KAHDESTOISTA LUKU.
Heti sen jälkeen syntyi leirissä harvinaisen vilkas elämä.
Huhu pyhän isän tulosta lensi hänen runsaasti kullatun kantotuolinsa edellä ja sai tuhannet sotamiehet osittain hartaudesta tai kunnioituksesta, osittain taikauskosta tai uteliaisuudesta lähtemään liikkeelle teltoistaan nukkumasta, juomasta tai pelaamasta.
Päälliköt saivat tuskin pidätetyksi ne miehet, jotka olivat palvelus- ja vahtivuorolla. Peninkulmien päästä uskovaisia oli saapunut paavia vastaan ja saattoivat nyt yhdessä lähiseudun asukasten kanssa hänen seuruettaan Belisariuksen leirille saakka.
Aikoja sitten talonpojat ja sotamiehet olivat riisuneet paavin kantotuolia kuljettavat aasintammat ja ruvenneet itse sitä kantamaan — turhaan vaatimaton paavi oli vastustanut sitä — ja lakkaamatta huutaen "Eläköön Rooman piispa, siunattu olkoon pyhän Pietarin muisto" vyöryi tuhatlukuinen väkijoukko eteenpäin. Väsymättömästi Silverius luki siunauksiaan.
Hänen mukanaan olevaa Scaevolaa ja Albinusta ei kukaan ajatellut.
Belisarius katseli totisena mahtavaa näytelmää telttansa ovelta.
"Prefekti on oikeassa", sanoi hän. "Tuo pappi on vaarallisempi kuin gootit.
"Tämähän on riemukulku.
"Prokopius, päästä bysanttilainen henkivartiosto vahtivuorosta telttani ympäriltä heti, kun keskustelut alkavat. He ovat liian hyviä kristittyjä.
"Aseta heidän sijaansa hunneja ja pakanallisia gepidejä."
Sitten hän meni telttaansa, jossa hän sotapäällikköjensä ympäröimänä otti vastaan roomalaisen lähetystön.
Prokopius oli huomauttanut prinssi Areobindokselle, kuinka tärkeätä nyt olisi lähteä tiedustelumatkalle ja vakuuttanut, että vain prinssi voisi sen kunnollisesti suorittaa.
Loistavan pappijoukon seuraamana paavi lähestyi päälliköntelttaa.
Suuri väkijoukko seurasi perässä. Mutta heti kun paavi, Scaevola ja Albinus olivat päässeet kapealle leirikadulle, sulkivat vahdit keihäillään tien eivätkä sallineet pappien eikä sotamiesten seurata näitä.
Hymyillen Silverius kääntyi vartiajoukon johtajan puoleen ja piti tälle kauniin puheen, jonka tekstinä oli "sallikaa lasten tulla tyköni, älkääkä heitä kieltäkö."
Mutta germaani pudisti vain takkuista päätään ja käänsi paaville selkänsä. Hän ei ymmärtänyt latinankielestä muuta kuin komennussanat.
Silverius hymyili, siunasi vielä kerran uskollisia seuralaisiaan ja meni sitten levollisesti telttaan.
Belisarius istui saranatuolilla, jolle oli levitetty jalopeuran talja. Hänen vasemmalla puolellaan oli kaunis Antonina leopardin taljalla peitetyllä istuimellaan.
Antoninan sairas sielu oli toivonut pyhän Pietarin jälkeläisestä lääkäriä ja auttajaa itselleen.
Mutta nähdessään Silveriuksen viekkaat kasvonpiirteet hän pelästyi.
Belisarius nousi paavin sisään tullessa seisomaan.
Tämä astui kumartamatta suoraan hänen luokseen ja pani — vaivalloisesti kurottautuen varpailleen — molemmat kätensä hänen olkapäilleen ikäänkuin siunatakseen häntä.
Silverius aikoi painaa hänet hiljaa polvilleen, mutta sotapäällikkö seisoi tammen tavoin paikallaan. Paavin täytyi lukea siunauksensa Belisariuksen seisoessa.
"Te tulette roomalaisten lähettiläinä", alkoi Belisarius.
"Minä tulen", keskeytti Silverius, "pyhän Pietarin nimessä ja Rooman piispana jättääkseni kaupunkini sinun ja keisari Justinianuksen käsiin.
"Nuo hyvät miehet", jatkoi hän viitaten Scaevolaan ja Albinukseen, "ovat liittyneet minuun kuten jäsenet päähän."
Tyytymättömänä Scaevola aikoi sekautua puheeseen. Hän oli käsittänyt liittonsa kirkon kanssa hiukan toisin — mutta vaikeni Belisariuksen viittauksesta.
"Lausun sinut Herran nimessä tervetulleeksi Italiaan ja Roomaan.
"Tule ikuisen kaupungin muurien sisälle kirkon ja uskovaisten suojaksi kerettiläisiä vastaan.
"Kohota siellä Herran nimi ja Jeesuksen Kristuksen risti, äläkä koskaan unohda, että pyhä kirkko rakensi tiesi ja tasoitti polkusi.
"Minä olen se, jonka Jumala on valinnut välikappaleekseen tuudittamaan gootteja varomattomaan itseluottamukseen ja viemään heidät soaistuin silmin pois kaupungista. Minä olen voittanut epäröivän kaupungin ja sen asukkaat puolellesi ja kukistanut vihollistesi vehkeet. Pyhä Pietari jättää minun käteni kautta sinulle kaupunkinsa avaimet, että suojelisit sitä. Älä koskaan unohda näitä sanoja."
Hän ojensi Belisariukselle asinarisen portin avaimen.
"En unohda niitä koskaan", vakuutti Belisarius ja antoi merkin
Prokopiukselle, joka otti avaimen paavin kädestä.
"Sinä puhuit vihollisteni vehkeistä.
"Onko keisarilla Roomassa vihollisia?"
Silverius huokasi ja sanoi:
"Älä kysele, päällikkö.
"Heidän verkkonsa ovat rikkirevityt. He ovat nyt vaarattomia eikä kirkon sovi ruveta syyttäjäksi. Sen on annettava anteeksi ja kaikki parhain päin käännettävä."
"Pyhä isä, sinun velvollisuutesi on ilmaista oikeauskoiselle keisarille ne kavaltajat, joita hänen roomalaisien alamaistensa joukossa on. Vaadin sinua luettelemaan keisarin viholliset."
Silverius huokasi.
"Kirkko ei himoa verta", sanoi hän.
"Mutta se ei saa ehkäistä maallista oikeutta", sanoi Scaevola.
Lainoppinut astui esille ja antoi Belisariukselle papyruskäärön.
"Minä syytän Cornelius Cethegus Caesariusta, Rooman prefektiä majesteetinrikoksesta ja kapinasta keisari Justinianusta vastaan.
"Tämä kirjelmä sisältää syytöksen eri kohdat sekä todistukset.
"Hän on haukkunut keisarin hallitusta hirmuhallitukseksi.
"Hän on kaikin voimin vastustanut keisarillisen sotajoukon maihinnousua.
"Lopuksi hän on muutamia päiviä sitten yksin äänestänyt sen ehdotuksen puolesta, ettei Rooma avaisi porttejansa sinulle."
"Mitä rangaistusta vaaditte", kysyi Belisarius silmäten kirjelmää.
"Lakien mukaan kuolemaa", sanoi Scaevola.
"Ja hänen omaisuudestaan lankeaa lain mukaan toinen puoli syyttäjälle", sanoi Albinus.
"Ja hänen sielunsa joutuu laupeuden Jumalan käsiin", lisäsi Rooman piispa.
"Missä on syytetty", kysyi Belisarius.
"Hän lupasi tulla sinun luoksesi, mutta minä luulen, että hänen paha omatuntonsa estää häntä tänne tulemasta", sanoi Silverius.
"Erehdyt, Rooman piispa", sanoi Belisarius, "hän on jo täällä."
Näin sanoen hän työnsi syrjään teltan takaosan edessä olleen verhon ja hämmästyneiden syyttäjien näkyviin tuli prefekti Cethegus.
Syyttäjät vavahtivat pelosta. Ääneti, musertavasta heitä silmäillen Cethegus astui muutamia askeleita eteenpäin ja seisahtui Belisariuksen rinnalle.
"Cethegus on käynyt luonani aikaisemmin kuin sinä", jatkoi päällikkö vähän ajan perästä, "ja hän on ehtinyt ennen — syyttääkin.
"Sinua kohtaan, Silverius, on minulle tehty raskauttavia syytöksiä.
"Puolusta itseäsi, ennenkuin rupeat muita syyttämään."
"Minuako syytetään?" kysyi paavi hymyillen.
"Missä on pyhän Pietarin jälkeläisen syyttäjä tai tuomari?"
"Tuomari olen minä herrasi, keisari Justinianuksen sijaisena."
"Missä on syyttäjä?" kysyi Silverius.
Cethegus kääntyi puoleksi Belisariukseen päin ja sanoi:
"Minä olen syyttäjä.
"Minä syytän Silveriusta, Rooman piispaa, majesteetinrikoksesta keisaria kohtaan ja valtiopetoksesta Rooman valtakuntaa kohtaan.
"Minä todistan heti syytökseni.
"Silverius aikoo riistää keisari Justinianukselta hallinto-oikeuden Rooman kaupunkiin ja suureen osaan Italiaa ja — niin naurettavalta kuin se tuntuukin — perustaa pappisvaltakunnan Caesarien isänmaahan.
"Hän on jo ottanut ensimmäisen askeleen tämän — sanoisinko hullutuksensa tai petoksensa toimeenpanemiseksi.
"Tässä on sopimus, — tässä on hänen omakätinen allekirjoituksensa — jonka hän on tehnyt Teodahadin, goottien viimeisen ruhtinaan kanssa.
"Kuningas myy siinä tuhannesta kultanaulasta ikuisiksi ajoiksi pyhälle Pietarille ja hänen jälkeläisilleen siinä tapauksessa, että Silverius tulee Rooman piispaksi, Rooman kaupungin ja kihlakunnan sekä kaiken maan kolmenkymmenen penikulman piirissä siitä.
"Valtaoikeuksina on sopimuskirjassa lueteltu tuomio- ja lainlaadintavalta, hallinnon, verojen, tullien määrääminen, vieläpä sodan julistaminen.
"Tämä sopimus on tänään päivälleen kolmen kuukauden vanha.
"Siis samalla hetkellä, kun hurskas päädiakoni Teodahadin selän takana kutsui Italiaan keisarillisen sotajoukon, hän teki keisarin selän takana sopimuksen, joka riistäisi tältä kaikki ponnistusten hedelmät ja turvaisi joka tapauksessa paavin aseman.
"Jätän keisarin edustajan ratkaistavaksi, miten tällaista viisautta on arvosteltava.
"Herran valittujen joukossa pidetään käärmeiden siveysoppia suurena viisautena — me maallikot pidämme sellaista tekoa —"
"Mitä häpeällisimpänä petoksena", huusi Belisarius jyrisevällä äänellä ja otti asiapaperit prefektin kädestä.
"Tässä on sinun omakätinen allekirjoituksesi, pappi. Voitko vielä kieltää?"
Tämä syytös, tämä todistus vaikutti järkyttävästi kaikkiin läsnäoleviin.
Kaikkien kasvoilla kuvastui hämmästystä ja vastenmielisyyttä ja kaikki odottivat paavin puolustuspuhetta. Eniten hämmästynyt näistä vaarallisen liittolaisensa hallitsijasuunnitelmista oli Scaevola, tuo lyhytnäköinen tasavaltalainen.
Hän toivoi, että Silverius todistaisi vääräksi tämän häpäisevän syytöksen.
Paavin asema oli todella vaarallinen. Syytös näytti eittämättömältä ja Belisariuksen vihasta hehkuvat kasvot olisivat pelästyttäneet monen urhoollisen sotilaankin.
Mutta Silverius näytti tällä hetkellä, että hän oli prefektin ja
Bysantin sankarin täysin arvokas vastustaja.
Hän ei kadottanut mielenmalttiaan silmänräpäykseksikään. Vain silloin, kun Cethegus otti asiakirjat viittansa poimuista, hän loi silmänsä hetkeksi maahan kuin olisi saanut tuskallisen iskun.
Mutta Belisariuksen jyrisevän huudon ja säihkyvän katseen hän kesti levollisesti kasvonvärettäkään muuttamatta.
Hän tunsi, että hänen oli tällä hetkellä taisteltava elämänsä aatteen puolesta. Tämä antoi hänelle voimaa ja rohkeutta.
"Kuinka kauan aiot vaieta?" jatkoi Belisarius.
"Siksi, kunnes kykenet kuulemaan minua. Tällä hetkellä vallitsee mieltäsi Urchitophel, vihan henki."
"Puhu, puolusta itseäsi", sanoi Belisarius istuutuen paikalleen.
"Tuon jumalattoman miehen syytös", sanoi Silverius, "saattaa vain erään pyhän kirkon oikeuden päivän valoon aikaisemmin kuin kirkko itse olisi näinä rauhattomina aikoina tahtonut.
"Totta on, että tein sopimuksen barbaarikuninkaan kanssa."
Bysanttilaisten joukossa syntyi uhkaava levottomuus.
"En ryhtynyt goottien kuninkaan, kaupungin silloisen haltijan kanssa keskusteluihin maallisesta vallanhimosta enkä saadakseni uusia oikeuksia.
"En, kautta pyhimysten.
"Sen tein vain suojellakseni erästä pyhän Pietarin ikivanhaa oikeutta."
"Erästä ikivanhaa oikeutta?" kysyi Belisarius harmistuneena.
"Erästä ikivanhaa oikeutta", toisti Silverius, "jota kirkko ei ole tähän saakka tahtonut saada voimaan.
"Sen viholliset pakottavat sen tällä hetkellä toimimaan.
"Kuule siis, keisarin edustaja, kuulkaa, sotapäälliköt ja miekkamiehet! Se, minkä kirkko lunasti Teodahadilta, on ollut sen omaisuutta jo kaksi vuosisataa. Gootti on vain vahvistanut tämän omistusoikeuden.
"Samasta paikasta, mistä prefektin temppelin häväissyt käsi on tämän sopimuskirjan varastanut, olisi hän voinut saada käsiinsä senkin asiakirjan, johon oikeutemme alkuperäisesti nojautuu.
"Hurskas keisari Konstantinus, joka ensimmäisenä keisari Justinianuksen edeltäjistä kääntyi ainoaan autuaaksi tekevään oppiin, on autuaan äitinsä Helenan rukouksesta ja voitettuaan kaikki vihollisensa pyhimysten ja erittäinkin pyhän Pietarin silminnähtävällä avulla tunnustaakseen kiitollisuudella tämän avustuksen ja todistaakseen koko maailmalle, että kruunun ja miekan on kumarruttava kirkon ristin edessä, juhlallisella lahjoituskirjalla antanut ikuisiksi ajoiksi pyhän Pietarin omaisuudeksi Rooman kaupungin ja kihlakunnan läheisine kaupunkeineen ja maakuntineen sekä sen oikeus- ja poliisivallan, tullien ja verojen määräämisen ja kaikki maallisen hallituksen valtaoikeudet, että kirkolla olisi maallistakin valtaa voidakseen helpommin täyttää maailmallisia tarkoituksiaan.
"Tämä lahjoitus on vahvistettu kaikkia muotoseikkoja noudattaen laaditulla asiakirjalla. Gehennan kirouksella uhataan jokaista, joka sitä vastustaa.
"Ja minä kysyn kolmiyhteisen Jumalan nimessä keisari Justinianukselta aikooko hän tunnustaa tämän edeltäjänsä, Herrassa kuolleen keisari Konstantinuksen toimenpiteen vai aikooko hän maallisesta vallanhimosta kumota sen ja siten vetää päänsä päälle Gehennan kirouksen ja ikuisen kadotuksen?"
Nämä Rooman piispan sanat lausuttuina hengellisen arvokkuuden voimalla ja maailmallisen puhetaidon sääntöjen mukaan tekivät valtavan vaikutuksen.
Belisarius, Prokopius ja sotapäälliköt, jotka äsken aikoivat ryhtyä ankarasti tuomitsemaan petollista pappia, olivat nyt itse kuin. syytettynä tuon äkkiä esille tuodun oikeusvaatimuksen nojalla.
Keisari näytti auttamattomasti menettäneen Italian sydämen, joka joutuisi kirkon hallinnon alaiseksi.
Äsken vielä niin röyhkeät bysanttilaiset olivat aivan ääneti. Voiton hymy huulilla paavi seisoi heidän keskellään.
Lopuksi kysyi Belisarius, joka tahtoi siirtää toisen hartioille paavin kukistamisen tai tappion häpeän:
"Rooman prefekti, mitä sinulla on tähän sanottavaa?"
Tuskin huomattava ivanhymy huulillaan Cethegus kumarsi ja sanoi:
"Syytetty on puolustautunut erään asiakirjan perustalla.
"Luullakseni saattaisin hänet pahaan ahdinkoon, jos kieltäisin sen olemassa olon ja vaatisin häntä heti esittämään meille alkuperäisen asiakirjan.
"Mutta en tahdo käyttäytyä saivartelevan asianajajan tavoin miestä kohtaan, joka nimittää itseään kristikunnan pääksi.
"Myönnän, että asiakirja on olemassa."
Belisarius liikahti paikallaan voimattomasta kiukusta.
"Vielä enemmän.
"Olen säästänyt pyhältä isältä vaivan hankkia asiakirjan tänne — mikä muuten olisi hänelle ollut vaikea tehtävä — ja olen sen tuonut itse temppelin häväisseessä kädessäni."
Hän otti vaippansa poimusta esille kellastuneen pergamentin ja katseli hymyillen vuoroin sitä, vuoroin paavia ja Belisariusta nauttien näiden kasvoista kuvastuvasta jännityksestä.
"Niin, vielä enemmän.
"Olen päiväkausia tutkinut asiakirjaa niin tarkoin kuin vihollinen voi ja tarkastuttanut sen muodollisen kelpoisuuden joka kirjainta myöten terävimmillä lainoppineilla kuin itse, ikävä kyllä, olen. Muun muassa on nuori ystäväni Salvius Julianus sen tutkinut.
"Turhaan.
"Kunnioitettavan ja oppineen ystäväni Scaevolankaan tarkkanäköisyys ei voisi keksiä siinä mitään virhettä eikä vaillinaisuutta.
"Kaikki oikeudelliset muodot, kaikki asiakirjan kumoamattomuudelle välttämättömät väliehdot ovat lahjoituskirjaan hiuskarvalleen merkityt. Olisin halunnut tutustua keisari Konstantinuksen protonotariukseen, sillä hän on ollut ensi luokan lainoppinut."
Hän vaikeni katsellen ivallisesti Silveriusta, joka pyyhki hikeä ohimoiltaan.
"Siis", sanoi Belisarius kuohuksissaan, "asiakirja on muodollisesti aivan oikea — ja niin muodoin oikeudellisesti pätevä."
"Niin on", huokasi Cethegus. "Lahjoituskirja on oikein tehty.
"Ikävä vain, että —"
"No", sanoi Belisarius.
"Ikävä vain, että se on väärennetty."
Kaikki huudahtivat.
Belisarius ja Antonina hypähtivät pystyyn, muut läsnäolijat astuivat askeleen prefektiin päin.
Silverius vain peräytyi hiukan.
"Vääräkö", kysyi Belisarius. Ääni kajahti kuin riemuhuuto.
"Prefekti — ystävä — voitko sen todistaa?"
"Olisin kai muuten varonut sellaista väittämästä. Pergamentissa, jolle lahjoituskirja on kirjoitettu, on kaikki vanhuuden merkit, poimut, madonsyömät ja kaikenlaiset pilkut — kaikki mitä niin iäkkäältä pergamentilta voi vaatiakin. Onpa monin paikoin vaikea saada kirjaimista selvääkin.
"Mutta sittenkin on asiakirja vain olevinaan niin vanha. Yhtä taitavasti kuin useat naiset pysyttäytyvät nuoren näköisinä on tämä pyhyys laadittu vanhaksi.
"Se on oikeata pergamenttia vanhasta, Konstantinuksen perustamasta, vieläkin toimessa olevasta keisarillisesta pergamenttitehtaasta Bysantissa."
"Asiaan", huusi Belisarius.
"Mutta kaikki eivät tietäne — ja ikävä kyllä näyttää pyhä piispakin jättäneen sen huomioonottamatta — että näissä pergamenteissa merkitään valmistamisvuosi vasempaan alakulmaan leimaamalla tuskin huomattavilla kirjaimilla sen vuoden konsulien nimet.
"Katso nyt, päällikkö.
"Tämä asiakirja pitäisi olla laadittu, kuten sisällyksestä käy selville, Konstantinuksen hallituksen kuudentenatoista vuotena, samana vuonna, jona hän antoi sulkea pakanalliset temppelit, kuten tässä hurskaassa pergamentissa sanotaan, ja vuosi sen jälkeen kun Konstantinopoli koroitettiin pääkaupungiksi. Siinä mainitaankin oikeat sen vuoden konsulit, Dalmatias ja Xenofilos.
"Mutta nyt on vain ihmeen kautta selitettävissä, — mutta tässä kai Jumala on tehnyt ihmeen kirkkonsa hyväksi — että tuona vuonna, siis vuonna kolmesataa kolmekymmentä viisi jälkeen Kristuksen syntymän jo voitiin varmasti tietää, kuka olisi konsulina keisari Justinianuksen ja kuningas Teoderikin kuoleman jälkeisenä vuonna. Sillä katsokaa, täällä reunan alla on mainitsemani leima. Kirjoittaja ei ole sitä huomannut, — sitä onkin vaikea huomata, jollei pergamenttia pidetä tulta vasten — jokseenkin noin, näetkö Belisarius — vaan maalannut päälle kolme ristiä. Olen pessyt pois nämä ristit — kuinka se taas olikaan — 'temppelin häväisseellä', mutta taitavalla kädelläni. Siinä on, kuten näet: 'VI Indictio: Justinianus Augustus, yksin konsuli hallituksensa ensimmäisenä vuonna'."
Silverius hoiperteli ja tarttui tuoliin, joka oli häntä varten tuotu.
"Pergamentti, jolle keisari Konstantinuksen protonotarius pari vuosisataa sitten kirjoitti lahjoituskirjan, on siis vasta vuosi sitten nyletty Bysantissa aasin selästä.
"Myönnä päällikkö, että tähän päättyy käsitettävän piiri ja yliluonnollisen alkaa, että tässä ovat pyhimykset saaneet aikaan ihmeen. Kunnioita taivaan tekoja."
Hän ojensi asiakirjan Belisariukselle.
"Tällä hetkellä olemme eläneet hyvän kappaleen maailmanhistoriaa sekä pyhää että epäpyhää", tuumi Prokopius itsekseen.
"Oikeassa olet, kautta Justinianuksen unen", huudahti Belisarius iloissaan.
"Rooman piispa, mitä sinulla on tähän sanomista?"
Suurella vaivalla Silverius oli saanut itsensä levolliseksi. Hän näki elämäntyönsä vaipuvan maahan silmiensä edessä.
Masentuneella äänellä hän vastasi:
"Löysin asiakirjan muutamia kuukausia sitten kirkon arkistosta.
"Jos niin on, kuten on sanottu, olen pettynyt samoin kuin tekin."
"Mutta me emme ole pettyneet", väitti Cethegus hymyillen.
"En tiennyt mitään leimasta, sen vannon Kristuksen haavojen kautta."
"Sen uskon vannomattasikin, pyhä isä", vastasi Cethegus.
"Sinä kai ymmärrät, pappi", sanoi Belisarius nousten seisomaan, "että tämän asian johdosta toimeenpannaan mitä ankarin —"
"Sitä toivonkin", sanoi Silverius, "oikeutenani."
"Sitä ei sinulta kielletä, ole varma siitä!
"Mutta minä en voi tuomita tässä asiassa. Vain keisarin viisaus voi tämän ratkaista.
"Vulkaris, uskollinen herulini, sinun haltuusi uskon minä piispan.
"Sinä saatat hänet heti laivaan ja viet Bysanttiin."
"Minä panen vastalauseeni", sanoi Silverius.
"Minua ei voi maan päällä tuomita muu kuin oikeauskoisen kirkon edustajain kokous.
"Minut on saatettava takaisin Roomaan."
"Roomaa et enää koskaan näe.
"Vastalauseestasi saa keisari Justinianus, oikeuden keisari, päättää yhdessä Tribonianuksen kanssa.
"Mutta seuralaisesikin, Scaevola ja Albinus, prefektin väärät syyttäjät ovat kovin epäluulonalaiset, koska prefekti on osoittautunut keisarin uskollisimmaksi ystäväksi.
"Justinianus päättäköön, missä määrin he ovat syylliset.
"Viekää heidätkin kahleissa Bysanttiin.
"Laivoille.
"Menkää takaoven kautta, ei leirin läpi.
"Vulkaris, tämä pappi on keisarin vaarallisin vihollinen.
"Sinä vastaat hänestä hengelläsi."
"Minä vastaan", sanoi jättiläiskokoinen heruli laskien kätensä piispan olkapäälle.
"Laivalle, pappi!
"Hän pääsee vain kuolleena käsistäni."
Silverius näki, että vastustus olisi vain aiheuttanut hänen arvoaan alentavaa väkivaltaa.
Hän taipui ja lähti germaanin mukana, joka piti koko ajan kättään hänen olallaan, teltan peräovelle, jonka vahtisotilas avasi.
Hänen täytyi kulkea Cetheguksen ohi.
Hän painoi päänsä alas eikä katsonutkaan tähän, mutta kuuli tämän kuiskaavan:
"Silverius, tämä hetki on korvauksena voitostasi katakombeissa. — Nyt olemme kuitit."