KUUDES LUKU.
Pitkä aika oli jo kulunut siitä, kun tieto rauhanehdotuksen hylkäämisestä saapui Roomaan. Siirrymme nyt Bysanttiin Forum Strategiin varrelle, erääseen yksinkertaisesti, mutta aistikkaasti rakennettuun ja sisustettuun taloon "Kultaisen sarven" lähellä, mistä on unohtumattoman kaunis näköala merelle sekä salmen toisella puolella sijaitsevaan uuteen, komeaan kaupunginosaan "Justinianaan".
Talon ruokasalissa tapaamme kaksi miestä tuttavallisesti keskustelemassa.
Talon isäntä oli vanha — eikä toivottavasti epämieluinen — tuttavamme
Prokopius, joka nykyjään eli Bysantissa arvossa pidettynä senaattorina.
Hän kaatoi uutterasti vieraalleen viiniä — vasemmalla kädellään.
Oikeasta kädestä oli jäljellä vain vaatteeseen kääritty pätkä.
"Niin", sanoi hän, "joka hetki oikean käteni tynkä muistuttaa minua eräästä hulluudesta.
"Mutta tuota hulluuttani en kadu. Tekisin saman työn vielä kerran, vaikka menettäisin silmät päästäni.
"Se oli sydämen hulluutta.
"Ja sellainen hulluus on ihmisen suurin onni.
"En ole vielä elämäni kuluessa ehtinyt rakastua naisiin.
"Rakkauteni esineenä on ollut ja vieläkin on — Belisarius.
"Tunnen vallan hyvin — sinun ei tarvitse ollenkaan hymyillä noin ivallisesti, ystäväni — tiedän hyvin sankarini heikkoudet ja huonot puolet.
"Mutta siinä onkin sydämen hulluuden suloisuus: se rakastaa suosittunsa virheitäkin enemmän kuin muiden ihmisten hyveitä.
"Minä — kertoakseni asian lyhyesti — varoitin taas viime persialaissodassa miestä, jolla on jalopeuran rohkeus ja lapsen sydän, lähtemästä pienen joukon saattamana erään epävarman metsän läpi.
"Se tapahtui Daran luona.
"Tietysti tuo tyhmä, rakas hullu teki vasta silloin uhkauksestaan toden.
"Ja tietysti Prokopius, tuo viisas hullu, lähti mukaan retkelle.
"Ja tietysti kävi kaikki niin kuin olin edeltäpäin jo sanonut.
"Koko metsä vilisi äkkiä pelkkiä persialaisia.
"Oli aivan kuin tuuli olisi puistellut puista kaikki kuivat lehdet.
"Mutta lehdet olivat nuolia ja keihäitä. Kävi aivan samalla tavalla kuin silloin kerran Tiburtiuksen portilla.
"Hänen uskollinen päistärikkö-oriinsa Balan jäi tälle matkalle.
"Se kaatui keihäiden lävistämänä.
"Nostin sankarin omalle ratsulleni.
"Samassa suuntasi eräs persialaisruhtinas, joka oli yhtä pitkä kuin nimensä — tuon rakastettavan miehen nimi oli Adrastaransalanes — magister militumia kohti iskun; jonka kiireessä saatoin torjua vain oikealla kädelläni.
"Vasemman käden kilvellä suojelin päällikköä erään saraseenin hyökkäystä vastaan.
"Isku oli navakka. Jos se olisi sattunut Belisariuksen kypärättömään päähän, olisi se haljennut kuin simpukka.
"Mutta minun kyynärvarteni se leikkasi pois aivan kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan."
"Belisarius pääsi tietysti pakoon ja Prokopius joutui tietysti vangiksi", jatkoi vieras päätään pudistellen.
"Oikein arvasit kumpaisenkin seikan, oi älyn valtias, kuten ystäväni
Adrastaransalanes olisi sinua kutsunut.
"Mutta tuo samainen mies, jolla oli pitkä vartalo, miekka ja nimi — sitä sinä et pystyisi lausumaan — oli niin liikutettu 'elefantintapaisesta jalomielisyydestäni', — kuten hän sanoi — että laski minut vapaaksi ilman lunnaita. Hän pyysi vain minulta muistoksi sormuksen, joka oli eräässä entisen oikean käteni sormessa.
"Siihen päättyivät minun sotaretkeni", jatkoi Prokopius totisena.
"Pidän kirjoituskätenikin menettämistä jonkinlaisena rangaistuksena.
"Olen kirjoittanut sillä paljon hyödytöntä ja joskus väärääkin.
"Vaikka, jos samanlainen rangaistus kohtaisi kaikkia Bysantin kirjailijoita, ei täällä kohta olisi ainoatakaan kaksikätistä, kirjoitustaitoista ihmistä.
"Nyt on kirjoittaminen paljon hitaampaa ja vaivalloisempaa.
"Mutta siitä on hyötyäkin.
"Silloin tulee ajatelleeksi joka sanasta, onko se kirjoittamisvaivan arvoinen ja voiko se puolustaa paikkaansa kirjassa."
"Olen lukenut todellisella nautinnolla", virkkoi vieras, "kertomuksesi vandaalisodasta, persialaissodasta ja goottisodastakin, mikäli viime mainittu on jo valmis.
"Se oli hitaan toipumiseni aikana lempikirjani.
"Mutta se minua ihmetyttää, ettei sinua ole lähetetty ystävämme
Petroksen luo ultziagristen hunnien alueelle tai Kersonin kaivoksiin.
"Kun Justinianus rankaisee niin ankarasti asiakirjojen väärentämisen, niin ankarammin kai hänen vielä pitäisi rangaista tällainen historiallisten asiakirjojen totuudenmukaisuus.
"Sinä olet ruoskinut niin säälimättömästi hänen horjuvaisuuttaan ja hänen erehdyksiään sotapäällikköjen ja virkamiesten valinnassa. — Minua ihmetyttää, että olet jäänyt rankaisematta."
"En ole jäänyt rankaisematta", sanoi historioitsija kiukuissaan.
"Keisari salli minun pitää pääni, mutta aikoo riistää kunniani.
"Hän ja varsinkin tuo kaunis naispaholainen.
"Olin näet huomauttanut, että Justinianus kulkee hänen talutusnuorassaan.
"Ja hän tahtoo edelleenkin säilyttää valtansa, mutta samalla salata sen.
"Hän kutsutti minut luokseen heti, kun kirjani oli ilmestynyt.
"Kun menin hänen huoneeseensa ja näin kirjani hänen sylissään, ajattelin: Adrastaransalanes otti käden, joka kirjoitti, tuo nainen ottaa pään, joka sen ajatteli.
"Mutta hän ojensi minulle pienen kultaisen kenkänsä suudeltavaksi, hymyili herttaisesti ja sanoi:
"'Sinä, Prokopius, kirjoitat kreikankieltä paremmin kuin kukaan aikalaisistamme.'
"'Niin kauniisti ja todenmukaisesti.
"'Minua on neuvottu heitättämään sinut Bosporon mykkien kalojen seuraksi.'
"'Mutta se mies, joka parhaiten sanoi totuuden siinä, missä se tuntui katkerimmalta, sanoo totuuden siinäkin, missä se meitä miellyttää.'
"'Justinianuksen parhaasta moittijasta tulee hänen paras kiittäjänsä.'
"'Rangaistukseksi Justinianuksen sotatoimista laatimastasi kirjasta saat kirjoittaa teoksen Justinianuksen rauhantöistä.'
"'Sinä saat keisarillisen valtuuden kirjoittaa keisarin rakennuksista.'
"'Sinä et voi kieltää, että hän on siinä suhteessa saanut suuria aikaan.'
"'Jos olisit parempi lainoppinut kuin miksi leirielämäsi suuren Belisariuksen seurassa on — valitettavasti — sinut tehnyt, täytyisi sinun kirjoittaa hänen suurenmoisimmasta mosaiikkirakennuksestaan, hänen pandekteistaan.'
"'Mutta siihen ei lainopillinen sivistyksesi riitä, sinä Belisariuksen urhoollinen kilvenkantaja.'
"Ja tuo kaunis paholainen on oikeassa."
"Siis sinä kirjoitat Justinianuksen rakennuksista, sinä, joka itse olet hänen jalomielisyytensä elävä muistomerkki.
"Sillä sinun täytyy myöntää, että edelliset keisarimme ovat paljon vähäpätöisemmistä syistä puhkaisuttaneet silmät tai leikkauttaneet korvat monelta kirjailijalta.
"Senkin kai myönnät, että ilman niitä on verraten ikävä elää.
"Ei yksikään keisari ole tätä ennen sallinut kirjoittaa niin suoraan, ei ainakaan palkinnut uusilla luottamustoimilla.
"Mutta jolleivät Justinianuksen rakennukset mahdollisesti miellyttäisi sinua, niin vakuutan, ettet eläisi kauan osoitettuasi niin huonoa makua. — Jumalat rankaisevat sellaisen kiittämättömyyden pikaisella kuolemalla.
"Katsos, olen saanut toimitetuksi sinulle tällaisen palkinnon, — Justinianus aikoi vain nimittää sinut senaattoriksi — että sinulla olisi jotakin aihetta väitteeseesi Teodoran turmiollisesta ja rajattomasta vaikutusvallasta."
"Minun täytyi vielä kerran kumartua suutelemaan hänen jalkaansa, jolloin hän piloillaan potkaisi minua vasten suuta. —
"Olin tehnyt testamenttini ennen kuin menin keisarinnan puheille.
"Nyt näen, miten tuo paholainen naisen hahmossa on kostanut minulle.
"Justinianuksen rakennuksia ei voi todellakaan moittia. Niistä on vaiettava tai niitä on kiitettävä.
"Jos olen vaiti, se maksaa henkeni.
"Jos puhun niistä enkä niitä kiitä, maksaa sekin henkeni, jota paitsi totuuden rakkauteni joutuu huonoon huutoon.
"Minun on siis kiitettävä tai kuoltava.
"Ja minä olen niin heikko", virkkoi isäntä huoaten, "että mieluummin kiitän niitä — ja elän".
"Sinä olet nauttinut niin paljon Thukydidestä ja Tacitusta — sekä kuivaa että nestemäistä" — virkkoi vieras kaataen molempien pikarit täyteen — "eikä sinusta sittenkään ole tullut Thukydidestä eikä Tacitusta".
"Antaisin mieluummin pitkänimisen ystäväni hakata pois vasemmankin käteni, ennenkuin kirjoittaisin sillä rakennuksista."
"Pidä kätesi!
"Kirjoita sillä — laadittuasi julkisen ylistysteoksen rakennuksista — salainen teos Justinianuksen ja Teodoran häpeällisistä töistä."
Prokopius ponnahti ylös.
"Se on pirullinen tuuma, mutta joka tapauksessa suurenmoinen. Neuvo on arvoisesi, ystäväni.
"Siitä lahjoitan sinulle yhden kellarissani asuvista Herodotoksen yhdeksästä runottaresta — vanhimman, väärentämättömimmän ja jaloimman viinini.
"Tuo salateos tulee herättämään suurta huomiota ja — kauhua.
"Ikävä vain, etten kykene kertomaan roskaisimmista murhista ja teoista.
"Itse tukehtuisin kirjoittaessani.
"Sitäkin, jonka aion kertoa, pidetään varmaan suunnattomasti liioiteltuna.
"Ja mitä jälkimaailma sanoo Prokopiuksesta, joka on laatinut
Justinianuksesta ylistyskirjan, arvostelun ja häväistyskirjoituksen?"
"Se sanoo: hän oli Bysantin keisarikunnan suurin historioitsija, mutta samalla sen poika ja uhri.
"Kosta puolestasi!
"Keisarinna salli sinun pitää viisaan pääsi ja vasemman kätesi.
"No hyvä! Eihän vasemman kätesi tarvitse tietää, mitä oikea kätesi on aikaisemmin tehnyt.
"Piirrä tuon keisarinnan ja hänen puolisonsa kuvat jälkimaailmalle.
"Silloin he eivät ole voittaneet rakennuksillaan, vaan sinä salaisella teoksellasi.
"He aikoivat rangaista kohtuullista suorapuheisuutta; rankaise sinä heitä ja paljasta totuus säälimättä.
"Kukin kostaa omilla aseillaan; härkä sarvillaan, sotilas miekallaan ja kirjailija kynällään."
"Varsinkin, jos hänellä on vain vasen käsi jäljellä", virkkoi
Prokopius.
"Minä kiitän sinua, Cethegus, ja noudatan neuvoasi.
"Minä kirjoitan kostoksi Justinianuksen rakennuksista tuon häväistysteoksen.
"Mutta nyt on sinun vuorosi kertoa.
"Olen saanut tietää asiain kulun kirjeellisesti tai suullisesti Roomasta paenneilta tai Totilan vapauttamilta legioonalaisilta siihen hetkeen saakka, jolloin sinut viimeksi nähtiin talossasi tai oikeammin — jolloin sinun äänesi viimeksi kuultiin talossasi.
"Kerro, kaupungiton prefekti!"
"Aivan heti", vastasi Cethegus.
"Mutta sano nyt ensin, miten Belisariukselle kävi persialaissodassa?"
"Kuten ainakin.
"Miksi sitä kysytkään?
"Belisarius oli todellakin voittanut vihollisen ja olisi saanut persialaisten kuninkaan Kosroeen, Kabadeksen pojan, pakotetuksi pysyväiseen rauhaan.
"Mutta silloin simpukkaprinssi Areobindos ilmestyi hänen leiriinsä ja toi sinne Belisariuksen tietämättä Bysantissa laaditun asiakirjan, jonka mukaan aselepo oli päätetty puoleksi vuodeksi.
"Justinianus oli jo kauan ollut salaisissa keskusteluissa Kosroeen kanssa.
"Hän tarvitsi rahaa ja senvuoksi hän taas sanoi, ettei hän muka luota Belisariukseen. Viidestä sadasta sentneristä kultaa hän päästi persialaiskuninkaan verkostamme, jonka olimme kietoneet tiukasti hänen ympärilleen.
"Narses oli viisaampi.
"Kun simpukkaprinssi saapui hänen luokseen saraseenien alueen rajalle, hän selitti, että sanantuoja oli joko petturi taikka mielipuoli, otti tämän vangiksi ja jatkoi sotaa siksi, kun oli voittanut perinpohjin saraseenit.
"Sitten hän lähetti keisarillisen sanantuojan anteeksi pyyntöjen kera takaisin Bysanttiin. Hänen parhaina suosituksinaan olivat seitsemänkymmenen kaupungin ja linnoituksen avaimet ja aarteet, mitkä hän oli anastanut viholliselta sillä aikaa, kun Belisarius kuuliaisesti piti aselepoa."
"Tuo Narses on —"
"Aikamme suurin mies", sanoi Prokopius.
"Rooman prefektikin mukaan luettuna.
"Narses ei nimittäin tavoittele, kuten ystäväni Cethegus, mahdottomia.
"Mutta me, — se on Belisarius ja raajarikko Prokopius — me palasimme napisten ja haukkuen, mutta uskollisina kuin villakoirat ja yhtä tyhminä kuin ennenkin takaisin Bysanttiin kiristellen hampaitamme aselevon johdosta. Me odotamme taas täällä uusia tehtäviä, laakereita ja loukkauksia.
"Kaikeksi onneksi Antonina on luopunut mieltymyksestään toisten miesten kukkiin ja runoihin. Aviopari — jalopeura ja kyyhkynen — elää nyt täällä Bysantissa onnellisena.
"Belisarius miettii tietysti yöt ja päivät, miten hän taas saisi osoittaa keisarilliselle herralleen uskollisuuttaan ja sankarillisuuttaan.
"Justinianus on hänen hulluutensa samoin kuin minun on — Belisarius.
"Mutta kerro sinä nyt!"