V LUKU.
Valepukuisina.
"Tässä nyt olemme, Corbett, ja minä vain toivon, että meillä olisi tavaroita ollut kaksin verroin enemmän", huomautti Pickersgill. "Mutta en salli liikeasioiden viedä aikaani kokonaan — meidän täytyy myöskin saada hiukan hupia. Minusta näyttää siltä kuin nuo vaatteet tuolla sopisivat teille, Corbett, ja nuo taas, jotka puhemiehenä toimineella sirotekoisella miehellä oli, sopivat varmaan hyvin minulle. Pukekaamme ne yllemme, ja sitten aamiaiselle."
Pickersgill laittausi mr. Hautainen vaatteisiin, ja Corbett taas omaksui mr. Ossultonin puvun. Muonamestari kutsuttiin kannelle, eikä hän uskaltanut olla tottelematta; pelosta vapisten ilmestyi hän esille.
"Viekää nämä vaatteet alas", käski Pickersgill, "ja huomatkaa, että minä nyt olen aluksen päällikkönä; ja sen aikaa kuin minä olen laivassa, on teidän osoitettava minulle samaa arvonantoa kuin loordi B:lle, — niin, vieläpä teidän on aina puhuteltava minua loordi B:ksi. Nyt valmistatte aamiaisen ja päivällisen, ja teette velvollisuutenne yhtä tarkkaan kuin loordi itse olisi laivassa; teidän on katsottava, että hoidatte meitä hyvin, sillä en salli, että naiset saisivat huonommat olot nyt kuin tätä ennen. Ilmoittakaa kaikille, mitä olen sanonut; ja kun nyt olette kuullut määräykseni, on teidän huolehdittava, että niitä myöskin noudatetaan. Ellette tottele, niin muistakaa, että minulla on omat mieheni aluksessa, ja jos minä vain viittaankin sormellani, niin meressä olette! Oletteko nyt täysin ymmärtänyt määräykseni?"
"Kyllä,.. sir", änkytti muonamestari.
"Kyllä, sir! — Mitä juuri sanoin teille, te lurjus? — Kyllä, mylord. Ymmärrättekö?"
"Kyllä… mylord."
"Kuulkaapa nyt, herra muonamestari: kenen vaatteet on tällä herralla yllään?"
"Mr… mr. Ossultonin, luulen, sir… mylord, tarkoitan."
"Hyvä on; muistakaa, että vast'edes aina puhuttelette tätä herraa mr.
Ossultoniksi."
"Kyllä, mylord", ja muonamestari hävisi alas kiireen kaupalla; alhaalla otti hän pari konjakkiryyppyä, estääkseen pyörtymystä.
"Keitä he oikein ovat, ja mitä väkeä, mr. Maddox?" huudahti itkettynyt kamarineito.
"Merirosvoja!… Verenhimoisia, murhamielisiä, mihin tahansa valmiita merirosvoja!" vastasi muonamestari.
"Oh!" kirkui kamarineito; "miten käykään meidän turvattomien naisraukkojen?" Ja hän riensi kajuuttaan ilmoittamaan kuulemaansa kauheata tietoa.
Kajuutassa eivät naiset ollenkaan olleet missään kadehdittavassa asemassa. Mitä tulee vanhempaan miss Ossultoniin (tai ehkä on parasta erotukseksi täst'edes sanoa häntä yksinkertaisesti miss Ossultoniksi ja hänen veljentytärtään Ceciliaksi), niin hän istui pitäen hajusuolaa nenänsä alla, ja häntä kiusasivat kauhean hädän ja loukatun ylpeyden sekavat tunteet. Mrs. Lascelles itki, mutta hiljaa. Cecilia oli alakuloinen, ja hänen sydämensä sykki levottomana ja epätietoisena, kun tyttö syöksyi sisään.
"Oi armollinen neiti! Oi miss! Oi mrs. Lascelles! Olen päässyt selville kaikesta! He ovat verenhimoisia, murhamielisiä, mihin tahansa valmiita merirosvoja!!!"
"Jumala armahtakoon!" huudahti miss Ossulton; "eivät kai he sentään uskalla…?"
"Oi, armollinen neiti, he uskaltavat mitä hyvänsä! He aikoivat aivan vast'ikään heittää muonamestarin mereen; ja he ovat vääntäneet mullin mallin kaikki matkalaukut, ja pukeutuneet herrojen parhaisiin vaatteisiin. Heidän kapteeninsa sanoi muonamestarille olevansa loordi B. ja että jos muonamestari uskaltaisi puhutella häntä muulla nimellä, hän leikkaisi poikki hänen kurkkunsa toisesta korvasta toiseen, ja että ellei kokki laita heille hyvää päivällistä, niin vannovat he hakkaavansa oikean käden häneltä ja pakoittavansa hänet syömään sen pippuritta ja suolatta!"
Miss Ossulton kirkui selontekoa kuullessaan ja sai hermokohtauksia. Mrs. Lascelles ja Cecilia riensivät hänen avukseen; mutta viimemainittu ei ollut unohtanut, miten kovin toisenlaista Jack Pickersgillin käyttäytyminen oli ollut ja miten kohteliaasti hän oli esiintynyt, kun hän tuli alukseen. Hän ei senvuoksi uskonut, mitä tyttö kertoi, mutta hän oli sittenkin kovin rauhaton ja epätietoinen varsinkin isänsä kohtaloa ajatellessaan. Saatuaan tätinsä tointumaan pisti hän päähänsä hatun, joka oli ollut sohvalla.
"Minne olet menossa, rakas ystävä?" kysyi mrs. Lascelles.
"Kannelle", vastasi Cecilia. "Minun täytyy ja minä tahdon puhua noille miehille."
"Taivas armahtakoon, Cecilia! menossa kannelle! etkö sitten kuullut, mitä Phoebe kertoi!"
"Kyllä, täti, kyllä kuulin; mutta en kestä tätä kauempaa."
"Pidättäkää häntä! pidättäkää häntä!… Hänet murhataan!… hänet… hän on mieletön!" kirkui miss Ossulton; mutta kukaan ei koettanut estää Ceciliaa, ja kannelle hän meni. Ylös tullessaan hän näki Jack Pickersgillin ja Corbettin kävelevän kannella edes takaisin, yhden salakuljettajista pitävän perää ja muitten olevan keulapuolella, ja kaikki aivan yhtä rauhallisina kuin konsa aluksen oma miehistö. Heti kun Cecilia ilmaantui kannelle, nosti Jack hattuaan ja kumarsi hänelle.
"En tiedä kenen kanssa minulla on kunnia puhua, arvoisa nuori neiti; mutta minulle on imarteluksi tämä luottamuksen osoitus. Teistä tuntuu, ja minä vakuutan käsityksenne oikeaksi, että te ette ole joutunut kokonaan omavaltaisten ihmisten käsiin."
Cecilia loi silmänsä Pickersgilliin pikemmin hämmästyneenä kuin peloissaan. Mr. Hautainen puku sopi hänelle; hän oli kaunis, komeannäköinen mies, eikä hänen esiintymisessään ollut mitään rosvonomaista, ellei hän, kuten Byronin "Merirosvo", ollut puoliksi villi, puoliksi lempeä. Cecilia ei voinut olla mielessään tunnustamatta, että hän Almackissa ja muissa ylhäisissä piireissä oli tavannut monta miestä, jotka ulkonaiseen esiintymiseensä nähden paljoa vähemmän voivat vaatia herrasmiehen nimeä.
"Olen rohjennut tulla kannelle, sir", virkkoi Cecilia hiukan värisevällä äänellä, "pyytääkseni sellaista suosionosoitusta, että tahtoisitte ilmoittaa minulle, mitä aiotte sekä alukseen että meihin naisiin nähden!"
"Ja minä puolestani tunnen olevani kovin kiitollinen siitä, että niin teette, ja vakuutan teille, että vastaan vilpittömästi kysymyksiinne, sikäli kuin itsekään olen asioista päättänyt; mutta tehän vapisette, — sallikaa minun saattaa teidät istumaan. Lyhyesti sanoen siis, haihduttaakseni teidän nykyisen levottomuutenne, ilmoitan aikomuksenani olevan palauttaa aluksen omistajalleen kaikkine tavaroineen, jotka säilytetään yhtä tunnontarkkaan kuin jos olisivat kirkon omaisuutta. Mitä teihin tulee ja muihin laivassa oleviin naisiin, vakuutan kunniasanallani, että teidän ei tarvitse peljätä mitään, — että teitä kohdellaan kaikin puolin kunnioittavasti; yksityiselämässänne ei teitä millään tavoin häiritä, ja muutaman päivän kuluttua taas pääsette omaistenne pariin. Nuori neiti, kaiken tämän takaan sieluni autuuden nimessä, mutta samalla täytyy minun asettaa muutamia pikku ehtoja, joita ei kuitenkaan ole vaikea täyttää."
"Mutta, sir", vastasi Cecilia varsin rauhoitettuna, sillä Pickersgill oli puhunut hänen kanssaan mitä kohteliaimmin, "te olette kai salakuljettajain kapteeni? Pyydän senvuoksi teitä ystävällisesti vastaamaan vielä yhteen kysymykseen; miten on käynyt loordi B:n ja hänen veneensä? Hän on minun isäni."
"Minä jätin hänet veneeseensä aivan vahingoittumattomana, arvoisa nuori neiti, mutta airot annoin ottaa pois veneestä."
"Silloinhan hän on hukassa!" huudahti Cecilia ja painoi nenäliinan silmilleen.
"Ei, neiti hyvä; hän on todennäköisesti jo maissa. Vaikka teinkin hänet kykenemättömäksi avustamaan tullimiehiä meidän kiinniottamisessamme, jätin hänelle kuitenkin keinot, millä päästä maihin. Kuka tahansa ei olisi tehnyt samoin, hänen käyttäydyttyään siten kuin hän meitä kohtaan menetteli."
"Minä pyysin häntä olemaan lähtemättä", ilmaisi Cecilia; "sanoin hänelle, ettei se ollut ritarillista ja että hänellä ei ollut mitään selvitettävänä salakuljettajain kanssa."
"Kiitän teitä siitäkin," vastasi Pickersgill, "ja nyt, miss… — ikävä kyllä, en voi muistaa loordin perhenimeä…"
"Ossulton, sir", sanoi Cecilia, luoden kummastuneena katseensa
Pickersgilliin.
"Siis teidän luvallanne, miss Ossulton, teen teidät nyt uskotukseni; suonette anteeksi, että käytän näin tuttavallista sanaa, — haluan vain haihduttaa teiltä kaiken pelon. Samalla en voi sallia, että ilmaisette minun suunnitelmiani koko seurueelle. Tunnen voivani luottaa teihin, sillä te olette rohkea, ja missä on rohkeutta, siellä on yleensä myöskin vilpittömyyttä; mutta teidän täytyy ensin sanoa minulle, suvaitsetteko hyväksyä nämä ehdot?"
Cecilia epäröi hetkisen; ajatus, että hän tulisi olemaan salakuljettajan uskottuna, hieman hätkähdytti häntä, mutta sittenkin, salakuljettajan aikomusten tunteminen — joskaan hän ei saisi ilmaista niitä muille naisille — voisi ehkä olla tärkeätäkin, kun hän silloin saattaisi kehoittaa mr. Pickersgilliä luopumaan niistä. Hän ei voisi joutua sen huonompaan asemaan kuin missä nyt jo oli, mutta voisi kyllä mahdollisesti päästä parempaan. Pickersgillin käytös oli tähän asti ollut sellainen, että se herätti luottamusta; ja vaikka hän uhmasikin lakeja, näytti hän kuitenkin pitävän arvossa soveliaisuuden vaatimuksia. Cecilia oli rohkea tyttö, ja lopulta hän vastasi:
"Suostun edellyttäen, että se, mitä haluatte minun pitävän salassa, ei vahingoita ketään tai tuota minulle ikävyyksiä omituisessa asemassani."
"En tahtoisi tehdä pahaa kärpäsellekään, miss Ossulton, muutoin kuin itsepuolustukseksi; ja tunnen aivan liian suurta kunnioitusta teitä kohtaan sen käytöksen vuoksi, jota olette osoittanut lyhyen kohtauksemme aikana, voidakseni aiheuttaa teille ikävyyksiä. Sallikaa minun nyt olla avomielinen; ja ehkä te sitten puolestanne tunnustatte, että minun asemassani muut olisivat menetelleet samalla tavalla, mutta eivät ehkä olisi olleet puoleksikaan niin pitkämielisiä. Teidän isänne sekaantuu ilman vähintäkään oikeutta minun asioihini: hän haluaa ottaa minut kiinni, saada minut toimitetuksi vankilaan, tuomituksi suuriin sakkoihin, ehkäpä karkoitetuksi koko maasta. En ryhdy ollenkaan puolustamaan salakuljetusta; riittää kun sanon, että eräiden lakien rikkomisesta tulee sakkoja ja rangaistuksia ja että minä juuri senkin hyvin tietäen harjoitan tointani. Mutta loordilla ei ollut minkäänlaisia laillisia valtuuksia käydä kimppuuni; hänen tekonsa perustui kokonaan mielivaltaan; ja jos olisin heittänyt hänet ja hänen miehensä mereen, olisi minulla siihenkin ollut hyvä oikeuteni, sillä heidän yrityksensä oli suoraan sanoen merirosvousta. Kun isänne nyt siten tahtoi muuttaa huvipurren tullikutteriksi, niin ette saa kummeksua, jos minä nyt vastavuoroon muutan purren salakuljettaja-alukseksi; ja kun hän on sekoittanut toisiinsa tullivalvonnan ja huvipurjehtimisen, niin ei häntä saata ihmetyttää, jos minä vastavuoroon sekoitan hiukan toisiinsa huvipurjehdusta ja salakuljetusta. Olen puettanut teidän miehiset seuralaisenne salakuljettajiksi ja lähettänyt heidät purjehtimaan aluksellani Cherbourgiin, missä he kaikessa turvassa pääsevät maihin; ja heidän asemastaan olemme minä ja se ainoa henkilö, jonka olen voinut sallia olla pilassa mukana, pukeutuneet herrasmiehiksi. Tarkoitukseni on kahtanainen: ensinnäkin on saatava maihin lastini, joka minulla nyt on täällä aluksessa ja joka on varsin kallis arvoltaan; toisekseen on minun kostettava isällenne ja hänen seuralaisilleen heidän hyökkäyksensä minua vastaan, ja sen teen asettumalla heidän sijaansa, pari päivää nauttien heidän yltäkylläisyydestään. Aikomuksenani on käyttää eräitä vapauksia ainoastaan arvoisan loordin viineihin ja ruokavarastoihin nähden, mutta kaiken muun jätän ennalleen, — siitä voitte olla vakuutettu. Mutta minulle ei koidu mitään hupia koko jutusta, elleivät naiset ole mukana kanssamme päivällispöydässä, kuten tähän asti ovat aterioineet teidän isänne ja hänen ystäviensä kera."
"Sitä tuskin voitte odottaa, sir", sanoi Cecilia.
"Kyllä, sitä odotan; eikä se ole vain purren ja teidän oman nopean vapautumisenne ehtona, vaan se on myöskin ainoa keino, jolla saatte mitään syödäksenne. Huomaatte, miss Ossulton, että isäin pahat teot kostetaan lapsille. Olen nyt ilmoittanut teille, mitä aion tehdä ja mitä haluan. Saatte harkita asiaa ja päättää, eikö kaikille asianomaisille ole parasta, että suostutte. Teillä on lupa ilmoittaa toisille naisille että, miten he käyttäytynevätkin, he saavat olla aivan yhtä turvassa huonolta kohtelulta ja säädyttömyyksiltä kuin jos olisivat Grosvenor Squarella Lontoossa, mutta en takaa että he eivät saa kärsiä nälkää, jos he — saatuaan osakseen niin paljon hyväntahtoisuutta joka suhteessa — osoittautuvat niin vähän kiitollisiksi, etteivät suostu kunnioittamaan meitä seurallaan."
"Te tahdotte siis sanoa, että aiotte nälällä pakoittaa meidät alistumaan?"
"Ei, ei nälällä, miss Ossulton; mutta muistakaa, että saatte vain vettä ja leipää ja että pidämme teidät kaikki pidätettyinä, kunnes myönnytte; pidätyksenne vain lisäisi isänne huolestusta."
"Te osaatte saada toisen vakuutetuksi, sir", sanoi Cecilia. "Omasta puolestani toivon aina olevani valmis uhraamaan kaiken ylpeydentunteeni, säästääkseni isältäni niin paljon levottomuutta. Teidän luvallanne siis: menen alas kajuuttaan ja vapautan muutkin naiset heidän pahimmasta pelostaan. Mitä tulee sen saavuttamiseen, mitä haluatte, voin vain sanoa sen, että minulla näin nuorena tuskin on suurtakaan vaikutusvaltaa itseäni vanhempiin, ja että minun silloin on ehdottomasti alistuttava siihen, kun minulla ei ole lupaa selittää heille sellaisia syitä, jotka voisivat heihin vaikuttaa. Voisitteko senvuoksi sikäli vapauttaa minut lupauksestani, että sallitte minun ilmaista kaiken, mitä nyt olette sanonut minulle, ainoalle laivassa olevalle naidulle naiselle? Luulen että silloin voisin saavuttaa mitä haluatte ja mitä suoraan sanoen minä yritän toteuttaa ainoastaan sen vuoksi, että kovin haluan taas päästä ystävieni pariin."
"Ja vapautua minun seurastani", vastasi Pickersgill, hymyillen ivallisesti, — "luonnollisesti; mutta minun täytyy saada suoritetuksi vähäinen kostoni ja saankin sen; ja vaikka te voitte inhota minua ja luultavasti inhoattekin, ei teillä missään tapauksessa tule olemaan kovin hirvittäviä syytöksiä tehtävänä minua vastaan. Ennen kuin menette alas, miss Ossulton, annan teille luvan ottaa uskotukseni tuon mainitsemanne arvoisan naisen; ja pyydän saada luvan esitellä ystäväni, mr. Ossultonin"; ja Pickersgill viittasi kädellään Corbettia kohti, joka nosti hattuaan ja teki syvän kumarruksen.
Cecilia Ossultonin oli mahdoton olla vetämättä suutaan hymyyn.
"Ja", jatkoi Pickersgill, "kun nyt olen ottanut laivan päällikkyyden loordin sijasta, on aivan välttämätöntä, että otan myöskin loordin nimen. Niin kauan kuin olen aluksessa, olen siis loordi B.; ja sallikaa minun esittäytyä tällä nimellä: minua ei saa puhutella muuksi. Voitte luottaa siihen, miss Ossulton, että olen mitä isällisimmin huolehtiva viihtymyksestänne ja mukavuudestanne!"
Jos Cecilia Ossulton olisi uskaltanut vapaasti ilmaista todelliset tunteensa tällä hetkellä, niin hän olisi purskahtanut äänekkääseen nauruun; olihan tämä kaikki niin kovin hullunkurista. Mutta samalla juuri aseman ilveilymäisyys rauhoitti häntä vielä enemmän. Hän meni kajuuttaan, raskas paino kirvonneena sydämeltään.
Sillävälin olivat miss Ossulton ja mrs. Lascelles kannen alla olleet kovin levottomina Cecilian pitkällisen poissaolon vuoksi; he eivät tienneet mitä ajatella, eivätkä rohjenneet nousta kannellekaan. Mrs. Lascelles oli jo kerran päättänyt kaiken uhallakin mennä ylös; mutta miss Ossulton ja Phoebe olivat alkaneet pelästyneinä kirkua ja niin hartaasti pyytäneet häntä olemaan heitä jättämättä, että hän vastahakoisesti oli suostunut jäämään alas. Cecilian kasvot, hänen astuessaan kajuuttaan, rauhoittivat mrs. Lascellesin, mutta eivät tätiä, joka juoksi hänen luokseen ja itkien ja nyyhkyttäen heittäytyi hänen kaulaansa, sanoen:
"Mitä ovat he tehneet sinulle, rakas Cecilia-raukkani?"
"Eivät yhtään mitään, täti", vastasi Cecilia; "kapteeni puhuu varsin ystävällisesti ja lupaa osoittaa kaikkea mahdollista arvonantoa meitä kohtaan, kun vain tottelemme hänen käskyjään; mutta muussa tapauksessa…"
"Muussa tapauksessa… mitä sitten, Cecilia?" kysyi miss Ossulton tarttuen veljentytärtään käsivarteen.
"Antaa hän meidän nähdä nälkää eikä päästä meitä pois täältä."
"Jumala meitä armahtakoon!" huusi miss Ossulton ja alkoi taas nyyhkyttää.
Cecilia meni nyt mrs. Lascellesin luo ja ilmoitti hänelle kahden kesken kaiken mitä oli tapahtunut. Mrs. Lascelles oli Cecilian kanssa samaa mieltä siitä, että heidän ei tarvinnut pelätä mitään loukkauksia, ja asiasta keskustellessaan puhkesivat he molemmat lopulta äänekkääseen nauruun: jutulla oli uutuudenviehätyksensä, ja perin naurettavaa oli, että herroista oli tullut salakuljettajia. Cecilia oli mielissään siitä, että hän ei saanut kertoa mitään tädilleen, koska hän toivoi tädin nyt niin säikähtyvän koko selkkauksesta, ettei häntä enää milloinkaan tarvitsisi saada seurakseen huvipurjehdukselle; ja mrs. Lascelles oli vain liiankin iloinen siitä, että miss Ossultonilla oli kiusaa, tämä kun oli niin monasti ja moninaisilla tavoilla häntä loukannut. Keskustelun päätyttyä olivat molemmat siis varsin tyytyväisiä ja mrs. Lascelles tunsi luonnollista uteliaisuutta päästä näkemään uutta loordi B:tä ja uutta mr. Ossultonia. Mutta he eivät olleet vielä syöneet aamiaista ja tunsivat nyt itsensä kovin nälkäisiksi, päästyään levottomuudestansa. He käskivät senvuoksi Phoeben pyytää muonamestarilta hiukan kahvia tai teetä. Tuli vastaus: "Aamiainen on katettu kajuuttaan, ja loordi B. toivoo, että naiset tulevat aterialle."
"Ei, ei", vastasi mrs. Lascelles, "sitä en voi tehdä, ennen kuin olen tullut ensin esitellyksi heille."
"Minäkään en tahdo mennä", vastasi Cecilia; "mutta kirjoitan lappusen, jotta saamme aamiaisen tänne."
Cecilia kyhäsi lyijykynällä seuraavat rivit:
"Miss Ossulton tervehtii loordi B:tä; kun naiset tuntevat itsensä kovin huonovointisiksi tämänaamuisen levottomuuden jälkeen, ovat he varmoja siitä, että arvoisa loordi suo anteeksi, jos he eivät voi tulla aamiaiselle, mutta toivovat tapaavansa arvoisan loordin päivällispöydässä, ellei jo sitä ennen kannella."
Pyyntöön tuli suosiollinen vastaus, ja muonamestari kattoi pian aamiaispöydän naisten kajuuttaan.
"No, Maddox", kysyi Cecilia, "miten tulet toimeen uuden isäntäsi kanssa?"
Muonamestari loi katseen ovea kohti, nähdäkseen oliko se suljettu, pudisti päätään ja sanoi sitten epätoivoisen näköisenä:
"Hän on antanut määräyksen paistaa metsänriistaa päivälliseksi, miss, ja kaksi kertaa on hän uhannut heittää minut mereen."
"Sinun täytyy totella häntä, Maddox, muutoin hän aivan varmaan täyttää uhkauksensa. Nämä merirosvot ovat hirvittäviä ihmisiä. Ole tarkka ja palvele häntä aivan niinkuin hän olisi isäni."
"Kyllä, kyllä, armollinen neiti, tahdon niin tehdä; mutta tulee sitä vielä meidänkin aikamme. Tämähän on aavalla merellä tapahtuvaa murtovarkautta, ja kuljen mielelläni vaikka viisikymmentä penikulmaa nähdäkseni hänen hirttämisensä."
"Muonamestari!" huusi Pickersgill kajuutasta.
"Oi, hyvä Jumala! ei kait hän ole kuullut puhettani… luuletteko hänen kuulleen, miss?"
"Seinät ovat hyvin ohuet, ja sinä puhuit äänekkäästi", sanoi mrs.
Lascelles; "riennä joka tapauksessa heti hänen luokseen."
"Hyvästi, miss; hyvästi, armollinen rouva, ellen näkisi teitä enää", sopersi Maddox vavisten pelosta, kun hän totteli kauhistavaa käskyä… jonka tarkoituksena oli pyytää hammastikkua.
Miss Ossulton ei tahtonut koskea aamiaiseen; mutta mrs. Lascellesilla ja Cecilialla oli mainio ruokahalu.
"On ikävä istua suljettuna tänne kajuuttaan", virkkoi mrs. Lascelles; "tule, Cecilia, mennään kannelle."
"Ja jätätte minut tänne!" huusi miss Ossulton.
"Onhan Phoebe täällä, täti; menemme kannelle koettaaksemme taivuttaa merirosvot viemään meidät maihin."
Mrs. Lascelles ja Cecilia panivat hatun päähänsä ja menivät ylös. Loordi B. nosti heille hattuaan ja pyysi saada kunnian tulla esitellyksi kauniille leskelle. Hän johti naiset istumaan ja alotti sitten keskustelun eri asioista, joilla samalla oli uutuuden mielenkiintoa naisille. Loordi puhui Ranskasta ja kuvasi sen satamakaupunkeja, kertoi silloin tällöin väliin hauskan kaskun, osoitti naisille eri niemet, lahdet, kaupungit ja kylät, joiden ohi nopeasti viiletettiin, ja aina oli hänellä joku pikku juttu kerrottavana kunkin yhteydessä. Ennen kuin naiset olivat olleet kahta tuntia kannella, havaitsivat he suureksi ihmeekseen olevansa ei vain huvitettuja kuulemastaan, vaan vieläpä keskustelevansakin salakuljettajakapteenin kanssa, ja useastikin olivat he ääneensä nauraneet. Mutta tuo tekoloordi oli herättänyt heissä luottamusta; he uskoivat täydelleen, että kaikki hänen selittelynsä oli totta ja että hän oli ottanut purren haltuunsa kuljettaakseen turvaan tavaransa sekä saadakseen kostaa ja kelpo tavalla nauraa. Mutta mikään näistä kolmesta rikoksesta ei ole kuolemansyntiä kauniimman sukupuolen silmissä, ja Jack oli pulska, sorea mies, jolla oli mainio käytös ja varsin miellyttävä keskustelukyky, samalla kun kapteenin ja hänen ystävänsä esiintymisessä yleensäkään ei ollut ilmennyt muuta kuin mitä suurinta kunnioittavaisuutta.
"Hyvät naiset, kun ette pelkää minua, mikä on suurempi onni kuin minulla on ollut syytä odottaa, niin olette ehkä huvitettuja näkemään, miten kovin pelkureita ovat ne, jotka syyttävät teidän sukupuoltanne arkamaisuudesta, jos sallitte, lähetän kutsumaan kokkia ja muonamestaria ja tiedustelen heiltä päivällisestämme."
"Tietäisinpä mielelläni, mitä saamme päivälliseksi", sanoi mrs.
Lascelles teennäisen vakavana; "vai mitä arvelet, Cecilia?"
Cecilia painoi nenäliinan suulleen.
"Käskekää muonamestarin ja kokin heti tulla tänne peräkannelle", huusi
Pickersgill.
Muutaman sekunnin kuluttua ilmaantuivat molemmat.
"Muonamestari!" huusi Pickersgill lujaa.
"Tässä olen, mylord", vastasi Maddox, hattu kädessä.
"Mitä viinejä olette ottanut esille päivälliseksi?"
"Samppanjaa, mylord, ja punaviiniä, mylord, ja madeiraa ja sherryä, mylord."
"Ette bourgognea, sir?"
"En, mylord; bourgognea ei ole laivassa!"
"Ei ole bourgognea, sir! Uskallatteko sanoa minulle sellaista?"
"Sieluni autuuden nimessä, mylord", huudahti Maddox ja lankesi polvilleen, "bourgognea ei ole laivassa — kysykää naisilta."
"Hyvä on, sir, saatte mennä."
"Kokki, mitä teillä on päivälliseksi?"
"Paistettua lamm… metsänriistaa, sir… mylord", vastasi kokki, valkea lakki kädessään.
"Ja mitä vielä, mies?"
"Keitettyä vasikanpäätä, mylord."
"Keitettyä vasikanpäätä! Se on käristettävä, muutoin korvennutan teidät, sir!" huusi Pickersgill äkäisellä äänellä.
"Kyllä, mylord; käristän sen."
"Ja mitä vielä, sir?"
"Maintenon-kotletteja, mylord."
"Maintenon-kotletteja! vihaan niitä… en tahdo niitä, sir. Ne on laitettava à l'ombre chinoise."
"En tiedä, mitä se merkitsee, mylord."
"Se ei liikuta minua, lurjus. Ellette saa sitä selville ennen päivällistä, niin kalojen ruoaksi joudutte… siinä kaikki; saatte mennä."
Kokki hoiperteli pois väännellen käsiään ja valkeata lakkiaan — sillä hänellä oli se vielä oikeassa kädessään — ja katosi kannen alle etukannen luukusta.
"Olen tehnyt tämän osoittaakseni teille kohteliaisuuden, jonka hyvin olette ansainneet, arvoisat naiset; olette rohkeampia kuin toinen sukupuoli."
"Muistakaa, että me olemme alkaneet luottaa teihin, kun olette antanut vakuudeksi sananne, mylord."
"Osoitatteko siis minulle sen kunnian, että luotatte minuun?"
"En niin tehnyt, ennen kuin näin teidät", vastasi mrs. Lascelles; "mutta nyt olen vakuutettu siitä, että te pidätte lupauksenne."
"Te tosiaan rohkaisette minua, arvoisa rouva, edelleen noudattamaan oikeutta", sanoi Pickersgill kumartaen; "sillä olisinpa kovin pahoillani, ellette voisi hyväksyä tekojani, ja vielä enemmän pahoillani, jos osoittautuisi, etten ole luottamuksenne arvoinen."
Kuten lukija huomaa, on kaikki toistaiseksi menemässä erinomaisen hyvin.