KOLMASTOISTA LUKU.
Eräässä Bysantin keisaripalatsin kapeassa kammiossa seisoi muutamia päiviä florialia-juhlien jälkeen pieni, vaatimattoman näköinen mies vaipuneena surumielisiin ajatuksiin.
Hänen ympärillään oli hiljaista ja yksinäistä.
Vaikka ulkona oli vielä kirkas päivä, peittivät raskaat, kullalla kirjaellut uutimet tarkoin pyöreäkaarista akkunaa, joka oli laajan palatsirakennuksen pihalle päin. Kamarin mosaiikkilattiaa verhosi samanlaisesta kallisarvoisesta kankaasta tehty matto, joka kokonaan esti hitaasti edestakaisin kävelevän miehen askeleet kuulumasta.
Huoneeseen tuli himmeä valo.
Kullalla peitettyjen seinien vieressä oli pitkä jono pieniä marmoripatsaita — kristittyjen keisarien kuvia Konstantinuksesta alkaen —. Vastapäätä kirjoitussohvaa kohosi suuri, miehenkorkuinen, puhtaasta kullasta tehty risti.
Joka kerta, kun kävelijä tuli ristin kohdalle, hän kumarsi päätään, sillä ristin keskellä oli lasin sisään pantu palanen, vakuutusten mukaan, oikeata Vapahtajan ristiä.
Lopuksi hän pysähtyi katselemaan maailmankarttaa, joka oli kiinnitetty purppurareunaiselle pergamentille ja asetettu kamarin seinälle. Se esitti Rooman maailmanvaltaa.
Katseltuaan kauan ja tarkasti karttaa mies huokasi ja peitti oikealla kädellään silmänsä.
Ne eivät olleet kauniit eivätkä kasvot jalot, mutta niissä ilmeni paljon sekä hyvää että pahaa.
Syvällä pään sisässä olevien silmien levoton katse ilmaisi valppautta, epäluuloa ja viekkautta. Ulkonevaa otsaa ja laihoja kasvoja uursivat syvät rypyt, jotka olivat syntyneet pikemmin huolten kuin iän vaikutuksesta.
"Kun vain tietäisin, miten se päättyy!" huokasi hän väännellen luisia käsiään. "Se ajatus ei suo minulle rauhaa. Minussa puhuu henki, joka alituisesti kehoittaa, kehoittaa.
"Mutta onko se Herran enkeli vai paha henki? Kuka selittäisi uneni?
"Anna anteeksi, kolmiyhteinen Jumala, anna anteeksi innokkaimmalle palvelijallesi.
"Sinä olet kironnut unenselittäjät.
"Mutta näkihän faarao unta ja Joosef selitti hänelle sen. Ja Jaakob näki unissaan taivaan avoinna ja hänen unensa tulivat sinulta.
"Uskallanko minä?"
Ja yhä hän käveli neuvottomana edestakaisin. Hän olisi kenties kävellyt kauankin, jollei oven purppuraverho olisi hiljaa auennut.
Velarius, ovenvartija, jolla oli yllään kullalla kirjaeltu puku, heittäytyi polvilleen maahan pienen miehen eteen kädet ristissä rinnalla.
"Imperator, ne patriisit, jotka kutsuit, odottavat puheille pääsyä."
"Kärsivällisyyttä", sanoi tämä ja istuutui sohvalle, jonka selkänoja oli kultaa ja norsunluuta. "Tuo pian hopeakenkäni ja vaippani."
Palatsipalvelija asetti hänen jalkaansa paksuilla pohjilla ja korkeilla koroilla varustetut sandaalit, jotka tekivät hänet pari tuumaa pitemmäksi, ja heitti hänen hartioilleen poimullisen, kultatähdillä runsaasti koristetun vaipan suudellen jokaista liikuttamaansa esinettä. Heittäydyttyään taas maahan keisarin jalkojen juureen, ovenvartija poistui. Tämä orjallinen, itämainen tervehdystapa oli aivan äskettäin otettu valtakunnassa käytäntöön kaikessa ankaruudessaan.
Ja keisari Justinianus asettui vastapäätä ovea vastaanottoasentoon nojaten vasenta kättään Jerusalemin temppelistä lohkaistuun porfyyripatsaaseen, joka oli katkaistu sopivaksi hänen pituudelleen.
Esirippu vedettiin syrjään ja huoneeseen astui kolme miestä, jotka tervehtivät keisaria samalla tavalla kuin orjakin. He olivat kuitenkin keisarikunnan etevimmät miehet, kuten heidän komeasti koristellut pukunsa, mutta vielä selvemmin heidän älykkäät kasvonpiirteensä ilmaisivat.
"Olemme kutsuttaneet teidät", alkoi keisari edes vastaamatta heidän nöyrään tervehdykseensä, "kysyäksemme teidän neuvojanne Italian suhteen.
"Olen hankkinut teille kaikki tarpeelliset tiedot sikäläisistä oloista. Hallitsijattaren kirjeet ja isänmaanystäväin puolueen asiakirjat olivat tutkittavinanne; teillä oli kolme päivää aikaa. Puhu sinä ensin, magister militum."
Ja hän viittasi kookkaimmalle noista kolmesta, komealle, upeaan kullattuun varukseen puetulle sankarivartalolle.
Suuret, avomieliset, vaaleanruskeat silmät ilmaisivat uskollisuutta ja rehellisyyttä, voimakas, suora nenä ja täyteläiset posket antoivat hänen kasvoilleen terveen voiman leiman. Leveä rinta ja lihaksiset jalat ja kädet olivat herkulesmaiset, mutta suu todisti, rumasta, pyöreäksi leikatusta parrasta huolimatta, lempeyttä ja hyväsydämisyyttä.
"Herra", sanoi hän täyteläisellä, syvällä äänellä, "Belisariuksen neuvo on aina: hyökkää barbaarien kimppuun. Äskettäin olen käskystäsi kukistanut vandaalien valtakunnan Afrikassa viidellätoista tuhannella miehellä. Anna minulle kolmekymmentä tuhatta, niin lasken goottien kruunun jalkojesi juureen."
"Hyvä on", sanoi keisari iloissaan, "puheesi miellyttää minua suuresti.
"Mitä sanot sinä, Tribonianus, helmi lainoppineitteni joukossa?"
Puhuteltu oli jokseenkin yhtä pitkä kuin Belisarius, mutta hän ei ollut niin leveähartiainen eikä alituinen harjoitus ollut siinämäärin kehittänyt hänen jäseniään. Korkea, totinen otsa, levolliset silmät ja lujapiirteinen suu todistivat voimakasta sielua.
"Imperator", sanoi hän kylmästi, "minä varoitan sinua tästä sodasta. Se on väärä teko."
Justinianus huudahti pahastuneena: "Onko väärin ottaa takaisin, mitä
Rooman valtakunnalle kuuluu?"
"On kuulunut. Esi-isäsi Zeno luovutti sopimuksen mukaan Länsi-Rooman
Teoderikille ja hänen gooteilleen, jos he saisivat vallananastaja
Odovakarin kukistetuksi."
"Teoderikin piti olla keisarin käskynhaltija eikä Italian kuningas."
"Myönnetään. Mutta kun hän oli tullut kuninkaaksi — joksi hänen täytyi tulla, sillä Teoderik ei voinut olla itseään pienempien palvelija — on keisari Anastasius, setäsi Justinus ja sinä itsekin olet tunnustanut hänet ja hänen kuningaskuntansa."
"Niin, pakosta. Mutta kun he nyt ovat hädässä ja minä olen väkevämpi, otan tunnustukseni takaisin."
"Sitä juuri sanonkin vääryydeksi."
"Sinä olet itsepäinen ja auttamaton, Tribonianus, ja ankara oikeuden puolustaja. Sinä sovit erinomaisesti kokoamaan pandektejani. Mutta politiikassa en enää koskaan kysy neuvoasi. Mitä on oikeamielisyydellä politiikan kanssa tekemistä."
"Oikeamielisyys, oi Justinianus, on paras politiikka."
"Mitä vielä, toisin ajattelivat Aleksanteri Suuri ja Caesar."
"Ensiksikään he eivät ennättäneet lopettaa suunnitelmiaan ja toiseksi" — hän pysähtyi.
"No toiseksi."
"Toiseksi et sinä ole Caesar etkä Aleksanteri." —
Kaikki vaikenivat. Hetken kuluttua keisari sanoi levollisesti: "Sinä olet hyvin suorasukainen, Tribonianus."
"Aina, Justinianus."
Nopeasti keisari kääntyi kolmannen puoleen. "No, mikä on sinun ajatuksesi, patriisi."