipui ja kääntyi kansan puoleen tekopyhästi hymyillen.
"Sinä käsket", sanoi hän.
"Vanno", huusi Vitiges, "että sinä poissa ollessamme teet kaiken voitavasi säilyttääksesi Rooman kaupungin uskollisena gooteille, joille se on niin suuressa kiitollisuuden velassa. Vanno valvovasi meidän etujamme kaikin tavoin ja vastustavasi vihollisiamme. Vanno uskollisuutta gooteille."
"Minä vannon", sanoi Silverius kääntyen kansan puoleen.
"Ja minä, jolla on valta sitoa teidän sielunne, roomalaiset, vaadin teitä, jotka olette goottilaisten aseiden ympäröimät, vannomaan samassa mielessä kuin minäkin olen vannonut."
Papit ja muutamat aatelisista näyttivät käsittävän hänet ja kohottivat epäröimättä kätensä vannoakseen.
Silloin ei kansanjoukkokaan enää kauempaa miettinyt ja torilta kajahti äänekäs huuto: "Me vannomme uskollisuutta gooteille."
"Hyvä on, Rooman piispa", sanoi kuningas. "Me luotamme valaanne. Voikaa hyvin, roomalaiset. Pian näemme taas toisemme."
Hän asteli leveitä portaita alas.
Teja ja Hildebad tulivat hänen jäljessään.
"Nyt olen utelias", sanoi kreivi Teja.
"Nähdäksesi, aikovatko he pitää valansa", tuumi Hildebad.
"En. En ollenkaan. Vaan nähdäkseni, kuinka he rikkovat sen. No, kyllä kai pappi keinot keksii."
Liehuvin lipuin gootit marssivat Porta flaminian kautta Roomasta jättäen sen paavin ja prefektin haltuun. Belisarius läheni sitä pikamarssissa pitkin Via latinaa.