KOLMASTOISTA LUKU.
Heti kun piispa oli poistunut teltasta, nousi Belisarius iloisena istuimeltaan, riensi prefektin luo sekä syleili ja suuteli tätä.
"Suuret kiitokset sinulle, Cethegus Caesarius", sanoi hän.
"Minä kerron keisarille, että olet tänään pelastanut Rooman hänelle.
Hän on palkitseva sinua runsaasti."
Mutta Cethegus vastasi hymyillen:
"Tekoni palkitsevat itse itsensä."
Belisarius-sankaria oli näiden hetkien henkinen taistelu, jonka kuluessa nopeasti vaihtelivat viha, pelko, jännitys ja voitonriemu, väsyttänyt ja rasittanut enemmän kuin puolen päivää kestänyt taistelu kypärä päässä ja kilpi kädessä.
Hän toivoi virkistystä ja lepoa ja antoi sotapäälliköilleen luvan lähteä. Näistä ei yksikään poistunut teltasta, ennenkuin oli lausunut prefektille tunnustuksensa ja kiitollisuutensa.
Tämä huomasi, että kaikki, yksin Belisariuskin, tunnustivat hänen etevämmyytensä. Hänestä tuntui hyvältä, kun hän oli saanut muutamassa hetkessä viekkaan piispan kukistetuksi ja ylpeät bysanttilaiset nöyryytetyiksi.
Mutta hän ei ruvennut nauttimaan toimetonta voitoniloa.
Hän tiesi laakereilla lepäämisen vaarallisuuden. Laakeri huumaa.
Hän päätti heti täydentää voittoansa, käyttää parhaansa mukaan hyväkseen henkistä ylivaltaansa, joka hänellä tällä hetkellä kieltämättä oli Bysantin sankariin nähden, ja nyt vaikutelman tuoreimmillaan ollen suunnata kauan valmistetun, ratkaisevan iskun.
Kun hän näitä miettien tarkasti päällikköjen jonoa näiden poistuessa teltasta, ei hän huomannut, että kaksi silmää katseli häntä omituisesti.
Nämä olivat Antoninan silmät.
Edellisten hetkien tapahtumat, joiden todistajana Antonina oli ollut, olivat tehneet häneen omituisen vaikutuksen ja herättäneet sekavia tunteita.
Ensi kerran elämässään hän oli nähnyt ihaillun puolijumalansa, puolisonsa, olevan viisaan papin pauloissa kykenemättä auttamaan ja puolustamaan itseään. Vain tämän pirullisen roomalaisen etevämmyys oli pelastanut Belisariuksen.
Alussa hän oli tuntenut katkeraa vihaa tuota mahtavaa miestä kohtaan, joka oli nöyryyttänyt hänen puolisoaan ja loukannut siten hänen ylpeyttään.
Mutta tämä viha ei kestänyt kauan, ja kuta voimakkaammin Cetheguksen etevämmyys keskustelujen aikana ilmeni, sitä mukaa muuttui hänen vihastumisensa ihailuksi, peloksi ja alemmuuden tunteeksi. Hän käsitti vain yhden seikan. Kirkko oli nöyryyttänyt hänen Belisariuksensa, mutta Cethegus oli nöyryyttänyt sekä hänen Belisariuksensa että kirkon.
Hänen tunteisiinsa yhtyi erottamattomasti tuskallinen toivo, että tuo mies pysyisi hänen puolisonsa liittolaisena eikä koskaan tulisi tämän viholliseksi.
Lyhyesti sanoen, Cethegus oli Belisariuksen puolisossa tehnyt tärkeän henkisen valloituksen, jonka hän itsekin pian huomasi.
Silmät maahan luotuina tuo kaunis, muuten niin itseensä luottava nainen tuli hänen luokseen. Hän katsahti Antoninaan. Silloin tämä punastui ja ojensi hänelle vapisevan kätensä.
"Rooman prefekti", sanoi tämä, "Antonina kiittää sinua sydämestään.
"Sinä olet tehnyt Belisariukselle ja keisarille suuren palveluksen.
"Olkaamme ystäviä."
Ihmetellen katseli Prokopius, joka oli jäänyt telttaan, tätä kohtausta.
"Odysseukseni taikoo itse Kirkenkin", ajatteli hän.
Mutta Cethegus huomasi heti, kuinka Antoninan henki taipui hänen edessään ja millaisen vaikutusvoiman hän näin sai Belisariukseen.
"Kaunis magistra militum", sanoi hän kohottautuen pystyyn, "ystävyytesi on voittoni kaunein laakeri.
"Panen sen heti koetukselle.
"Minä pyydän sinua ja Prokopiusta todistajikseni, liittolaisikseni neuvotteluun, jonka nyt aion alkaa Belisariuksen kanssa."
"Nytkö?" kysyi Belisarius tyytymättömänä.
"Tulkaa, viettäkäämme ensin ruoan ja cekubaviinin ääressä papin kukistumista."
Hän meni ovelle päin.
Mutta Cethegus jäi levollisesti seisomaan keskelle telttaa ja Antonina ja Prokopius olivat niin täydellisesti hänen vaikutusvaltansa alaisia, etteivät uskaltaneet seurata Belisariusta.
Tämä kääntyi takaisin ja kysyi:
"Täytyykö tuo neuvottelu välttämättömästi pitää tänään?"
"Täytyy", vastasi Cethegus taluttaen Antoninan takaisin istumaan.
Belisariuskin palasi takaisin.
"No, puhu siis, mutta lyhyesti."
"Niin lyhyesti kuin suinkin.
"Olen aina huomannut, että hyville ystäville ja suurille vihollisille täytyy olla avomielinen, avomielisyys on varmin side tai paras ase.
"Sen periaatteen mukaan toimin minä tälläkin hetkellä.
"Kun sanoin, että tekoni palkitsee itsensä, niin tahdoin sillä huomauttaa, etten riistänyt petolliselta papilta Rooman hallinto-oikeutta yksinomaan keisarin vuoksi ja hyväksi."
Belisarius tuli tarkkaavaisemmaksi.
Prokopius antoi säikähtäen ystävänsä liian rohkeaa avomielisyyttä tälle varoittavan merkin.
Antoninan tarkka silmä huomasi sen. Hän säpsähti ja rupesi katselemaan heitä molempia epäluuloisesti.
Cethegus tajusi tämän.
"Ei, Prokopius", sanoi hän Belisariuksen ihmeeksi, "ystävämme täällä huomaavat kuitenkin pian, että Cethegus on mies, jonka kunnianhimoa ei tyydytä Justinianuksen armollinen hymy.
"En ole pelastanut Roomaa keisarin vuoksi."
"Kenen vuoksi olet sen pelastanut", kysyi Belisarius totisena.
"Ensi sijassa Rooman vuoksi.
"Olen roomalainen. Rakastan ikuista Roomaani.
"Siitä ei saanut tulla pappien palvelija.
"Mutta se ei saa joutua keisarin orjattareksikaan.
"Olen tasavaltalainen", sanoi hän heilauttaen ylpeästi päätään.
Belisarius hymyili. Prefekti tuntui hänestä nyt vähäpätöisemmältä kuin tähän saakka.
Prokopius kohautti olkapäitään ja sanoi: "Käsittämätöntä."
Mutta Antoninaa miellytti tällainen avomielisyys suuresti.
"Olen kyllä tiennyt sen, että vain Belisariuksen miekan avulla voimme päästä vapaaksi barbaarien vallasta.
"Ikävä kyllä, ei aikamme ole vielä niin kypsynyt, että unelmani tasavaltalaisesta vapaudesta voitaisiin toteuttaa.
"Roomalaisten täytyy ensin taas muuttua Catoiksi, tämän sukupolven täytyy kuolla ja minä tunnustan, että Rooma toistaiseksi vain Justinianuksen kilven suojassa saa turvan barbaareita vastaan.
"Sen vuoksi kumarrumme tämän kilven edessä toistaiseksi."
"Ei hullumpaa", ajatteli Prokopius. "Keisarin on suojeltava heitä siksi, kunnes he ovat tarpeeksi vahvoja ajaakseen hänet pois Roomasta."
"Nämä ovat unelmia, prefekti", sanoi Belisarius sääliväisesti. "Mitä käytännöllisiä seurauksia niistä on?"
"Niistä on se käytännöllinen seuraus, ettei Rooman tarvitse antautua keisarille sidotuin käsin eikä ilman ehtoja.
"Justinianuksella on muitakin palvelijoita kuin Belisarius.
"Ajattele, jos sydämetön Narses tulee seuraajaksesi."
Sankarin otsa synkistyi.
"Senvuoksi mainitsen sinulle ehdot, joilla Caesarin kaupunki laskee sinut ja sotajoukkosi muuriensa sisään."
Tämä oli Belisariuksesta liikaa.
Kiukuissaan hän hypähti ylös, hänen poskensa hehkuivat ja silmänsä salamoivat.
"Rooman prefekti", huusi hän leijonan karjumista muistuttavalla äänellä, "sinä unohdat itsesi ja asemasi.
"Huomenna vien Roomaa vastaan seitsemänkymmentä tuhatta miestä.
"Kuka minua estää tulemasta kaupunkiin ilman ehtoja?"
"Minä", vastasi Cethegus levollisesti. "Minä en houri, Belisarius.
"Katso tätä kaupungin ja sen varustusten asemakaavaa.
"Päällikönsilmäsi käsittää sen vahvuuden nopeammin kuin minun silmäni."
Hän otti esille pergamenttilevyn ja asetti sen telttapöydälle.
Belisarius silmäsi sitä välinpitämättömästi ja huudahti heti:
"Tämä asemakaava on väärä.
"Prokopius, anna meidän asemakaavamme tuolta kotelosta.
"Katsos nyt! Nuo haudat ovat täyttyneet, nuo tornit kaatuneet, nuo muurit revityt rikki, nuo portit ovat turvattomat.
"Sinun asemakaavasi esittää Rooman varustuksia niiden muinaisessa, peloittavassa kunnossa.
"Se on vanhentunut, Rooman prefekti."
"Ei, Belisarius, sinun asemakaavasi on vanhentunut. Nämä muurit, haudat, tornit ja portit ovat taas kunnossa."
"Mistä alkaen?"
"Viime vuodesta."
"Kuka ne on pannut kuntoon?"
"Minä."
Belisarius katsoi pelästyneenä asemakaavaa.
Antonina katseli huolestuneena puolisonsa kasvojen ilmettä.
"Prefekti", sanoi Belisarius vihdoin, "jos asiat ovat niin kuin sanot, olet sinä perillä sodasta, varsinkin linnoitussodasta.
"Mutta sotaan tarvitaan sotajoukkokin. Tyhjät vallisi eivät minua pidätä."
"Ne eivät ole tyhjät.
"Sinun täytyy myöntää, että kaksikymmentä tuhatta miestä voi puolustaa Roomaa, nimittäin tätä minun Roomaani, joka on kuvattu tähän asemakaavaan, toista vuotta Belisariustakin vastaan.
"Ja kun sen myönnät, niin voin ilmoittaa sinulle, että näissä varustuksissa on tällä hetkellä kolmekymmentäviisi tuhatta aseellista miestä."
"Ovatko gootit palanneet takaisin", huudahti Belisarius.
Prokopius tuli hämmästyneenä lähemmäksi.
"Ei, nuo kolmekymmentäviisi tuhatta miestä ovat minun käskettävinäni.
"Olen jo vuosikausia opettanut veltostuneita roomalaisia aseiden käyttöön ja herättänyt heissä sotaisen harrastuksen.
"Siten on minulla tällä hetkellä käytettävänäni kolmekymmentä taistelukuntoista kohorttia, joissa kussakin on lähes tuhat miestä."
Belisarius koetti salata vihastustaan ja kohautti olkapäitään.
"Minä myönnän", — jatkoi Cethegus — "etteivät nämä joukot voisi avonaisella kentällä vastustaa Belisariuksen sotajoukkoa.
"Mutta minä vakuutan, että he puolustavat uljaasti näitä muureja.
"Sitäpaitsi olen omilla varoillani pestannut seitsemän tuhatta isaurilaista ja abasgilaista palkkasoturia — kaikki valioväkeä — ja kuljettanut ne vähitellen kenenkään huomaamatta pienissä joukoissa Ostiaan, Roomaan ja Rooman ympäristölle.
"Epäiletkö sitä? Tässä on luettelo noihin kolmeenkymmeneen kohorttiin kuuluvista miehistä ja tässä on isaurilaisten kanssa tehty sopimus.
"Nyt näet selvästi, millä kannalla asiat ovat.
"Jos suostut ehtoihini, niin ovat nuo kolmekymmentäviisi tuhatta miestä puolellasi, Rooma, minun Roomani, tämä Rooma, joka on tässä asemakaavassa kuvattuna ja jota sinä sanoit peloittavan vahvaksi, on puolellasi ja Cethegus on puolellasi.
"Mutta jollet sinä hyväksy ehtojani, niin estyy koko voittokulkusi, jonka onnistuminen riippuu suuressa määrässä nopeudestasi.
"Sinun on piiritettävä Roomaa kuukausmääriä.
"Gooteilla on runsaasti aikaa kokoontuakseen.
"Me itse kutsumme heidät takaisin. He saapuvat kolme kertaa sinua voimakkaampina kaupungin avuksi, eikä sinua voi pelastaa varmasta perikadosta muu kuin ihme."
"Tai sinun kuolemasi tällä hetkellä, paholainen", huusi Belisarius kykenemättä enää hillitsemään vihaansa ja veti miekkansa tupesta.
"Keisarin nimessä, Prokopius! Ota tuo petturi vangiksi. Hänen täytyy kuolla tällä hetkellä."
Hämmästyneenä, epäröiden Prokopius meni molempien miesten väliin. Antonina riensi puolisonsa luo ja koetti tarttua hänen oikeaan käteensä.
"Oletteko te yhdessä juonessa hänen kanssaan", huusi Belisarius vimmoissaan.
"Vartijat tänne!"
Kummankin oven kautta tuli sisään kaksi keihäsmiestä telttaan. Sillä välin Belisarius oli riistäytynyt irti Antoninasta ja paiskannut vasemmalla kädellään väkevän Prokopiuksen syrjään ikäänkuin tämä olisi ollut pieni lapsi. Kohottaen miekkansa hirvittävään iskuun hän hyökkäsi Cethegusta kohti.
Mutta äkkiä hän pysähtyi ja antoi aseen, joka jo hipaisi uhatun rintaa, vaipua.
Sillä Cethegus seisoi liikkumattomana kuin kuvapatsas ja kasvonvärettäkään muuttamatta katsoi kylmästi raivoavaan Belisariukseen hymyillen äärettömän ylenkatseellisesti.
"Mitä tuo katse ja tuo hymy tarkoittaa", kysyi Belisarius.
Prokopius viittasi ääneti vartijoita poistumaan.
"Säälin sotapäällikön mainettasi, jonka silmänräpäyksen vihastuminen olisi ikuisiksi ajoiksi turmellut.
"Jos iskusi olisi sattunut, olisit sinä ollut hukassa."
"Minä", sanoi Belisarius nauraen. "Sinä olisit luullakseni ollut hukassa."
"Ja sinä myös.
"Luuletko sinä, että minä tyhmänrohkeasti pistän pääni jalopeuran kitaan?
"Ei ollut vaikeata arvata, että sinunlaisesi sankari tahtoisi ensikädessä ratkaista pulman hyvällä miekaniskulla.
"Sen vuoksi ryhdyinkin varokeinoihin.
"Eilisestä alkaen on Rooma jälkeen jättämäni kirjallisen käskyn mukaan sokeasti minua tottelevien miesten käsissä.
"Hadrianuksen hauta, Kapitolium ja kaikki portit ja tornit ovat isaurilaisteni ja legioonalaisteni vartioimat.
"Sotatribuneilleni, kuolemaa halveksiville nuorukaisille olen antanut seuraavan käskyn siltä varalta, että sinä saapuisit Rooman edustalle ilman minua."
Hän ojensi Prokopiukselle papyruskäärön.
Tämä luki:
"Lucius ja Marcus Liciniukselle Cethegus, Rooman prefekti.
"Olen joutunut bysanttilaisten hirmuvallan uhriksi.
"Kostakaa minun puolestani. Kutsukaa gootit takaisin.
"Minä vaadin sitä valanne nimessä.
"Barbaarit ovat siedettävämmät kuin Justinianuksen voudit.
"Pitäkää puolianne viimeiseen mieheen saakka.
"Uhratkaa kaupunki liekeille, ennenkuin luovutatte sen tyrannin sotajoukolle."
"Sinä näet siis", sanoi Cethegus, "ettei kuolemani avaa sinulle Rooman portteja, vaan päinvastoin sulkee ne iäksi.
"Sinun täytyy ryhtyä piirittämään kaupunkia tai suostua sovintoon kanssani."
Belisarius katsahti vihaisesti, mutta samalla ihaillen rohkeaa miestä, joka määräsi hänelle ehtoja hänen sotajoukkonsa keskellä.
Hän pisti miekkansa tuppeen, istuutui tuolilleen ja sanoi:
"Mitkä ovat luovuttamisehdot?"
"Niitä on vain kaksi.
"Ensiksi annat komennettavakseni pienen osan joukostasi.
"En liene tuntematon bysanttilaisille."
"Myönnän. Sinä saat arkonina komennettavaksesi kaksi tuhatta miestä illyrialaista jalkaväkeä ja tuhat saraseenilaista ja maurilaista ratsumiestä. Tyydytkö siihen?"
"Täydellisesti.
"Toiseksi.
"Riippumattomuuden keisarista ja sinusta takaa minulle vain se, että
Rooma on täydellisesti vallassani.
"Tämä koskee myöskin sinun Roomassa oloaikaasi.
"Sen vuoksi jää koko oikea Tiberin ranta ja Hadrianuksen hauta sekä vasemmalta puolelta Kapitolium ja kaikki vallitukset pyhän Paavalin porttiin saakka etelässä koko sodan ajaksi isaurilaisteni ja roomalaisteni käsiin. Sinä saat sen sijaan haltuusi muun osan vasemmalla Tiberin rannalla olevasta kaupungista, flaminilaisesta portista pohjoisessa appilaiseen porttiin saakka etelässä."
Belisarius silmäsi asemakaavaa.
"Ei ole hullummin ajateltu. Näistä paikoista voit sinä karkoittaa minut kaupungista millä hetkellä tahansa tai teljetä joen. Se ei käy päinsä."
"Varustaudu sitten taisteluun gootteja ja Cethegusta vastaan Rooman muurien edustalla."
Belisarius hypähti pystyyn.
"Menkää! Jättäkää minut kahden kesken Prokopiuksen kanssa.
"Cethegus, odota päätöstäni!"
"Huomiseen saakka", sanoi tämä.
"Auringon noustessa lähden Roomaan joukkosi etunenässä tai — yksin."
Muutamia päiviä myöhemmin Belisariuksen sotajoukko marssi ikuiseen kaupunkiin asinarisen portin kautta.
Rajattomalla riemulla tervehdittiin vapauttajaa. Hän ja hänen puolisonsa, joka ratsasti sirolla hevosella hänen rinnallaan, melkein peittyivät kukkiin.
Kaikki talot olivat koristetut matoilla ja seppeleillä.
Mutta juhlimisen esine ei näyttänyt iloiselta. Hän oli alla päin ja silmäili synkästi Kapitoliumia ja valleja, joilla liehuivat vanhoja roomalaisia kotkia mukailemalla tehdyt kaupunkilais-legioonien merkit eivätkä Bysantin lohikäärmeliput.
Asinarisella portilla oli nuori Lucius Licinius peräyttänyt keisarillisen sotajoukon etujoukon. Raskas ristikko ei kohonnut, ennenkuin prefekti Cethegus ilmestyi komean mustan hevosensa selässä Belisariuksen rinnalle.
Lucius ihmetteli ihaillussa ystävässään tapahtunutta muutosta.
Kylmä, ankara umpimielisyys oli kadonnut. Hän näytti suuremmalta, nuoremmalta. Voitonilo ilmeni hänen kasvoistaan, ryhdistään ja koko olemuksestaan.
Hänellä oli päässään korkea, runsaasti kullattu kypärä, josta purppuranvärinen hevosenhäntä aaltoili panssariin saakka. Tämä oli kallisarvoinen ateenalainen taideteos. Jokaisessa sen levyistä oli hienosti tehty korkokuva pakotetusta hopeasta. Kaikki kuvat esittivät roomalaisten voittoja.
Hänen voitonriemuiset kasvonsa, hänen ylpeä ryhtinsä ja loistava varuksensa saattoivat varjoon sekä Belisariuksen että koko tämän alipäällikköjen komean seurueen, joka Johanneksen johdolla kulki heidän jäljessään.
Ja tämä hänen esiintymisensä oli niin silmiinpistävää, että se vaikutti kansanjoukkoon, kun saattue oli kulkenut jonkin matkaa. Vähitellen alkoikin huuto "Cethegus" kuulua yhtä voimakkaana, jollei voimakkaampanakin kuin "Belisarius".
Antoninan hieno korva huomasi tämän. Levottomana hän rupesi joka kerta saattueen seisahtuessa kuuntelemaan väkijoukon huutoja ja puheita.
Kun he olivat kulkeneet Tiituksen termien ohi ja päässeet Flaviuksen amfiteatterin luona Via sacralle, täytyi heidän pysähtyä suuren väkijoukon vuoksi. Kadulle oli laadittu kapea riemuportti, jonka läpi päästiin vain hyvin hitaasti.
"Voitto keisari Justinianukselle ja hänen sotapäällikölleen
Belisariukselle", oli portissa kirjoitettuna.
Sillä aikaa kun Antonina luki tätä, kuuli hän erään vanhuksen, joka ei juuri tuntunut olevan perillä asioista, tekevän kaikenlaisia kysymyksiä pojalleen, eräälle Cetheguksen legioonalaiselle.
"Siis, Cajus, tuo synkkä mies kimon selässä on —"
"Niin, hän on Belisarius, kuten sanoin", vastasi poika.
"Vai niin! No — entä tuo komea, riemuitsevan näköinen sankari hänen vasemmalla puolellaan — tuo, joka ajaa mustalla hevosella — hän on varmaankin Justinianus itse, hänen herransa ja keisarinsa."
"Ei sinne päinkään, isä! Keisari istuu rauhallisesti kultaisessa hovissaan Bysantissa ja kirjoittaa lakeja.
"Ei, hänhän on Cethegus, meidän Cetheguksemme, minun Cethegukseni, prefekti, joka lahjoitti minulle tämän miekan.
"Niin, hän on miesten mies.
"Tribunini Licinius sanoi nimittäin: 'Jos hän tahtoisi, ei Belisarius koskaan näkisi Rooman portteja sisältäpäin'."
Antonina löi hevostaan kiivaasti pienellä hopeasauvalla ja ajaa karautti nopeasti riemuportin läpi.
Cethegus saattoi Belisariusta ja tämän puolisoa Pincioiden palatsille saakka, joka oli pantu kuntoon heidän asunnokseen.
Täällä hän lausui jäähyväiset ja lähti auttamaan bysanttilaisia sotapäällikköjä joukkojen majoittamisessa. Nämä sijoitettiin osittain kaupungin asukkaiden luo ja yleisiin rakennuksiin, osittain telttoihin kaupungin ulkopuolelle.
"Kun olet virkistynyt tämän päivän väsymyksestä, Belisarius, pyydän sinua ja Antoninaa sekä etevimpiä päälliköitäsi luokseni illalliselle", sanoi Cethegus lähtiessään.
Muutaman tunnin kuluttua Marcus Licinius, Piso ja Balbus tulivat noutamaan kutsuttuja.
He saattoivat kantotuolia, jossa Antonina ja Belisarius istuivat.
Päälliköt kulkivat jalkaisin.
"Missä prefekti asuu", kysyi Belisarius noustessaan kantotuoliin.
"Sinun täällä ollessasi päivisin Hadrianuksen haudalla, öisin
Kapitoliumissa."
Belisarius säpsähti.
Kulkue lähestyi Kapitoliumia.
Ihmetellen Belisarius katseli varustuksia ja valleja, jotka kaksisataa vuotta kestäneen rappiotilan jälkeen oli kunnostettu peloittavan vahvoiksi.
Kuljettuaan pitkän, kapean, pimeän, kiemurtelevan käytävän läpi he saapuivat vahvalle rautaportille, joka oli suljettuna kuten sota-aikana.
Marcus Licinius antoi vartijoille merkin.
"Mikä on tunnussana", kysyttiin sisäpuolelta.
"Caesar ja Cethegus", vastasi Marcus.
Silloin ovet aukenivat. Sisäpuolella näkyi kaksinkertainen rivi roomalaisia legioonalaisia ja isaurilaisia palkkasotureita. Viime mainitut olivat silmiin saakka puetut rautaan ja aseina heillä oli kaksoiskirveet.
Lucius Licinius seisoi roomalaisten etunenässä paljas miekka kädessä.
Isaurilaisten päällikkönä oli heidän ruhtinaansa Sandil.
Bysanttilaiset pysähtyivät hetkeksi. Heihin tekivät nämä graniitti- ja rautajoukkiot mahtavan vaikutuksen.
Äkkiä käytävä tuli valoisaksi. Sen takaosasta rupesi kuulumaan soittoa, ja soihdunkantajaan ja huilunpuhaltajain seuraamana astui esille Cethegus aseettomana, päässään seppele, jollaisia juhlien isännät tavallisesti pitävät, ja puettuna kallisarvoiseen, purppurasilkkiseen pukuun.
Hän sanoi hymyillen:
"Tervetuloa! Huilut ja tuubat julistakoot: tämä on elämäni ihanin hetki, sillä Belisarius on minun vieraanani Kapitoliumissa."
Torvien raikuessa hän vei vieraansa linnoitukseen.