SEITSEMÄS LUKU.
Muutamia päiviä tämän jälkeen, sen päivän iltana, jolloin gootit
saapuivat Roomaan, tapaamme nuoret "ritarit" Lucius ja Marcus
Liciniuksen, runoilija Pison, lihavan Balbuksen ja nuoren lainoppineen
Julianuksen prefekti Cetheguksen luona tuttavallisesti keskustelemassa.
"Tässä on siis luettelo tulevan paavi Silveriuksen hartaimmista puoluelaisista, minun vähäisimmistä vastustajistani.
"Onko se täydellinen?"
"On.
"Suuren uhrauksen olen saanut tehdä tähtesi, päällikkö", sanoi Lucius
Licinius.
"Jos olisin, kuten sydämeni kehoitti, heti hakenut Belisariuksen käsiini, olisin jo ollut mukana piirittämässä ja valloittamassa Napolia sen sijasta, että nyt saan täällä urkkia pappien vehkeitä ja opettaa plebeijejä marssimaan ja muodostamaan manipeleita."
"Jota he eivät kuitenkaan koskaan opi", tuumi Marcus.
"Olkaa kärsivälliset", sanoi Cethegus levollisesti kohottamatta silmiään papyruskääröstä, jota hän piti kädessään.
"Te saatte pian ja aivan tarpeeksenne taistella goottilaisten karhujen kanssa.
"Muistakaa aina, että taistelu on vain keino eikä päämäärä."
"Miten lienee", epäili Lucius.
"Vapaus on päämäärä ja vapaus vaatii voimaa", sanoi Cethegus. "Meidän täytyy totuttaa roomalaiset uudelleen käyttelemään kilpeä ja miekkaa, muuten —"
Ostiarius ilmoitti erään goottisotilaan.
Nuoret miehet silmäilivät toisiaan kummastellen.
"Antakaa hänen tulla sisään", sanoi Cethegus kätkien kirjoituksen erääseen koteloon.
Silloin riensi sisään nuori mies, yllään goottisoturin ruskea vaippa, päässä goottilainen kypärä ja heittäytyi Cetheguksen syliin.
"Julius", sanoi tämä vetäytyen kylmästi taaksepäin.
"Mikä sinut on tänne tuonut?
"Oletko muuttunut kokonaan barbaariksi? Miksi tulit Roomaan?"
"Isäni! Saatoin Valerian tänne goottilaisen suojelusjoukon turvissa.
Tulen palavasta Napolista."
"Vai niin", sanoi Cethegus. "Olet taistellut vaaleaverisen ystäväsi puolesta Italiaa vastaan. Se sopii roomalaiselle. Vai mitä, Lucius?"
"En ole taistellut enkä aio taistellakaan tässä turmiota tuottavassa sodassa. Voi niitä, jotka ovat sen sytyttäneet."
Cethegus silmäili häntä kylmästi.
"Arvolleni on alentavaa eikä minulla ole kärsivällisyyttäkään selittää roomalaiselle tuollaisen ajatuksen häpeällisyyttä.
"Voi, että Juliuksestani on tullut sellainen luopio. Etkö häpeä näitä ikätovereitasi? Katsokaa, roomalaiset ritarit. Tässä on roomalainen, joka ei halua vapautta eikä vihaa barbaareita."
Mutta Julius pudisti levollisena päätään.
"Sinä et ole vielä nähnyt Belisariuksen hunneja etkä massageetteja, joiden pitäisi tuoda teille vapaus.
"Missä ovat ne roomalaiset, joista puhut? Onko Italia noussut kapinaan katkaistakseen ikeensä? Voiko se nousta kapinaan?
"Justinianus taistelee gootteja vastaan, emmekä me.
"Voi sitä kansaa, jonka tyranni vapauttaa."
Cethegus myönsi itsekseen, että Julius oli oikeassa, mutta vierasten läsnä ollessa ei hän tahtonut sitä myöntää.
"Minun täytyy puhua kahden kesken tämän filosofin kanssa.
"Ilmoittakaa minulle, jos pyhän miehen luona jotakin tapahtuu."
Sotatribuunit lähtivät katsellen halveksivasti Juliusta.
"En haluaisi kuulla heidän arvosteluaan sinusta", sanoi Cethegus.
"Minusta on yhdentekevää, miten he minua arvostelevat. Noudatan omia mielipiteitäni enkä muiden."
"Hänestä on tullut mies", sanoi Cethegus itsekseen.
"Ja syvimmät ja puhtaimmat ajatukseni, jotka kiroavat tätä sotaa, ovat saattaneet minut tänne.
"Tulen pelastamaan sinua ja noutamaan sinut pois tästä tukahduttavasta ilmasta, tästä petollisuuden ja valheen maailmasta. Minä pyydän sinua, ystäväni, isäni: lähde mukanani Galliaan."
"Etpä pyydäkään vähää", vastasi Cethegus hymyillen. "Minun pitäisi lähteä Italiasta hetkellä, jolloin vapauttajat saapuvat. Tiedätkö sinä, että minä olen heidät kutsunut, että minä olen sytyttänyt tämän sodan, jota sinä kiroat?"
"Olen sitä aavistanut", vastasi Julius alakuloisena. "Mutta kuka vapauttaa meidät vapauttajista? Kuka lopettaa tämän taistelun?"
"Minä", sanoi Cethegus levollisena ja majesteetillisena.
"Ja sinä, poikani, autat minua siinä.
"Niin, Julius, isällisellä ystävällä, jota sinä olet aina pitänyt niin kylmänä ja tunteettomana, on korkealle tähtäävät unelmansa, mutta ne eivät koske kauniita tyttöjä eivätkä goottilaisia ystäviä.
"Lopeta nuo lapsenleikit nyt. Sinä olet jo aikamies.
"Suo minun tyhjälle elämälleni viimeinen ilo. Ole toverinani taisteluissa ja rupea voittoni perijäksi.
"Nyt on kysymyksessä Rooma, vapaus, valta.
"Nuorukainen, eivätkö nämä sanat voi sinua liikuttaa? Ajattele", jatkoi hän lämpimämmin, "ajattele, että gootit ja nämä bysanttilaiset — vihaan heitä kuten sinäkin — väsyttävät ja silpovat toinen toisensa ja että heidän valtansa pirstaleille kohoaa Italia, Rooma entisessä loistossaan.
"Kapitolin kukkulalla istuu taas Länsi- ja Itä-Rooman hallitsija. Uusi roomalainen maailmanvalta, komeampi kuin mitä kaimasi Caesar osasi uneksiakaan, levittää järjestystä, siunausta ja pelkoa ympäri koko maan piirin —"
"Ja tämän maailmanvallan hallitsija on nimeltään — Cethegus
Caesarius!"
"Niin — ja hänen jälkeensä Julius Montanus! Herää, Julius! Sinä et ole mies, jollei tämä päämäärä sinua houkuttele."
Julius sanoi ihaillen:
"Minua pyörryttää. Tuo päämäärä on korkealla kuin tähdet. Mutta sinun tiesi — ne eivät ole suorat!
"Jos ne olisivat suorat, niin, kautta Jumalan, lähtisin mukaasi.
"Kutsu roomalainen nuoriso aseisiin, sano molemmille barbaarijoukoille: 'Lähtekää tiehenne pyhästä Latiumista', aloita julkinen sota barbaareja ja tyranneja vastaan, niin rinnallasi seison ja kaadun."
"Sinä tiedät itsekin hyvin, että se tie on mahdoton."
"Kuten siis — päämääräsikin."
"Hullu! Kai sinä tunnustat, että hyvin tavallista on valmistaa kuvia hyvästä aineesta, mutta että on jumalallista luoda uusi maailma tyhjästä vain oman luovan työnsä avulla."
"Jumalallista! Viekkauden ja valheen avulla! Ei koskaan!"
"Julius!"
"Salli minun puhua suoraan, sillä sitä varten minä olen tänne tullut.
"Jospa voisin palauttaa sinut tältä tieltä, joka varmasti vie yöhön ja turmioon.
"Sinä tiedät, kuinka kunnioitan ja rakastan sinua.
"Tähän kunnioitukseen ei tahdo oikein soveltua se, mitä kreikkalaiset, gootit ja roomalaiset sinusta kuiskailevat."
"Mitä he kuiskailevat?" kysyi Cethegus ylpeästi.
"Minun ei pitäisi sitä ajatellakaan, mutta kaiken yhteydessä mitä on tapahtunut — Atalarikin, Camillan ja Amalasuntan tuho, bysanttilaisten maihinnousu — mainitaan sinun nimeäsi paholaisena, joka on kaiken tämän saanut aikaan. Sano minulle suoraan ja rehellisesti, että olet syytön näihin synkkiin —"
"Poika", huudahti Cethegus, "aiotko pyrkiä rippi-isäkseni ja tuomarikseni?
"Opi ensin tuntemaan päämäärä, ennenkuin tuomitset keinot.
"Luuletko sinä, että maailmanhistoriaa tehdään ruusuista ja liljoista?
"Joka tavoittaa suurta, hänen täytyy tehdä suuria tekoja, sanokoot pikkumaiset ihmiset niitä hyviksi tai pahoiksi."
"Ei, kolme kertaa ei, huutaa koko sydämeni vastaan.
"Kirottu olkoon päämäärä, johon täytyy kulkea rikosten polkuja.
"Tässä eroavat tiemme."
"Julius, älä mene! Sinä halveksit osaa, jota tuskin kellekään kuolevaiselle on tarjottu.
"Rupea pojakseni, jonka edestä voin taistella, jolle jätän perinnöksi elämän työni."
"Johon liittyy kirouksia, valhetta ja verta. Vaikka saisin sen heti — niin en sittenkään sitä ottaisi.
"Minä lähden, ettei kuvasi sydämessäni himmentyisi enempää.
"Mutta minä rukoilen sinulta yhtä: kun se päivä tulee, ja se tulee varmasti, jolloin sinä alat inhota verenvuodatusta ja rikoksellista himoasi, vieläpä päämäärääsikin, joka vaatii sellaisia tekoja — — niin kutsu silloin minua. Minä riennän luoksesi olinpa missä tahansa, ja taistelen, kunnes olet vapautunut noista hornan voimista, vaikka menettäisin henkeni taistelussa."
Prefektin huulilla väreili ensin pilkkahymy, mutta sitten hän ajatteli:
"Hän rakastaa vielä minua. — Hyvä on, minä kutsun hänet, kun työ on päättynyt. Sitten saadaan nähdä, voiko hän silloinkin vastustaa, voiko hän hylätä maailmanvallan."
"Hyvä on", sanoi hän, "minä kutsun sinut tarvittaessa. Voi hyvin."
Välinpitämättömästi hän viittasi kädellään jäähyväiset liikutetulle
Juliukselle.
Mutta kun ovi hänen jälkeensä oli sulkeutunut, otti jäinen prefekti eräästä kotelosta kuparista pakotetun korkokuvan, jota hän katseli kauan. —
Sitten hän aikoi suudella sitä.
Mutta äkkiä pilkallinen piirre taas ilmestyi suun ympärille.
"Häpeä Caesaria, Cethegus", sanoi hän ja pani kuvan takaisin koteloon.
Kuva oli naisenpää, joka oli hyvin Juliuksen näköinen.