IV LUKU.
Portland Bill.
Happy-go-Lucky lähti raikkaan tuulen puhaltaessa ja löyhennetyin
jalusnuorin St. Malon satamasta sen päivän edellisenä iltana, jolloin
Arrow purjehti Barn Poolista, ja seuraavana aamuna lähti Active
Portsmouthista.
Huvipurren matkan määränä oli, kuten edellä olemme maininneet, Cowesin pursisatama Wightin saarella. Active oli saanut määräyksen risteillä miten tahtoi asemasatamansa tarkastuspiirin rajojen sisäpuolella; se pyrki West Bayn lahteen toiselle puolen Portland Billin niemekettä. Happy-go-Lucky aikoi samaan lahteen, saadakseen siellä lastinsa maihin.
Tuuli oli vieno, ja oli täydet kauniin sään toiveet, kun Happy-go-Lucky klo 10 aikaan tiistai-iltana sai näkyviinsä Portlandin majakat. Kun oli mahdoton saada lastia maihin sinä yönä, jäi alus paikoilleen.
Kello 11 aikaan illalla saapui myöskin tullikutteri Active Portlandin valotornien seuduille.
Mr. Appleboy tuli kannelle tarkastamaan asemaa, määräsi pysyttelemään kutterin paikoillaan ja hävisi sitten kannen alle, lopettaakseen määrätyn lukunsa katajanmarjaviina-toteja. Puolenyön seuduissa saapui myös huvipursi Arrow Portlandin majakoitten tasalle, mutta jatkoi matkaansa tiukasti ponnistellen pakovettä vastaan.
Päivä alkoi koittaa, ja taivaanranta oli kirkas. Ensimäisinä olivat luonnollisesti salakuljettajat tähystelemässä; heidän ja tullikutterin miesten etu vaati tietämään, mitä muuta väkeä vesillä liikkui; huvipursi oli puolueeton.
"Kaksi kutteria on näkyvissä, sir", ilmoitti Corbett, jolla oli vahtivuoro, sillä Pickersgill oli ollut kannella melkein koko yön ja sitte heittäytynyt vuoteelleen vaatteet yllä.
"Miltä ne näyttävät?" kysyi Pickersgill, joka silmänräpäyksessä pääsi jaloilleen.
"Toinen on huvipursi, ja toinen voi olla samaa lajia; pikemmin kuitenkin luulen, mikäli näin hämärässä voin päättää, että se on vanha ystävämme, joka tapaa oleskella näillä main."
"Mitä! vanha Appleboy?"
"Niin, siltä näyttää kuin hän siellä olisi; mutta päivähän on tuskin vielä koittamassa."
"Hyvä on, he eivät voi mitään tehdä tuulen ollessa näin vienona; ja myötätuulessa pääsemme helposti näyttämään heille kantapäämme. Mutta oletko varma siitä, että tuo toinen on huvipursi?" kysyi Pickersgill kannelle päästyänsä.
"Varma olen; kuningas huolehtii enemmän purjekankaastaan!"
"Olet oikeassa", myönsi Pickersgill, "se on huvipursi; ja oikeaan osasit siinäkin arvelussasi, että tuo toinen on vanha Active-nauta, joka nuuskii päästäkseen väkijuomatavaroihin käsiksi. No, toistaiseksi en näe mitään levottomuuden syytä, kunhan ei tule aivan tyven; jos niin kävisi, täytyy meidän turvautua veneeseemme heti kun hekin aikovat venettä käyttää; olemme heistä vähintään neljän penikulman päässä. [Meripenikulma vastaa noin kahta kilometriä.] Tarkatkaa tullikutterin liikkeitä, Corbett, ja pitäkää silmällä, laskevatko he veneen vesille. Miten käy kulkumme nyt? Neljä solmua? Sitä vauhtia mennen väsytämme pian heidän miehensä."
Noitten kolmen kutterin asema oli tällainen;
Happy-go-Lucky oli noin neljän penikulman päässä Portland Headin ulkopuolella, ja hyvän matkaa West Bayssa. Tullikutteri oli aivan lähellä ensinmainittua paikkaa. Huvipursi oli salakuljettaja-aluksen ulkopuolella, noin kaksi penikulmaa siitä länteen päin ja viiden, kuuden penikulman päässä tullikutterista.
"Kaksi alusta näkyvissä, sir", ilmoitti mr. Smith, tullen alas mr.
Appleboyn kajuuttaan.
"Hyvä", vastasi luutnantti, joka makasi vuoteellaan.
"Miehet väittävät, että toinen niistä on Happy-go-Lucky, sir", sanoi
Smith uniseen tapaansa.
"Mitä sanotte! Happy-go-Lucky? Oikein, muistan sen otuksen. Kaksikymmentä kertaa olen iskenyt siihen kiinni, — mutta aina se on ollut tyhjillään. Mihin suuntaan se kulkee?"
"Se kulkee nyt länttä kohti, sir; mutta se pysytteli paikoillaan aikaisemmin, silloin kun miehet sen ensin näkivät."
"Siinä tapauksessa se on lastissa", ja mr. Appleboy ajoi kiireisesti partansa, pukeutui ja nousi kannelle.
"Oikein, se se on", sanoi luutnantti hieroen silmiään kerran toisensa perästä ja sitte taas kurkistaen kaukoputkella. "Vedettäköön auki etumaston purje… ja kaikki miehet purjeisiin. Mikä alus tuo toinen on?"
"En tiedä, sir, — kutteri se on."
"Kutteri? niin oikein; ehkäpä se on huvipursi tai mahdollisesti uusi tälle asemalle komennettu tullikutteri. Kaikki purjeet tuuleen, mr. Tomkins; antakaa nostaa merkkiviirimme ja laukaista kanuuna, — sitten ymmärtävät mitä tarkoitamme; ne eivät tunne Happy-go-Luckya yhtä hyvin kuin me."
Muutamassa minuutissa olivat kaikki Activen purjeet levitetyt; sen merkkiviiri nostettiin, ja kanuuna pamahti. Salakuljettaja-aluksella huomattiin, että Active oli tuntenut Happy-go-Luckyn, purjeita lisättiin ja kulku ohjattiin vielä enemmän länteen.
"Kanuunanlaukaus, sir", ilmoitti muuan miehistä mr. Stewartille huvipurressa.
"Vai niin; antakaa minulle kiikari… tullikutteri; siinä tapauksessa täytyy tuon maan puolella olevan aluksen, joka tulee meitä kohti, olla salakuljetusalus."
"Se on juuri nostanut kaikki purjeensa, sir."
"Niin, asia on selvä. Menen alas ilmoittamaan loordille asiasta; pitäkää samaa suuntaa kuin tähänkin asti."
Mr. Stewart kävi ilmoittamassa loordi B:lle, mitä oli tapahtunut. Ei vain loordi, vaan myöskin useimmat muut herrasmiehet tulivat kannelle, ja samoin tekivät hetkisen kuluttua naisetkin, joille loordi B. oli heidän kajuuttansa ovesta ilmoittanut, mitä oli tapahtumassa.
Mutta salakuljettaja-aluksella oli parempi tuuli kuin tullikutterilla, ja se pääsi yhä enemmän edelle.
"Jos muuttaisimme nyt suuntaa, mylord", huomautti mr. Stewart, "alus kun juuri on rinnallamme ja maan puolella, niin estäisimme sen pääsemästä pakoon."
"Kääntäkää pursi, mr. Stewart", myöntyi loordi B.; "meidän täytyy tehdä velvollisuutemme ja katsoa että lakeja ei loukata."
"Tämä ei ole rehellistä peliä, isä", moitti Cecilia Ossulton; "meillä ei ole mitään salakuljettajain kanssa selvitettävänä, ainakaan ei meillä naisilla, sillä hehän kuljettavat kaunista tavaraa meille."
"Miss Ossulton", huomautti hänen tätinsä, "sinun ei sovi tässä esittää mielipiteitäsi."
Purren suunta muutettiin, ja nopeakulkuisena se jätti salakuljettaja-alukselle varsin pienet pakoonpääsyn toiveet; mutta toista sittenkin on takaa-ajaminen kuin kiinni-ottaminen.
"Tervehtikäämme sitä kanuunanlaukauksella", sanoi loordi B.; "se vähän peloittaa sitä, niin ettei se uskalla yrittää ohitsemme."
Kanuuna panostettiin, ja kun välimatka ei ollut penikulmaa pitempi, lensi kuula tosiaan lähes neljänneksen matkasta.
Kaikki herrasmiehet olivat kovin innostuneita takaa-ajoon kuten loordikin, mutta tuuli heikkeni, ja lopulta oli melkein tyventä. Mutta tullikutteri oli laskenut vesille veneensä, jotka lähenivät nopeasti.
"Laskekaamme mekin vene vesille, Stewart", sanoi loordi, "ja auttakaamme heitä; nyt on aivan tyyntä."
Vene oli pian vesillä; se oli hyvin iso, tavallisesti köytetty kannelle, missä se otti suuren tilan. Airoja siinä oli kuusi; ja kun kuusi miestä oli asettunut soutajiksi, hyppäsi sinne mr. Stewart, ja loordi B. seurasi häntä.
"Mutta teillähän ei ole minkäänlaisia aseita", sanoi mr. Hautaine.
"Ei tarvitakaan, salakuljettajat eivät nykyään tee vastarintaa", huomautti Stewart.
"Sittenhän te olette lähtemässä kovin ritarilliselle retkelle, tosiaan", huomautti Cecilia Ossulton; "toivotan vain onnea!"
Mutta loordi B. oli aivan liian innostunut kiinnittääkseen huomiota puheisiin. Vene työnnettiin erilleen kutterista ja suuntasi kulkunsa kohti salakuljettaja-alusta.
Samaan aikaan olivat tullikutterin veneet noin viisi penikulmaa Happy-go-Luckyn takana, ja huvipursi oli siitä noin kolmen neljännespenikulman päässä aavalla merellä. Pickersgill oli luonnollisesti huomannut huvipurren liikkeet, nähnyt sen kääntyvän takaa-ajoon, nostavan lippunsa ja merkkiviirinsä sekä laukaisevan kanuunansa.
"Katsohan vaan", virkkoi hän, "tämäpä on synkintä kiittämättömyyttä! joutua juuri samojen ihmisten ahdistettavaksi, joille toimittaa tavaroita! Haluaisinpa vain, että tavoittaisivatkin meidät; koettakootpa sekaantua asiaan, niin vielä saavat katuakin! Missään tapauksessa ei ole mieleeni asian kääntyminen tälle tolalle, ei tosiaan."
Oli tullut, kuten olemme huomauttaneet, miltei tyven, ja tulliveneet jatkoivat takaa-ajoaan. Pickersgill piti niitä silmällä niiden lähestyessä.
"Mitä teemme?" sanoi Corbett; "laskemmeko veneen vesille?"
"Kyllä", vastasi Pickersgill, "laskemme veneen vesille ja siirrämme tavarat siihen kaikki valmiiksi; mutta ensinnäkin pystymme soutamaan nopeammin kuin takaa-ajajat, ja toisekseen ovat he varmaan varsin väsyneitä, ennenkuin pääsevät tänne asti. Me olemme voimissamme ja jätämme heidät pian jälkeemme; senvuoksi en aio täältä lähteä, ennenkuin he ovat edes puolen penikulman päässä täältä. Meidän täytyy upottaa väkijuoma-ankkurit, jotta he eivät voi kaapata alusta, eikä kannata ottaa niitä mukaan. Siirtäkää ne senvuoksi laivan laidalle, josta ne helposti voi heittää mereen kenenkään näkemättä ja kykenemättä vannomaan niitä meillä olleen. Meillä on vielä runsas puoli tuntia aikaa ja enemmänkin käytettävänämme."
"Niin kyllä, mutta voitte antaa kaiken olla paikoillaankin, jos niin haluatte", sanoi Morrison, "vaikka tosin aina on paras katsoa, että on oikeus puolella ja kaikki kunnossa. Muuten voin vannoa, että, ennenkuin on puolta tuntia kulunut, olemme poissa heidän näkyvistään. Katsokaapa tuonne", jatkoi hän, viitaten idässä kohoavaan paksuun pilviseinään, "se tulee suoraan tänne, kuten olen jo ennustanut."
"Totta kyllä; mutta ei vielä voi sanoa, kumpi tulee ensiksi, veneetkö vai sumu, Morrison hyvä; siksi on parasta olla valmiina kaiken varalta."
"Mutta mitä tämä on? Tuolla on vene tulossa huvipurreltakin!"
Pickersgill otti esiin kaukoputkensa.
"Totta tosiaan, purren oma vene, nimi maalattuna keulalaitaan. No niin, antaa heidän tulla… kursailematta käymme tekemään heille vastarintaa; heillä ei ole laillista oikeutta ahdistaa meitä, ja saavat vastata menettelystään. Meillä ei ole mitään pelättävänä. Ottakaa jalkalaudat ja käsikanget, pojat; heitä on kuusi miestä soutamassa ja kolme veneen perässä: aika miehiä täytyy heidän olla, jos mielivät voittaa meidät."
Muutamassa minuutissa oli loordi B:n vene tullut aivan lähelle salakuljettaja-alusta.
"Vene, ohoi! Mistä on kysymys?"
"Antautukaa kuninkaan nimessä!"
"Miksi niin, ja kenelle? Laivamme on englantilainen ja purjehtii pitkin rannikkoa."
"Soutakaa kupeelle, pojat", huusi Stewart. "Olen kuninkaan upseeri; tunnemme aluksen."
Vene kiiti kutterin kylkeen, ja Stewart ja loordi B. sekä heidän miehensä hyppäsivät kannelle.
"No niin, hyvät herrat, mitä tahdotte?" kysyi Pickersgill.
"Teemme takavarikon; te olette salakuljettajia. Ei kannata kieltää, tuossahan on väkijuomatynnyrejä pitkin kantta."
"Emme ole väittäneetkään, ettemme ole salakuljettajia", vastasi Pickersgill, "mutta mitä se teihin kuuluu? Aluksenne ei kuulu sotalaivastoon eikä ole tullilaivakaan."
"Ei; mutta velvollisuutemme on suojata lakeja rikkomuksilta."
"Ja keitä te sitten olette?" kysyi Pickersgill.
"Minä olen loordi B."
"Siinä tapauksessa, mylord, sallikaa minun sanoa, että olisitte tehnyt paljoa paremmin harrastaessanne vain lakien laatimista ja jättäessänne vähemmän huomattavien ihmisten, sellaisten kuin tässä minun takanani olevat, tehtäväksi huolehtia siitä, miten niitä täytetään. Kukin hoitakoon asiansa, sanotaan. Takaan, ettemme millään tavoin vahingoita teitä, mylord, koska ette ole käyttäneet muita aseita kuin sanoja meitä vastaan, mutta meidän täytyy saattaa teidät kykenemättömiksi meitä vahingoittamaan. Peräkannelle, pojat! Nyt, mylord, vastustus on turhaa; meitä on kaksi kertaa enemmän kuin teitä, ja te olette tavanneet voittajanne."
Loordi B. ja mr. Stewart käsittivät olevansa kovin ikävässä asemassa.
"Tehkää kuten tahdotte", sanoi mr. Stewart, "mutta muistakaa, että tulliveneet tulevat yhä lähemmäksi."
"Katsokaapa, sir, näkyykö enää tullikutteria?" sanoi Pickersgill.
Stewart katsoi siihen suuntaan, missä tullikutterin piti olla, ja huomasi, että se oli hävinnyt sumuun.
"Viiden minuutin kuluttua, sir, ovat veneetkin kadonneet näkyvistä, ja samoin käy teidänkin aluksenne. Meillä ei ole mitään pelättävänä niitten puolelta."
"On tosiaan, mylord, parasta, että lähdemme takaisin", esitti mr.
Stewart käsittäen, että Pickersgill oli oikeassa.
"Pyydän anteeksi, mutta te ette siirry huvipurteenne niin pian kuin nähtävästi nyt tahtoisitte. Ottakaa airot veneestä, pojat, ja heittäkää niille pari melaa, joiden avulla he voivat päästä rannalle. Samalla paiskatkaa nurin ensimäinen, joka vain yrittääkin asettua vastarintaan. Ette ehkä, mylord, ole selvillä siitä, että olette yrittänyt harjoittaa merirosvousta avoimella ulapalla?"
Stewart loi katseensa loordiin. Väite oli tosi kylläkin.
Huvipurren miehet eivät voineet tehdä vastarintaa; airot otettiin veneestä ja miehet laskettiin taas sinne.
"Mylord", sanoi Pickersgill, "miehet ovat veneessänne, olkaa niin ystävällinen ja astukaa tekin sinne, ja te, sir, tehkää samoin. Olisin pahoillani, jos minun tarvitsisi kajota valtakunnan pääriin ja kuninkaan upseeriin, vaikkapa puolipalkallakin olevaan."
Vastaväitteet olivat turhia; kaksi salakuljettajista johti loordin veneeseen, ja mr. Stewart meni perässä.
"Jätän teidän aironne, mylord, Weymouthin tullikamarin luo, ja toivoakseni tämä juttu on teille tulevaisuuden varalta opetuksena siitä, että kunkin on parasta pitää vaari omista asioistaan."
Vene lykättiin ulohtaalle kutterin kupeelta ja katosi pian näkyvistä sumuun, joka nyt oli peittänyt verhoonsa sekä tulliveneet että huvipurren, samalla kun se toi mukanaan tuulenhenkeä idästä.
"Kääntäkää alus tuuleen, Morrison", sanoi Pickersgill; "laskemme merelle, päästäksemme erillemme veneistä. Jos ne soutavat yhä edelleen, niin ne ilmeisesti otaksuvat varmaksi, että me yritämme päästä lahteen, ja saman tekee tullikutterikin."
Pickersgill ja Corbett olivat puhelleet hetkisen peräkannella, kun edellinen tahtoi suuntaa muutettavaksi kaksi pistettä.
"Olkaa hiljaa kaikki, pojat, ja ilmoittakaa minulle, jos kuulette kanuunanlaukauksen tai kellonsoittoa huvipurrelta", sanoi Pickersgill.
"Kanuunanlaukaus kuuluu aivan läheltä, sir", sanoi muuan miehistä; "ääni tuli suoraan edestä päin."
"Hyvä on, pitäkää suunta entisellään. Peräkannelle, pojat; emme voi viedä lastiamme maihin lahdessa, sillä tullikutterin on nähty ajavan meitä takaa, ja kaikilla rannikon tulliasemilla tähystellään meidän ilmautumistamme. Nyt, pojat, olen senvuoksi päättänyt, että koska huvipurren herrat ovat arvelleet sopivaksi sekaantua meidän asioihimme, niin me otamme huvipurren haltuumme muutamaksi päiväksi. Me voimme sitte purjehtia minne tahansa herättämättä epäluuloa ja viedä lastimme helposti maihin. Laskemme aluksemme huvipurren viereen; siellä ei voi olla monta miestä laivalla. Mutta muistakaa, että väkivaltaa kenellekään ei saa tehdä, vaan on käyttäydyttävä kohteliaasti ja toteltava minun määräyksiäni. Te, Morrison, ja neljä miestänne sekä poika jäätte laivaan, kuten ennenkin, ja viette aluksen Cherbourgiin, minne me tulemme perässä."
Hetkistä myöhemmin ammuttiin huvipurrelta toinen laukaus.
Laivalla olijat, varsinkin naiset, olivat levottomia; usma oli niin paksua, että he eivät voineet erottaa koko aluksen pituutta eteensä. He olivat nähneet loordin ja hänen seurueensa veneen laskevan salakuljettaja-aluksen kylkeen, mutta eivät olleet enää nähneet miten se sitte jätettiin airoitta ajelemaan, koska sumu sitä ennen oli peittänyt kaiken näkyvistä. Huvipurteen ei ollut jäänyt muuta kuin kolme miestä, ja jos olisi tullut ruma ilma, olisivat purressaolijat joutuneet varsin vaikeaan asemaan.
Mr. Hautaine oli ottanut päällikkyyden asiakseen ja käskenyt ampua kanuunoilla, jotta vene voisi löytää takaisin alukselle. Neljättä laukausta oltiin juuri panostamassa, kun havaittiin, että salakuljettajain kutteri alkoi hämärtää sumun seasta.
"Siinä he ovat", huudahtivat merimiehet, "ja he ovat ottaneet saaliin mukaansa! Kolme eläköön-huutoa Arrowille!"
"Halloo! Tehän tulette ihan kiinni meihin!" huusi Hautaine.
"Juuri niin aioimme tehdä, sir", vastasi Pickersgill, hypäten aluksen kannelle miestensä seuraamana.
"Kuka perhana te olette?"
"Aivan sitä samaa kysyin minä loordi B:ltä, kun hän tuli meidän alukseemme", vastasi Pickersgill, nostaen hattuaan naisille.
"No niin, mutta mitä asiaa teillä on tänne?"
"Aivan sitä samaa kysyin minä loordi B:ltä", vastasi Pickersgill.
"Missä on loordi B., sir?" kysyi Cecilia Ossulton, lähestyen salakuljettajaa; "onko hän turvassa?"
"Kyllä, madam, hän on turvassa; ainakin hän on veneessään kaikkine miehineen, ja vahingoittumattomana. Mutta teidän täytyy suoda anteeksi, jos pyydän teitä ja muita naisia menemään alas kannen alle siksi aikaa kun puhun muutaman sanan näitten herrojen kanssa. Älkää olko levoton, neiti, teitä ei loukata eikä kohdella pahoin — olen vain ottanut tämän aluksen haltuuni toistaiseksi."
"Ottanut haltuunne huvipurren!" huusi Hautaine.
"Niin, sir, koskapa huvipurren omistaja katsoi sopivaksi yrittää anastaa minun alukseni. Olen aina luullut huvipursien purjehtivan ajanvietteeksi ja pitävän itseään liian hyvinä sekaantumaan muitten ihmisten hommiin; mutta näyttää siltä kuin asia ei ensinkään olisi sellainen. Tämän huvipurren omistaja on katsonut sopivaksi rikkoa puolueettomuuden ja alottaa hyökkäyksen, ja sellaisissa olosuhteissa olen minä nyt kostoksi ottanut huvipurren haltuuni."
"Ja sallitteko kysyä, mitä aiotte tehdä, sir?"
"Varsin yksinkertaisesti teen muutamaksi päiväksi vaihtokaupan. Lähetän teidät alukseeni salakuljettajiksi ja jään itse tänne naisten kanssa huvittelemaan kerran huvipurrellakin."
"Kuinka, sir, ette kai aikone…?"
"Olen lausunut ajatukseni, hyvät herrat, ja se riittää; olisin pahoillani, jos minun täytyisi käyttää pakkoa, mutta vaadin, että minua totellaan. Teillä on, mikäli huomaan, vain kolme miestä enää täällä: ne eivät riitä huolehtimaan aluksesta, loordi B:tä ja noita muita ette taas tapaa ennen kuin muutaman päivän kuluttua. Säädyllisyyteni naisia kohtaan ja pelkkä ihmistuntokin sanoo minulle, että minä en voi jättää alusta oman onnensa nojaan sen ollessa näin avuttomassa tilassa. Kun oma aluksenikin samaan aikaan tietysti tarvitsee miehiä, niin olisin teille kiitollinen, jos hyväntahtoisesti siirtyisitte sinne ja veisitte sen eheänä satamaan. Se on vähin vastapalvelus, minkä voinette tehdä minun teitä kohtaan osoittamastani suopeudesta. Mutta tuollaisissa puvuissa, hyvät herrat, ette sovi suorittamaan tehtäväänne; suvaitkaa senvuoksi vaihtaa vaatteita ja ottaa päällenne nämä."
Corbett ojensi Hautainelle, Ossultonille, Vaughanille ja Seagrovelle kullekin villapaidan, karkean nutun ja housut. Hetken hyödyttömästi vastusteltuaan herrat riisuutuivat ja pukeutuivat salakuljettajain vaatteisiin, ja heidät vietiin Happy-go-Luckyyn.
Kolme englantilaista matruusia lähetettiin myöskin salakuljettaja-alukseen ja suljettiin kannen alle, samoin kuin Ossultonin palvelija, jolla oli samanlaiset vaatteet kuin isännälläänkin. Corbett ja hänen miehensä siirsivät kaiken salakuljetustavaran huvipurteen, ja kiinnittivät veneen sen peräpuoleen. Kun Morrison sitten oli saanut tarpeelliset määräykset, erosivat alukset toisistaan. Morrison ohjasi salakuljettaja-aluksen kohti Cherbourgia, ja Pickersgill suuntasi huvipurren rannikkoa pitkin länteen päin.
Noin tunnin kuluttua haihtui sumu, ja tulliveneen nähtiin pysyttelevän paikallaan odotellen veneitään, jotka olivat soutamassa takaisin ja jo aivan lähellä alusta; Happy-go-Lucky sen sijaan oli noin kolmen penikulman päässä aavalla merellä. Loordi B. ja hänen miehistönsä olivat noin neljän penikulman päässä maista, meloen ja ajautuen vuoroveden mukana Portlandia kohti. Heti kun veneet oli saatu laivaan, lähti tullikutteri täysin purjein ajamaan takaa salakuljettaja-alusta, kiinnittämättä mitään huomiota huvipurteen ja näkemättä venettä, joka ajelehti West Bayssä, — tai välittämättä siitä.