VIIDES LUKU.
Narses kulki sotajoukkoineen Anagniaan.
Kaksi päivää pääjoukon saapumisen jälkeen molemmat siivetkin saapuivat sinne.
Anagniassa Narses lepuutti suunnatonta joukkoaan muutamia päiviä, tarkasti sen ja järjesteli uudestaan. Sieltä hän siirtyi Terracinaan, missä Armatuksen ja Doroteoksen joukon jäännökset liittyivät pääjoukkoon. Sitten yhdistynyt sotajoukko marssi gootteja vastaan, jotka olivat asettuneet erittäin lujaan asemaan Vesuviukselle ja sen vastapäätä olevalle Maitovuorelle (Mons lactarius) pienen Draco-nimisen joen (se laskee Stabiaen pohjoispuolelle mereen) molemmille rannoille.
Lähdettyään Cumaesta ja marssittuaan Napolin ohi (— sen kaupungin porvarit sulkivat Totilan uudestaan kuntoonpanemat portit, ottivat kaupungissa olevat kolmesataa goottia vangeiksi ja selittivät, että he Rooman esimerkkiä noudattaen pysyisivät puolueettomina —) kuningas Teja riensi mahdollisimman nopeasti kauan aikaa sitten valitsemalleen taistelukentälle ja vahvisti parhaansa mukaan jo luonnon lujasti varustamaa asemaansa.
Hän antoi koota uhkuvan rikkaasta maakunnasta vuorelle niin paljon ruokavaroja kuin suinkin ehdittiin saada, ettei hänen kansansa tarvitsisi aivan heti tehdä tuttavuutta nälän kanssa.
Nykyajan tiedemiehet ovat turhaan hakeneet Vesuviuksen luota Mons lactariusta tai muuta paikkaa, joka aivan tarkoin sopisi Prokopiuksen kuvaukseen goottien viimeisestä taistelukentästä.
Nykyisen Vesuviuksen lukuisista rotkoista ja solista ei ole ainoatakaan yksimielisesti siksi hyväksytty.
Mutta sittenkään ei tarvitse epäillä bysanttilaisen historiankirjoittajan kertomusta, joka perustuu silminnäkijäin, Narseksen alipäällikköjen ja seuralaisten yhtäpitäviin tiedonantoihin.
Paikallisuuksien muuttuminen johtuu tietysti enemmän kuin kolmentoista vuosisadan aikana tuon aina toimessa olevan vuoren sisustassa tapahtuneista äkillisistä, suurista, rajuista purkauksista ja vähitellen soluvan laavavirran, kallion vierimien ja murtumisten aiheuttamista mullistuksista.
Paljon myöhäisemmilläkin ajoilla eläneiden italialaisten kirjailijain kuvaukset Vesuviuksen paikallisuuksista ja suhteista eroavat suuresti nykyisistä oloista.
Se maaperä, joka imi itseensä kuningas Tejan sydänveren, on kai jo aikoja sitten ollut paksun laavakerroksen suojaamana.
Narseskin ihmetteli barbaarivastustajansa taitoa ja huolellisuutta puolustuspaikan valitsemisessa.
"Hän aikoo kaatua kuin karhu pesässään", virkkoi hän katsellessaan
Nuceriasta käsin goottien varusteita.
"Moni teistä, rakkaat sutoset", jatkoi hän hymyillen Alboinille, "kaatuu hänen käpäliensä iskuista, kun yritätte tunkeutua hänen pesäänsä."
"Täytyy heti alussa mennä niin suurella joukolla, että hän saa molemmat käpälänsä täyteen, eikä kykene enää iskemäänkään."
"Jos se käy päinsä. Minä tunnen Vesuviuksella erään solan, — minähän olin ennen muinoin, kun vielä luulin tämän raihnaisen ruumiini paranevan, useita viikkoja Mons lactariuksella ilmakylpyjä ottamassa ja tutkin silloin tarkoin koko Vesuviuksen — jos he ovat piilottautuneet sinne, ei heitä aja pois muu kuin nälkä."
"Se on kovin pitkäveteistä."
"Eipä muukaan auta. Minulla ei ole halua uhrata taas kymmeniätuhansia miehiä keisarin sotajoukosta näiden viimeisten kipinäin sammuttamiseen."
Niin kävikin.
Vielä kuusikymmentä päivää myöhemmin olivat molemmat sotajoukot vastakkain.
Aivan vähitellen maksaen joka askeleen verivirroilla sai Narses kamalan verkkonsa yhä tiukemmalle vedetyksi.
Hän varusti puoliympyrän muotoiseksi kaikki paikat goottien länsi-, pohjois- ja itäpuolelle. Vain etelässä, meren puolella, missä hänen leirinsä sijaitsi, ei ollut erityisiä varusteita. Vihollisilla ei näet ollut laivoja, joilla he olisivat voineet paeta tai tuoda ruokavaroja.
Narseksen Tyrhenian meren laivasto oli parhaillaan matkalla Bysanttiin viemään vangiksi joutuneita gootteja orjuuteen. Jonian meren laivastoa odotettiin parhaillaan. Ennakolta saapuneet laivat risteilivät lahdella Bajaen ja Sorrentumin välillä.
Ylivoimastaan huolimatta Narses valtasi vain vähitellen ja varovaisesti
Piscinulan, Cimiteriumin, Nolan, Summan, Melanen, Nucerian, Stabiaen,
Cumaen, Bajaen, Misenumin, Puteolin ja Nesiksen.
Vähitellen Napolin asukkaatkin rupesivat pelkäämään Narseksen ylivoimaa ja avasivat vapaaehtoisesti hänelle kaupunkinsa portit.
Joka puolelta bysanttilaiset sitten keskittivät voimansa piiritettyjä vastaan.
Kiivaiden taistelujen perästä bysanttilaisten onnistui karkoittaa heidät Mons lactariukselta Draco-joen oikealle rannalle, missä kansan jäännökset majailivat verrattoman, Narseksen kiittämän vuorisolan suojaamalla ylätasangolla, erään Vesuviuksen sivuaukon lähellä.
Vain kaakkoistuulella vuoresta tupruava savu ja haju haittasi gootteja, muutoin heillä oli siellä verraten mukava olla.
Täällä gootit majailivat vuoren lukemattomissa rotkoissa, luolissa ja kuopissa, paljaan taivaan alla tai teltoissa. Heikommat makasivat vaunuissa.
Ylätasangolle ei ollut muuta tietä kuin ahdas vuorensola, jonka eteläpää oli niin kapea, että yksi mies voi sen hyvin sulkea kilvellään.
Tätä aukkoa vartioivat yötä päivää vuorotellen, tunnin kerrallaan, kuningas Teja itse, herttua Guntaris, herttua Adalgot, kreivi Grippa, kreivi Visand, Aligern, Ragnaris ja Vakis. Heidän takanaan solassa oli aina sata miestä, nekin vuorotellen.
Niin oli siis koko tämän kamalan sodan, taistelun Italiasta ja Roomasta, Narseksen menettelytapa muuttanut taisteluksi miehenlevyisestä rotkosta lämpimästi rakastetun ja sitkeästi puolustetun niemimaan eteläkärjessä.
Prokopiuksen historiallisessa kertomuksessakin goottien kohtalon lopullinen täyttymys muodostaa ikäänkuin viimeisen näytöksen suurenmoisessa historiallisessa murhenäytelmässä.
Rannalle solan vastapäätä Narses oli leiriytynyt longobardeineen,
Johannes oikealla ja Cethegus vasemmalla puolellaan.
Prefekti huomautti tribuuneilleen, että Narses oli luovuttamalla hänelle tämän paikan — Cethegus oli sen itse valinnut — antanut todistuksen varomattomuudestaan tai sokeasta luottamuksestaan.
"Nyt hän on", virkkoi Cethegus, "jättänyt tien Roomaan vapaaksi. Täältä pääsy olisi ollut paljon vaikeampaa, jos hän olisi asettanut minut oikealle siivelle tai keskustaan.
"Olkaa valmiit lähtemään yöllä salaa isaurilaisteni mukana Roomaan heti, kun sieltä on tieto tullut."
"Entä sinä", kysyi Licinius huolissaan.
"Minä jään tänne pelätyn luo.
"Jos hän olisi tahtonut murhauttaa minut, niin olisi hän sen voinut aikoja sitten tehdä.
"Hän ei nähtävästi tahdo.
"Hän ei tahdo menetellä vastoin lakia.
"Jos minä taas noudatan roomalaisten kutsua, täytän sopimuksemme, enkä riko sitä."