KUUDES LUKU.
Samaan aikaan Belisarius lähti pääjoukkoineen Roomasta, jonka vartioimisen hän oli uskonut Johannekselle. Hän oli päättänyt hakea gootit käsiinsä Ravennasta. Hänen voittokulkuaan ei ollut tähän saakka häirinnyt mikään ja hänen lähettämänsä partiojoukot olivat italialaisten luopioiden avustamina valloittaneet koko Italian tasangon, vieläpä linnat, linnoitukset ja kaupungitkin Ravennan läheisyyteen saakka. Kaikki nämä seikat olivat lisänneet hänen itseluottamustaan niin, että hän piti sotaretkeä melkein päättyneenä. Hänen oli vain annettava neuvottomille gooteille surmanisku heidän viimeisessä piilopaikassaan. Sen jälkeen, kun Belisarius oli itse valloittanut koko eteläosan niemimaata: Bruttian, Lucanian, Calabrian, Apulian ja Campanian sekä sitten Rooman, Samniumin ja Valerian, olivat hänen alipäällikkönsä Bessas, Konstantinus, armenialainen Zanter, persialainen Chanaranges ja massageetti Aeschman lähteneet valloittamaan Tusciaa apunaan ylipäällikön henkivartioston keihäsmiehet.
Bessas ryhtyi ensin piirittämään lujasti linnoitettua Norniaa, jota oli melkein mahdoton valloittaa sen aikaisten piirityskoneiden avulla. Se oli korkealla vuorella, jonka juurta Nar-joki huuhtelee.
Ainoat paikat, mistä linnoitusta voi lähestyä, ovat idässä ahdas vuorisola ja lännessä korkea, vanha, keisari Augustuksen rakennuttama, linnoitettu silta.
Mutta roomalainen väestö hyökkäsi pienen goottilaisen varusväen kimppuun ja avasi portit Bessaksen traakialaisille.
Konstantinus sai taistelutta haltuunsa Spoletiumin ja Perusian.
Jonian meren itäpuolella oli Belisariuksen alipäällikkö comes sacri stabuli Konstantinus kostanut kahden bysanttilaisen sotapäällikön illyrialaisen Munduksen ja hänen poikansa Mauriciuksen puolesta, jotka olivat sodan alussa kaatuneet Dalmatiassa Salonan edustalla, valloittanut Salonan ja pakottanut pienet goottijoukot perääntymään Ravennaan päin. Koko Dalmatia ja Liburnia olivat joutuneet bysanttilaisten käsiin.
Tusciasta päin Justinianuksen hunnit tekivät partioretkiä Picenumiin ja
Aemiliaan saakka.
Belisarius piti senvuoksi goottikuninkaan rauhantarjousta heikkouden merkkinä.
Hänen mieleensä ei johtunut, että barbaarit voisivat ryhtyä hyökkäämään.
Sitä paitsi hän lähti mielellään Roomasta, jossa hänen täytyi vastoin tahtoaan olla Cetheguksen vieraana. Avoimella kentällä hän toivoi taas saavansa ylivoiman.
Prefekti uskoi Kapitoliumin Lucius Liciniuksen huostaan ja liittyi
Belisariukseen.
Turhaan hän varoitteli tätä liiasta itseluottamuksesta.
"Jää Kapitoliumin vallien suojaan, jos pelkäät barbaareita", tämä oli vastannut.
"En jää", hän sanoi. "Belisariuksen tappio on siksi harvinainen, että sitä täytyy olla katsomassa."
Cethegus olisikin suonut nöyryytyksen päällikölle, jonka maine oli houkutellut italialaisia bysanttilaisten joukkoon.
Belisarius oli vienyt joukkonsa kaupungin pohjoisten porttien kautta ja asettanut sen leiriin vähän matkaa kaupungin ulkopuolelle tarkastaakseen ja järjestääkseen sen uudestaan.
Italialaisiakin oli häneen liittynyt niin paljon, että sotajoukko oli uudestaan jaettava.
Ambazuch, Bessas ja Konstantinus olivat myöskin palanneet takaisin leiriin tuoden mukanaan suurimman osan joukoistaan. He jättivät valloittamiinsa kaupunkeihin vain muutamia kymmeniä miehiä.
Leirissä kierteli epämääräisiä huhuja goottien lähestymisestä.
Mutta Belisarius ei uskonut niitä.
"He eivät uskalla", hän vastasi Prokopiuksen varoitukseen. "He ovat
Ravennassa ja vapisevat pelosta."
Cethegus virui telttavuoteellaan saamatta unta. Hän antoi lampun palaa.
"En voi nukkua", sanoi hän. "Ilmassa on aseiden kalsketta ja veren hajua.
"Gootit ovat tulossa. He kai saapuvat Sabinan kautta Via casperiaa ja salaraa myöten."
Silloin kahahtivat oviverhot ja Syphax syöksyi hengästyneenä hänen vuoteensa ääreen.
"Tiedän mitä aiot sanoa", huudahti Cethegus hypähtäen vuoteeltaan.
"Gootit tulevat."
"Niin, herra, huomenna he ovat täällä. He hyökkäävät salarialaista porttia vastaan. Minulla oli kuningattaren paras hevonen, mutta Totila, joka on etujoukkojen päällikkönä, kiitää kuin erämaan tuuli.
"Leirissä ei kukaan aavista mitään."
"Suuri sotapäällikkö ei ole asettanut etuvartioita", sanoi Cethegus hymyillen.
"Hän luotti kai Aniussillan vahvaan torniin, mutta —"
"Entä sitten? Onhan torni vahva."
"Niin on, mutta vartiosto, jona oli Napolin asukkaita, meni goottien puolelle, kun Totila puhutteli heitä.
"Belisariuksen henkivartijat, jotka vastustivat antautumista, otettiin kiinni ja heidät annettiin päällikkönsä Innocentiuksen kanssa Totilan käsiin. Torni ja silta ovat goottien hallussa."
"Tästäpä syntyy hauska juttu! Onko sinulla aavistustakaan vihollisten lukumäärästä?"
"Minun ei tarvitse aavistaa. Tiedän sen yhtä tarkoin kuin kuningas
Vitiges.
"Tässä on luettelo hänen joukoistaan.
"Kuningatar Matasunta lähettää sen."
Cethegus katsoi häneen tutkivasti.
"Tapahtuuko ihmeitä barbaarien tuhoamiseksi?"
"Niin, herra, ihme on tapahtunut.
"Tuo kaunis nainen tahtoo tuhota kansansa yhden ihmisen vuoksi.
"Puolisonsa vuoksi."
"Erehdyt", vastasi Cethegus, "hän rakasti Vitigestä jo tyttönä ollessaan ja osti hänen kuvapatsaansa."
"Niin, hän rakastaa kuningasta.
"Mutta kuningas ei rakasta häntä.
"Ja Ares-patsaan hän murskasi hääyönä."
"Tuskinpa hän on itse näitä sinulle kertonut."
"Ne on kertonut hänen orjattarensa Aspa, kansani tytär.
"Hän kertoo minulle kaiken. Hän rakastaa minua.
"Ja hän rakastaa hallitsijatartaan kuten minä sinua.
"Ja Matasunta aikoo avullasi tuhota goottien valtakunnan.
"Hän kirjoituttaa Aspalla kaiken heimomme salamerkeillä.
"Minä ottaisin tuon auringonkuningattaren vaimokseni, jos olisin
Cethegus."
"Niin minäkin, jos olisin Syphax.
"Mutta tietosi ovat kruunun arvoiset.
"Viekas, kostonhimoinen nainen on legioonain arvoinen. Nyt voin uhmata
Belisariusta, Vitigestä ja Justinianusta.
"Pyydä minulta suosionosoitusta, mitä tahansa paitsi vapauttasi, sillä minä tarvitsen sinua vielä."
"Vapauteni on — palvella sinua. Suosionosoituksena pyydän: salli minun huomenna taistella rinnallasi."
"Ei, pantterini. Kynsiäsi en vielä voi käyttää, vaan pehmeitä käpäliäsi.
"Älä ilmoita kenellekään goottien lähestymisestä eikä lukumäärästä.
"Ota varukseni esille ja anna tuolta kotelosta salarisen tien kartta.
"Kutsu puheilleni Marcus Licinius ja isaurilaisteni päällikkö Sandil."
Syphax katosi.
Cethegus silmäsi karttaa.
"He tulevat siis kukkuloita alas lounaasta päin.
"Voi niitä, jotka koettavat pidättää heitä.
"Kukkuloiden vieressä on syvä laakso, jossa leirimme sijaitsee. Siinä taistelemme ja joudumme tappiolle.
"Takanamme, kaakossa, on syvä puro, johon meidät ajetaan. Sillat eivät kestä.
"Sitten laaja tasanko — siinä goottilaisen ratsuväen sopii erinomaisesti ahdistaa meitä!
"Vielä taampana on tiheä metsä ja ahdas sola Hadrianuksen rappeutuneen linnoituksen vieressä.
"Marcus", sanoi hän telttaan tulleelle nuorukaiselle, "joukkoni lähtevät liikkeelle.
"Me marssimme puron yli metsään. Kaikille, jotka sinulta kyselevät, vastaat meidän palaavan takaisin Roomaan."
"Kotiinko? Taistelematta? Etkö tiedä, että taistelua odotetaan joka hetki", sanoi Marcus hämmästyneenä.
"Senvuoksi juuri."
Hän meni herättämään Belisariusta.
Mutta tämä oli jo valveilla. Prokopius oli hänen luonaan.
"Joko tiedät, prefekti? Maalaiset kertovat, että goottilaisia ratsumiehiä lähestyy. Nuo uskalikot syöksyvät perikatoon. He luulevat, että tie Roomaan on vapaa."
Hän jatkoi pukeutumistaan.
"Mutta talonpojat kertovat, että ratsumiehet ovat vain etujoukko. Sen jäljessä kuuluu tulevan hirmuinen barbaarilauma", varoitteli Prokopius.
"Turhaa hälytystä. Gootit pelkäävät. Vitiges ei uskalla hyökätä kimppuuni.
"Sitä paitsi olen varustanut neljäntoista stadion päässä Roomasta olevan Aniussillan tornilla, — Martinus on sen rakennuttanut laatimani suunnitelman mukaan — joka yksin pidättää goottien jalkaväkeä toista viikkoa — vaikkakin joitakuita ratsumiehiä pääsisi uimalla yli."
"Erehdyt, Belisarius", vastasi Cethegus. "Tiedän varmasti, että goottien koko sotajoukko on tulossa."
"Mene kotiin, jos pelkäät."
"Käytän lupaustasi hyväkseni.
"Olen saanut kuumeen.
"Isaurilaiseni ovat niinikään kuumeessa — luvallasi palaan Roomaan."
"Minä tunnen tuon kuumeen", sanoi Belisarius, "olen nimittäin nähnyt sitä muissa.
"Se katoaa, kun on saatu valli suojaksi vihollista vastaan.
"Mene, en tarvitse isaurilaisiasikaan."
Cethegus kumarsi ja lähti.
"Näkemiin, Belisarius!
"Käske isaurilaisteni lähteä liikkeelle", sanoi hän Marcukselle ulos tultuaan.
"Ja bysanttilaisten myös", lisäsi hän hiljaa.
"Mutta Belisarius on —"
"Minä olen heidän Belisariuksensa. Syphax, hevoseni!"
Kun hän nousi hevosen selkään, ajoi paikalle joukko roomalaisia ratsumiehiä soihdut käsissä.
"Kuka siellä? Sinäkö, Cethegus? Lähdetkö pois? Joukkosi menee joelle päin. Et kai sinä hylkää meitä vaaran suurimmillaan ollessa."
Cethegus kumartui.
"Calpurniusko? Olet niin kalpea, etten tuntenut sinua.
"Mitä tietoja tuot?"
"Pakenevat talonpojat kertovat", Calpurnius vastasi peloissaan, "että tulossa on suuri sotajoukko barbaarien kuninkaan Vitigeksen johdolla. He tulevat Sabinan kautta ja ovat jo Tiberin vasemmalla rannalla. Vastustus on — hulluutta — turmiollista. Minä lähden mukaasi."
"Et lähde", sanoi Cethegus jyrkästi. "Olen taikauskoinen. Kartan raivotarten ahdistaman miehen seuraa.
"Saat varmasti rangaistuksen pojanmurhasta.
"Enkä halua joutua sinun kanssasi rangaistavaksi."
"Roomassa kuiskaillaan, ettei Cetheguskaan aina halveksi murhaa", vastasi Calpurnius vimmoissaan.
"Calpurnius ei ole Cethegus", sanoi prefekti ratsastaen tiehensä. "Vie
Manalaan terveisiä."