XIII.
"Tarkoitukseni ei ole mitenkään säikähdyttää teitä, poikani", sanoi isä Mathias, "mutta teidän pitää muistaa, että elämme katoavaisessa maailmassa, ja ajatella, että poistumisestanne täältä on kulunut jo melkoisesti aikaa. Teidän pitäisi hillitä hieman pursuavaa iloanne ja valoisia toiveitanne, jotka ovat täyttäneet mielenne laivasta lähtömme jälkeen. Luotan Jumalan armahtavaisuuteen ja toivon kaiken olevan niin hyvin, että te muutamien minuuttien kuluttua saatte sulkea rakkaan vaimonne syliinne, mutta karaiskaa luontonne pettymyksienkin varalta. Meillehän sanottiin jo Fliessingenissä suuren onnettomuuden kohdanneen näitä seutuja ja kuolema on ehkä kutsunut pois niin kauniin ja nuoren olennon."
"Kiiruhtakaamme, isä", vastasi Filip.
Hän lisäsi vauhtiaan ja jätti vanhuksen kauas jälkeensä. Kun hän tuli sillalle, oli kello melkein seitsemän aamulla.
Hän huomasi alimmaisten ikkunain luukkujen vielä olevan kiinni ja oven olevan auki. Keittiössä paloi tuli ja kun hän aukaisi oven, näki hän palvelijattaren nukkuneen tuoliinsa. Hänellä ei ollut aikaa herättää tyttöä, sillä hän kuuli äänen ylikerrasta huutavan: "Maria, lääkärikö sieltä tuli?"
Filip harppasi portaat kolmella askeleella, työnsi äskeisen puhujan syrjään ja aukaisi Aminen huoneen oven.
Pieni yölamppu levitti heikkoa valoaan huoneeseen. Vuodeverhot oli vedetty kiinni ja sängyn vieressä lattialla oli isä Seysen polvillaan. Filip säikähti, veri pakeni hänen sydämeensä eikä hän voinut puhua, mutta vähän ajan kuluttua purki hän tuskansa syvään huokaukseen, joka kiinnitti papin huomion puoleensa. Tunnettuaan tulijan nousi isä polviasennostaan ojentaen kätensä Filipille.
"Hän on siis kuollut!" huudahti Filip.
"Ei, poikani, meillä on vielä toivoa. Hän on juuri taudin käännekohdassa ja tunnin kuluttua on hänen kohtalonsa ratkaistu. Hän jää silloin joko elämään tahi seuraa niitä monia satoja, jotka tämä kauhea kulkutauti on vienyt hautaan."
Isä Seysen vei nyt Filipin vuoteen viereen ja veti verhot syrjään. Amine oli tiedotonna, hengitti raskaasti ja hänen silmänsä olivat kiinni. Filip tarttui hänen polttavaan käteensä, polvistui, suuteli sitä ja purskahti itkuun.
"Tämä on surullinen tervetuliaistoivotus sinulle kotiin tullessasi, Filip", sanoi isä Seysen. "Mutta tapahtukoon Jumalan tahto ja muista, että vielä on toivoa. Lääkäri, joka on hoitanut häntä, sanoi niin. Hänen pitäisi tulla uudestaan tänne parin minuutin kuluttua. Amine sairastaa lavantautia, joka viimeisten kuukausien kuluessa on tappanut kokonaisia perheitä ja raivoaa vieläkin vähentymättömällä voimalla. Sellainen perhe voi pitää itsensä onnellisena, jonka ei tarvitse murehtia muuta kuin yhtä kuollutta. Toivon melkein, ettet olisi tullutkaan vielä, sillä tauti on hyvin tarttuvaa. Useat ovat matkustaneet pois maasta suojellakseen itseään eikä meillä onnettomuudeksemme ole ollut tarpeeksi lääkäreitäkään, sillä tauti ei ole valinnut uhrejaan, vaan tappanut heitäkin."
Ovi aukeni nyt hiljaa ja huoneeseen tuli muudan pitkä tumma mies pitäen viinietikassa kasteltua sientä nenänsä edessä. Kumarrettuaan Filipille ja papille meni hän vuoteen luo. Hän koetti sairaan valtimoa, siveli kädellään hänen otsaansa ja peitteli hänet sitten hyvästi. Ojennettuaan Filipille etikassa kastellun sienen, että Filip käyttäisi sitä, viittasi hän isä Seysenille, että tämä seuraisi häntä pois huoneesta.
Minuutin kuluttua palasi pappi takaisin. "Olen saanut tietää, mitä meidän pitää tehdä, poikani. Hän luulee, että Amine voidaan pelastaa, kun vain varomme, ettei hän saa työntää peitteitä yltään. Kaikki riippuu siitä, saako hän olla rauhassa sittenkuin hän herää."
"Sen me nyt luullakseni ainakin voimme luvata", sanoi Filip.
"En pelkää, että palaamisenne tahi näyttäytymisenne vaikuttaa pahasti, sillä ilo tappaa harvoin, mutta on olemassa muita levottomuuden aiheita."
"Millaisia, isä?"
"Filip, Amine on nyt houraillut kolmetoista vuorokautta enkä ole muulloin poistunut hänen luotaan kuin täyttäessäni velvollisuuksiani muita tarvitsevia kohtaan. Olen pelännyt jättää häntä yksikseen, Filip, sillä houriossaan on hän kertonut sellaisia asioita, jotka ovat täyttäneet mieleni kauhulla. Ne ovat varmasti painaneet kovasti hänen mieltään ja viivyttäneet paranemista. Muistatte kai, Filip Vanderdecken, minun kerran halunneen saada tietää tuon salaisuuden, joka vei äitinne hautaan ja joka nyt lähettää ehkä nuoren vaimonnekin sinne, sillä on selvää, että hän tietää kaikki. Eikö asia olekin niin?"
"On, isä", vasasi Filip surullisesti.
"Ja houriossaan on hän kertonut minulle kaikki. Olkaa nyt hänen luonaan, Filip. Palaan puolen tunnin kuluttua, sillä silloin ratkaistaan, jääkö hän elämään, vai menetättekö hänet."
Filip kuiskasi nyt isä Seysenille tuoneensa isä Mathiaksen vieraakseen. Hän käski isän ilmoittaa vieraalle asioiden tilan pyytäen isää huolehtimaan, että vieras saa arvonsa mukaisen vastaanoton. Isä Seysen poistui nyt huoneesta ja Filip istuutui vuoteen viereen siirtäen verhot syrjään.
Filip oli tullut kotiin mitä iloisimmalla tuulella toivoen saavansa syleillä rakastettuaan, mutta nyt olikin hänen pakko luopua tuosta toivostaan äkkiä. Tauti oli muuttanut Aminea suuresti, hänen järkensä oli pimennyt, hän ei nähnyt miestään ja hänen elämänsä oli aivan hiuskarvan varassa.
"Ah", ajatteli Filip, "näinkö meidän pitikin tavata toisemme, Amine? Jumala taivaassa, ole armollinen ja anna minulle anteeksi. Vaikka olenkin rakastanut tätä enkelimäistä olentoa enemmän kuin sinua, niin säästä hänet kuitenkin, hyvä Jumala, tahi muuten menetän järkeni."
Hän kätki kasvonsa käsiinsä ja rukoili. Sitten hän kumartui Aminen puoleen ja painoi suukkosen hänen polttaville huulilleen, jotka nyt tuntuivat hieman kosteilta, kuten sairaan otsakin. Hän katsoi Aminen käsiä ja nekin olivat kosteat. Peiteltyään hänet uudestaan istuutui hän jälleen vuoteen viereen häilyen toivon ja pelon välillä.
Neljännestunnin kuluttua huomasi hän suureksi ilokseen Aminen hikoilevan kovasti. Hänen hengityksensäkin tuli vähitellen tasaisemmaksi ja sen sijaan että hän ennen oli maannut aivan hiljaa, alkoi hän nyt liikkua ja tulla levottomaksi. Filip piti hänestä hyvää huolta peitellen hänet aina uudestaan, kunnes hän lopulta näytti vaipuvan raskaaseen ja virkistävään uneen. Vähän ajan kuluttua tulivat lääkäri ja isä Seysen. Filip kertoi heille lyhyesti, mitä oli tapahtunut.
"Vaimonne on pelastunut, herra", sanoi lääkäri, "mutta viisainta on, ettette näyttäydy hänelle vielä, sillä sellainen mielenliikutus voisi olla liian paljon hänen heikoille voimilleen. Teidän pitää antaa hänen nukkua niin paljon kuin suinkin ja sitten kuin hän herää, on hän tullut tajuihinsa. Antakaa isä, Seysenin hoitaa häntä."
"Enkö saa odottaa täällä hänen heräämistään? Kiiruhdan sitten huomaamatta pois."
"Mitä se hyödyttää? Tauti on tarttuvaa ja olette ollut täällä jo liiankin kauan. Menkää alakertaan vaihtamaan pukuanne ja järjestäkää sairaalle toinen huone, jonne hänet muutettakoon niin pian kuin suinkin. Aukaiskaa sitten tämän huoneen ikkunat, että raitis ilma pääsee tänne esteettömästä. Emme kai pelasta vaimoanne kuoleman kielistä senvuoksi, että hän jälleen sairastuisi hoitaessaan kipeää miestään."
Filip ymmärsi tämän neuvon viisauden poistuen vaihtaakseen pukua samalla kuin lääkärikin. Tehtyään sen meni hän vierashuoneeseen, jossa hän tapasi isä Mathiaksen.
"Olitte oikeassa, isä", sanoi Filip istuutuen sohvaan.
"Olen vanha ja epäluuloinen, ja te olette nuori ja luottavainen,
Filip. Toivon kuitenkin vielä kaiken muuttuvan hyväksi."
"Niin toivon minäkin", vastasi Filip. Hän vaipui nyt ajatuksiinsa, sillä kun suurin vaara oli ohi, alkoi hän ajatella, mitä isä Seysen oli kertonut hänelle salaisuudesta, jonka Amine oli paljastanut houriossaan. Huomattuaan Filipin hajamielisyyden ei pappikaan häntä häirinnyt. Kului siten tunti, ennenkuin isä Seysen tuli huoneeseen.
"Kiittäkää Jumalaa, poikani! Amine on herännyt ja on tajuissaan. Nyt on hänen parantumisensa melkein varma. Otettuaan lääkärin määräämää vahvistavaa lääkettä nukkui hän jälleen. Toinen palvelijatar istuu vuoteen vieressä, vaikka hän ei luultavasti herääkään moneen tuntiin. Mutta lyhytkin uni on nykyisissä olosuhteissa hyvin kallisarvoinen eikä häntä senvuoksi saa häiritä. Käsken nyt tuoda tänne virvokkeita, joiden tarpeessa me varmaankin kaikki olemme. Filip, ette ole esitellytkään minua toverillenne, joka näyttää kuuluvan säätyyni."
"Suokaa minulle anteeksi, isä Seysen", sanoi Filip. "Olette varmaankin iloinen saadessanne tutustua isä Mathiakseen, joka on luvannut asua luonani jonkun aikaa. Jätän teidät nyt kahden kesken hankkiakseni teille hieman aamiaista, vaikkakin näin myöhään."
Hän meni keittiöön. Annettuaan siellä olevalle palvelijattarelle tarpeelliset määräykset ja käskettyään tytön viedä aamiaisen vierashuoneeseen otti hän hattunsa ja meni ulos. Hän ei voinut syödä, sillä hän tunsi olevansa kummallisesti kiihtynyt ja kaipaavansa raitista ilmaa voidakseen elää.
Kävellessään tietämättä oikein minne tapasi hän paljon vanhoja tuttuja, jotka onnittelivat häntä kuultuaan vaaran olevan jo ohi. Heiltä sai hän myös kuulla, miten hirveästi tauti oli raivonnut.
Terneusen ja sen ympäristön asukkaista ei ollut enää kolmatta osaakaan elossa ja parantuneet olivat vielä niin heikkoja, etteivät he voineet ryhtyä tavalliseen työhönsä. He olivat voittaneet taudin, muuta kärsivät nyt puutetta.
Filip päätti mielessään käyttää kaikki säästönsä naapuriensa hädän lieventämiseksi. Hän palasi kotiinsa vasta parin tunnin kuluttua.
Amine nukkui vielä ja molemmat papit keskustelivat vierashuoneessa.
"Poikani", sanoi isä Seysen, "keskustelkaamme nyt hieman. Olen jutellut vieraanne kanssa ja hänen kertomuksensa uskomme levenemisestä pakanamaihin on kiinnittänyt suuresti mieltäni. Hän on kertonut minulle paljon, josta voidaan iloita, mutta paljon surullisiakin asioita, muun muassa tuon ihmeellisen kummituslaivankin näyttäytymisen itäisellä merellä. Kuten tästä nyt huomaatte, Filip, tunnen salaisuutenne. Eiköhän olisi parasta, että nyt uskoisitte meille molemmille kaikki tähän kummalliseen kertomukseen liittyvät seikat, että voisimme neuvotella asiasta. Samalla olette tilaisuudessa saamaan neuvoja miehiltä, jotka ovat teitä vanhempia ja virkansa perusteella pätevämpiä ratkaisemaan, onko tuo yliluonnollinen voima lähtöisin hyvästä vai huonosta lähteestä."
"Isä Seysen on oikeassa", huomautti Mathias.
"Jos toimitte kaikkivaltiaan määräyksestä, keille voittekaan paremmin uskoutua ja ketkä voivat paremmin neuvoa teitä kuin ne, jotka ovat hänen palveluksessaan täällä maailmassa? Mutta jos se on paholaisen suunnittelemaa, voivatko ketkään neuvoa teitä paremmin kuin me, joiden velvollisuuksiin kuuluu hänen turmiollisten vaikutustensa vastustaminen? Ajatelkaa sitäkin, Filip, että tämä salaisuus painaa kovasti rakkaan vaimonne mieltä ja voi ehkä viedä hänet hautaan samoin kuin äitinnekin. Niin kauan kuin hän on yhdessä kanssasi, voi hän ehkä kestää sen, mutta ajatelkaa, kuinka monta yksinäistä päivää ja yötä hän saa viettää poissaollessanne ja kuinka paljon hän silloin on toisten avun ja lohdutuksen tarpeessa. Tällainen salaisuus on kuin kalvava mato ja huolimatta hänen suuresta rohkeudestaan lyhentää se hänen ikäänsä, elleivät pyhän kirkon palvelijat vuodata lohduttavaa balsamia hänen sydämeensä. Olitte julma ja itsekäs, Filip, jättäessänne hänet, yksinäisen naisen, suremaan poissa oloanne samalla kun hänen mieltään painoi niin hirveä taakka."
"Olette kumonnut vastustukseni, pyhä isä", vastasi Filip. "Tunnen nyt, että minun jo aikoja sitten olisi pitänyt kertoa teille tämä kummallinen tarina. Ilmoitan nyt kaikki siihen kuuluvat erikoisseikat toivomatta kuitenkaan suurta hyötyä neuvostanne, koska tehtäväni on sellainen, etten voi peräytyä siitä."
Hän kertoi nyt heille hyvin tarkasti kaikki salaisuuteen kuuluvat erikoisseikat koko ajalta huomauttaen lopuksi:
"Kuten kuulitte, olen vannonut pyhästi tekeväni sen ja taivas on ottanut vastaan valani. Minusta tuntuu, etten voi tehdä tässä muuta kuin täyttää velvollisuuteni."
"Poikani, kertomuksenne on niin kummallinen ja kamala, että jollette ole sitä kuvitelleet, se ei kuulu tähän maailmaan. Poistukaa nyt täältä. Keskustelen isä Mathiaksen kanssa tästä vakavasta asiasta ja sittenkuin olemme tulleet jonkunlaiseenkaan tulokseen, ilmoitamme mielipiteemme teille."
Filip meni katsomaan Aminea, joka nukkui vielä. Hän lähetti palvelijattaren pois istuutuen vuoteen viereen. Hän sai olla rauhassa melkein pari tuntia, ennenkuin papit kutsuivat hänet luokseen.
"Olemme keskustelleet kauan tästä kummallisesta ja ehkä yliluonnollisesta asiasta, poikani", sanoi isä Seysen. "Sanoin ehkä, sillä olisin pitänyt äitinne hajanaista kertomusta kuumeisten aivojen kuvitteluna ja samasta syytä olisin ollut taipuvainen uskomaan, että kiihoittunut tilanne äitinne kuollessa samensi hieman järkeänne, mutta kun isä Mathias varmasti vannoo kotimatkallaan nähneensä tuollaisen yliluonnollisen laivan ja kun se täydellisesti sopii kertomaanne kaskuun tukien sitä, myönnän siinä voivan olla jotakin yliluonnollista."
"Muistakaa, että minä ja monet muutkin ovat usein nähneet tuon kummituslaivan", sanoi Filip.
"Niin kyllä", väitti isä Seysen, "mutta onko noista toisista näkijöistä enää muita elossa kuin te? Tämä ei kuitenkaan kuulu asiaan."
"Myönnämme, ettei tässä ole kysymys ihmisten, vaan jonkun korkeamman olennon työstä."
"Korkeamman olennonko? Sanokaa taivaan, niin olette oikeassa."
"Sitä kysymystä ei ole niinkään helppo ratkaista, sillä on olemassa muitakin voimia kuin jumalallisia, nimittäin paholaisen, ihmiskunnan suurimman vihollisen konsteja. Mutta kun paholainen ei voi käyttää voimaansa muuten kuin Jumalan suostumuksella, voimme epäsuorasti myöntää, että tuollaisia merkkejä ja pahoja enteitä joskus voidaan nähdä."
"Olemme siis siitä asiasta samaa mieltä, isä?"
"Emme aivan, poikani. Tässä tapauksessa voi olla mahdollista, että paholainen on saanut vallan käyttää voimaansa tuon laivan kapteenia ja miehistöä vastaan, ja varoitukseksi niin kauheasta rikoksesta voi laivan yliluonnollinen ilmestyminen olla sallittua. Niin paljon uskallamme olettaa. Mutta nyt kysytään ensiksikin, onko tuo kirottu isänne, ja toiseksi, kuinka kauan teidän on jatkettava tuota mieletöntä haluanne, joka mielestäni hyvinkin voi aiheuttaa kuolemanne, mutta ei mitenkään voi pelastaa isäänne tuosta häntä kohdanneesta kirouksesta. Ymmärrättekö tarkoitukseni, Filip."
"Ymmärrän kyllä, mutta —"
"Älkää vastatko minulle vielä. Mielipiteemme on sellainen, että jos nyt kaikki todellakin on, kuten olette ilmoittanut, eivät nuo ilmestykset tule taivaasta, vaan ovat pirun keksinnöitä, joiden avulla paholainen tahtoo viedä teidät vaaroihin ja vihdoin kuolemaan, sillä jos teille todellakin olisi uskottu tuollainen tehtävä, kuten luulette, niin miksi ei sitten laiva näyttäytynyt viimeisen matkanne kestäessä? Kuinka voisitte, vaikka se näyttäytyisikin teille viisikymmentä kertaa, päästä, tekemisiin sen tahi niiden kanssa, jotka ovat vain aaveita kuuluen toiseen maailmaan? Ehdotamme senvuoksi, että käytätte osan noista isänne teille jättämistä rahoistanne sielumessuihin hänen sielunsa pelastamiseksi. Äitinne olisi varmasti menetellyt niin toisissa olosuhteissa. Neuvomme teitä olemaan maissa niin kauan kuin teille annetaan joku uusi merkki, joka todellakin voi vahvistaa otaksumistanne, että teidät todellakin on valittu tämän kummallisen tehtävän suorittajaksi."
"Entä valani, isä, valani, jonka taivas otti vastaan?"
"Poikani, pyhä kirkko voi vapauttaa teidät siitä. Olette nyt antautunut meidän johdettavaksemme ja teidän pitää mukautua päätöksiimme. Jos siinä on jotakin väärää, joudumme me ettekä te siitä vastuuseen, mutta lopettakaamme nyt jo puhe tästä asiasta. Menen yläkertaan ja heti kun vaimonne herää, ilmoitan hänelle varovaisesti kotiintulostanne."
Isä Seysenin mentyä keskusteli Mathias vielä asiasta Filipin kanssa.
Filip lähti sitten kävelemään.
"Uusi merkki, uusi vahvistava merkki", ajatteli Filip. "Minusta tässä on ollut merkkejä ja ihmeitä tarpeeksi. Voihan sentään olla mahdollista, että sielunmessutkin vapauttavat isäni tuosta kauheasta rangaistuksesta. Minua ei kaikissa tapauksissa voida syyttää mistään, koska he päättävät puolestani. No niin, odottakaamme siis uutta merkkiä taivaasta, jos se nyt kerran on välttämätöntä." Filip kulki eteenpäin ajatellen isä Seysenin todistelua, muistellen kuitenkin enemmän Aminea.
Oli jo ilta ja aurinko oli laskemaisillaan. Filip jatkoi kulkuaan, kunnes hän saapui samaan paikkaan, jossa hän oli polvistunut ja vannonut juhlallisen valansa. Aurinko oli nytkin samalla korkeudella ja kaikki muukin oli samanlaista kuin silloinkin. Hän polvistui jälleen, otti kalleuden povestaan ja suuteli sitä. Hän katsoi tarkasti aurinkoa, sillä hän odotti jonkunlaista merkkiä, mutta aurinko laski ja seutu peittyi yön pimeyteen. Merkkiä ei annettu, ja Filip nousi lähtien kotiin päin. Hän oli nyt taipuvaisempi kuin milloinkaan ennen seuraamaan isä Seysenin neuvoa.
Tultuaan kotiin hiipi hän hiljaa yläkertaan Aminen huoneeseen. Amine oli hereillään ja puheli pappien kanssa, mutta vuodeverhot olivat niin edessä, ettei häntä voitu nähdä. Sykkivin sydämin pysähtyi Filip seinän viereen vuoteen luo.
"Sanoitte olevan syytä otaksua, että mieheni on tulossa kotiin", sanoi Amine väsyneellä äänellä. "Oi, ilmoittakaa minulle nuo syyt!"
"Tiedämme hänen laivansa palanneen matkaltaan ja muudan, joka oli nähnyt sen, kertoi matkan sujuneen onnellisesti."
"Miksi hän ei ole sitten tullut tänne? Isä Seysen, hän on joko täällä tahi hän ei ole palannutkaan. Tunnen Filipini erinomaisen hyvin. Sanokaa nyt, onko hän jo saapunut? Teidän ei tarvitse pelätä vastata myöntävästi, mutta jos vastaatte kieltävästi, tapatte minut."
"Hän on täällä, Amine", vastasi isä Seysen. "Hän on tullut kotiin terveenä ja hyvissä voimissa."
"Jumalani, kiitän sinua! Mutta missä hän on? Ah, tämä tietämättömyys on pahempaa kuin kuolema!"
"Täällä minä olen!" huudahti Filip vetäisten verhot syrjään.
Amine nousi iloissaan, ojensi käsivartensa ja vaipui sitten pyörtyneenä takaisin vuoteeseensa. Muutamien sekuntien kuluttua tointui hän kuitenkin todistaen isä Seysenin puheen todeksi, ettei ilo tapa.
Meidän pitää nyt sivuuttaa muutamia päiviä, joiden kuluessa Filip tuskin poistui vaimonsa vuoteen vierestä. Amine parani nopeasti ja niin pian kuin hän oli sen verran voimistunut, että hän itse voi ruveta puhumaan asiasta, kertoi Filip hänelle kaikki matkallaan sattuneet tapahtumat. Hän ilmoitti ripittäneensä itsensä isä Seysenille salaamatta sen aiheuttamia seurauksiakaan. Amine tunsi itsensä sanomattoman onnelliseksi tietäessään saavansa pitää Filipin nyt kotona. Hänkin koetti kaikin voimin suostutella Filipiä myöntymään pappien pyyntöön, ja kuluikin melkoisesti aikaa, ennenkuin Filip jälleen rupesi puhumaan merellelähdöstään.