111 LUKU.
Kolmas kutteri.
Lukija! oletko ollut St. Malossa? Jos olet siellä kulkenut, niin olet varmaan ollut kylläkin iloinen päästyäsi takaisin siitä loukosta. Ellet taasen ole siellä ollut, niin noudata neuvoani äläkä milloinkaan ryhdy siihen vaivaan, että matkustaisit sinne tai mihinkään muuhunkaan Kanaalin rannikon ranskalaiseen satamaan. Siellä ei ole mitään näkemisen arvoista. Pari keinotekoista satamaa on sinne laitettu, mutta ne eivät ole mitään merkillisyyksiä; mitään laivoja ei kulje niistä mihinkään, eikä mitään laivoja mistään niihin. Ranskalla ei itse asiassa ole ollenkaan satamia Kanaalin varrella, sen sijaan että Englannilla on maailman parhaat: erityisen sallimuksen lahja, koska sallimus nähtävästi tiesi, että me niitä tarvitsisimme, mutta Ranska ei. Ranskan puolella ovat kaikki satamat samanlaisia, — likaisia, ahtaita soppia, joihin voi päästä vain määrättyinä aikoina ja erityisillä tuulilla; noissa satamissa näet lahdekkeet kuin pikku altaina, ja soukan väylän puhdistamiseksi matalan veden aikana täytyy käyttää nousuvedellä täyttyneitä säiliöitä, jotka silloin tyhjennetään. Lisäksi huomaat vain tullihuoneita ja kapakoita. Moiset rannikkopaikat ovat juuri omiaan salakuljettajien tyyssijoiksi, eivät miksikään muuksi; sen vuoksi ei niitä paljon muihin tarkoituksiin käytetäkään.
Tässä koirankopissa, jota sanotaan St. Maloksi, on sentään paikotellen kauniita maa-maisemia, vaikka meren puolella on tuskin mitään nähtävää. Mutta välipä sillä. Pysy kotona, äläkä matkusta ulkomaille juodaksesi hapanta viiniä, vaikka sitä sanotaankin bordeaux'ksi, ja syödäksesi kurjaa moskaa, joka keitettäessä on saanut niin oudon asun, että sinun on mahdoton sanoa, täytätkö vatsaasi linnulla, nelijalkaisella vaiko kalalla. "Vain valhe kaipaa verhoa", on vanha sananlasku; senvuoksi voit olla varma siitä, että jotakin on hullusti ja että syöt perkeitä, joille on annettu korea ranskalainen nimi! Ranskassa syödään kaikkea mahdollista, ja sinulle voitaisiin tarjota isoonrokkoon kuolleen apinan päätä ruokalajina "singe au petite verole", siinä tapauksessa nimittäin, ettet ymmärrä ranskaa; jos sitä ymmärrät, annetaan ruokalajille nimeksi "têtê d'amour à l'Ethiopique", mikä nimi saattaisi sinut vielä enemmän ymmälle. Mitä heidän viineihinsä tulee, ei niillä tosin ole mitään valheverhoa; ne ovat puoleksi etikkaa. Ei, ei! pysy kotona, kotona voit elää halvalla, jos tahdot; ja saat hyvää lihaa, hyviä kasviksia, hyvää kaljaa, hyvää olutta ja hyvän lasin grogia ja, mikä tärkeintä, saat olla hyvässä seurassa. Elä ystäviesi parissa, äläkä tee itsestäsi narria!
En tosiaan olisi ollenkaan ryhtynyt edes puhumaan koko paikasta, ellen olisi halunnut saada sinut huomaamaan aluksen, joka on sen rantalaiturin ääressä, lankku johtamassa rannalta sen kannelle. On pakoveden aika, ja alus on kiinni pohjassa, ja lankku johtaa alas niin jyrkästi, että on vaarallista yrittää kulkea sitä pitkin kumpaankaan suuntaan. Et näe mitään merkillistä aluksessa. Se on kutteri ja hyvä merialus ja kulkee hyvin varsinkin myötätuulessa. Kutteri on leveyteensä nähden lyhyt, eikä se ole asestettu. Salakuljettajat eivät nykyisin ole asestettuja; sellaisena olisi ammatti liian vaarallista; he pyrkivät toteuttamaan aikeensa viekkaudella, mutta ei väkivaltaa käyttäen. Kuitenkin on tarpeen, että salakuljettajat ovat hyviä merimiehiä, — nopeita, reippaita ja tarkkapäisiä; muutoin he eivät saa mitään aikaan. Tässä aluksessa ei ole suurta lastia, mutta se on sitä arvokkaampi: muutama tuhat metriä pitsejä, muutama sata kiloa teetä, jokunen paali silkkiä ja noin neljäkymmentä ankkuria konjakkia, — kaikkiaan juuri niin paljon, että koko lastin voi yhdellä veneellä viedä maihin. He eivät tarvitse muuta kuin tuulen tai paksun sumun, muuten luottavat he menestyksensä toiveissa itseensä.
Laivassa ei ole muuta väkeä kuin yksi poika; miehet ovat kaikki maissa kapakassa selvittämässä kaikenlaatuisia pikku tilejään, — sillä he harjoittavat salakuljetusta kumpaankin suuntaan, ja kullakin miehellä on omat yksityisyrityksensä. Tuossa he istuvat kaikki, viisitoista yhteensä, pitkän pöydän ääressä. He ovat kaikki hilpeitä, mutta täysin selviä, sillä he lähtevät matkalle tänä yönä.
Aluksella on kapteenin antamana nimenä Happy-go-Lucky, ja kapteeni on tuo komeannäköinen nuori mies, jolla tumma parta kiertää leuan alitse poskelta toiselle. Hänen nimensä on Jack Pickersgill. Huomaat heti hänen esiintymisestään, että hän ei ole tavallinen merimies. Hänen käytöstapansa on moitteeton, hän on huomattavan siisti, puhdas, ja vaatetukseltaan miltei keikari. Katsopa, miten kohteliaasti hän nostaa hattua tuolle ranskalaiselle, jonka kanssa hän juuri on selvittänyt asiansa; hän lyö "Johnny Crapeauta" hänen omilla aseillaan, ja sitten on hänessä jotakin, mikä ilmaisee käskijän, merkkejä ylemmyyden tunnosta; katso miten hän kohtelee ravintolanisäntää, hiukan yliolkaisesti, samalla kun hän kuitenkin on kohtelias. Juttu on se, että Jack on arvossapidettyä, vanhaa sukua ja saanut hyvän kasvatuksen; mutta hän oli orpo, hänen ystävänsä olivat köyhiä eivätkä voineet häntä suurestikaan auttaa. Hän purjehti vapaaehtoisena Intiaan, karkasi ja pestautui kuunariin, joka kuljetti salaa opiumia Kiinaan, ja tuli sitten kotiin. Hän oli alkanut pitää ammatista, ja hänellä on nyt säästössä kaunis pikku summa: ei silti, että hän aikoisi lakata, ei ensinkään, heti kun hän on saanut kokoon kylliksi, varustaakseen laivan omaan laskuunsa, aikoo hän taas purjehtia Intiaan, ja kuljetettuaan pari lastia opiumia uskoo hän voivansa palata kotiin, mukanaan sievoinen omaisuus, ja ottaa takaisin oikean sukunimensä.
Sellaiset ovat Jackin suunnitelmat, ja kun hänen aikomuksenaan on mahdollisesti taas esiintyä herrasmiehenä, säilyttää hän säätyhenkilön tavat: hän ei juo, ei pure mälliä eikä käytä tupakkaa. Hän pitää kätensä puhtaina, somistautuu sormuksilla ja komeilee kultaisin nuuskarasioin; tästä kaikesta huolimatta on Jack rohkeimpia ja parhaita merimiehiä, ja hänen miehensäkin tietävät sen. Hän on leikkisä ja terävä kuin partaveitsi. Jackilla on tällä kertaa kysymyksessä varsin suuri yritys — kaikki pitsit ovat hänen, ja jos hän saa ne turvaan meren yli, ansaitsee hän muutamia tuhansia puntia. Muuan hieno lontoolainen myymälä on jo sitoutunut ottamaan vastaan koko erän.
Tuo lyhyt soreavartinen nuori mies on lähin päällikkyydessä ja kapteenin toveri. Hän on nokkela mies, jolla aina on keinoja esitettävänä, kun asema on kiperä, — mikä on mainio ominaisuus päällikön lähimmällä miehellä. Hänen nimensä on Corbett. Hän on aina iloinen, puoliksi merimies, puoliksi kauppias, — tuntee kaikki markkinat, pujahtaa Lontooseen ja tekee hyviä kauppoja kuin kauppias ikään, elää päivän kerrassaan ja nauraa huomispäivälle.
Tuo pieni lyhyt ja paksu vanha mies, jolla on pitkä harmaa tukka ja lihavat kasvot ja nenä kuin kysymysmerkki, on lähinnä tärkein mies laivalla. Häntä pitäisi sanoa purjehdusmestariksi, sillä vaikka hän käykin maissa Ranskassa, ei hän Englannin rannikolla koskaan jätä alusta. Kun muut lähtevät viemään tavaroita maihin, jää hän laivalle; hänet tavataan sitte taas aina millä tahansa kohdalla rannikkoa, minne hänet vain on määrätty viemään alus, ja hän pitää paikkansa huolimatta myrskyistä, sumusta, luoteesta tai vuoksesta; ja mitä tullialuksiin tulee, niin ne tuntevat kaikki hänet enemmän kuin riittävästi, mutta ne eivät voi koskea pelkässä painolastissa olevaan alukseen, ellei siinä ole miehistöä enemmän kuin aluksen tonnilukua vastaava määrä. Hän tuntee jokaisen poukaman ja loukon ja sopen rannikolla; hän tietää, miten luode ja vuoksi ja muut virtaukset kuhunkin aikaan käyvät. Siinä hänen ansionsa. Hänen nimensä on Morrison.
Sinä huomaat, että Jack Pickersgillillä on kaksi mainiota apulaista, nämä Corbett ja Morrison; hänen muut miehensä ovat hyviä merimiehiä, ketteriä ja tottelevaisia, ja muuta hän ei heiltä vaadikaan. En esittele heitä erikseen.
"Nyt voitte tilata vielä litran, pojat, mutta sen täytyy jäädä viimeiseksi; vuoksi nousee nopeasti, ja puolen tunnin kuluttua täytyy meidän olla merellä, ja tuuli käy juuri sieltä, mistä pitääkin. Mitä arvelette, Morrison, tuleeko huono ilma?"
"Olin juuri katsomassa, miltä näyttää, ja jos olisi joku toinen kuukausi, vastaisin myöntävästi; mutta huhtikuuhun ei ole luottamista, kapteeni. Mutta oli miten tahansa, jos tuuli nousee maalta päin, niin lupaan sumua kolmen tunnin kuluttua."
"Se on yhtä hyvä, se. Corbett, oletteko selvittänyt asianne Duvalin kanssa?"
"Olen, mutta nousi siinä suurempi rähäkkä ja meteli kuin pörssipaniikin aikana Englannissa. Hän rimpuili ja riiteli kokonaisen tunnin, ja minä käsitin, etten koskaan selviäisi hänestä, ellen hiukan alentaisi hintaa."
"Paljonko saitte alentaa?"
"Kahdeksankymmentäviisi penniä", vastasi Corbett nauraen.
"Ja siihen hän tyytyi?" kysyi Pickersgill.
"Niin, siinä oli kaikki, minkä hän voi todistaa olevan liikaa: kaksi veitsistä oli vähän ruosteista. Mutta hän tahtoo aina saada jotakin tingityksi, muutoin hän ei osaa olla tyytyväinen. Luulen tosiaan, että hän ottaisi itsensä hengiltä, jos hänen joskus olisi maksettava joku lasku vähentämättömänä."
"Antaa hänen elää", vastasi Pickersgill. "Jeannette, yksi pullo vuoden 1811 volnayta ja kolme lasia."
Jeannette, tarjoilijatar, toi pullon viiniä, jota muut kuin
Happy-go-Luckyn kapteeni harvoin pyysivät.
"Lähdettekö tänä yönä?" sanoi hän asettaessaan pullon kapteenin eteen.
Pickersgill nyökkäsi.
"Näin kummallista unta", sanoi Jeannette. "Uneksin, että tullikutteri otti teidät kiinni, ja että teidät pistettiin pimeään vankikomeroon. Tulin tervehtimään teitä, mutta te olitte niin muuttuneet, etten tuntenut ainoatakaan teistä."
"Varsin luultavaa, Jeannette; te ette olisi ensimäinen, joka ei tunne ystäviään, kun näitä on onnettomuus kohdannut. Ei ollut mitään merkillistä teidän unessanne."
"Mutta, herra nähköön! minä en ole sellainen."
"Ette, sellainen ette olekaan, Jeannette; te olette hyvä tyttö ja jonakin kauniina päivänä nain teidät", virkkoi Corbett.
"Senpä päivän pitäisi olla kaunis, totta tosiaan", vastasi Jeannette nauraen; "joka kerta kun kolmena viime vuonna olette ollut täällä, olette luvannut naida minut."
"Hyvä, se joka tapauksessa osoittaa, että pysyn lupauksessani."
"Niin kyllä, mutta sen pitemmälle ette pääse koskaan."
"En voi tulla toimeen ilman häntä, Jeannette, se on totinen tosi", sanoi kapteeni; "mutta odottakaahan vielä vähän aikaa, — sillävälin: tässä viisifranginen lisäksi myötäjäisiinne."
"Suur' kiitos, herra kapteeni! Onnea matkaile!" Jeannette heristi sormellaan Corbettia kohti, sanoen hymyillen: "Senkin kelvoton!" ja lähti huoneesta.
"Tulkaa, Morrison, auttamaan meitä tämän pullon tyhjentämisessä, ja sitten menemme kaikki laivalle."
"Olisin toivonut, ettei tyttö olisi tullut tänne tyhmine unineen", haastoi Morrison istuutuen pöydän ääreen. "En pidä koko jutusta. Kun hän sanoi, että tullikutteri sieppaisi meidät, satuin juuri katselemaan valkoista ja sinistä kyyhkystä, jotka istuivat tuolla vastapäätä muurilla, ja ajattelin itsekseni: Tuo uni ehkä merkitsee jotakin, tarkastanpa nyt: jos sininen kyyhkynen lentää ensiksi pois, merkitsee se sitä, että olen viikon päästä kiikissä; jos sensijaan valkoinen, olen täällä takaisin viikon kuluttua."
"No, miten kävi?" kysyi Pickersgill nauraen.
"Ei käynyt hyvin," vastasi Morrison, heittäen pikarillisen viiniä kurkkuunsa ja laskien lasin pöydälle, syvään huokaisten; "kirottu sininen kyyhkynen lensi heti pois.".
"Varjelkoon, Morrison, teillähän on oikea kanan sydän, kun pelkäätte sinistä kyyhkystä!" sanoi Corbett nauraen ja katsellen ulos akkunasta; "joka tapauksessa on se nyt tullut taas takaisin, ja tuossa se nyt istuu valkoisen vieressä."
"Ensi kertaa väittää kukaan, että minulla on kanan sydän", vastasi
Morrison äkäisenä.
"Ettekä te sitä ansaitsekaan, Morrison", vakuutti Pickersgill; "Corbett vain laskee leikkiä."
"No, joka tapauksessa aion koettaa onneani samalla tavalla ja katsoa joudunko minä kiikkiin: minäkin otan sinisen kyyhkysen huonoksi enteekseni, niinkuin tekin teitte."
Kapteeni Pickersgill ja merimiehet nousivat ja menivät kaikki ikkunan ääreen saadakseen selville Corbettin kohtalon näistä uudenlajisista ennusmerkeistä. Sininen kyyhkynen räpytteli siipiään, kulki sitte kylki edellä valkoista kohti, joka vihdoin lähti muurilta ja istuutui viereisen talon katolle.
"Hyvä: valkoinen kyyhkynen!" sanoi Corbett; "olen täällä takaisin viikon kuluttua."
Koko seurue istuutui taas nauraen pöydän ääreen, ja Morrisoninkin kasvot kirkastuivat. Hän otti viinilasin, jonka Pickersgill oli täyttänyt, ja sanoi: "Terveydeksenne, Corbett; kaikki oli lopultakin vain tyhmyyksiä, sillä, nähkääs, minä en voi joutua pinteeseen, ellette tekin joudu. Kaikki purjehdimme samassa aluksessa, ja kun te jätätte minut kutteriin, otatte te mukaanne kaiken, mikä oikeuttaisi ottamaan aluksen takavarikkoon — malja siis matkamme onneksi!"
"Sen maljan juomme kaikki yhdessä, pojat, ja sitte lähdemme laivalle", sanoi kapteeni; "malja siis matkamme onneksi!"
Kapteeni nousi pöydästä ja samoin tekivät myöskin perämiehet ja miehistö, malja juotiin, pikarit laskettiin pöydälle ja kaikki kiiruhtivat sitte rantaan. Puolen tunnin kuluttua oli Happy-go-Lucky lähtenyt St. Malon satamasta.