YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
Sieltä tuli komea nainen, suurempi ja vankempirakenteinen kuin pieni, hento keisarinna, ei niin hurmaavan kaunis kuin tämä, mutta nuorempi ja kukoistavampi. Hänen ihonvärinsä oli terve ja hänen käytöksensä teeskentelemätön.
"Terve tuloa, Antonina, rakkahin sisar! Tule luokseni!" huudahti keisarinna käyden syvästi kumartavaa tulijaa vastaan.
Belisariuksen puoliso totteli ääneti.
"Kylläpä silmänalukset ovat kuopalla", ajatteli hän ojentautuessaan ylös.
"Kylläpä tuolla sotamiehen vaimolla on jykevät jalat", sanoi siro keisarinna itsekseen silmäillessään ystävätärtään.
"Sinä olet kukoistava kuin Hebe", sanoi hän ääneen Antoninalle. "Kuinka lisääkään valkea silkki raikkaiden poskiesi kauneutta.
"Onko sinulla mitään uutta kerrottavana — hänestä?" kysyi hän ottaen välinpitämättömän näköisenä käteensä pesupöydältä hirmuisen esineen, teräväkärkisen, norsunluiseen sauvaan kiinnitetyn lansetin. Tällä vihastunut hallitsijatar pisti usein tuumankin syvyisiä haavoja orjattarensa hartioihin ja käsivarsiin tämän taitamattomuuden, vieläpä tälle sattuneen tapaturmankin vuoksi.
"Ei tänään", kuiskasi Antonina punastuen, "en nähnyt häntä eilenkään".
"Sen kyllä uskon", tuumi Teodora itsekseen salaperäisesti hymyillen.
"Oi, kuinka katkerasti minä tulen sinua pian kaipaamaan", sanoi hän sivellen Antoninan täyteläistä käsivartta. "Kenties jo ensi viikolla lähtee Belisarius merille ja sinä, vaimoista uskollisin, tietysti seuraat häntä. Kuka ystävistänne tulee mukaanne?"
"Prokopius", sanoi Antonina, "ja — ja Boëthiuksen molemmat pojat", lisäsi hän luoden silmänsä maahan.
"Vai niin", sanoi keisarinna hymyillen, "kyllä ymmärrän.
"Leirielämän vapaudessa toivot saavasi häiritsemättä iloita kauniin nuorukaisen kanssa, sillä aikaa kun Belisarius-sankari taistelee voitokkaasti ja valloittaa kaupunkeja —"
"Oikein arvasit. Mutta minulla on sinulle eräs pyyntö.
"Sinulla on hyvät olot. Aleksandros, kaunis ystäväsi on tullut takaisin. Hän jää luoksesi ja on oma herransa ja kypsynyt mies.
"Mutta Anicius on vielä nuorukainen ja on, kuten tiedät, vanhemman veljensä Severinuksen ankaran komennon alaisena.
"Tämä, joka ajattelee vain kostoa barbaareille ja vapaudentaistelua, ei koskaan suvaitsisi tätä hellää — ystävyyttä. Hän häiritsisi seurusteluamme tuhansin keinoin.
"Tee minulle senvuoksi hyvä työ: älä salli Severinuksen tulla mukaan.
Kun Anicius ja minä olemme päässeet laivaan, pidätä vanhempi veli
Bysanttiin viekkaudella tai väkivallalla — sinähän voit sen helposti
tehdä — sinä, keisarinna."
"Ei hullumpaa", sanoi Teodora hymyillen. "Millaisia sotajuonia. Huomaa sinun olleen Belisariuksen oppilaana."
Silloin karahti Antonina tulipunaiseksi.
"Älä mainitse hänen nimeään, äläkä ivaa! Sinä itse tiedät parhaiten, kuka minua on opettanut tekemään sellaista, jonka vuoksi tarvitsee punastua."
Teodora loi leimuavan katseen ystävättäreensä.
"Taivas tietää", jatkoi tämä välittämättä keisarinnasta, "ettei Belisarius ollut uskollisempi kuin minä siihen saakka, kun tulin hoviin.
"Sinä, keisarinna, olet minulle opettanut, että nuo itsekkäät miehet, jotka puuhaavat sota- tai valtion toimissa ja työskentelevät oman kunnianhimonsa vuoksi, laiminlyövät meidät aviomiehiksi päästyään, eivätkä enää anna meille arvoa, kun olemme heidän omikseen joutuneet.
"Sinä olet opettanut minulle, ettei ole synti eikä väärinkään ottaa vastaan toivovan ja senvuoksi vielä nöyrän ystävän viaton kunnioitus ja imarteleva ihailu, jota tyrannimaiset aviomiehet eivät meille enää suo.
"Jumala on todistajani, etten Aniciukselta tahdo muuta kuin tuollaista ihailun suloista uhrisavua, jota Belisarius ei minulle suitsuta, mutta jota heikko, turhamainen sydämeni ehdottomasti vaatii."
"Onnekseni se muuttuu minusta vähitellen ikäväksi", sanoi Teodora itsekseen.
"Ja kuitenkin — minä pelkään, että tämäkin on jo rikos Belisariusta vastaan. Oi, kuinka hän on suuri ja jalo ja ihana. Kunpahan hän vain ei olisi liian suuri tälle pienelle sydämelle."
— Hän peitti kasvonsa käsiinsä.
"Surkuteltava ihminen", ajatteli keisarinna, "hän on liian heikko nauttiakseen elämästään ja voidakseen olla siveä."
Silloin tuli huoneeseen Agave, kaunis, nuori tessalialaistyttö, tuoden suuren ruusukimpun.
"Häneltä!" kuiskasi hän keisarinnalle.
"Keneltä?" kysyi tämä.
Antonina katsahti juuri heihin, ja Agave teki merkin silmillään.
Keisarinna ojensi ruusukimpun Antoninalle kääntääkseen hänen huomionsa muualle.
"Ole hyvä ja vie tämä tuonne marmorimaljakkoon", sanoi hän.
Sillä aikaa, kun Belisariuksen puoliso täyttäessään keisarinnan käskyä, käänsi heille selkänsä, kuiskasi Agave:
"No häneltä, joka oli eilen koko päivän täällä luonasi kätkössä — kauniilta Aniciukselta —" lisäsi rakastettava lapsi punastuen.
Mutta tuskin hän oli sanonut nämä varomattomat sanat, kun hän kovasti kiljaisten tarttui vasempaan käsivarteensa.
Keisarinna löi häntä vielä verisellä lansetilla kasvoihin.
"Minä opetan sinua katselemaan ovatko miehet rumia vai kauniita", kuiskasi hän vimmastuneena.
"Sinut suljetaan neljäksi viikoksi kehruuhuoneeseen — heti — etkä saa enää koskaan tulla etuhuoneeseeni. Tiehesi!"
Tyttö meni ulos itkien ja pitäen käsiään kasvojensa edessä.
"Mitä hän on tehnyt?" kysyi Antonina kääntyen toisiin päin.
"Hän pudotti pienen hajuvesipullon lattialle", sanoi Galatea nopeasti ottaen ylös matolle pudonneen pullon. — "Hallitsijatar, tukkasi on valmis."
"Laske pukijanaiset sisään ja kaikki muutkin etuhuoneessa olijat. Ole hyvä ja silmäile sillä aikaa näitä runoja, Antonina. Ne ovat Aratorin uusimmat runot apostolien elämästä. Se on hyvin mieltä ylentävä kirja. Varsinkin tämä kohta pyhän Stefanuksen kivittämisestä. Mutta lue itse ja sano sitten arvostelusi."
Galatea avasi pääovet selko selälleen ja etuhuoneesta virtasi sisään kokonainen parvi orjattaria ja vapautettuja.
Muutamat siirsivät pois huoneesta jo käytetyt pukeutumistarpeet, toiset suitsuttivat hyvää hajua pienistä hehkuvista hiilipannuista tai pirskoittelivat ympäri huonetta palsamia kapeakulmaisista pulloista.
Mutta useimmat puuhasivat keisarinnan ympärillä, joka nyt pukeutui täydellisesti.
Galatea otti keisarinnan päältä ruusunpunaisen aamuvaipan.
"Berenike", huusi hän, "tuo tänne purppurareunuksilla ja kultakoristeilla somistettu milesiläinen tunika. Tänään on sunnuntai."
Sillä aikaa kun näppärä vanhus, joka yksin sai koskea keisarinnan tukkaan, kiinnitti erittäin taitavasti siihen kultaneulan, jonka nuppina oli jalokivinen Venus, kysyi Teodora:
"Mitä uutta kuuluu kaupungilta, Delfine?"
"Sinä olet voittanut, hallitsijatar", vastasi kysytty polvistuen asettamaan kultasandaaleja keisarinnan jalkoihin. "Sinun värisi, siniset, ovat eilen sirkuksen kilpa-ajoissa voittaneet viheriäiset."
"Mainiota", riemuitsi Teodora. "Olen voittanut vedossa kaksi sentneriä kultaa.
"Onko tietoja? Mitä? Italiastako?" huusi hän kirjeitä tuovalle palvelijattarelle.
"Italiasta juuri, hallitsijatar, Florentiasta goottiruhtinatar
Gotelindikselta — minä tunnen Gorgon-sinetin — ja diakoni
Silveriukselta."
"Anna tänne", sanoi Teodora, "minä otan ne mukaani kirkkoon. Peili,
Elpis."
Nuori orjatar tuli esille kantaen soikeata, kolmen jalan pituista, sileäksi kiilloitetusta hopeasta tehtyä levyä, jota reunustivat runsaasti helmillä koristetut kultakehykset. Levyä kannatti vahva norsunluinen jalka.
Elpis raukalla oli kova työ.
Hänen täytyi pukeutumisen kestäessä kääntää raskasta levyä levottoman hallitsijattarensa liikkeiden mukaan niin, että tämä aina voi nähdä kuvansa siinä. Jollei hän ehtinyt tarpeeksi nopeasti seurata jokaista liikettä, rangaistiin häntä.
"Mitä on kaupan, Zefyris?" kysyi keisarinna tummaihoiselta libyalaiselta vapautetulta tämän ojentaessa hänelle aamuhyväilyä varten kesyn kotikäärmeen, joka makasi pienessä korissa pehmeällä sammalella.
"Ei mitään erikoista", vastasi libylialainen, — "tule, Glauke", jatkoi hän ottaen vaatearkusta hohtavan valkoisen, kullalla kirjaillun vaipan ja piti sitä huolellisesti käsivarsillaan, kunnes kutsuttu otti sen vastaan ja heitti keisarinnan hartioille siten, että se heti laskeutui kauniisiin poimuihin. Sitten hän sitoi vaipan kiinni valkoisella vyöllä kiinnittäen sen toisen pään valkoisen olan yli kultasoljella, joka ennen oli esittänyt Venuksen kyyhkystä, mutta kuvasi nyt pyhää henkeä.
Glauke, erään ateenalaisen kuvanveistäjän tytär, oli useita vuosia tutkinut poimuttamistaitoa, jonka vuoksi keisarinna maksoi hänestä monta tuhatta solidia. Hänellä ei ollut päivän mittaan muuta tekemistä kuin keisarinnan pukujen poimujen järjesteleminen.
"Hyvänhajuista espanjalaista saippuaa on taas saapunut", kertoi
Zefyris.
"Uusi milesiläinen satu on taas ilmestynyt ja vanha egyptiläinen on taas täällä", jatkoi hän hiljaa, "kaupaten Niilinvettään. Hän sanoo, että se auttaa ehdottomasti. Persialaisten kuningatar, joka jo kahdeksan vuotta oli ollut lapseton — —"
Huoaten kääntyi Teodora pois päin ja hänen kasvoilleen ilmestyi varjo.
"Käske hänen mennä pois", sanoi hän, "minulla ei ole enää toivoa —"
Tämä näytti olevan arka kohta. Hetken aikaa hän oli kovin synkän näköinen.
Mutta hän toipui pian, meni Galatealle viitaten vuoteensa luo, otti päänalaiselta rutistuneen murattiseppeleen ja antoi sen vanhukselle.
"Lähetä tämä Aniciukselle", kuiskasi hän vanhukselle. "Erigone, koristeeni!"
Erigone laahasi kahden muun orjattaren avulla esille raskaan pronssisen arkun, jonka kansi, johon oli pakotetusta kuparista tehty Vulkanuksen työpajoja esittävä kuva, oli lukittu keisarinnan sinetillä.
Erigone näytti, että sinetti oli rikkomaton, ja avasi kannen. Uteliaina orjatytöt nousivat varpailleen saadakseen edes heittää silmäyksen noihin kimalteleviin aarteisiin.
"Tahdotko vielä kesäsormuksesi, hallitsijatar?" kysyi Erigone.
"En", sanoi Teodora valiten, "niiden käyttämisaika on jo lopussa. Anna minulle raskaammat, smaragdeilla koristetut."
Erigone ojensi hänelle korvarenkaita, sormuksia ja rannerenkaita.
"Kuinka hyvin", sanoi Antonina jättäen sikseen hurskasten runojen lukemisen, "helmien valkoinen ja jalokivien viheriä väri sopivat yhteen."
"Se on eräs Kleopatran koristeista", sanoi keisarinna välinpitämättömästi. "Juutalainen on valalla vakuuttanut helmien sukupuun oikeaksi."
"Mutta sinä viivyttelet kovin kauan", huomautti Antonina. "Justinianuksen kultainen kantotuoli oli jo odottamassa, kun tulin tänne."
"Niin, hallitsijatar", huudahti eräs nuori orjatar peloissaan, "aurinkokellon luona seisova orja huusi jo neljännen hetken. Kiiruhda, hallitsijatar."
Lansetin pistos oli vastauksena.
"Neuvotko sinä keisarinnaa?"
Mutta Antoninalle hän kuiskasi:
"Miehiä ei pidä opettaa pahoille tavoille. Heidän pitää aina odottaa meitä, me emme saa koskaan odottaa heitä.
"Kamelikurjen sulkainen viuhkani, Thais. Mene, Ione, sanomaan, että tahdon kappadokialaiset orjat kantotuolia kantamaan."
Hän yritti lähteä.
"Oi, Teodora", huusi Antonina hänelle, "älä unohda pyyntöäni".
"En", sanoi tämä äkkiä seisahtuen, "en tietystikään. Ja sinä saat itse nähdä määräykseni, että olisit aivan varma asiastasi", jatkoi hän hymyillen.
"Vahatauluni ja kirjoituspuikko!"
Galatea toi ne nopeasti.
Teodora kirjoitti ja kuiskasi sitten ystävättärelleen: "Sataman prefekti on vanha ystäväni, hän tottelee minua sokeasti. Lue, mitä olen kirjoittanut."
Prefekti Aristarkokselle keisarinna Teodora.
Jos Severinus, Boëthiuksen poika, tahtoo nousta Belisariuksen laivaan, niin pidätä hänet — hätätilassa väkivalloin — ja lähetä hänet minun huoneisiini. Hänet on nimitetty kamariherrakseni.
"Oletko tyytyväinen, rakas sisko", kuiskasi hän.
"Tuhannet kiitokset", sanoi tämä loistavin silmin.
"Mutta", huudahti keisarinna koetellen äkkiä kaulaansa, "pääasian olimme unohtaa. Taikakaluni, Mercuriukseni. Antonina, ole hyvä ja anna se minulle. Se on tuolla."
Tämä meni nopeasti noutamaan parasta matkatoveria, pientä kultaista
Mercuriusta, joka riippui silkkinauhassa keisarinnan vuoteen vieressä.
Mutta sillä aikaa pyyhkäisi Teodora nopeasti kultaisella kirjoituspuikollaan pois sanan "Severinus" ja kirjoitti sen sijaan "Anicius". Hän pani taulut vastakkain, sitoi ne nauhalla ja painoi niiden päälle sinettisormuksellaan merkin.
"Tässä on taikakalu", sanoi Antonina tullen keisarinnan luo.
"Ja tässä käsky", sanoi Teodora hymyillen. "Anna se lähtöhetkellä
Aristarkokselle.
"Ja nyt", huudahti hän, "kirkkoon".