KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU.
Muutamia viikkoja myöhemmin tapaamme Roomassa, Caesar-patsaan kaunistamassa, hyvin tutussa kirjoitushuoneessa prefekti Cetheguksen ja uuden tuttavamme Petroksen, keisarin tai pikemmin keisarinnan lähettilään.
Molemmat miehet olivat vilkkaasti puhellen ja vuorotellen muistellen menneiden aikojen tapahtumia — he olivat opintotovereita, kuten ennen on mainittu — syöneet yksinkertaisen aterian ja tyhjentäneet sen päälle ruukullisen vanhaa massiko-viiniä. Ruokasalista he olivat siirtyneet tähän syrjäiseen työhuoneeseen voidakseen palvelevia orjia pelkäämättä puhella salaisemmistakin asioista.
"Heti, kun olin tullut vakuuttuneeksi siitä", päätti Cethegus kertomuksensa viime aikojen tapahtumista, "että kauheat kertomukset Ravennan rettelöistä olivat vain turhia huhuja, mahdollisesti keksittyjä, joka tapauksessa liioiteltuja, koetin mahdollisuuden mukaan rauhoittaa ystävieni levottomuutta ja innostusta.
"Yltiöpää Lucius Licinius, joka ihailee minua mielettömästi, oli turmella kaiken.
"Herkeämättä hän vaati, että minut valittaisiin diktaattoriksi. Hän pani aivan sananmukaisesti miekan rintaani vasten ja huusi, että minut pitäisi pakottaa pelastamaan isänmaa.
"Hän lörpötteli niin paljon salaisuuksiamme, että onneksi tumma korsikalainen — joka näyttää olevan barbaarien ystävä, kenenkään aavistamatta, mistä syystä — luuli häntä päihtyneemmäksi kuin hän olikaan.
"Vihdoin saapui tieto Amalasuntan palaamisesta ja sitten rauhoittui vähitellen kansa ja senaatti."
"Mutta sinä", sanoi Petros, "olit toisen kerran pelastanut Rooman barbaarien kostolta — unohtumaton ansiotyö, josta koko maailman, etupäässä hallitsijattaren, täytyy sinua kiittää."
"Hallitsijatar, — naisparka!" sanoi Cethegus olkapäitään kohauttaen. "Kuka tietää, kuinka kauan gootit tai Bysantin hallitsija sallivat hänen olla valtaistuimella."
"Mitä sanot? Olet suuresti erehtynyt", huudahti Petros innokkaasti. "Minun lähettilästoimeni tarkoitus on etupäässä tukea hänen valtaistuintaan. Aioin juuri kysyä sinulta neuvoa, miten sen parhaiten voisin tehdä", lisäsi hän viekkaasti.
Mutta Cethegus nojasi päätään takanaan olevaan marmoriseinään ja katsoi lähettilääseen hymyillen. "Oi, Petros, Petros", sanoi hän, "miksi teeskentelet? Luulin, että tunnemme toisemme paremmin."
"Mitä tarkoitat?" kysyi bysanttilainen hämillään.
"Tarkoitan, ettemme turhaan tutkineet yhdessä historiaa ja lakitiedettä
Berytuksessa ja Ateenassa.
"Tarkoitan, että jo silloin nuorukaisina, kun huviksemme kävelimme tai keskustelimme tieteistä lukemattomia kertoja, tulimme siihen johtopäätökseen, että keisarin olisi karkoitettava barbaarit Italiasta ja taas hallittava sekä Roomaa että Bysanttia.
"Ja kun vieläkin ajattelen samalla lailla, et liene sinäkään mieltäsi muuttanut."
"Minun mielipiteeni täytyy tietysti olla sama kuin hallitsijanikin ja
Justinianus —"
"Tahtoo tietysti kaikin mokomin säilyttää barbaarien vallan Italiassa."
"Se on totta", sanoi kaunopuhuja hämillään, "mutta voi sattua tapauksia —"
"Petros", huudahti Cethegus ojentautuen pystyyn, "älä viitsi enää syöttää minua lauseparsilla ja valheilla. Ne eivät pysty minuun.
"Näetkö, Petros, sinä teet taas vanhan virheesi: olet liian viekas ollaksesi viisas. Sinä arvelet, että aina täytyy valehdella eikä sinulla ole koskaan rohkeutta puhua totta.
"Mutta valehdella pitää vain silloin, kun on varma valheestaan. Kuinka luulet voivasi uskotella minulle, ettei keisari halua Italiaa tekaisin.
"Hänen aikomuksensa kukistaa hallitsijatar tai antaa hänen olla valtaistuimella, riippuu vain siitä, luuleeko hän parhaiten pääsevänsä päämääräänsä ilman häntä, vai hänen avullaan.
"Minun ei tietenkään pitäisi saada tietää, mitä keisari aikoo.
"Mutta tiedätkö, kaikista kieroilemisistasi huolimatta voin nyt, kun kerran olemme yhdessä, sanoa sinulle päin silmiä, mitä keisari aikoo."
Ilkeä ja katkera hymy väreili lähettilään huulilla.
"Keskustelutaitosi on yhtä osuva kuin Ateenassa", sanoi hän myrkyllisesti.
"Niin on ja sinä tiedät, että Ateenassa olin minä aina ensimmäinen,
Prokopius toinen ja sinä vasta kolmas."
Silloin Syphax astui sisään.
"Hunnutettu nainen", ilmoitti hän, "odottaa sinua Zeus-salissa."
Iloissaan siitä, että tämä keskustelu keskeytyi, sillä hän tunsi prefektin itseään etevämmäksi, irvisteli Petros:
"No, toivotan onnea sellaisen keskeytyksen vuoksi."
"Niin, mutta itsellesi", sanoi Cethegus hymyillen ja meni ulos.
"Saat vielä katua pilkkaasi, kopea mies", ajatteli bysanttilainen.
Cethegus tapasi salissa, joka oli saanut nimensä ateenalaisen Glykonin veistämän kauniin Zeus-patsaan mukaan, komeaan goottilaiseen pukuun puetun naisen. Prefektin astuessa sisään hän heitti taaksepäin ruskean vaippansa hilkan.
"Ruhtinatar Gotelindis", sanoi Cethegus hämmästyneenä, "mikä tuo teidät luokseni?"
"Kosto", vastasi käheä, ruma ääni ja ruhtinatar meni hänen luokseen.
Ruhtinattaren kasvonpiirteet olivat terävät, mutta eivät silti rumat. Häntä olisi voitu sanoa kauniiksikin, jollei vasen silmä olisi ollut poissa ja koko vasen poski suuren arven rumentama. Haava näytti vuotavan joka kerta, kun tämän intohimoisen naisen poskiin nousi puna. Hän puhui kiihkeästi ja takoi nyrkkiä joka sanalleen.
Jäljellä olevasta harmaasta silmästä hehkui sellainen leppymätön viha, että Cethegus astui ehdottomasti askeleen taaksepäin.
"Kostoko?" kysyi hän. "Kenelle?"
"Sen saat sittemmin tietää.
"Suo anteeksi", sanoi hän koettaen tyyntyä, "että häiritsen teitä.
"Ystäväsi Petros, bysanttilainen kaunopuhuja, on luonasi, eikö olekin?"
"On. Mistä sinä —"
"Näin hänen ennen coenaa tulevan portistasi sisään", sanoi hän välinpitämättömän näköisenä.
"Se ei ole totta", sanoi Cethegus itsekseen. "Minähän laskin hänet sisään puutarhaportin kautta.
"Nuo molemmat ovat siis päättäneet tavata toisensa täällä.
"Minun ei pitäisi aavistaa sitä.
"Mutta mitä asiaa heillä on minulle?"
"En tahdo kauan vaivata sinua", jatkoi Gotelindis. "Minulla on vain yksi kysymys tehtävänä sinulle. Vastaa aivan lyhyesti.
"Voin kukistaa tuon naisen — Teoderikin tyttären — ja minä tahdon sen tehdä. Oletko minun puolellani vai minua vastaan?"
"Ahaa, Petros-ystävä", ajatteli prefekti, "nyt tiedän jo, mitä sinulla on Amalasuntan kanssa tekemistä.
"Mutta katsokaamme, kuinka pitkällä he jo ovat."
"Gotelindis", sanoi hän arvellen, "sinä tahdot kukistaa hallitsijattaren — sen kyllä uskon — mutta epäilen, voitko sen todella tehdä."
"Kuule ja päätä sitten, voinko sen tehdä.
"Hän on murhauttanut nuo kolme herttuaa."
Cethegus kohautti olkapäitään: "Monihan sitä epäilee."
"Mutta minä voin sen todistaa."
"Tuskin", arveli Cethegus epäillen.
"Herttua Thulun ei kuollut heti, kuten tiedät.
"Hänen kimppuunsa hyökättiin aemiläisellä tiellä lähellä minun huvilaani Tannetumissa. Uudisasukkaani löysivät hänet ja toivat hänet talooni.
"Kuten tiedät, oli hän serkkuni — minähän olen baltien sukua. — Hän kuoli käsiini."
"No, mitä sairas houraili haavakuumeessaan."
"Ei hänellä ollut haavakuumetta.
"Herttua Thulun sai kaatuessaan isketyksi murhaajaa miekallaan. Tämä ei päässyt pitkälle pakoon. Uudisasukkaani hakivat häntä ja löysivät hänet kuoleman kielissä läheisestä metsästä. Hän tunnusti minulle kaikki."
Cethegus puristi hiukan huuliaan yhteen. "No, mitä hän sanoi?"
"Murhaaja oli", sanoi Gotelindis terävästi, "isaurilainen palkkasoturi, eräs Rooman vallitustöiden työpäälliköitä. Hän sanoi: prefekti Cethegus lähetti minut hallitsijattaren luo, hallitsijatar herttua Thulunin luo."
"Kuka paitsi sinua kuuli tunnustuksen?" kysyi Cethegus vaanivasti.
"Ei kukaan. Eikä kukaan saa siitä tietää mitään, jos autat minua. Mutta jollet —"
"Gotelindis", keskeytti prefekti, "älä viitsi uhkailla. Se ei sinua auta.
"Saat nähdä, että sinä vain sillä ärsytät minua, mutta et voi pakottaa.
"Hätätilassa voin laskea asian julkisen oikeuden käsiteltäväksi. Sinä olet tunnettu Amalasuntan katkerana vihollisena. Sinun todistuksesi yksin — olit kyllin varomaton myöntämään, ettei tunnustusta kukaan muu kuullut — ei saa kukistetuksi häntä eikä minua.
"Sinä et voi minua pakottaa taisteluun hallitsijatarta vastaan. Korkeintaan voit hyvällä saada minut puolellesi, jos pystyt todistamaan, että minulle on siitä hyötyä.
"Ja sitäpaitsi hankin sinulle erään liittolaisen.
"Tunnethan sinä Petroksen, ystäväni."
"Hyvin, jo useita vuosia."
"Sallitko, että kutsun hänet osalliseksi keskusteluumme?"
Hän palasi työhuoneeseensa.
"Petros, nainen on ruhtinatar Gotelindis, Teodahadin puoliso.
"Hän tahtoo puhua meidän molempien kanssa.
"Tunnetko hänet?"
"Minäkö? En. En ole koskaan nähnytkään häntä", vastasi kaunopuhuja nopeasti.
"Hyvä on! Tule mukanani."
Kun he olivat saapuneet Zeus-saliin, huusi Gotelindis Petrokselle:
"Terve tuloa, vanha ystävä. Hauska nähdä sinua pitkistä ajoista."
Petros oli ääneti.
Cethegus seisoi kädet selän takana ja nautti bysanttilaisen valtiomiehen ällistyksestä.
Kiusallisen vaitiolon jälkeen hän sanoi:
"Siinä näet, Petros, että olet liian viekas, sinulla on tarpeettomia metkuja.
"Mutta älä nyt ole noin alakuloinen, vaikka viekkautesi tulikin ilmi.
"Te molemmat olette siis tehneet liiton kukistaaksenne hallitsijattaren.
"Te tahdotte saada minut apulaiseksenne.
"Minun täytyy sitävarten saada tarkat tiedot aikomuksestanne.
"Kenet aiotte asettaa Amalasuntan valtaistuimelle?
"Sillä tie ei ole vielä Justinianukselle vapaa."
Molemmat olivat vaiti. He ihmettelivät itsekseen sitä, että prefekti oli niin nopeasti tajunnut asiaintilan. Vihdoin Gotelindis sanoi:
"Teodahadin, puolisoni, viimeisen amelungin."
"Teodahadin, viimeisen amelungin", toisti Cethegus hitaasti.
Sillä aikaa hän punnitsi mielessään kaikkia mahdollisuuksia.
Hän mietti, että Teodahad, josta gootit eivät erityisesti pitäneet ja jonka Petros koroittaisi valtaistuimelle, joutuisi pian kokonaan bysanttilaisten valtaan ja kun keisari oli puuttunut asiaan; tulisi loppuisku aikaisemmin kuin hän tahtoisi.
Hän mietti, että hänen täytyisi joka tapauksessa koettaa pitää itäroomalaiset sotajoukot mahdollisimman kauan poissa Italiasta ja hän päätti saadakseen aikaa valmistuksiaan varten tukea nykyistä asiaintilaa ja samalla Amalasuntaa.
Kaiken tämän hän oli silmänräpäyksessä ajatellut, punninnut ja päättänyt.
"Kuinka aioitte panna suunnitelmanne toimeen?" kysyi hän levollisesti.
"Me vaadimme tuon naisen luopumaan kruunustaan puolisoni hyväksi uhaten muutoin syyttää häntä murhasta."
"Ja jos hän kieltäytyy?"
"Niin täytämme uhkauksemme", sanoi Petros, "ja lietsomme goottien keskuuteen myrskyn, joka —"
"Maksaa hänelle hengen", huudahti Gotelindis.
"Kenties maksaa kruunun", sanoi Cethegus.
"Mutta se ei silloin joudu Teodahadille.
"Sillä jos gootit valitsevat kuninkaan, ei sen nimi ole Teodahad."
"Se on totta", sanoi Gotelindis hampaitaan kiristellen.
"Silloin voisi helposti tulla kuningas, joka meille kaikille olisi paljon vastenmielisempi kuin Amalasunta.
"Ja senvuoksi sanon teille suoraan: en rupea teidän puolellenne, kannatan Amalasuntaa."
"Hyvä on", sanoi Gotelindis vimmastuneena ja meni ovelle, "siis taistelu meidän välillämme alkaa. Tule, Petros."
"Hiljaa, ystäväni", varoitti bysanttilainen.
"Kenties Cethegus muuttaa mielensä luettuaan tämän kirjeen."
Hän ojensi prefektille kirjeen, jonka Aleksandros oli tuonut
Amalasuntalta Justinianukselle.
Cethegus luki. Hänen piirteensä synkistyivät.
"No", tuumi Petros ivallisesti, "vieläkö aiot puolustaa kuningatarta, joka on määrännyt sinut itsesi tuhottavaksi.
"Mitä sinusta tulisi, jos hän saisi suunnitelmansa täytäntöön, eivätkä ystäväsi pitäisi sinusta huolta."
Cethegus tuskin kuuli hänen sanojaan.
"Kurja", mietti hän. "Ikäänkuin se minua huolestuttaisi.
"Ikäänkuin hallitsijatar ei olisi oikeassa.
"Ikäänkuin voisin hänelle siitä suuttua.
"Mutta hän on varomattomuudessaan tehnyt sen, mitä minä vasta Teodahadin taholta pelkäsin. Hän on tuhonnut itse itsensä ja uhkaa suunnitelmiani. Hän on pyytänyt bysanttilaisia tulemaan maahan ja ne tulevat, tahtoi hän tai ei.
"Niin kauan kuin Amalasunta on kuningattarena, näyttelee keisari suojelijan osaa."
Hän kääntyi näköjään hyvin liikutettuna lähettilään puoleen ja antoi kirjeen takaisin.
"Ja jos hän panisi päätöksensä täytäntöön, jos hän jäisi valtaistuimelle — kuinka pian voisivat joukkonne ehtiä tänne?"
"Belisarius on jo matkalla Sisiliaan", sanoi Petros ylpeänä siitä, että oli saanut kopean roomalaisen masennetuksi, "viikon kuluttua hän voi jo olla Rooman edustalla."
"Mahdotonta", huudahti Cethegus tosissaan hämmästyneenä.
"Siinä näet", sanoi Gotelindis, jolle Petros oli sillä välin antanut kirjeen, "että se, jota aioit suojella, tahtoo kukistaa sinut. Joudu sinä ennen häntä."
"Ja herrani ja keisarini nimessä pyydän minä sinua auttamaan itseäni goottivaltakunnan kukistamisessa ja Italian vapauttamisessa.
"Keisarin hovissa osataan antaa arvo sinulle ja viisaudellesi. Kun voitto on saavutettu, lupaa Justinianus sinulle — senaattorin arvon Bysantissa."
"Onko se mahdollista?" huusi Cethegus.
"Mutta teidän liittoonne ei tämä suuri kunnia houkuttele minua niin paljon kuin vihani kiittämätöntä kohtaan, joka palkaksi hyvistä töistäni uhkaa elämääni. —
"Oletko varma siitä", kysyi hän huolissaan, "ettei Belisarius heti laske maihin?"
"Rauhoitu, ystäväni", hymyili Petros, "minä hänet tänne kutsun silloin, kun aika on tullut.
"Mutta ensin on Teodahad saatava Amalasuntan sijalle."
"Hyvä on", ajatteli Cethegus, "kun voitetaan aikaa, voitetaan kaikki.
"Eikä bysanttilainen laske maihin, ennen kuin voin sen ottaa vastaan aseissa olevan Italian etunenässä."
"Olen liittolaisenne", sanoi hän, "ja luulen saavani hallitsijattaren taipumaan omin käsin panemaan kruunun puolisosi päähän.
"Amalasunta luopuu valtikasta."
"Sitä hän ei koskaan tee", huusi Gotelindis.
"Kenties. Hänen jalomielisyytensä on suurempi kuin hänen vallanhimonsa.
"Vihollisensa voi tuhota heidän hyveidensäkin avulla", sanoi Cethegus miettiväisenä.
"Olen varma asiastani ja tervehdin sinua, goottien kuningatar", sanoi hän lopuksi hiukan kumartaen.