III.
SELITYKSIÄ
"Kuten nyt omasta kokemuksestasi tiedät", jatkoi adepti selityksiään, "ei ihmisen sielu ole muodoton henkäys, vaan ihminen kaikkine elimineen on sielu ja aineellinen ruumis on sen karkeasta aineesta rakennettu puku.
"Sielun elimistö on välikappale, jonka kautta se vaikuttaa sisästä ulospäin ulkonaiseen maailmaan. Tässä voi kaikkiallinen ja jakamaton jumalallinen henki yksilöllisesti kehittyä, siinä alkaa se personallisen olemassaolonsa ja saa siitä sen ravinnon, josta se luo voimansa. Niinkauan kun ei ihminen tunne niitä toimintoja, jotka tapahtuvat hänelle itselleen näkymättömässä elimistössään, niin hänellä tuskin on voimaa näitä toimintoja johtamaan ja hallitsemaan. Hän on kuin kasvi, jonka olemassaolo on riippuvainen luonnonvoimista, tuulesta ja sateesta sekä muusta, mikä sattumalta häntä ympäröi. Sillä ei ole voimaa kasvuaan ehkäisemään eikä myöskään sitä kiiruhtamaan. Mutta kun ihminen on päässyt tietoiseksi oman sielunsa rakenteesta, kun hän tulee tietoiseksi omassa elimistössään tapahtuvista toiminnoista, voi hän niitä johtaa ja hallita ja siten ohjata kehityksensä oikeaan uomaan.
"Hän kykenee ottamaan vastaan ja työntämään luotaan sielullisia vaikutuksia. Hänestä tulee oma Mestarinsa ja hän saavuttaa niin sanoakseni sielullisen paikallistuntemuksen. Tällainen ihminen nousee silloin yhtä korkealle yläpuolelle niiden, joilla ei ole tätä tietoa ja voimaa, kuin eläin on kasvin yläpuolella. Eläin voi etsiä ravintoa itselleen, voi sitä valita ja hyljätä mielensä mukaan, mutta kasvi on paikalleen kahlehdittu ja riippuvainen ympäröivistä olosuhteista. Tietämätön on samoin riippuvainen ympäröivistä olosuhteista, mutta viisas määrää ne itselleen.
"Vuosisatojen aikana hallitsi niin tietämättömiä kuin oppineita eräs määrätty taikauskon muoto. Pidettiin ihmistä täydellisenä olentona, joka ei kyennyt sen suurempaan elimelliseen kehitykseen. Tosin ymmärrettiin, että sen elonhenki kykeni tietojaan laajentamaan ja että ihminen vanhempana voi oppia asioita, joita hän ei nuoruudessaan tiennyt. Mutta itsenäistä ajattelemista ja hengentoimintaa pidettiin mahdottomana. Se olisi ollut voimaa ilman ainetta, toimintaa ilman aineellista pohjaa, tyhjää. Ei tiedetty, minne ihminen kokosi voittamansa tiedot, eikä mitä hänestä kuoleman jälkeen tulisi. Ei tiedetty tulisiko hän kuoleman jälkeen elämään toisessa tilassa ja ehkä löytäisi suotuisamman tilaisuuden tietojen hankkimiseen vai voiko hän kuoleman jälkeen ilman ruumista ollen ensinkään mitään oppia. Ei oltu selvillä edes fyysillisen ruumiin tarkoituksesta.
"Tiede pani arvottomina tämänlaatuiset tutkimusaiheet syrjään. Kannatettiin mieluummin sitä näkökantaa, joka opetti aineen täydellistä haihtumista, kuin että olisi myönnetty luonnossa löytyvän sellaista, mitä ei vielä tiedetty. Teologien levittämät selitykset eivät olleet sen tyydyttävämpiä kuin tiedemiestenkään, sillä he uskoivat tai olivat ainakin uskovinaan, että ihminen oli täydellinen olento. Hän oli täydellisyyden tilassa lähtenyt luojan kädestä ja oli ennen tekemiensä pahojen tekojen tähden kahlehdittu tälle planetalle. Oltiin sitä mieltä, että jos ihminen jumalattoman elämän jälkeen kääntyisi hurskaasen elämään, voittaisi hän syntiensä anteeksiannon sekä jumalan suosion. Täten tulisi hänestä kuoleman jälkeen korkeampi olento. Hän astuisi paratiisiin ja eläisi edelleen lakkaamattomassa ilossa.
"Jokainen itsenäinen ajattelija meidän aikanamme huomaa, etteivät tällaiset teoriat voi tyydyttää vilpitöntä totuudenetsijää. Mutta tällaisia olettamuksia ei silloin voitu tosiksi todistaa ei myöskään vääriksi, eivätkä ihmiset yleensä siihen aikaan ajatelleetkaan. Siitähän he maksoivat tohtoreilleen.
"'Salaisen opin' julkaisemisen jälkeen joutuivat niin hyvin tiedemiesten kuin teologien mielipiteet perusteitaan myöten horjumaan. Yhä yleisemmin ruvettiin tunnustamaan totuus, jota vanhan ajan viisaat kunnioittivat, vaan jonka nykyinen aikamme kokonaan oli unohtanut, nimittäin se, että ihminen ei ollutkaan täydellinen olento. Hän ei olekaan ainaisesti paikalleen jäämään kirottu, vaan on hänen ruumiinsa ja henkensä alituisten uudistusten ja vaihtelujen alainen. Tunnustettiin myöskin, että minkäänlaista uudistusta ei voi olla ilman ainetta, koska ei voimaa ole ilman ainetta. Tiedemiehille todistettiin, että tiede tuntee hyvin vähän sitä salaperäistä olentoa, jota sanomme ihmiseksi, että se tuntee vain häntä koskevia ulkonaisia ilmiöitä, hänen kuortaan, mutta ei mitään siitä elävästä voimasta, joka toimii fyysillisen ruumiin naamion sisäpuolella. Julkeille teologeille, jotka uskottelivat, että ihmisen menestys riippui heidän siunauksestaan tai kirouksestaan, todistettiin, että oikeus on eroittamaton jumalkäsitteestä ja että vain jumala on kuolematon. Järjelle todistettiin logiikan avulla, että jumala on jumalhengen olemus ihmisessä ja että se yksin voi elää eteenpäin, kun ihmisen kaikki alemmat ja epätäydellisemmät ainekset ovat haihtuneet. Ihminen, jossa ei jumala ole jumaluudentilassa ei voi ruumiin kuoleman jälkeen hypätä korkeampaan piiriin, — piiriä, joka ei vastaa hänen elämänaikana saavuttamaansa kehitystä.
"Intialaisten viisasten tuntema selitys ihmisen pääasiallisesta rakenteesta, jonka Theophrastus Paracelsus jo kolmesataa vuotta sitten esitti ja H.P. Blavatsky myöhemmin julkaisi, nöyryytti tiedemiesten ylpeyttä ja pappien turhamaisuutta. Kun nämä selitykset tulevat tutummiksi ja niitä opitaan paremmin ymmärtämään, tulevat ne todistamaan oppineille, kuinka vähän he tietävät ja tulevat papeille osoittamaan heille kuuluvan paikan siveysopettajina. 'Salainen oppi' todistaa, ettei ihminen vielä ole jumala, vaikka jotkut sitä itsestään kuvittelevat. Se todistaa, että ihminen voi olla älyn kannalta katsottuna jättiläinen, mutta hengen näkökannalta vain kääpiö. Se selittää edelleen, että laki, joka fyysillisellä tasolla johtaa elimistön kasvua, ei sen kautta tule kumotuksi, että se samalla toimii vastaavan sielullisen tason elimistön sisäpuolella. Se opettaa, ettei tyhjästä voi mitään syntyä, mutta jos vain itukin jostain on olemassa, olkoon se näkymätönkin, niin voi se versoa ja kehittyä edelleen.
"Jokaisen tällaisen idun, samoin kuin jokaisen olennon kasvaminen riippuu, mikäli asiaa tunnemme, määrätyistä edellytyksistä. Nämä edellytykset voivat perustua joko olion henkiseen toimintaan itseensä, jos sillä on kykyä niitä itselleen hankkia, tai voivat ne riippua ulkonaisista syistä, joita ei olio itse saata hallita. Kasvi tai eläin ei voi kasvaa, ellei sillä ole sitä ravintoa tai niitä olosuhteita, joita se tarvitsee.
"Katsele puuta, joka kasvaa yksinään aukealla paikalla tuulen ja tuiskujen hyökkäysten alaisena. Se on voimakas, koska se myrskyn ja häviön uhalla pysyy pystyssä, jota vastoin sen tiheässä metsässä kasvavat veljet, jotka latva latvaa vastaan seisoen toisiaan tukevat, epäitsenäisyytensä tähden ovat heikkoja ja sentähden helposti joutuvat rajuilman uhriksi.
"Samoin käy älyihmisen. Hän kasvaa opettajien ja ystävien suojaamana koulumuurien sisäpuolella tai yliopistossa. Häntä tukee kasvattajien ja kirjojen auktoriteetti. Toinen viittaa aina toiseen. Mutta kun elämän myrskyt tulevat, tunkeutuvat uudet ja vieraat aatteet hänen mieleensä. Myrskyt ulvovat ja kaatavat lipun, jolle hän on uskontunnustuksensa kirjoittanut. Auktoriteetit syöksyvät alas ja hänen ylpeytensä niiden mukana.
"Mutta niin ei ole asiaintila yksin fyysillisellä ja älyllisellä tasolla. Myöskin tunteiden valtakunnassa vallitsevat samat lait.
"Se, joka tahtoo kehittää voimiaan, ei saa antaa esteitten itseään pelottaa. Niiden juurella kasvaa hänen voimansa. Hänen täytyy varustautua asettamaan mielipiteensä tuulia vastaan, eikä hän saa kaatua, joskin intohimon myrskyt hänessä nousevat. Hänen täytyy pakoittautua pitämään siitäkin kiinni, jota hänen luonnollinen makunsa on taipuvainen vastustamaan ja olemaan sopusoinnussa sen kanssa, mikä hänestä tuntuu vihamieliseltä. Todellisuudessa on juuri se hyödyllistä hänen voimiaan terästämään. Hänen täytyy oppia kantamaan vihaa ja parjauksia, kestämään pahansuopuutta ja vastustusta, tuntemaan tuskaa ja panemaan arvoa vain elämän todellisille arvoille. Vastustavat vaikutukset, jotka hänen tielleen nousevat, herättävät myrskyn riehumaan hänen sydämessään. Mutta saatuaan voiman myrskyä hallitsemaan, opittuaan intohimojensa kiihtyneille ja hurjille aalloille sanomaan: 'hiljene', — silloin tunkeutuvat ensimmäiset nousevan rauhanauringon säteet hänen sydämeensä. Niiden lämpimän hehkun edestä pakenee arvostelevan ja punnitsevan järjen kylmä kuuvalo. Uusi, näkyväistä maailmaa suurempi, avautuu hänen sisäisen silmänsä eteen. Siinä hän tyytyväisenä avustaa ja löytää ne loppumattoman autuuden lähteet, joita eivät aistinelämän ihmiset tunne. Silloin ei hän enää järkeile totuudesta, sillä hän näkee sen sydämessään. Hänen ei enää tarvitse asettua myrskylle alttiiksi, sillä hän löytää turvan hiljaisuudessa, ei siksi, että myrskyjä pelkäisi, sillä ne eivät enää tuota hänelle tuskaa, vaan siksi, että hän tarvitsee voimansa vasta heränneen henkisen siemenen kehittämiseen. Hän ei enää niitä tuhlaa hyödyttömästi näkyväisessä maailmassa.
"Tällainen hiljaisuudessa vietetty elämä tuntuu toivottavalta ja hyödylliseltä vasta silloin, kun ihminen on voittanut määrätyn kypsyydenasteen. Mutta jos hän vetäytyy pois maailmasta hänen vielä maailmaa tarvitessaan, koettaa hän pyrkiä taivasmaailmaan alkaen portaitten yläpäästä. Sallikaa niiden jäädä maailmaan, jotka sitä vielä tarvitsevat. Kuta suuremmat ympäröivät kiusaukset ovat, sitä suuremmaksi kasvavat hänen voimansa menestyksellisen vastustuksen kautta.
"Vain se ihminen, joka oman henkisen piirinsä sisäpuolella kykenee voittamaan henkensä kaipaamat edellytykset, on kaikista ulkonaisista olosuhteista riippumaton ja aivan vapaa. Se taas, joka ei henkistä maailmaa voi synnyttää omaan sieluunsa, tarvitsee ulkonaista maailmaa sieluaan kehittämään. Henkistä kypsyyttä vailla olevat ihmiset, jotka vetäytyvät maailmasta pois sitä peläten, eivät ole sankareita, jotka ovat maailmasta kieltäytyneet. He ovat pelkureita, jotka jättävät paikkansa, kun taistelu elämän kanssa alkaa. Sellaiset ihmiset usein vetäytyvät luostareihin vain viettääkseen mukavampaa elämää ja vielä kaupanpäälliseksi saadakseen pääsylipun taivaaseen. He kuvittelevat tekevänsä jumalalle otollisen työn viettäessään hyödytöntä ja merkityksetöntä elämää ja tästä kuvitellusta palveluksesta odottavat he elämänsä loputtua palkintoa. Mutta palkintokin, jota he odottavat, jää heidän mielikuvakseen. Kuten aistinihminen kuluttaa aikansa hyödyttömissä huvituksissa, niin käyttää tällainen hurskaskin aikansa hyödyttömiin seremonioihin ja rukouksiin. Aistinihmistä kiihoittaa aistinhuvitusten halu, hurskaita taas toisen puolen ilojen toivo. Kumpaisetkin toivovat tyydytystä omalle personalliselle itselleen. En voi nähdä oleellista eroa heidän vaikutintensa ja siveellisten pyrkimystensä välillä.
"Mutta henkisesti kehittyneen ihmisen laita on aivan toinen. Jumalallinen prinsiippi on ihmisessä olemassa aivan riippumatta suhteellisen avaruuden ja ajan rajoituksista. Se on ijäinen ja itsestään olevainen. Sitä ei vastustus kiihoita, siihen ei vaikuta vastaan toimiminen, eikä sitä viisastelut häiritse. Kun se kerran on ihmisessä tullut tietoiseksi omasta voimastaan, ei se tarvitse sitä kiihoitusta, jota aistillinen elimistö vaatii, eikä se myöskään välitä ulkomaailmasta tulevista aistimien vaikutuksista. Se on itse se tahto, joka oman aineensa sisäpuolella luo maailmoita. Se on sielun kaikkien eläimellisten ja alkeellisten voimien herra, ja niiden levottomuus ei sitä kiihoita eikä painosta. Se on jumalallinen itse ijäisessä ja muuttumattomassa puhtaudessaan.
"Ihminen, jossa tämä jumalallinen olemuspuoli kerran on herännyt ja joka käytännössä on kokenut sisäistä elämää, ihminen, joka on astunut sisään taivaan kuningaskuntaan ja jaksaa seisoa lujana omilla jaloillaan, ei enää tarvitse ulkonaisen elämän riehuvien myrskyjen kasvattavia kokemuksia hankkiakseen vastustuksen kautta itselleen voimaa. Hänessä ei myöskään koskaan enää nouse halu palata takaisin maailman huvituksiin ja narrimaisuuksiin. Hän ei vetäytyessään yksinäisyyteen ole mistään kieltäytynyt, sillä emme sitä voi sanoa kieltäytymiseksi, että heitämme luotamme sellaista, jota pidämme vain paheena. Tätä ihmistä ei voi pitää askeettina, sillä hän ei alistu minkäänlaiseen kidutukseen tai itsensä kurittamiseen. Ei ole itsemme kieltämistä se, että kieltäydymme sellaisesta, mistä emme itse välitä. Todellinen askeetti on se, joka elää maailmassa ja jota maailman kiusaukset ympäröivät, — jonka sielussa eläimelliset ainekset vielä ovat toiminnassa ja vaativat halujen tyydyttämistä, — ihminen, jolla on käsissään tyydyttämisen keinot, mutta kuitenkin ylevän tahdon voimalla voittaa eläimellisen itsensä. Kun hän on noussut tuon tilan yläpuolelle, voi hän vetäytyä maailmasta pois ja käyttää energiansa itsensä laajentamiseen ja henkisten voimiensa palvelukseen. Silloin hän on täydellisesti onnellinen, sillä hän voi nyt hankkia kaiken haluamansa oman sisäisen maailmansa piiristä. Hän ei enää odota tulevaista palkintoa taivaissa, sillä mitä voisi taivas hänelle enempää tarjota kuin autuutta, joka hänellä jo on. Hän ei enää kaipaa muuta kuin kykyä hyvän tekemiseen maailmalle.
"Jos voisitte perustaa teosofisia luostareita, joissa älyllinen ja henkinen kehitys kävisivät käsi kädessä, joissa opetettaisiin uutta maailmankaikkeuden peruslakeihin perustuvaa tiedettä ja joissa ihmisille samalla kertaa opetettaisiin itsensä voittamista, silloin tekisitte maailmalle hyvän työn. Sellainen luostari tuottaisi myöskin suurta hyötyä älyllisille tutkimuksille ja sellaisten oppituolien perustaminen kylväisi henkiselle taivaalle ensiluokan tähtiä, joiden säteistä virtaisi koko maailman läpäisevän älyllinen valo. Niiden oppilaat olisivat paljon korkeammalla kehityskannalla, kuin aikamme materialistiset tiedemiehet ja heidän tutkimuksilleen avautuisi paljon laajempi työkenttä. He tuntisivat kaikki todella korkeimmat auktoriteetit, saisivat käyttää kaikkien oppineitten tutkimusten tuloksia, mutta olisivat samalla vapaita tieteellisen oikeauskoisuuden rajoituksista ja voisivat siis täysin itsenäisesti ajatella. Näistä luostareista tulisi älyn keskuksia, jotka valaiseisivat koko maailmaa. Ja kun itsehillinnän voima kasvaisi samassa suhteessa, kuin älyntoiminta, niin voisivat niiden asujamet pian saavuttaa adeptiuden asteen."
Adepti oli lausunut nämä sanat erikoisen suurella lämmöllä, aivan kuin hänen tarkoituksensa olisi ollut vedota minun myötätuntooni saadaksensa minut tällaisia luostareita perustamaan. Hänen silmissään oli myötätunnon ilme ja säälillä ajatteli hän surkean, tietämättömän ihmiskunnan tilaa, ihmiskunnan, jonka karmaan ei hän järjestönsä sääntöjen perustalla saanut sekoittua. Minäkin valitin kykenemättömyyttäni sellaisten luostarien perustamiseen ja toivoin olevani rikas voidakseni edes yrittää. Mutta heti luki imperaattori ajatukseni ja sanoi:
"Erehdyt, ei rahojen puute tee tämän aatteen täytäntöönpanoa mahdottomaksi, vaan mahdotonta on löytää sopivia ihmisiä luostareihin asumaan, jos sellaisia perustettaisiinkin. Olisimme huonoja alkemisteja, jos emme kykenisi hankkimaan vaadittavia rahamääriä tehdäksemme ihmisille tällaisen todellisen hyvän teon. Sen voin sinulle täysin todistaa, jos sitä haluat. Mutta kulta on ihmisten kirous, emmekä tahdo sitä kirousta suurentaa. Levitä kultaa ihmisten eteen ja niissä herää halu saamaan enemmän. Anna heille kultaa ja muutat heidät perkeleiksi. Ei, emme tarvitse kultaa, vaan ihmisiä, jotka janoavat viisautta.
"On tuhansia, jotka kaipaavat tietoa, mutta vain harvoja, jotka etsivät viisautta. Älyllinen kehitys, teräväpäisyys, viekkaus, oveluus ovat nykyään muka henkisen kehityksen merkkejä. Mutta tämä käsitys on vallan väärä. Eläimellinen viekkaus ei ole älyä. Teräväpäisyys ei ole viisautta ja oppineet ovat viimeiset, jotka totuutta kestävät kuulla. Ovatpa vielä monet okkultistinne ja rosenkreuziläisenne ryhtyneet tutkimuksiinsa vain kiihkeän uteliaisuuden tyydyttämiseksi. He ovat koettaneet päästä perille luonnon salaisuuksista voittaakseen tietoa, jota he sitten tahtoisivat käyttää pirullisten tarkoitusperien saavuttamiseksi. Osoittakaa meille miehiä ja naisia, jotka eivät pyydä muuta kuin totuutta, niin pidämme huolta heidän tarpeistaan. Kuinka paljon rahaa tarvitseekaan se ihminen elatuksekseen, joka ei mukavuudesta välitä! Kuinka paljon tarvitaankaan keittiön ylläpitämiseksi ihmiselle, joka ei herkkuja kaipaa! Mitä kirjastoja tarvitsee se, joka voi lukea luonnonkirjaa! Mitä ulkonaisia kuvateoksia tarvitaan häntä miellyttämään, joka on aistinelämästä luopunut ja on tahtonut vetäytyä vain omaan itseensä! Mitä maallisia näköaloja tarvitseisi tarjota niille, jotka elävät oman sielunsa paratiisissa! Mitä seuroja kaipaisivat ne, jotka seurustelevat oman korkeimman itsensä kanssa! Kuinka voimme heitä ilahduttaa, jotka elävät Jumalan läheisyydessä!
"Niin tosiaankin, se teosofinen luostari, josta uneksin, on vielä ylevämpi kuin omamme. Se on korkealla tämän maan yläpuolella ja kuitenkin voidaan se vaivatta perustaa ja ilman kustannuksia. Sen munkit ja nunnat ovat kohonneet yli itse piirin. He ovat äärettömän laajan temppelin rakentaneet ja se on kaikkihengen läpäisemä, hengen joka on kaikkien yhteistä omaisuutta.
"Siellä lakkaa maailmansielun jakautuminen ja yhteys on astunut sijalle. Siinä luostarissa ei vallitse sukupuolieroavaisuutta, ei erilaisia makuasioita, ei mielipiteitä, ei toivomuksia. Se on paikka, minne eivät paheet ulotu. Siellä ei synnytä, ei naida eikä kuolla, vaan eletään kuin enkelit. Jokainen jäsen on hyvän voiman keskus. Jokainen voi sukeltaa äärettömään valomereen, — jokainen on itsessään kaikkea, mitä hän tahtoo, — tietää kaiken, mitä hän tahtoo tietää. Hän kasvaa voimassa ja laajentaa olemustaan, kunnes kykenee kaikkeutta syleilemään ja on yhtä sen kanssa."
Hetkeksi näytti siltä, kuin adeptin sielu olisi lentänyt Nirvaanan valtakuntaan, mistä ei meillä kuolevaisilla voi olla mitään käsitystä. Mutta pian palasi valo takaisin hänen silmiinsä. Hän pyysi hymyillen anteeksi, että oli antanut tuon aatteen ihanuuden tempaista hänet mukaansa. Uskalsin väittää, että luultavasti tarvittaisiin miljoonia ajanjaksoja, ennenkun ihmiset saavuttaisivat sen tilan.
"Oi", sanoi hän, "ne vaatimukset, mitkä meidän aikamme sivistys panee seuraajilleen, pakoittavat useimmat ihmiset suuntaamaan melkein kaiken aikansa ja voimansa ulkonaisiin asioihin, sensijaan, että he käyttäisivät sitä sisäiseen kasvuun. Jokainen ihminen on saanut määrätyn energiamäärän, jota hän saattaa omakseen sanoa. Kun hän kaiken tämän energian tuhlaa joko aistin tyydytysten saamiseksi tai älyllisiin pyrkimyksiin, niin ei hänelle jää mitään jumalallisen idun kehittämiseksi sydämessään. Kun hän aina hajoittaa henkensä ulospäin, ei hänellä ole aikaa koota ajatuksiaan sisäänpäin, joka kuitenkin on välttämätöntä itsetuntemuksen saavuttamiseksi. Työtätekevät luokat, liikemiehet, tiedemiehet, lääkärit, lakimiehet ja papit, kaikki toimivat ulkonaisissa asioissa, eikä heille jää aikaa voimien sisäiseen kokoamiseen. Enemmistö on aina keskittynyt ajamaan takaa varjoja ja harhakuvia, jotka heille parhaimmassa tapauksessa ovat hyödyllisiä, niin kauan kun he elävät, mutta joiden hyödyllisyys häviää sydämen lakatessa lyömästä. Aikansa ja voimansa ovat he käyttäneet huolehtiakseen niinsanotusta elämän välttämättömyydestä ja he puolustavat itseään sillä, että se on heidän velvollisuutensa. Mutta luonto ei välitä puolustuksistamme. Syyn ja seurauksen laki on sokea, eikä muutu todistuksista. Ihminen, joka kiipeää vuorenhuipulle ja vahingossa syöksee kielekkeeltä alas, on yhtä suuressa vaarassa taittaa selkänsä kuin ihminen, joka vapaaehtoisesti on siitä heittäytynyt. Ihminen, joka ei kykene astumaan eteenpäin, jää yhtä kauas jälkeen, kuin se, joka ei halua edistyä. Luonto ei kuitenkaan ole niin julma, kuin miltä se pintapuolisesti katsottuna näyttää. Se, minkä ihminen elämänsä ylläpitämiseksi tarvitsee, on itse asiassa sangen vähäistä, ja sangen helposti voidaan hankkia. Sillä luonto on kaikista lapsistaan yltäkylläisesti huolehtinut. Jos ei joku voi saada itselleen tulevaa osaa, niin on jokin asia vakavasti poissa tolaltaan, joko hänessä yksilöllisesti tai kokonaisuuden yhteiskunnallisessa järjestelyssä. Yhteiskuntaoloissamme on epäilemättä paljon väärää, jonka auttamiseksi valtiomiehet ja filosofit koettavatkin toimia. Mutta heidän ponnistuksensa menestyvät vasta kun heidän onnistuu luoda maailmalle lakeja, jotka ovat sopusoinnussa luonnonlakien kanssa; ei sitä ennen. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa voidaan sellaiseen asioiden tilaan päästä. Mutta meillä ei ole aikaa sitä odottaa. Jokaisen yksityisen pitää koettaa luoda sopusointua omaan yksilölliseen elimistöönsä ja elää luonnonlakien mukaan. Sillä tavalla saadaan sopusointua myöskin yhteiskunnalliseen elimistöön. Kaikki ne monet asiat, joita sanotaan elämän välttämättömyyksiksi, ovat vain kuviteltua välttämättömyyttä. Miljoonat ihmiset elivät ja olivat onnellisia, ennenkuin monet näistä asioista, joita meidän sivistysolomme pitävät välttämättöminä, ollenkaan olivat keksittyjä. Välttämättömyyden määritelmä on hyvin suhteellinen. Kuningas voi pitää välttämättömänä omistaa tusinan palatseja, aatelismies nelivaljakon. Kerjäläinen pitää yhtä välttämättömänä ryyppypulloaan, parooni ja ravintolanpalvelija frakkiansa. Näistä välttämättömyyksistä ja niiden hankkimisen huolehtimisesta pääseminen on lyhin ja varmin tie. On asetuttava niiden yläpuolelle, eikä enää saa pitää niitä välttämättömyyksinä. Täten vapautuisi suuri määrä energiaa, jota sitten voitaisiin käyttää todella välttämättömien asioiden saavuttamiseen, asioiden, jotka ovat ijäisiä ja alati kestäviä, eivätkä palvellen ajallisia tarkoitusperiä aikanaan häviä, kuten edelliset.
"Tuhannet ihmiset työskentelevät päästäkseen perille ulkonaisten kappalten rakenteesta yksityiskohtia myöten, sekä nähdäkseen sen kemiallisen tai fysiologisen prosessin, joka niiden sisässä tapahtuu. Mutta heitä ei vähimmässäkään määrässä innostuta oman rakenteensa tunteminen, eivätkä siitä välitä, mikä prosessi heidän sisässään tapahtuu. Kuitenkin tuntuisi viimemainitun prosessin tunteminen paljon tärkeämmältä, kuin edellinen. Tiede väittää tahtovansa oppia tuntemaan luonnonlakien hienoimmatkin haaraantumat ja kuitenkaan ei se luo vähintäkään huomiota siihen kaikkialliseen peruslakiin, josta kaikki nuo haaraantumat lähtevät. Se on kuin hyönteinen, joka kiipeää pudonneella lehdellä ja kuvittelee siinä voivansa päästä tuntemaan itse puun ominaisuudet. Älyllisellä ihmisellä on todella mahdollisuus tutkia kaikkia luonnonlakeja ulkonaisesti. Mutta ulkonaisten asioiden tutkiminen on kuitenkin vain toisarvoisen tärkeätä, jos mieli päästä tuntemaan sisäisen itsemme voimat. Tärkeimmät voimat vaikuttavat sisässä. Näkyväiset vaikutukset ovat vain toisarvoisia ilmiöitä. Se, joka pitää toisarvoisten asioiden tietoa tärkeämpänä, kuin sisäisten asioiden tuntemista, hänellä on itse asiassa hyvin vähän viisauden tietoa."
"Näitä oppeja eivät kouluoppineemme koskaan tule omaksumaan", arvelin minä. "He halveksivat teosofian nimeä ja pitävät ulkonaisten asioiden tuntemista ainoana saavutettavissa olevana tietona, ainoana, jolla on minkäänlaista arvoa. Tätä tiedon harhakuvaa sanovat he 'eksaktiseksi tieteeksi'."
"Valitan heidän epätäydellisyyttään", vastasi adepti, "vaikkakin myönnän heidän mielipiteensä olevan oikeutettuja heidän kannaltaan. He vastustavat teosofiaa siksi, etteivät he tiedä sen merkitystä. Ja koska sitä nimeä niin usein käytetään väärin, on se kadottanut todellisen merkityksensä. Emme voi tietää mitään muuta kuin sen, minkä teosofisesti tiedämme, sillä teosofinen tieto on asioiden tuntemisen, näkemisen ja ymmärtämisen tulos. Heidän näkö- ja tunnekykynsä ei tunkeudu läpi asioiden ulkonaisen pinnan ja siis tuntevat he teosofisesti vain ulkonaiset ilmiöt. Sisäiset syyt johtavat he loppupäätelmistä, jotka usein ovat vääriä. On olemassa korkeampi aisti, jonka avulla adepti kykenee tunkeutumaan tietoisesti asioiden sisimpään hänen huomionsa käsitellessä kappaletta. Hän voi nähdä asioiden henkisen syyn, jonka tähden hän myöskin kykenee niitä ymmärtämään. Tätä eivät nykyajan oppineet käsitä. Koska he vain ovat oppineita ja heillä on opittu tieto, ei heillä ole viisautta, eikä itsetuntemusta."
Kun adepti oli tämän lauseen lopettanut, kuului yllämme ilmassa pienen hopeakellon ääni. Katsahdin ylöspäin vaan en nähnyt mitään, joka olisi voinut tuon äänen aiheuttaa. "Tämä on sen merkki", sanoi adepti, "että järjestömme jäsenet ovat kokoontuneet seurusteluhuoneeseemme. Menkäämme ottamaan osaa heidän keskusteluunsa. Varmaankin ovat sinulle virvokkeetkin jo tervetulleita."