NELJÄS LUKU.
Niin nopeasti kuin hänen kamala tuhoamissuunnitelmansa salli, Narses kulki Fossatumin luona pidetyn sotaneuvottelun jälkeen koko sotajoukkoineen leveässä rintamassa etelään tukahduttaakseen loputkin gootit tai heittääkseen heidät mereen.
Hän lähetti alipäällikkönsä Vitalianuksen ja heruli Vilmutin pienten joukkojen avulla Tusciaan valtaamaan goottien käsissä olevat linnoitukset sekä annonarisessa Tusciassa sijaitsevan Luccan.
Pohjoisemmaksi, vielä tähän saakka uljaasti puolustautuneen Veronan piirittäjäksi hän lähetti Valerianuksen. Hän oli tällä välin vallannut Petra pertusanan, joka hallitsi Via Flaminiaa Helvillumin pohjoispuolella.
Veronan sitkeä vastarinta oli helpottanut goottien pakoa pohjoiseen päin Atesis-laakson ja Passaran ohi.
Kaikki muut joukko-osastot Narses vei mukanaan etelää kohti. Hän itse kulki pitkin Via Flaminiaa Roomaan. Johanneksen oli ajettava gootteja pitkin Tyrhenian meren ja heruli Vulkariksen pitkin Jonian meren rantaa etelään päin.
Mutta kumpainenkaan ei kohdannut matkallaan liiaksi työtä eikä vastusta, sillä pohjoisessa oli heidän edellään kulkeva kuninkaan sotajoukko koonnut kaikki goottiperheet. Se oli sitä paitsi ehtinyt jo niin kauas, ettei Vulkaris sitä saavuttanut enää. Maan eteläosasta gootit olivat niinikään peloissaan rientäneet Rooman ohi Napoliin, jonne kuninkaan lähettiläät, nopeat sajonit, olivat kehoittaneet heitä kokoutumaan.
"Mons Vesuvius" oli kaikkien goottipakolaisten kokoavana tunnussanana.
Narses oli antanut sivustoille määräyksen yhtyä pääjoukkoon Anagniassa.
Cethegus suostui mielellään Narseksen pyyntöön, että hän jäisi pääjoukon mukaan. Sivustoilla ei nimittäin ollut erityisempiä odotettavissa.
Narseskin kulki sitä paitsi Rooman kautta.
Hän oli siis saapuvilla, jos Narses koettaisi vastoin antamaansa lupausta ohikulkiessaan ottaa valtaansa Rooman.
Mutta Narses piti lupauksensa, mikä seikka melkein ihmetytti prefektiä.
Hän kulki joukkoineen levollisesti Rooman ohi.
Hän vaati sitäpaitsi prefektiä todistajaksi keskustellessaan paavi
Pelagiuksen ja muiden Rooman vaikutusvaltaisten henkilöiden kanssa.
Keskustelu tapahtui vallien ulkopuolella flaminilaisen ja salarisen portin välillä, jokseenkin Porta belisarian (picianan) kohdalla.
Paavi ja roomalaiset vakuuttivat vielä, — vahvistaen vakuutuksensa valalla pyhän Kosman ja pyhän Damianin luiden ääressä (nuo kaksoisveljet olivat legendan mukaan arabialaisia lääkäreitä, jotka kärsivät marttyyrikuoleman Diokletianuksen aikana), jotka olivat tuodut valleille norsunluulaatikoissa ja hopearasioissa — että he tuhottuaan Hadrianuksen haudalle vetäytyneet gootit avaavat kaupungin portit ehdottomasti vain Rooman prefektille. Sen sijaan he torjuivat aseellisesti kaikki väkivaltaiset kaupunkiin tunkeutumisyritykset. He eivät enää halunneet uusia taisteluita Roomasta.
Narses tarjosi heille avuksi parituhatta miestä Hadrianuksen haudan valloitukseen. Roomalaiset kieltäytyivät kuitenkin kohteliaasti, mutta varmasti ottamasta apua vastaan.
Tämä seikka ilahdutti prefektiä suuresti.
"He ovat sittenkin oppineet näinä vuosina kaksi seikkaa", sanoi hän liikkeelle lähtiessään Lucius Liciniukselle, "nimittäin pitämään 'roomalaiset' kaukana itsestään ja liittämään Rooman kohtalon Cethegukseen. Se on jo suuri edistys."
"Päällikköni", varoitteli Licinius, "en voi yhtyä iloosi enkä luottamukseesi."
"En minäkään", lisäsi Salvius Julianus. "Minä pelkään ja epäilen
Narsesta."
"Te olette liian viisaita", ivaili Piso.
"Ihminen ei saa mennä liiallisuuksiin luottamuksessaan eikä epäilyksessäänkään.
"Eivätkö asiat ole muuttuneet parhaaksemme suuremmassa määrässä kuin olemme voineet toivoakaan tuon yön jälkeen, jolloin paimenpoika löi Rooman parasta runoilijaa kuolemattomalle jambikädelle, jolloin Rooman prefektiä kuljetettiin viljalaivaan kätkettynä Tiberiä alas, jolloin Massurius Sabinus joutui kreivi Markjan vangiksi, kun hän aikoi pujahtaa pakoon jalkavaimonsa kreikkalaisessa puvussa ja jolloin suuri lainopin tuntija Salvius Julianus olisi hukkunut armotta Tiberin liejuun, ellei herttua Guntaris olisi onkinut häntä ylös.
"Kuka olisi silloin voinut kuvitellakaan, että me nyt voimme sormillamme laskea päivät, jolloin Italian mantereella on ainoatakaan elävää goottia."
"Olet oikeassa, runoilija", virkkoi Cethegus hymyillen. "Noita molempia vaivaa kova Narses-kuume, samoin kuin heidän sankariaan kaatumatauti. Vihollistensa liian voimakkaana pitäminen on myöskin vika. Luut, joiden ääressä papit vannoivat, ovat oikeat. Sellaisia valoja ei voida rikkoa."
"Kunpa olisin", vastasi Licinius, "nähnyt valleilla pappien ja käsityöläisten joukossa edes yhdenkään sinun ystävistäsi, meidän ystävistämme. Mutta siellä oli vain vanuttajia, teurastajia ja puuseppiä. Missä oli Rooman aateli? Missä katakombien miehet?"
"He ovat panttivankeina", vastasi Cethegus. "He saivat palkkansa. Hehän palasivat Roomaan ja nöyrtyivät vaalean gootin edessä.
"Jos musta Teja nyt lyöttää heiltä päät, niin se on parahiksi heille.
"Älkää hätäilkö. Te olette liian synkkämielisiä. Narseksen kamala ylivoima on aivan säikähdyttänyt teidät. Hän on suuri sotapäällikkö, mutta valtiomiehenä hän on vaaraton. Sitä todistaa se seikka, että hän on tehnyt tämän sopimuksen — kokonaan minun hyväkseni — ja että hän on pysynyt sopimuksessaan.
"Hengittäkäämme taas Kapitoliumin ilmaa. Kaatumatautiset eivät sitä siedä."
Kun prefektin nuoret päälliköt tulivat seuraavana aamuna noutamaan häntä Roomasta lähtöä varten, tapasivat he hänet erittäin hyvällä tuulella.
"No," sanoi hän, "kuka tuntee roomalaiset, te vai Rooman kaupunginprefekti? Kuulkaa!
"Viime yönä eräs uudestaan järjestettyjen kaupunkilaiskohorttien sadanpäämies, Publius Macer hiipi Roomasta telttaani. Paavi on uskonut hänen haltuunsa Porta latinan ja hänen veljensä Markuksen haltuun Kapitoliumin. Hän näytti molemmat valtakirjat. Ne olivat oikeat. Minä tunnen Pelagiuksen käsialan. He ovat jo väsyneet pappien valtaan. He toivovat saavansa pian nähdä minun, teidän ja isaurilaisteni palaavan Aureliuksen ja prefektin muureille.
"Hän toi minulle serkkunsa Alluksen panttivangiksi. Tälle hän edeltä päin sovitulla kirjeen sanamuodolla ilmoittaa yön, jona hän voi saattaa Porta latinan ja Kapitoliumin meidän käsiimme.
"Narses ei voi sille mitään, että roomalaiset laskevat meidät vapaaehtoisesti kaupunkiin. Mehän emme käytä väkivaltaa.
"No, Licinius ja Julianus! Kuka tuntee Rooman ja roomalaiset?"