KAHDEKSASTOISTA LUKU.
"No niin", virkkoi kuningas hymyillen, "sen vaivan sinä jo olet minulta säästänyt, Apulian herttua."
"Ja pikku herttuatar", sanoi Valeria leikkiä laskien, "on, ikäänkuin hän olisi jotakin aavistanut, pukeutunut tänään morsiameksi."
"Teidän kihlajaisjuhlaanne varten minä pukeuduin", vastasi paimentyttö nauraen. "Kun Rooman porteilla kuulin tästä juhlasta, avasin isoisän määräyksen mukaan myttyni ja koristelin itseni."
"Kihlajaisemme", sanoi Adalgot morsiamelleen, "sattuivat samana päivänä kuin kuningasparin — emmekö viettäisi häitäkin samana päivänä?"
"Ei, ei", huudahti Valeria melkein tuskaisena.
"Älkää liittäkö enää uutta lupausta entiseen, lunastamattomaan.
"Te, onnen lapset, olkaa viisaat. Tänään olette löytäneet toisenne. Pitäkää tästä päivästä kiinni. Huomispäivä kuuluu epävarmoille jumalille."
"Oikein puhut", huudahti Adalgot riemuissaan, "tänään jo vietämme häämme". — Hän nosti Goton vasemmalle käsivarrelleen näyttäen häntä kaikille. — "Tässä näette, hyvät gootit, pienen rouva herttuattareni."
"Luvalla puhuen", lausui silloin ujo ääni, "kun kansan korkeuksien osaksi tulee niin paljon onnea ja päivänpaistetta, niin sallittakoon alempana kasvavien siitä hiukan nauttia."
Kuninkaan eteen astui vaatimattoman näköinen mies taluttaen kaunista tyttöä.
"Sinäkö, urhoollinen Vakis", huudahti kreivi Teja mennen hänen luokseen. "Sinä et ole enää palvelija, vaan pitkätukkainen, vapaa mies."
"Niin, herra. Isäntä-raukkani, kuningas Vitiges, vapautti minut lähettäessään minut luotaan Rautgundis-rouvan ja Walladan saattajana.
"Sen jälkeen olen antanut hiusteni kasvaa vapaiden tavoin.
"Ja Rautgundis-rouva aikoi — sen tiedän aivan varmasti — vapauttaa tämän palvelijattarensa Liutan ja me aioimme solmia avioliiton kansamme oikeuden mukaan vapaina, mutta hän ei palannut enää koskaan Faesulaen luona sijaitsevaan taloonsa.
"Menin siellä käymään piilopaikastamme ja satuinkin tulemaan parhaaseen aikaan. Vein Liutan turvaan huvilasta ja seuraavana päivänä saapuivat paikalle Belisariuksen saraseenit polttaen talon ja murhaten ihmiset.
"Kun Rautgundis-rouva oli kuollut perillisittä — hänen isänsä Atalvinin oli erään etelämyrskyn aikana jo ennen tyttären kuolemaa lumivyöry haudannut taloineen päivineen — on Liuta nyt joutunut kuninkaan omaisuudeksi. Sen vuoksi pyydän, että hän riistäisi minulta taas vapauden ja ottaisi minut palvelijakseen, ettei meitä rangaistaisi, jos menemme naimisiin, minä vapaa ja —"
Totila keskeytti hänet ja virkkoi liikutettuna:
"Sinä olet uskollinen, Vakis.
"Ei, te saatte solmita avioliiton vapaina kansanoikeuden mukaan.
"Antakaa minulle kultaraha!"
"Tässä, herra kuningas", huudahti Goto innoissaan ottaen paimenlaukustaan kultarahan, "tämä on viimeinen kuudesta."
Kuningas otti sen hymyillen, laski sen Liutan oikealle kämmenelle ja löi sen sitten alhaalta päin hänen kädestään, niin että se putosi kilisten mosaiikkilattialle. Kuningas lausui samalla:
"Minä vapautan sinut, Liuta, ainaiseksi, menemisesi ja tulemisesi, ollos vapaa ja moitteeton. Mene iloiten naimisiin kuninkaan suostumuksella."
Silloin kreivi Teja astui esiin ja virkkoi:
"Vakis, sinä olet kerran ennenkin kantanut onnettoman isännän kilpeä.
Tahdotko ruveta minun kilvenkantajakseni?"
Vesissä silmin uskollinen Vakis tarttui molemmin käsin kreivin oikeaan käteen.
Nyt kreivi Teja kohotti kultapikarinsa ja lausui juhlallisesti:
"Te säteilette onnea. Kauniina paistaa teille onnenaurinko. Mutta silti älkää unohtako kunnioittaa surullisesti kuolleita. Loistotta, onnetta, mutta uskollisena, urhoollisena ja moitteettomana sankarimme Vitiges, Valtarin poika taisteli. Iloiten viettäkää riemujuhlianne, te hyvien jumalien lemmikit, mutta aina kunnioittakoon goottien suku onnettomien aviopuolisoiden jaloa muistoa.
"Minä kehoitan teitä juomaan uskollisimman miehen ja rohkeimman naisen surullisen rakkauden maljan. Vitigeksen ja Rautgundiksen rakkauden muistolle juon tämän maljan."
Kaikki yhtyivät maljaan ääneti, juhlallisen hiljaisuuden vallitessa.
Kuningas Totila kohotti vielä kerran pikarinsa ja lausui koko kansan kuullen:
"Hän olisi sen ansainnut — minä olen sen saavuttanut. Hänelle ikuinen kunnia."
Kun hän oli istuutunut — molemmat muut parit olivat myöskin istuutuneet kuninkaan pöytään — nousi Thuriin kreivi Torismut (urhoollisuutensa vuoksi hän oli saanut kreivin arvon, mutta saanut omasta pyynnöstään pitää kuninkaan julistajan ja aseenkantajan toimet) portaita ylös, laski julistajansauvansa kuninkaan eteen ja lausui:
"Vieraita, kaukaa purjehtineita, ilmoitan juhlaasi, goottien kuningas.
"Tuo suuri, melkein sadan purjehtijan vahvuinen laivasto, jonka majakkasi ja satamatornisi ovat useita päiviä sitten ilmoittaneet lähestyväksi, on laskenut Portukseen.
"Tulijat ovat pohjoismaalaisia, meritaitoista, rohkeaa väkeä kaukaisesta Thulen maasta.
"Korkealaitaisina kohoavat heidän lohikäärmelaivansa ja keulojen komeat kuvat herättävät pelkoa.
"Mutta sinun luoksesi he tulevat rauhallisissa asioissa.
"Kuninkaan laiva oli jo eilen lähettänyt sanansaattajan, ja korkea-arvoisia vieraita on nyt tulossa jokea ylöspäin.
"Minä puhuttelin heitä ja sain vastaukseksi:
"'Götanmaan kuningas Harald ja Haralda (nähtävästi hänen puolisonsa) tahtovat tervehtiä kuningas Totilaa.'
"Tuokaa heidät tänne.
"Herttua Guntaris, herttua Adalgot, kreivi Teja, kreivi Wisand, kreivi
Grippa, menkää heitä vastaan ja saattakaa heidät tänne."
Pian ilmestyikin omituisten, monimutkaisten näkinkenkätorvien sotaisten sävelten kaikuessa terassille kaksi komeata henkilöä, jotka olivat pitemmät solakkaa Totilaa ja hänen pöytätovereitaan. Seuralaisina heillä oli kaksikymmentä sankaria puettuina teräsrenkaista kudottuihin panssareihin.
Kuningas Haraldin kypärän molemmin puolin olivat mustan merikotkan jalanpituiset siivet. Saman linnun höyhenet peittivät kypärän kupua.
Selässä riippui hänellä tavattoman suuren, mustan karhun nahka, jonka etukäpälät ja leuat riippuivat rinnalla. Nahan alta näkyi käden levyisistä kuparirenkaista kudottu rintahaarniska.
Rautalangasta kudottua asevaippaa, joka ulottui polviin saakka, kiinnitti vyötäisille näkinkengillä koristettu hylkeennahkainen vyö.
Käsivarret ja jalat olivat paljaina. Niitä vain leveät kultarenkaat koristivat sekä samalla suojelivat.
Lyhyt veitsi riippui teräksisestä ketjusta hänen sivullaan. Oikealla sivulla oli hänellä pitkä, harppuunantapainen väkäkeihäs.
Paksut, vaaleankeltaiset kiharat valuivat hartioiden alapuolelle.
Hänen vasemmalla puolellaan seisoi hänen seuralaisensa, tuskin kynnen vertaa lyhempi, nainen kuin valkyyria.
Hänen vaaleanpunainen, metallilta välkkyvä tukkansa valui polviin saakka pienen avonaisen, kultaisen kypärän alta, jota kaunisti kaksi hopealta hohtavaa kalalokin siipeä, ja hohtavan valkoisen jääkarhunnahan yli, joka oli hänen selässään enemmän koristeena kuin tarpeen vuoksi.
Pienistä kultasuomuksista laadittu, aivan ruumiinmukainen panssari toi esille neidon verrattoman kauniin vartalon nousten ja laskien joustavasti hänen hengittäessään.
Hänen puolisääreen ulottuva alushameensa oli taidokkaasti valmistettu talvisen jäniksen valkoisista karvoista.
Käsivarsia koristivat ja puoliksi peittivät lävistetyistä, rihmoihin pujotetuista merenpihkapalasista muodostetut hihat. Merenpihka kimalteli omituisesti Italian ilta-auringon hohteessa.
Hänen vasemmalla olkapäällään istui levollisena kaunis, valkoinen haukka.
Hänen vyössään oli lyhytvartinen kirves. Oikeassa kädessään hän kantoi olkapään nojassa pitkulaista hopeakaarista harppua.
Ihmetyksestä avosuin ja silmät selällään roomalaiset katselivat näitä olentoja. Gootitkin ihmettelivät vierastensa ihon omituista valkeutta ja heidän erittäin kirkkaita, säihkyviä silmiään.
"Kun tuo musta, joka oli minua vastaanottamassa", virkkoi merenkulkija, "sanoi, ettei hän ole kuningas, voit vain sinä se olla".
Hän ojensi Totilalle kätensä vedettyään siitä ensin haikalannahkaisen sotakintaan.
"Tervetuloa Tiberin rannoille, Thulemaan serkut", sanoi Totila.
Ruhtinaspari istuutui nopeasti hankituille tuoleille kuninkaan pöydän ääreen, ja heidän seuralaisensa asettuivat viereiseen pöytään. Adalgot kaatoi jäähdytettyä viiniä korkeista rivallisista ruukuista.
Kuningas Harald joi ja katseli sitten ihmeissään ympärilleen.
"Asatorin nimessä", huudahti hän sitten, "täällä on kaunista".
"Tällaiseksi olen kuvitellut Valhallaa", virkkoi hänen seuralaisensa.
Gootit ja pohjoismaalaiset tuskin ymmärsivät toistensa puhetta.
"Jos sinua miellyttää täällä olo, veljeni", sanoi Totila hitaasti, "niin viivy vaikka kuinka kauan luonani puolisoinesi".
"Ha, ha, haa, roomalaiskuningas", nauroi jättiläisnainen ja heitti päätään taakse päin niin, että punaiset hiukset välähtelivät.
Haukka lensi kirkuen kolmesti hänen päänsä ympäri ja palasi sitten paikalleen.
"Ei ole vielä tullut miestä, joka olisi voittanut Haraldan käden ja sydämen. Vain veljeni Harald taivuttaa käteni, hyppää korkeammalle ja heittää keihästä pitemmälle kuin minä."
"Kärsivällisyyttä, pikku sisareni. Minä ennustan, että voimakas mies pian kukistaa tyttömäisen ylpeytesi.
"Katso tuota. Hän näyttää lempeältä kuin Balder, mutta sittenkin hän muistuttaa Sigfridiä, Fafnirin tappajaa.
"Teidän pitäisi kilpailla keihään-heitossa."
Haralda katsoi pitkään goottikuningasta, punastui sitten ja suuteli haukan sileätä päätä.
Totila vastasi:
"Huono seuraus oli tarun mukaan Sigfridin ja kilpi-neitosen välisestä taistelusta.
"Tervehtiköön pikemmin rauhallisesti nainen naista. Ojenna, Haralda, kätesi morsiamelleni."
Hän antoi merkin Valerialle, jolle herttua Guntaris oli parhaansa mukaan selostanut keskustelun latinankielellä.
Valeria nousi jalona, vaatimattoman ylväänä istuimeltaan. Hän oli pukeutunut valkoiseen, pitkään, laahukselliseen roomalais-kreikkalaiseen pukuun, jota kiinnitti kultavyö ja olkapäällä solki. Päässä oli hänellä vain laakerinoksa, jonka Totila oli ottanut Adalgotin seppeleestä ja pujottanut morsiamensa mustaan tukkaan. Hänen kauneutensa, hänen pukunsa poimujen ja liikkeittensä rytmi muistutti musiikkia. Hän ojensi ääneti kätensä pohjoismaiselle sisarelleen.
Tämä heitti roomalaisnaiseen terävän — eikä suinkaan ystävällisen — katseen. Mutta ihailu karkoitti vihamielisyyden hänen kasvoiltaan ja hän virkkoi:
"Kautta Frejan kaulakoristeen, sinä olet kaunein nainen, mitä olen nähnyt.
"Epäilen, onko Valhallassa ainoatakaan niin kaunista neitosta kuin sinä.
"Tiedätkö, Harald, ketä tuo ruhtinatar muistuttaa?
"Kymmenen päivää sitten hyökkäsimme sinisellä Kreikan merellä erään saaren kimppuun ja ryöstimme siellä pylvästemppelin. Siinä oli valkoisesta kivestä tehty korkea marmorinainen, jonka jalkojen juuressa istui pöllö ja joka oli puettu poimulliseen vaippaan.
"Sven löi sen, valitettavasti, palasiksi silminä olleiden jalokivien vuoksi. Tuo marmorikuva muistuttaa kuninkaallista morsianta."
"Tämä minun täytyy tulkita sinulle", sanoi Totila hymyillen rakastetulleen, "sillä runollinen ihailijasi Piso ei olisi voinut imarrella sinua sen kauniimmin kuin tuo Pohjolan Bellona.
"He ovat — kuten meille on kerrottu — laskeneet maihin Melossaarella ja särkeneet siellä Feidiaan ihanan Athena-patsaan.
"Te olette hävittäneet ja ryöstäneet hurjasti", jatkoi Totila kääntyen vieraidensa puoleen, "Kos, Kios ja Melos saarilla, kuten olen kuullut. Miksi tulitte meidän luoksemme rauhallisissa aikomuksissa?"
"Sen sanon sinulle, veljeni.
"Mutta ensin vielä siemaus viiniä."
Hän ojensi Adalgotille suuren pikarinsa.
"Ei — en tahdo vedellä turmella tätä jaloa nestettä.
"Pidän vain suolaisesta vedestä — sillä silloin sitä ei voi juoda muut kuin haikalat ja valaskalat.
"Vesi on hyvää vain sikäli, että se kantaa laivojamme. Mutta se ei ole luotu sitä varten, että kantaisimme sitä vatsoissamme.
"Ja teidän rypäleoluenne onkin vallan ihmeellistä juomaa.
"Simastamme olen minä aina tullut heti kylläiseksi — se on kuin täyttävää imelää ruokaa.
"Mutta tämä rypälesima on aivan toisenlaista. Kuta enemmän sitä juo, sitä janoisemmaksi siitä tulee.
"Ja jos sitä joisikin liiaksi — mikä muuten on vähän luultavaa — niin eivät sen seuraukset ole samanlaiset kuin olut- tai simahumalan jälkeen, jolloin tekisi mieli rukoilla Asatoria, että hän takoisi vasarallaan rautarenkaan ihmisparan pään ympärille. Ei, rypälehumala on runoilijoiden suloisen mielettömyyden kaltaista. Ihminen luulee olevansa autuaiden jumalain vertainen.
"Se viinihumalasta.
"Nyt kerron, minkävuoksi olemme tänne tulleet."