SEITSEMÄS LUKU.
Cethegus otti pitkän siemauksen edessään seisovasta kultapikarista, joka oli taottu tornin muotoiseksi.
Hän oli muuttunut sangen paljon Rooman valloitusyöstä lähtien.
Ohimoiden rypyt olivat tulleet syvemmiksi, suu oli vielä tiukemmin suljettu ja alahuuli kohosi ylöspäin. Vain harvoin leikitteli hänen huulillaan entinen ivahymy, joka häntä nuorensi ja kaunisti.
Silmät olivat tavallisuuden mukaan puoleksi kiinni.
Joskus ne vain aukenivat täydellisesti singahduttaakseen pelätyn katseen, joka oli käynyt yhä julmemmaksi ja läpitunkevammaksi.
Hän ei ollut tullut vanhemman, vaan rautaisemman, terävämmän ja säälimättömämmän näköiseksi.
"Sinä tunnet", alkoi hän, "tapaukset Rooman kukistumiseen saakka.
"Näin sinä yönä kaupungin, Kapitoliumin, taloni ja Caesarini sortuvan.
"Tuon kuvan romahdus koski sydämeeni polttavammin kuin goottien, vieläpä roomalaistenkin nuolet.
"Olin aivan suunniltani kivusta ja kiukusta.
"Aioin mennä rankaisemaan Caesarini murhaajaa.
"Kaaduin tiedottomana maahan Zeus-patsaan juurelle.
"Minut herätti tajuihini yötuulen henkäys ja Tiberin kohina, — — joka kerran ennenkin, kaksikymmentä vuotta sitten herätti uuteen eloon kuolettavasti haavoittuneen."
Synkkä pilvi ilmestyi mahtavalle otsalle.
"Siitä kenties toisella kertaa — kenties ei koskaan", sanoi hän huomatessaan isäntänsä aikovan kysyä jotakin.
"Tällä kertaa pelastivat minut Lucius Licinius — jonka veli Marcus kaatui Rooman ja minun puolestani — ja uskollinen mauri, joka vain ihmeen kautta pelastui mustan, raivoisan Tejan käsistä.
"Kun tämä oli paiskannut hänet ulos suuresta portista, — barbaari ei ehtinyt tappaa palvelijaa joutuakseen pikemmin isännän kimppuun — riensi Syphax takaportille.
"Siellä hän tapasi Lucius Liciniuksen, jonka väkijoukko oli erottanut minusta ja joka nyt vasta saapui takatietä talolleni.
"Yhdessä he riensivät avonaisten ovien läpi verijälkiäni seuraten
Zeus-saliin.
"Siellä he tapasivat minut tajuttomana. He saivat parahiksi hinatuksi minut kuin elottoman möhkäleen akkunasta pihalle.
"Syphax oli ensin hypännyt ulos ja ottanut minut vastaan tribuunin käsistä.
"Tämä hyppäsi myös pihalle, ja he käärivät minut vaippaani ja lähtivät kantamaan minua palavasta talosta joen rannalle.
"Kadut olivat jokseenkin autiot.
"Sillä kaikki gootit ja goottilaisystävälliset roomalaiset olivat menneet kuninkaan mukana Kapitoliumille tulipaloa sammuttamaan.
"Hän oli nimenomaan käskenyt, — toivoakseni omaksi turmiokseen — että sellaisia henkilöitä, jotka eivät ota taisteluun osaa, on ehdottomasti säästettävä ja suojeltava.
"Senvuoksi kantajani pääsivätkin taakkoineen rauhassa kulkemaan.
"Heidän luultiin kantavan vainajaa.
"Alussa he olivat itsekin siinä uskossa.
"Joen rannalta he löysivät kalastajavenheen, joka oli täynnä verkkoja.
"He nostivat minut siihen, — Syphax heitti verisen vaippani, jota koristivat 'princeps senatuksen' purppuraiset merkit, rannalle pettääkseen viholliset — peittivät minut purjekankaalla ja verkoilla ja lähtivät soutamaan jokea alas yhä palavien venheiden lomitse.
"Samassa tulin tajuihini. Syphax valeli päätäni vedellä.
"Katseeni osui palavaan Kapitoliumiin.
"He sanoivat, että huusin ensimmäiseksi: 'Kääntykää! Kapitolium!'
"Heidän täytyi käyttää kaikki voimansa hillitäkseen minua.
"Ensimmäinen selvä ajatukseni oli tietysti palaaminen, kosto ja Rooman takaisin valloittaminen.
"Portuksessa tapasimme erään italialaisen viljalaivan.
"Siinä oli seitsemän soutajaa.
"Pelastajani pysähtyivät sen luo ja pyysivät leipää ja viiniä.
"He olivat molemmat haavoittuneet.
"Soutajat tunsivat minut.
"Eräs heistä tahtoi, että minut jätettäisiin vangittuna goottien käsiin. Hän toivoi tietenkin siitä suurta palkintoa.
"Mutta kuusi muuta soutajaa olivat entisiä työmiehiäni Hadrianuksen haudan varustuksista. Olin elättänyt heitä vuosikausia.
"He iskivät kuoliaaksi seitsemännen, joka huusi gootteja paikalle, ja lupasivat pelastaa minut, jos se olisi mahdollista.
"He kätkivät minut suurten jyväsäkkikasojen lomaan, kun kuljettiin sataman suuta vartioivien goottilaivojen ohi.
"Lucius ja Syphax soutivat myös.
"Siten pääsimme pakoon.
"Mutta laivalla olin vähällä kuolla haavoihini.
"Vain maurin uskollinen hoito ja raitis meri-ilma pelastivat minut.
"Päiväkaudet olin toistanut vain sanoja: 'Rooma! Kapitolium! Caesar!'
"Me laskimme maihin Sisiliassa Panormuksen luona. Siellä bysanttilaisten turvassa toinnuin pian. Vanha ystäväni Cyprianus, joka ennen muinoin Ravennassa laski minut Teoderikin palatsiin, kun minusta tehtiin Rooman prefekti, otti minut vastaan.
"Heti kun olin hiukan tointunut, lähdin Vähään Aasiaan — tai, kuten te sanotte, Asianaan — tiluksilleni. — Sinähän muistat, että minulla oli ihania maatiloja Sardeen, Filadelfian ja Tralleen tienoilla."
"Eikö sinulla ole niitä enää? — Nuo kauniit pylväskäytävillä koristetut huvilat —"
"Olen myynyt.
"Minun täytyi saada pestatuksi uusia palkkasotureita Rooman ja Italian vapauttamiseksi."
"Tenax propositi" [Aikeessaan pysyvä], huudahti Prokopius hämmästyneenä.
"Etkö ole luopunut toivostasi?"
"Voinko luopua itsestäni?
"Kauppasumma mukanani — se oli melkoinen, sillä Furius Ahalla ostatti Efeson ja Jasson tienoilla sijaitsevat huvilani — menin entisten kestiystävieni luo isaurilaisten, armenialaisten ja abasgien alueilla.
"Minun täytyi tappaa eräs isaurilaisruhtinas, joka hiipi yöllä telttaani ja aikoi anastaa rahani antamatta muuta vastalahjaa kuin tikarin piston.
"Sitten pestasin suuren joukon miehiä.
"Mutta Narses on tehnyt ne kalliimmiksi. Hän hemmottelee ne pilalle ja turmelee kokonaan asiat.
"He eivät mene enää niin halvalla kuin ennen kuolemaan.
"Hän on saanut useita urhoollisia päälliköitä ystävikseen.
"Minun täytyi kääntyä muiden kansojen puoleen.
"Nykyjään asustaa harmoniassa pienenlainen, mutta hyvin villi ja urhoollinen germaaniheimo, jonka keksin vasta lukiessani sinun kuvauksiasi sen ja gepidien välisestä verisestä sodasta, ystäväiseni."
"Ahaa", huudahti Prokopius, "sinä tarkoitat villejä longobardeja.
"Jumala varjelkoon Italiaasi, jos ne pääsevät jalallaankaan sinne.
"Longobardi tulee käyttäytymään kultanahkaista lammastasi Italiaa kohtaan kuin susi verrattuna paimenkoiraan, goottiin."
"Mutta Roomasta tulee taas vanha naarassusi.
"Minä saan kyllä Alboinin barbaarit poistumaan isänmaastani.
"Olen lähettänyt Liciniuksen pestaamaan noita pitkäpartoja — sillä heidän nimensä kai merkitsee sitä.
"Minusta on hauskaa", sanoi hän, "tuhota germaanit germaanien avulla.
"Rooma hyötyy jokaisesta haavasta, jonka longobardit ja gootit iskevät toisiinsa."
"Sinä olet oppinut Tiberiuksen viisauden lukiessasi Tacitusta.
"Mutta anna Tacituksen olla — se on kovin karvasta.
"Tässä on erinomaista viiniä, jota minä kutsun Ammianus
Marcellinukseksi.
"Se on hauska toveri."
"Mitenkähän 'Prokopiusta' kerran arvostellaan pikarin ääressä?"
"Hänen rakennuksensa — ummehtuneet", vastasi isäntä.
"Hänen 'Persialais- ja Vandaalisotansa' — kullankirkkaat", sanoi
Cethegus.
"Hänen 'goottisotansa' — liian hapan", jatkoi kirjailija hymyillen.
"Mutta 'salaisuudet' — kiihoittavia, nautittavia tipottain aterian loppupuolella."
"Huh, oksennusainetta", sanoi Prokopius ja häntä puistatti.
"Mutta minä itse", jatkoi Cethegus kertomustaan, "riensin tänne — sanoisinko — jalopeuranne luolaan."
"Se olisi liikaa", arveli Prokopius. "Rakennuksissakaan ei sellaista valhetta tule olemaan."
"Ketun tai näädän sitten.
"Sillä en ole niin rohkea kuin suuri Belisarius, joka kuvitteli voivansa voittaa gootit yksistään palkkasoturien avulla. Noilla barbaareilla on eräs hyvä puoli; he ovat kokonainen kansa.
"Heidän kuninkaansa on kansallisuuden elävä vertauskuva.
"Vaikeata on voittaa kansa.
"Vaikka se olisikin niin raaka, typerä ja järjetön kuin nuo barbaarit ovat."
"Varsinkin on vaikeata", huomautti Prokopius, "voittaa kansa ilman kansaa."
"Ei bysanttikaan ole kansa, vaan valtio.
"Tämä kansaton valtio voi sentään kukistaa valtiottoman kansan.
"Sillä se, mitä gootit sanovat 'valtakunnaksi', ei ole mikään valtio.
"Se on vain kokoonpantu yhteen paikkaan asettuneista heimoista.
"Olihan Vitigeksen aikana kolme sotajoukkoa aseissa toisiaan vastaan.
"Häväistyskirjasikin Bysantti on voimakkaampi heitä, noita hulluja, kypsymättömiä barbaareita.
"Keisari Justinianus on sitä paitsi antanut sanansa pantiksi siitä, että hän vapauttaa Italian.
"Hyvä on! Häntä kyllä kehoitetaan täyttämään lupauksensa.
"Muistutan häntä siitä siksi, kunnes hän on sen täyttänyt."
"Sinä saat muistuttaa vielä sangen kauan."
"Siltä näyttää. Häneen ei näy nyt pystyvän uskonto, maine eikä kulta.
"Saammepa nähdä, eikö pelko pysty häneen?"
"Pelkoko? Ketä hän pelkäisi?"
"Cethegusta — ja — tuntematonta.
"Tuntemattoman pelko on suurin.
"Sitä paitsi luotan keisarinnaan.
"Me tunsimme toisemme jo nuorina.
"Osasimme jo silloin antaa arvoa toistemme ansioille.
"Hän oli kaunein nainen, jonka olin — siihen saakka — nähnyt.
"Ja minä — minä —"
"Olin Cethegus", sanoi Prokopius.
"Mutta huolimatta vanhasta kiintymyksestämme, jota hän ei salannutkaan uudestaan tavatessamme, ei keisarinna ruvennut puoltamaan sotaa.
"En oikein käsitä häntä.
"Hän on äkkiä ruvennut pitämään kristillisempänä rakennuttaa kirkkoja kuin poltattaa kaupunkeja.
"Mistä tuo muutos johtuu?
"Hänhän on vielä siksi nuori, ettei vielä tarvitse pelätä hänenlaisensa kääntymystä — sanoisinko Kyprosta Golgatalle."
"Sinä et siis tiedä sitä", virkkoi Prokopius, "minkä paitsi Justinianusta ja sinua — suo anteeksi, Roomahan on Bysantin edellä — minkä paitsi sinua ja Justinianusta koko Itä-Rooma tietää.
"Kaunis keisarinna on sairas. Sisällinen tauti kalvaa häntä.
"Sinä ihmettelet.
"Hän salaa sen suunnattomalla tahdonlujuudellaan Justinianukselta.
"Sillä hän, tuo suurin ja pienin kaikista itsekkäistä ihmisistä vihaa sairaita. Hän ei kärsi läheisyydessään mitään, mikä muistuttaa sairaudesta ja kuolemasta.
"Vaikka keisarinna hallitseekin häntä ehdottomasti, niin olen varma, että Justinianus, keksittyään hänen sairaalloisuutensa, lähettäisi hänet paranemaan valtakunnan etäisimpään nurkkaan.
"Samoin hän teki Germanukselle, jota hän sentään rakasti sydämestään.
"Senvuoksi keisarinna kestääkin helvetilliset kipunsa hymyssä suin.
"Yöt kuuluvat olevan kamalat.
"Mutta päivällä, keisarin läheisyydessä, ateriain aikana, kirkossa ja sirkusjuhlissa hän salaa tuskansa yli-inhimillisellä voimalla.
"Hänen kauneutensakaan ei ole sanottavasti kärsinyt siitä.
"Sillä hänen kauneudensäilyttämistaitonsa on verraton.
"Hän on tullut solakammaksi.
"Mutta hänen henkensä on tullut melkein entistään voimakkaammaksi."
"Ihmeellinen nainen."
"Niin on, ja vaikka hän pienissä asioissa turvautuukin juoniin ja viekkauteen, niin suurissa valtion asioissa hän ei luovu vakaumuksestaan."
"Ei ainakaan vähällä.
"Keisari aikoi jo hyväksyä goottien rauhanehdotuksen. Cassiodorus — ja eräs toinen yrittivät jo voittaa minut.
"Teodora ei ollut enää sodan puolella — ja kaikki näytti olevan hukassa.
"Viimeisellä hetkellä päätin vielä vedota hänen hurskauteensa.
"Sain kuulla häneltä, että Justinianus oli kutsunut molemmat lähettiläät palatsiin ja että hän oli rauhanteon aikeissa.
"Samana päivänä menin hänen luokseen ja sanoin:
"Sinä rakennutat rahoillasi uusia kirkkoja pyhimyksille.
"Sinä voit vielä rakennuttaa noin sata kirkkoa. Ja kun luovutat Italian gooteille, riistät ainiaaksi yli tuhat kirkkoa Kristukselta, Jumalan pojalta, ja jätät ne hänen katkerain vihollistensa, kerettiläisten areiolaisten käsiin.
"Luuletko, että sata uutta kirkkoasi vastaavat niitä?
"Se vaikutti.
"Kauhistuneena hän hypähti vuoteeltaan ja huudahti: 'Ei, sellaista syntiä en aio tehdä. Jos olemmekin liian heikot riistääksemme nuo kirkot kerettiläisten käsistä, niin emme ainakaan mielihyvällä luovuta niitä heille.'
"'Keisari ei saa koskaan mielisuosiolla luopua Italiasta.'
"'Kiitos, Cethegus! Pyhimykset antavat anteeksi monta nuoruuden aikaista yhteistä syntiämme senvuoksi, että sinä estit minut tekemästä tämän kaikkein suurimman synnin.'
"Hän kutsui puolisonsa luokseen päivälliselle. Hänen kukkansa, suudelmansa ja kyyneleensä saivat Justinianuksen taas innostumaan taisteluun Kristuksen puolesta. Hän hylkäsi rauhanehdotuksen, ja viisaan Cassiodoruksen oli palattava tyhjin toimin takaisin.
"Rauhaa ei tule.
"Sodan pikaista alkamista en kuitenkaan voi saada aikaan.
"Mutta kyllä minä keinot keksin.
"Sillä Rooman täytyy vapautua barbaareista."
Cethegus vaikeni levollisen näköisenä ja ryyppäsi pikarista. Mutta hänen sielussaan leimusivat intohimot.