YHDESTOISTA LUKU.
Palopaikalla.
Neljäntenä iltana kotoa lähdön jälkeen Pablo ja Tenanga ratsastivat laaksoon, jossa del Roca sijaitsi. Jo kaukaa törröttivät herraskartanon mustuneet rauniot heidän silmiinsä.
Hitaasti he ratsastivat vainioiden halki perille.
Muuan vanha intiaanivaimo näki heidän tulevan ja tunsi Pablon.
Xinka-intiaanit eivät yleensä suosineet nuorukaista hänen ylpeytensä tähden, vaikka he ylpeilivätkin siitä, että punaihoinen mies oli niin läheisessä suhteessa valkoisiin; tällä kertaa näytti vanha eukko kuitenkin iloiselta nähdessään Pablon.
"Oi, don Pablo, elätkö sinä vielä?"
"Kuten näet, muoriseni."
"Sinä tulet surulliseen aikaan; katso tuonne", hän osoitti raunioita.
"Tiedän. Kerro minulle, miten kaikki tapahtui."
"Oi, minä en tiedä paljon mitään, ei kukaan meistä tiedä juuri mitään; keskiyön aikana, kun vartija huudollaan ilmoitti tulen olevan valloillaan, paloi talo jo ilmiliekeissä. Hän oli varmaankin nukkunut."
"Tiedetäänkö, miten tuli syttyi?"
"Ei kukaan sitä tiedä."
"Missä tuli ensin syttyi?"
"Palvelijain sanan mukaan donna Marian makuuhuoneessa; sen vuoksi ei häntä voitukaan pelastaa."
"Eikö kukaan koettanut häntä pelastaa?"
"Oi, kaikki oli liian myöhäistä; kun väki huudettiin paikalle, oli jo liian myöhäistä. Me pelastimme vain señoran. Hän juoksi sitten edestakaisin, rukoili, itki, huusi señoritaa, vaipui tainnoksiin — oi, se oli kauheata. Ja sammuttaa ei enää voitu, oli liian myöhäistä, kaikki liian myöhäistä."
"Ja minne olette haudanneet donna Marian?"
"Oi, don Pablo, kauhea tuli oli polttanut hänet kokonaan."
"Eikö hänen maallisia jäännöksiään etsitty?"
"Oi, kyllä, kaikki, kaikki, itse señorakin; oi, vain raunioita ja tuhkaa oli jäljellä."
"Missä on señora?"
"Hän on matkustanut pois, hyvin kauas."
"Onko don Antonio käynyt täällä?"
"Hän on sodassa kapinallisia vastaan. Hän oli täällä erään vanhan kenraalin kanssa, matkusti pois, eikä ole sen koommin palannut."
"Onko tilanhoitaja täällä?"
"Kyllä, don Esteban on täällä."
"Minä käyn hänen luonaan. Hyvästi, muoriseni."
He ratsastivat ulkorakennusten luo, jotka vielä olivat pystyssä, ja tapasivat siellä tilanhoitajan, joka suuresti hämmästyi nähdessään Pablon.
Hänellä ei ollut paljon lisättävää vanhan intiaanieukon kertomukseen.
"Meille kaikille on täydellinen arvoitus, kuinka tuli saattoi niin nopeasti levitä; vasen siipirakennus, joka tosin oli puusta, oli jo ilmiliekissä, kun heräsimme. Melkeinpä voisi luulla tulipaloa murhapoltoksi, jos siihen löytyisi minkäänlaista syytä."
Syvä murhe, joka synkisti nuorukaisen kasvot, sai tilanhoitajan sanomaan:
"Teidän täytyy koettaa rauhoittua, don Pablo; minä tiedän kyllä, kuinka rakas hän oli teille."
"Minä olen rauhallinen, don Esteban, olen vain tullut hänen haudalleen rukoilemaan."
"Se on kauhean surullista; niin nuori ja kaunis."
"Ja niin hyvä."
Oli jo yö, ja tilanhoitaja opasti molemmat nuorukaiset makuupaikkaan. He olivat molemmat väsyksissä, olivathan he pieniä levähdyksiä lukuunottamatta yhtä mittaa istuneet hevosen selässä. Mutta siitä huolimatta uni pakeni Pablon silmiä.
Heti aamun valjetessa kuninkaitten jälkeläinen nousi vuoteeltaan ja astui ulos.
Aamuvalossa näyttivät ennen niin komean kartanon mustuneet rauniot vielä surullisemmilta kuin edellisenä iltana.
Hitaasti, murheellisena Pablo astui pitkin raunioita.
Kappaleen matkan päässä kulki Tenanga, joka ei koskaan jättänyt häntä yksin.
Puoleksi hiiltyneelle hirrelle, joka oli kaatunut siinä kohdin, missä Marian huone ennen oli ollut, vaipui Pablo istumaan peittäen kasvot käsiinsä. Syvässä surussaan hän ei huomannut, miten Tenanga innokkaasti tutki maaperää.
Erään ulkorakennuksen takaa astui esille sama vanha vaquero, joka oli lähetetty johtamaan sotamiehiä vuoripolkua myöten silloin, kun Lerma oli del Rocassa. Hän hämmästyi suuresti nähdessään Pablon.
Hän jäi äänetönnä seisomaan ja katseli surkutellen nuorukaista. Sitten hän sanoi — hän tiesi hyvin, että suloinen tyttö ja intiaanipoika olivat olleet yksi sydän ja yksi sielu: "Hän on taivaassa, don Pablo, armaiden enkelien luona, lohduttakoon se meitä."
"Niin", vastasi Pablo tuskin katsoen häneen.
"Kyllä nyt suree vanha kenraali, joka juuri oli löytänyt tyttärenlapsensa", jatkoi vanha paimen.
Pablo tuskin kuuli hänen puhettaan.
"Kenraali", toisti hän koneellisesti.
"Niin, kenraali de Lerma; donna Maria oli hänen tyttärensä tytär, ja sattuma vei heidät yhteen täällä."
Nyt Pablo kävi tarkkaavammaksi.
"Mitä sanot?"
"Minä olin läsnä silloin, kun don Antonio toi teidät laivahylystä, sinut, don Pablo, ja donna Marian. Ei kukaan ole saanut sen koommin selkoa, mitä sukua donna Maria oli. Sitten tuli kenraali de Lerma, ja kuin ihmeen kautta selvisi kaikki."
"Hän on siis löytänyt sukulaisensa?" vastasi Pablo välinpitämättömästi. "Niin, vanhus kai itkee nyt", lisäsi hän vielä.
Hänen kaikki ajatuksensa olivat keskittyneet vain sisareen.
"Siihen aikaan oli kuumat päivät", jatkoi vaquero, "vuorilla taisteltiin kiivaasti. Minä johdin sotamiehet vuorisolaa myöten, etteivät kapinalliset pääsisi kenraalia takaapäin ahdistamaan. Siellä yllätimme Tamayn, tigreron, jonka don Antonio oli ajanut pois talostaan. Hän aikoi nähtävästi leikkiä kavaltajaa, hän tunsi näet solat; mutta pahaksi onneksi tuo lurjus pääsi pujahtamaan käsistämme. Kadun katkerasti, etten häntä sillä kertaa nitistänyt."
"Tamay on äskettäin käynyt täällä", sanoi Tenanga, joka oli lähestynyt heitä ja kuullut vaqueron sanat.
"Mitä sanot?" huudahti paimen kiivaasti. "Kuka sinä olet?"
"Don Pablon palvelija."
"Missä Tamay on ollut?"
"Täällä. Tuossa on hänen merkkinsä."
"Näytäpäs ne minulle, poika", sanoi Benito.
"Tule." Hän vei paimenen kukkapengermille, jotka ympäröivät taloa. Pablo kulki hitaasti heidän jäljessään. Hän oli tuskin kuullut heidän puhettaan, hänen tuskansa oli liian syvä.
Tenanga pysähtyi.
"Osaatko lukea maasta, vaquero?"
"Luulisinpä osaavani."
"Katso siis."
Tenanga osoitti erästä pehmeässä maassa vielä näkyvää jälkeä. Se oli säilyttänyt muotonsa, kun ei ollut satanut.
"Tunnetko tämän jäljen?" Paimen tarkasti sitä kauan.
"En", sanoi hän viimein.
"Tässä seisoi Tamay", sanoi Tenanga varmasti "Minä en koskaan unohda jälkeä, jonka kerran olen nähnyt."
"Voitpa olla oikeassa, poika", sanoi siihen Benito, "hänellä on tavattoman pitkä jalka. Mutta mitä hänellä täällä olisi ollut tekemistä?"
"Hän on sytyttänyt tulipalon."
Pablo hätkähti ja läheni heitä säihkyvin silmin. Benito pelästyi.
"Hän?"
"Miksi hän muutoin olisi täällä käynyt? Hän on rosvon tavoin kostanut don Antoniolle."
"Hän on konna!"
"Hän on myöskin ryöstänyt. Kas tässä on neekerin jäljet."
"Neekerin?"
"Etkö tunne pitkäkantaista lättäjalkaa? Se on mustan jalanjälki. He ovat yhdessä kantaneet jotakin. Katso näitä jälkiä. Ne ovat sen vuoksi painuneet syvemmälle, että heillä on ollut taakka, muuten jälkiä tuskin enää näkyisi."
"Kuulepas, poika, jos sinä puhut totta, niin olet suuri rastreador.
Oi, ja tulipalo on vaatinut niin kalliin uhrin. Ah, sitä
Tamay-konnaa!"
"Hän on kuoleva, Benito", sanoi nyt Pablo vihasta vapisevalla äänellä. Hän kiersi rauniot, etsi ja tarkasti, turhaan. Masentuneena hän nojautui mustunutta muuria vasten. Tenanga, joka oli seurannut häntä terävillä silmillään, hänkin etsien tuhkasta joitakin jäännöksiä, lähestyi nuorukaista, katsoi häneen ja sanoi hiljaa, harvinaisen juhlallisesti: "Herra, donna Maria ei ole palanut."
Pablo kääntyi salamannopeasti hänen puoleensa ja tuijotti häneen.
"Ei, herra, hän ei ole palanut, hänet on ryöstetty."
"Mitä sanot? Mitä?" sanoi Pablo kiihkeästi.
"Jos señorita olisi täällä palanut, herra, näkisimme joitakin jäännöksiä hänen ruumiistaan; mutta mitään ei ole, hänet on viety pois. Tamay ja neekeri ovat ryöstäneet donna Marian."
Pablo vapisi huomattavasti ja kuiskasi vapisevalla äänellä tuskin ymmärrettävästi: "Arvelet siis — että — hän vielä olisi — elossa?"
"Minä toivon sitä."
"Oi, oi, Tenanga! päivänsäde pimeässä yössä, älä anna sen sammua.
Etsi, etsi, Tenanga, etsi ja ota minulta kaikki, mitä haluat."
Hän liitti kätensä ristiin ja rukoili.
"Mutta jos, jos olisit oikeassa, jos hän? Oi, ei turhia toiveita, ei pettymystä. Mikä olisi ajanut tuon miehen tarttumaan suloiseen kukkaan?"
"Minun luullakseni hän on sytyttänyt kartanon palamaan kostonhimosta, olihan don Antonio ajanut hänet pois. Sen ohella on señorita joutunut hänen ja hänen kätyriensä käsiin, ja he ovat riistäneet hänet mukaansa kiristääkseen hänestä lunnaita."
"Oi, Tenanga, siinä tapauksessa he olisivat jo kauan sitten tulleet niitä vaatimaan. Pelkään, että johtopäätöksesi ovat liian rohkeat ja ettei donna Maria enää ole elävien ilmoilla."
"Herra", sanoi Tenanga, "etsikäämme. Meillä on jo alku käsissä, koettakaamme päästä lopunkin jäljille. Me tiedämme Tamayn olleen täällä; me löydämme hänet, sillä kaikki mayat ovat sinun palvelijoitasi; minä tunnen neekerin jäljet, joka häntä auttoi; me saamme kyllä hänestäkin selon. Herra, herra, ole rauhallinen, me löydämme kyllä donna Mariankin."
"Jumala sen suokoon. Koettakaamme."
He lähtivät raunioilta.
"Ette tekään ole voineet löytää rakkaan lapsen jäännöksiä", sanoi Benito, "tiesin sen, olen, heti kun tuli sen salli, etsinyt onnettoman señoran käskystä rauniot perinpohjin, olen kääntänyt jokaisen hirren; liekit ovat tehneet puhdasta jälkeä".
Vaqueron sanat vahvistivat vain Tenangan otaksumaa.
Toiveikkaammin kuin ennen sanoi Pablo: "Sinä puhuit äsken jotakin eräästä kenraalista ja Mariasta; minä en silloin oikein sanojasi käsittänyt, pyydän sinua: toista vielä sanasi."
Suureksi ihmetyksekseen Pablo kuuli nyt kenraali de Lerman ja Marian kohtaamisesta. Paikalle saapunut tilanhoitaja todensi ihmeellisen tapauksen. "Niin", sanoi hän, "hänen nimensä on nyt donna Maria Pinol, ja hän on kenraalin lapsenlapsi ja maan rikkaimpia perijättäriä. Tunnen vain yhden ihmisen, joka ei siitä iloinnut, nimittäin tuo inhottava señor de Mendez, kenraalin sisaren pojanpoika, jonka toiveet suuresta perinnöstä siten menivät myttyyn, ja sen minä hänelle suon."
Tilanhoitaja kuunteli hämmästyneenä, kun hänelle kerrottiin Tenangan arveluista ja huomioista.
"Tamay täällä? Missä hän tiesi hirttonuoran olevan valmiina itselleen! Hm — murhapolttaja? Siitä konnasta saattaa kyllä uskoa mitä tahansa. Hm, eipä ole hassumpaa, mitä intiaani tuossa puhuu; ja minä en tosin mielelläni panettele, don Pablo, mutta onpa eräs, joka suuresti siitä hyötyisi, jos donna Maria ei enää elä."
Säihkyvin silmin Pablo kuunteli hänen puhettaan.
"Niinkö luulette, don Esteban? Missä hän on?"
"Quien sabe? Kuka sen tietää? Sotaväessä hän ei ollut, ja, kuten olen kuullut, hän lähti matkoille, sen jälkeen kuin kenraali, hänen isosetänsä, saapui tänne."
"Hyvä, don Esteban, kiitän teitä. Tenanga on löytänyt jäljen ja minä myös, me aiomme niitä seurata."
"Taivaan Herra suokoon teille menestystä, don Pablo. Mutta tulkaa nyt kanssani aamiaiselle."
Pablo lähti tilanhoitajan kanssa. Benito seurasi heitä, ja Tenanga jäi vielä tutkimaan jälkiä kukkapenkereestä.
Aamiaisella don Esteban sanoi Pablolle: "Kertokaahan nyt, mitä teille on tapahtunut sinä aikana, kun olitte poissa. Täällä oltiin kovin levottomia teidän tähtenne. Donna Maria oli epätoivoinen."
"Niin, uskon sen."
Pablo kertoi sitten lyhyesti, että hän monen seikkailun jälkeen oli saapunut kenraali Aranan luo, joka vastedes tulisi pitämään huolta hänen tulevaisuudestaan.
"Niin, kenraali oli täällä teitä etsimässä."
Nyt tuli Tenanga ja sanoi: "Jäljet johtavat maantielle."
"Hyvä! Syö nyt ensin ja lähtekäämme sitten. Toimittakaa, don Esteban, kimoni satuloiduksi ja antakaa Tenangallekin hyvä hevonen; omamme ovat väsyneet."
"Heti, don Pablo." Hän kutsui peonin luokseen ja käski tämän tuoda hevoset.
"Onko kenraali de Lermalle annettu tieto onnettomuudesta?"
"Señora on kirjoittanut don Antoniolle."
"Missä on donna Inez?"
"San Joséssa, kunnes täällä on kaikki taas jonkinlaisessa kunnossa."
"Voitteko lähettää jonkun sananviejän täältä?"
"Kyllä."
"Minä kirjoitan hänelle; voinko saada kirjoitusneuvot?"
Don Esteban vei Pablon työhuoneeseensa. Pablo kirjoitti lyhyesti, mutta selvästi kokemistaan vaiheista ja antoi heikon vihjauksen toiveistaan. Kirjeen hän antoi tilanhoitajalle.
Hevoset olivat jo satuloidut ja Tenanga oli tehnyt kaikki valmistukset matkaa varten.
Jäähyväisiä heittäessään kysyi vielä Pablo, joka tuntui heränneen uuteen elämään: "Tiedättekö mitään uutta sodasta, don Esteban? Missä taistellaan?"
"Me emme täällä tiedä paljoa sodasta. Vain silloin tällöin saamme tietoja, nekin myöhäisiä. Taistellaan etelässä ja koillisessa, ja hallituksen asiat lienevät vähän paremmalla kannalla kuin ennen. Siinä kaikki, mitä tiedän."
Pablo sanoi nyt hyvästi tilanhoitajalle ja lähti Tenangan seurassa del Rocan raunioilta.