YHDESTOISTA LUKU.
Pian Cethegus olikin yhä hurmaavan kauniin nuoruudenystävänsä edessä, joka lepäsi sohvallaan meille hyvin tutussa huoneessa.
Galathea ojensi hänelle tuon tuostakin pienessä onyxmaljassa rohtoa, jota persialainen lääkäri — kreikkalaiset lääkärit eivät enää voineet hänelle mitään — oli määrännyt.
"Kiitän sinua, Teodora", sanoi Cethegus.
"Ja kun minun on kiitettävä muita kuin itseäni, niin kiitän mieluimmin nuoruudenystävätärtäni."
"Kuule, prefekti", virkkoi Teodora katsellen häntä tarkasti, "sinussa voisi olla miestä — sanoisinko sitä barbaarin vaiko roomalaisen ominaisuudeksi — ensin suutelemaan Kleopatraa, jota Caesar ja Antonius ovat jumaloineet, ja sitten kuitenkin viemään hänet mukanaan riemusaatossa Roomaan, kuten Oktavianus lienee aikonutkin menetellä.
"Ellei tuo käärmekuningatar olisi tehnyt aietta tyhjäksi.
"Kleopatra on aina ollut esikuvani. Caesaria en ole tavannut. Mutta käärmettä täytyy kenties käyttää. Sinun ei tarvitse kiittää minua. Olen puhunut ja toiminut täydestä vakaumuksesta. Tuo goottien taholta tullut vaara ja häväistys on upotettava vereen.
"En ole kenties aina ollut uskollinen puoliso Justinianukselle.
"Mutta hänen viisain ja uskollisin senaattorinsa olen aina ollut.
"Belisariusta ja Narsesta ei voi lähettää yhdessä Italiaan ja vielä vähemmän jompaakumpaa yksin.
"Sinun on lähdettävä. Sinä olet sankari, sotapäällikkö ja valtiomies.
Mutta sittenkin olet sinä voimaton vahingoittamaan Justinianusta."
"Kiitän suosiollisesta arvostelustasi", vastasi Cethegus.
"Ystäväiseni, sinä olet sotajoukoton päällikkö, valtakunnaton keisari, laivaton perämies.
"Mutta jättäkäämme tämä asia. Sinä et kuitenkaan usko minua.
"Lähetän sinut Italiaan vakaumuksesta. Sinähän vihaat noita barbaareita.
"Toinen sotapäällikkö, jonka epäluuloinen keisari tietysti lähettää jälkeesi, on simpukkaprinssi Areobindos. Hänestä ei sinulle liene suurta haittaa.
"Minusta on hauskaa auttaa samalla nuoruudenystävää ja valtakuntaa.
"Ah, Cethegus, nuoruus!
"Teille miehille se on kultainen toive tai kultainen muisto. Meille naisille se on — elämä.
"Toivon saavani takaisin edes yhden päivän siitä ajasta, jolloin annoin sinulle ruusuja ja sinä kirjoitit minulle runoja."
"Ruususi olivat kauniita, Teodora, mutta minun runoni eivät."
"Minusta ne olivat kauniita. Nehän olivat minulle omistetut.
"Mutta samoin kuin vanha rakkaus sulostuttaa vanha ja uusi vihakin äsken tekemääni päällikön valintaa, mikä sitäpaitsi hyödyttää valtakuntaa.
"Belisarius ei saa enää kohota kunnian kukkuloille.
"Ei, hänen on kukistuttava, tällä kertaa syvälle ja ainiaaksi.
"Niin totta kuin minä hallitsen Bysanttia."
"Entä Narses? Minusta olisi parempi, että sinä tuhoaisit tuon kädettömän pään kuin tuon päättömän käden."
"Kärsivällisyyttä — yksi kerrassaan."
"Mitä on tuo hyväsydäminen sankari sitten tehnyt?"
"Hänkö? Ei mitään, vaan hänen vaimonsa Antonina, jonka voitto perustuu vain terveeseen vereen."
Kiukuissaan hento keisarinna puristi pienen, valkoisen kätensä nyrkkiin.
"Oi, miten minä vihaan häntä. Kadehdin. Tyhmät pysyvät aina terveinä.
"Mutta hän ei saa iloita kärsimyksistäni."
"Naisen kateudesta siis riippuu Kapitoliumin kohtalo", mietti Cethegus itsekseen. "Kuolkoon Kleopatra."
"Tuo narri on hurmautunut miehensä maineesta. Siihen kohtaan voin antaa kuolettavan iskun. Odota."
Hänen kauniit kasvonsa vavahtivat ankarasta kivusta. Hän heittäytyi pitkälleen vuoteelle.
"Voi kyyhkyläiseni", kehoitteli Galatea, "älä kiihoita mieltäsi.
"Tiedäthän, mitä persialainen sanoo. Jokainen rakkauden tai vihan aiheuttama —"
"Haa, viha ja rakkaus on elämää.
"Ja viha on ihmisen vanhentuessa vieläkin suloisempaa kuin rakkaus.
"Rakkaus on uskoton, viha uskollinen."
"Minä olen kummallakin alalla", sanoi Cethegus, "oppipoika rinnallasi.
"Olen aina kutsunut sinua 'Kypron sireeniksi.'
"Millä hetkellä tahansa voisit sinä suudellessasi repiä uhrisi palasiksi — rakkaudesta tai vihasta.
"Mutta mikä on äkkiä muuttanut vihaksi rakkautesi Antoninaan?"
"Tuo teeskentelijä on tullut siveelliseksi.
"Vai olisiko hän todella heikkopäinen?
"Sekin on mahdollista.
"Hänen kalanverensä ei ole koskaan päässyt oikein kiivaaseen liikkeeseen. Hän pelkää voimakasta intohimoa ja rohkeata rikosta.
"Hän on liian itserakas luopuakseen rakkaudenosoituksista, liian pelkuri vastatakseen rakkauteen.
"Hän on taas tullut siveäksi ruvettuaan seuraamaan miestään sotaretkillä.
"Ha, ha, haa, pakosta. Samoin kuin pirukin paastoaa ruoan puutteessa.
"Olen näet pitänyt hänen ihailijaansa väkisin luonani."
"Boëthiuksen poikaako Aniciusta? Kuulin siitä puhuttavan."
"Niin. Antonina taas on Italiassa täydellisesti sopinut miehensä kanssa ja jakanut hänen maineensa ja onnettomuutensa.
"Ja siitä alkaen hän on ollut siveä aviovaimo, aivan kuin Penelope.
"Mutta mitä luulet tuon hanhen tekevän kotiin palattuaan?
"Hän moittii minua siitä, että olen houkutellut hänet siveyden tieltä.
"Ja vannoo riistävänsä Aniciuksen rinnoiltani.
"Ja tuo käärme onnistuikin.
"Hän herättää tuon hullun omantunnon. Riistää uskottoman kamariherrani yhä kauemmaksi luotani — tietysti pitääkseen hänet itse."
"Sinä et siis usko", virkkoi Cethegus, "naisen voivan hankkia taivaalle ainoatakaan sielua —"
"Ottamatta pelastajan palkkiota päältäpäin. En usko.
"Mutta Antonina pettää itsensä ja hänet hurskailla puheillaan.
"Ja nuorukainen sallii niin mielellään nuoruutta uhkuvan kaunottaren pelastaa itsensä minun rinnoiltani, sillä minähän olen kuihtunut ja sairas, minut on aika jo kalvanut.
"Haa", huudahti hän intohimoisesti ja hypähti vuoteeltaan, "surkeata on, että ruumiin täytyy väsyneenä ruveta maata, ennenkuin sielu on saanut tuhannennen osan elämänjanoaan tyydytetyksi.
"Elämä on hallitsemista, vihaa, rakkautta."
"Tuollaisten nautintojen nälkäsi näyttää olevan pohjaton?"
"Niin on.
"Mutta pian on minun luovuttava olemisen runsaasta pitopöydästä, tästä valtaistuimesta, vaikka polttava sieluni isoaa ja janoaa iloja ja valtaa.
"En saa enää nauttia kuin muutamia pisaroita.
"Ah, luonto on kurja, kelvoton hutilus.
"Kerran, vuosisatojen kuluessa, miljoonien henkisesti ja ruumiillisesti rujojen joukkoon se luo sellaisen ruumiin ja sellaisen sielun kuin Teodoralla on, voimakkaan ja ikuista elämää ja nautintoa kaipaavan.
"Ja kolmen vuosikymmenen perästä, kun tuskin olen ehtinyt kostuttaa huuliani täydestä elämän pikarista, luonto kieltää janoavan tyydyttämästä haluaan.
"Kirotut olkoot kateelliset jumalat.
"Mutta ihmisetkin voivat kadehtia ja kateus saa heidät paholaisiksi.
"Muutkaan eivät saa nauttia, kun minä en enää jaksa nauttia.
"Muutkaan eivät saa nauraa, kun minä yöt valvon tuskissani.
"Tuo terveyttä uhkuva naikkonen ei saa ilkkua uskottoman miehen kanssa, joka oli Teodoran oma ja sittenkin voi ajatella toista naista, hyvettä ja taivasta.
"Vasta tänään hän sanoi minulle, ettei hän enää kestä tätä maineetonta ja kunniatonta elämää naisten huoneissa. — Taivas ja maa kutsuvat muka häntä muuanne.
"Hän saa koston siitä — hän ja hänen viettelijänsä.
"Tule, Cethegus", jatkoi hän vimmoissaan tarttuen tämän käsivarteen, "me tuhoamme heidät molemmat."
"Sinä unohdat", vastasi Cethegus kylmästi, "ettei minulla ole mitään syytä vihata Aniciusta.
"Minkä siis tässä asiassa teen, sen teen sinun tähtesi."
"Et aivan kokonaan, sinä viisas, jäinen roomalainen.
"Luuletko sinä, etten ole huomannut aikeitasi?"
"Tuskin", ajatteli Cethegus.
"Sinä et tahtoisi Belisariusta Italiaan.
"Sinä tahdot yksin taistella ja voittaa siellä.
"Korkeintaan tahdot rinnallesi varjon, jollainen Bessas oli ja jollainen Areobindos tulee olemaan.
"Luuletko, etten huomannut aikeitasi, kun niin mestarillisesti sait aikaan sen, että Belisarius kutsuttiin pois Ravennasta?
"Justinianuksenko vuoksi muka!
"Mitä sinä välität Justinianuksesta?"
Cetheguksen sydän sykki tavallista taajemmin.
"Tai Rooman vapaudesta? Naurettavaa. Sinä tiedät, että ainoastaan voimakkaat, yksinkertaiset miehet ovat vapauteen luodut.
"Sinä tunnet kviritisi.
"Ei, sinun päämääräsi on korkeammalla."
"Olisiko tuo nainen huomannut sen, mitä eivät viholliseni eivätkä ystäväni ole aavistaneet", tuumi Cethegus.
"Sinä tahdot yksin vapauttaa Italian ja yksin Justinianuksen sijaisena hallita Italiaa, lähinnä hänen valtaistuintaan, paljon ylempänä Belisariusta ja Narsesta, lähinnä Teodoran jälkeen. Jos olisi vielä korkeampi päämäärä, niin sinnekin sinä lentäisit."
Cethegus hengitti vapaammin.
"Se päämäärä ei olisi suunnattoman vaivannäköni arvoinen", ajatteli hän.
"On suurenmoista ajatella olevansa Justinianuksen ensimmäinen palvelija."
"Tietysti hän ei voi ajatella kenenkään kohoavan miehensä yläpuolelle, jota ihan itse kuitenkin joka päivä pettää."
"Ja Teodoran apulaisena hallita — keisaria."
"Tämän hovin imartelua täynnä oleva ilma näkyy pimittävän kirkkaankin ymmärryksen", mietti Cethegus.
"Se on purppuran hulluutta.
"Hän ei voi ajatella ketään muuta kuin itseään yksinvaltiaaksi."
"Niin, Cethegus. Kenenkään muun en sallisi ajatellakaan sellaista.
"Sinua tahdon auttaa päämääräsi saavuttamisessa. Sinun kanssasi tahdon jakaa maailman vallan — kenties hullun nuoruudenmuiston vuoksi. Muistatko vielä, miten vuosikausia sitten jaoimme pienessä huvilassani kaksi tyynyä keskenämme. Me kutsuimme niitä Idäksi ja Länneksi.
"Se oli enne.
"Jakakaamme nytkin Itä ja Länsi. Justinianukseni kautta hallitsen minä
Itä-Roomaa. Cethegukseni kautta tahdon hallita Länsi-Roomaa."
"Ylpeä nainen", mietti Cethegus.
"Jollei neitseellinen Matasunta olisi kuollut, vaan olisi tullut tähän hoviin, niin sinua ei olisi enää."
"Mutta ennen kaikkea", sanoi Teodora, "on Belisarius saatava pois tieltä.
"Justinianus oli jo päättänyt lähettää hänet ylimpänä päällikkönä
Italiaan."
Cethegus rypisti otsaansa.
"Justinianus luottaa hänen koiranuskollisuuteensa.
"Hänen täytyy kouraantuntuvasti tulla vakuutetuksi Belisariuksen uskottomuudesta."
"Se käynee vaikeaksi", tuumi Cethegus.
"Ennen Teodora muuttuu uskolliseksi kuin Belisarius uskottomaksi."
Rangaistukseksi hän sai lempeän iskun suulleen.
"Sinulle olen minä, hullu, pysynyt uskollisena, ainakin suopeana.
"Tahdotko Belisariuksen taas Italiaan?"
"En mistään hinnasta."
"Auta siis minua tuhoamaan hänet sekä Boëthiuksen pojan."
"Olkoon menneeksi", vastasi prefekti. "Minulla ei ole mitään syytä säästää Severinuksen veljeä.
"Mutta miten? Miten luulet saavasi Belisariuksen uskottomuuden todistetuksi?
"Sitä odotan jännittyneenä.
"Jos sen saat tehdyksi, myönnän olevani Teodoran rinnalla oppipoika juonittelussakin, eikä ainoastaan vihassa ja rakkaudessa."
"Se sinä oletkin, Latiumin hidas poika.
"Kuule siis. — Mutta se on niin vaarallista, että minun täytyy pyytää sinua, Galatea, vartijaksi, ettei kukaan voisi kuunnella.
"Ei, muori hyvä, ei oven sisäpuolella — minä pyydän oikein kauniisti — vaan ulkopuolella.
"Jätä minut vain kahden kesken prefektin kanssa, sillä nyt on kysymys — valitettavasti — vihan salaisuudesta."
Kun prefekti jonkin ajan kuluttua lähti huoneestaan, sanoi hän itsekseen:
"Jos tuo nainen olisi mies — täytyisi hänen kuolla.
"Hän olisi vaarallisempi kuin barbaarit ja Bysantti yhteensä.
"Mutta silloin — onneksi — ei hänen ilkeytensä olisikaan niin perinpohjaisen pirullista."