VIIDES LUKU.
Cassiodorus ja Julius viipyivät monta viikkoa Bysantin matkalla. He palasivat, mutta eivät tuoneet rauhansanomaa.
Cassiodorus lähti heti, kun he olivat laskeneet maihin Brundusiumissa, luostariinsa Apuliaan väsyneenä matkaan ja koko maailmaan. Julius sai yksin viedä sanoman kuninkaalle Roomaan.
Totila otti hänet vastaan Kapitoliumissa etevimpien päällikköjensä läsnäollessa.
"Alussa", kertoi Julius, "olivat rauhantoiveet sangen suuret.
"Keisari, joka ei aikaisemmin ottanut vastaan goottilähetystöä Vitigeksen aikana, ei voinut sulkea palatsinsa ovia länsimaiden suurimmalta oppineelta, jonka viisaus, hurskaus ja lempeys ovat laajalti tunnetut.
"Meidät otettiin hyvin kunnioittavasti ja ystävällisesti vastaan.
"Keisarin neuvostossa vaikutusvaltaiset miehet, kuten Tribonianus ja Prokopius, puhuivat rauhan puolesta ja keisari itsekin näytti olevan samaa mieltä.
"Hänen molemmat suuret sotapäällikkönsä Narses ja Belisarius olivat työssä valtakunnan itärajalla, jota saraseenit ja persialaiset alinomaa uhkailivat.
"He olivat sentään kumpikin eri paikassaan.
"Italian ja Dalmatian sotatoimet olivat kysyneet uusia suuria uhrauksia ja kestäneet niin kauan, että keisari oli jo aivan suuttunut niihin.
"Hänen oli vaikeata poistaa mielestään ajatus Italian takaisin valloittamisesta.
"Mutta hänen täytyi tunnustaa, että tuuman toteuttaminen oli mahdotonta lähitulevaisuudessa.
"Hän ryhtyi siis mielellään rauhanneuvotteluihin ja otti vastaan ehdotuksemme harkitakseen sitä. Hän oli tosin, kuten hän itse meille sanoi, yhä hautonut suunnitelmaa Italian jakamisesta siten, että suurin osa niemimaata — Padus-joesta etelään päin — annettaisiin keisarille ja mainitun joen pohjoispuolella oleva osa jäisi goottien haltuun.
"Hyvin toivein lähdimme eräänä päivänä keisarillisesta palatsista.
"Keisarin ja meidän välinen keskustelu oli ollut lupaavampi kuin koskaan ennen.
"Mutta saman päivän iltana europalata Marcellus ällistytti meitä antamalla palatsin orjien jakaa meille tavanmukaiset jäähyväislahjat. — Se oli epäämätön merkki keskustelujen päättymisestä.
"Hämmästyneenä tästä äkillisestä asiain käänteestä", jatkoi Julius kertomustaan, "Cassiodorus päätti rauhan vuoksi turvautua viimeiseen mahdolliseen keinoon.
"Hän pyysi jäähyväislahjat annettuaan päästä vielä keisarin puheille.
"Arvossa pidetty Tribonianus, joka oli alusta alkaen ollut tämän sodan vastustaja ja joka oli Cassiodoruksen ihailija ja ystävä, lupautui pyytämään meille tätä ennen kuulumatonta armoa.
"Vastaukseksi saimme kovin epäsuosiollisen uhkauksen väkivalloin karkoittamisesta, jos vielä kerran tekisimme keisarin selvästi ilmaistua tahtoa vastaan sotivia pyyntöjä.
"Keisari ei tekisi koskaan, ei koskaan rauhaa barbaarien kanssa, ennenkuin nämä olivat luovuttaneet joka tuuman valtakuntaa. Hän tulisi aina kohtelemaan Italiassa olevia gootteja vihollisina.
"Turhaan koetimme", virkkoi Julius kertomuksensa lopuksi, "keksiä tämän äkillisen mielenmuutoksen syytä.
"Sen vain saimme tietää, että päivällä tapahtuneen keskustelumme jälkeen keisarinna, joka kuuluu olevan kovin sairaalloinen, oli kutsunut keisarin päivällisille huoneisiinsa.
"Senkin saimme tietää, että keisarinna, joka oli alussa ollut sodan innokkaimpia kannattajia, oli viime aikoina ruvennut vähitellen kannattamaan rauhaa."
"Ja mikä" — kysyi kuningas, joka oli kuunnellut kertomusta totisena, mutta enemmän uhkaavan kuin huolestuneen näköisenä — "mikä oli saanut sirkuslutkan muuttamaan siten mieltään?"
"Bysantissa kuiskaillaan, että hän on ruvennut yhä enemmän pelkäämään sielunsa autuuden puolesta. Sen vuoksi hän tahtoo, ettei rahoja käytettäisi sotaan, jonka loppua hän ei enää luule näkevänsä, vaan kirkkojen rakentamiseen, varsinkin Sofia-kirkon valmistamiseen, — tuon kirkon, jonka pohjapiirustuksen hän on määrännyt pantavaksi rinnoilleen ruumisarkkuun."
"Varmaankin kilveksi Jumalan vihaa vastaan kuolleiden ylösnousemuksessa.
"Tuo lutka aikoo kai pudottaa aseen rakkaan Jumalan kädestä satojen kirkkojensa avulla ja lahjoa hänet niiden rakennuskustannusten kuiteilla. Sellaisiin mielettömyyksiin tämä usko voi johtaa", tuumi Teja synkkänä.
"Me emme päässeet vastoinkäymisemme syyn jäljille.
"Sillä en voi sanoa siksi edes varjoa — kenties mielikuvitukseni synnyttämää varjoa, joka heilahti ohitseni."
"Mitä se oli", kysyi Teja.
"Kun myöhään illalla lähdin palatsista ajatellen Tribonianuksen ilmoittamaa surusanomaa, vilahti ohitseni kappadokialaisten orjien kuljettama keisarinnan kullattu kantotuoli, joka nähtävästi tuli Teodoran palatsista puistojen keskeltä.
"Kannettava nosti hiukan oviristikkoa — katsahdin sisään ja olin tuntevinani —"
"No", virkkoi Teja.
"Onnettoman isällisen ystäväni, kadonneen Cetheguksen", vastasi Julius surullisena.
"Tuskin", arveli kuningas.
"Hän on kaatunut. Erehdystä kai oli sekin, että Teja vielä luuli kuulleensa Cetheguksen äänen tämän talossa."
"Enkö tuntisi hänen ääntään? Ja mitä merkitsi hänen miekkansa, jonka
Adalgot löysi kadunkulmasta talon luota?"
"Sen hän oli voinut pudottaa rientäessään talostaan Tiberille.
"Näin selvästi hänen johtavan siellä puolustusta eräästä venheestä käsin.
"Hän singahdutti keihäänsä kaulaani kohti vihan parhaalla taidolla ja voimalla.
"Kun heitin keihään takaisin, näin, että se varmasti sattui häneen.
"Taitava ampujamme Guntamund sanoi myöskin varmasti osuneensa
Cethegusta kaulaan.
"Joen rannalta löydettiin hänen purppuralla päärmätty vaippansa, joka oli useiden nuolien lävistämä ja aivan veren tahraama."
"Hän kai kuolikin sinne", virkkoi siihen Julius hyvin totisena.
"Te olette muka hyviä kristittyjä", sanoi Teja, "ettekä tiedä, että paholainen on kuolematon".
"Olkoon vain", vastasi kuningas, "mutta onhan valokin kuolematon".
Kulmiaan rypistäen hän jatkoi:
"Liikkeelle, urhoollinen Teja! Nyt saa miekkasi uutta työtä.
"Kuulkaa, herttua Guntaris, Wisand, Grippa, Markja, Aligern, Torismut ja Adalgot! Voin antaa teille heti riittävästi työtä.
"Te olette kuulleet. Keisari Justinianus ei suo meille rauhaa eikä
Italiaa.
"Hän tekee sen nähtävästi sen vuoksi, että hän pitää meitä liian rauhaa rakastavina.
"Hän luulee, ettei meidän vihamielisyytemme häntä vahingoita.
"Pahimmassa tapauksessa odotamme Italiassa levollisesti hänen hyökkäystään.
"Bysantti voi muka aina valita sopivan hyökkäysajan ja uudistaa yrityksensä, kunnes se viimein onnistuu.
"No hyvä! Näyttäkäämme hänelle, että leppymättöminä vihollisina voimme käydä hänelle hyvinkin vaarallisiksi.
"Että on viisainta sallia meidän olla rauhassa Italiassa, ettemme ärsyynny hyökkäykseen.
"Hän ei aio sallia meidän elää ja olla Italiassa.
"Hyvä on, nähköön siis jälleen gootteja omassa maassaan, kuten Alarikin ja Teoderikin aikana.
"Toistaiseksi muistakaa vain, että salaperäisyys on voiton äiti. —
Pellavasiipien, puusiltojen avulla tunkeudumme, kuten äsken Roomaan,
Itä-Rooman sydämeen.
"Puolusta nyt omaa liettäsi, Justinianus!"