XIV.
Niin kului kuusi viikkoa, ja parannuttuaan täydellisesti käveli Amine usein ulkoa nojautuen rakastamansa Filipin käsivarteen tahi lepäsi hänen rinnallaan heidän onnellisessa kodissaan. Isä Mathias oli vieläkin heidän vieraanaan. Sielumessut oli maksettu ja isä Seysen oli sitäpaitsi saanut Filipiltä varoja hädänalaisten tilan lieventämiseksi. Oli luonnollista, että Filip ja Amine keskustellessaan toistensa kanssa puhuivat enimmäkseen tuosta päätöksestä, jonka nuo molemmat papit olivat tehneet Filipin isän jatkuvasta hakemisesta. Filip oli vapautettu valastaan, mutta vaikka hän alistuikin hengellisten neuvonantajiensa päätökseen, ei hän kuitenkaan ollut tyytyväinen. Vaikka hänen rakkautensa Amineen ja Aminen toivo, että hän pysyisi kotona, vahvistivat isä Seysenin määräystä, soimasi omatunto häntä kuitenkin pyhän velvollisuuden laiminlyömisestä. Amine huomasi usein hänen otsansa synkistyvän ymmärtäen syyn siihen, mutta silloin aloitti hän uudestaan todistelunsa hyväilyineen, niin että Filip unhotti kaiken muun maailmassa paitsi hänet.
Eräänä aamuna heidän istuessaan ruohopenkillä ja sitoessaan kukkakimppuja käytti Amine tilaisuutta hyväkseen puhuakseen muutamasta tähän asti koskettelemattomasta asiasta.
"Filip", sanoi hän, "uskotko uniin? Luuletko meidän niissä näkevän jotakin yliluonnollista?"
"Tietysti" vastasi Filip. "Raamatussahan on monessa paikassa epäämättömät todistukset siitä."
"Mutta miksi et sitten koeta päästä epäilyksistäsi niiden avulla?"
"Rakkahin Amine, unet tulevat pyytämättä. Emme voi käskeä emmekä estää niitä."
"Kyllä, Filip. Sano vain haluavasi uneksia asiasta, joka painaa enimmän mieltäsi, niin toivosi toteutuu."
"Aivanko totta?"
"Kyllä, Filip. Omaan sellaisen voiman, vaikka en ole puhunut siitä sinulle ennen. Äitini ilmoitti minulle salaisuuden ja paljon muutakin, jota en viime aikoina ole muistanutkaan. Tiedäthän, Filip, etten milloinkaan valehtele? Jos haluat, saat uneksia tuosta haluamastasi asiasta."
"Mutta auttaisiko se mitään, Amine? Jos omaat sellaisen voiman, olet varmaankin saanut sen jostakin muualta."
"Tietysti. Isänmaassani on vielä käytännössä voimia, joista et ole kuullut puhuttavankaan. Minulla on muudan taikakeino, joka aina tehoo."
"Taikakeinoko, Amine? Harjoitatko noituutta? Sellaiset voimat eivät ole peräisin taivaasta."
"Sitä en tiedä, mutta sellainen voima on kuitenkin olemassa."
"Se on varmaankin paholaisen antamaa."
"Miksi niin, Filip? Vetoan omien pappienne sanoihin, ettei paholainen voi käyttää voimiaan muuten kuin Jumalan luvalla. Vaikka se siis olisikin noituutta, ei se toteutuisi, ellei taivas sitä tahtoisi. En näe kuitenkaan mitään syytä, miksi se olisi peräisin pahoista lähteistä. Rukoilemmehan useinkin, että meille unessa näytettäisiin, miten meidän pitää menetellä tukalissa asioissa. Paholainen johtaisi meidät varmasti paljon mieluummin väärälle tielle kuin oikealle."
"Amine, meitä voidaan kyllä varoittaa unessa, kuten muinoin patriarkkojakin, mutta jos käytämme salaperäisiä ja synnillisiä keinoja manataksemme näkyjä, teemme silloin liiton paholaisen kanssa."
"Mutta eihän paholainen voi tehdä sellaista liittoa, elleivät korkeammat voimat sitä salli. Filip, olet väärässä. Tiedämme voivamme uneksia haluamastamme asiasta, jos seuraamme määrättyjä neuvoja. Suo minulle anteeksi, Filip, mutta eikö teidänkin uskonnossanne pidä seurata muutamia erikoisia määräyksiä, kuten meidänkin? Meillehän opetetaan, että jollei lasta kasteta, joutuu se iankaikkiseen kadotukseen."
Filip ei vastannut mitään pitkään aikaan. Vihdoin hän sanoi hiljaa:
"Pelkään, Amine, että —"
"Mutta minä en pelkää mitään, Filip, silloin kun aikomukseni ovat hyvät. Käytän erityisiä keinoja saavuttaakseni tarkoitukseni. Mutta mikä tuo tarkoitus tässä tapauksessa on? Vain se, että haluan tietää taivaan tahdon tässä asiassa, jos se suinkin on mahdollista. Vaikka se tapahtuisikin paholaisen avulla, niin mitä sitten. Hänhän tulee silloin palvelijakseni eikä käskijäkseni ja taivas panee hänet silloin työskentelemään hänen omia tarkoitusperiään vastaan." Aminen silmät salamoivat hänen lausuessaan nämä rohkeat sanat.
"Käyttikö äitisi useinkin hyväkseen tuota taitoaan?" kysyi Filip hetkisen kuluttua.
"Ei minun tietääkseni, vaikka hänen sanottiin olevankin hyvin perillä siinä. Kuten tiedät, kuoli hän nuorena, sillä muuten olisin saanut tietää enemmänkin. Luuletko, Filip, että tässä maailmassa asuu vain tällaisia alhaisia maastaluotuja, heikkoja ja kuolevaisia olentoja kuin me olemme? Etkö ole raamatussa nähnyt lukemattomia todistuksia siitä, että ihmisten joukossa toimii korkeampiakin olentoja? Miksi ei sellaista voisi vieläkin tapahtua? Miksi olisi suurempi synti pyytää heiltä apua nyt kuin tuhat vuotta sitten? Miksi otaksut, että heillä siihen aikaan oli oikeus oleskella täällä maailmassa? Mihin he ovat joutuneet? Ovatko he kuolleet, vai onko heidät kutsuttu takaisin jonnekin? Mihin sitten? Taivaaseenko? Jos he ovat palanneet taivaaseen, ovat maailma ja ihmiset joutuneet paholaisen ja hänen apulaistensa valtaan. Luuletko meidän ihmisraukkojen olevan niin hylätyitä? Sanon sinulle suoraan, etten minä ainakaan usko sellaista. Emme ole enää yhteydessä muinaisuuden hyvien henkien kanssa, koska olemme tulleet niin sivistyneiksi ja ylpeiksi, ettemme välitä heistä, mutta olen kuitenkin varma, että sellaisia on vieläkin olemassa. Sano minulle vilpittömästi, Filip, luuletko kaiken, mitä sinulle unessa näytetään, olevan vain mielikuvitusta."
"En, Amine, mutta toivoisin voivani uskoa niin."
"No silloinhan on väitteeni todistettu, sillä miksi eivät muutkin voisi saada samanlaisia ilmoituksia kuin sinäkin? Et voi sanoa, millainen voima siinä on vaikuttamassa; papit syyttävät siitä paholaista, mutta itse luulet sen tulevan korkeammalta taholta. Voiko kukaan samanlaisista syistä sanoa, mistä unet johtuvat?"
"Aivan niin, Amine, mutta oletko varma voimastasi?"
"Olen, ja jos joku korkeampi olento unessasi haluaa ilmoittaa sinulle jotakin, voit uskoa tuohon sanomaan ehdottomasti. Saattaa käydä niinkin, ettet uneksikaan, jolloin tunnit kuluvat raskaassa unessa, tahi yhtyy unesi tuohon kysymykseen, jonka ratkaisua haluat."
"Siinä tapauksessa olen tehnyt päätökseni, Amine. Haluan uneksia, sillä sieluani kiusaavat nämä ristiriitaiset epäilykset. Minun täytyy saada selville, teenkö oikein vai väärin. Tulevana yönä käytän taitoasi hyväkseni."
"Ei! Et tulevana etkä vielä seuraavanakaan yönä, Filip. Ihmettelenpä, oletko laisinkaan muistanut, että minä tällä ehdotuksellani vastustan omia toiveitani? Aavistan nimittäin, että unesi vastustaa niitä ja käskee sinun täyttää velvollisuutesi, sillä sanoakseni suoraan, en luota noiden pappien mielipiteeseen. Olen vaimosi, Filip, ja velvollisuuteni on pitää huolta, ettei sinua petetä. Koska tunnen keinoja, joiden avulla voit saada selville velvollisuutesi, tarjoan ne käytettäväksesi. Lupaa minulle, jos onnistun, palkitsevasi minua täyttämällä eräs pyyntöni."
"Suostun siihen, Amine, tietämättä, mikä se onkaan", vastasi Filip nousten penkiltä. "Mutta palatkaamme jo kotiin."
Kerroimme, että Filip ennen matkustamistaan Bataviassa oli sijoittanut suurimman osan rahoistaan yhtiön osakkeihin. Niiden tuottama korko riitti aivan hyvin Aminen pieniin tarpeihin, ja tullessaan kotiin huomasi Filip Aminen haltuun jättämänsä omaisuuden lisääntyneen. Maksettuaan sielumessut ja annettuaan isä Seysenille rahaa köyhien avustamiseksi oli hänellä vielä melkoisesti rahaa, jolla hän osti uusia osakkeita.
Äskeisen keskustelun aiheeseen ei enää koskettu, sillä Filip ei pitänyt siitä, että Amine harjoitti tuollaisia salaperäisiä temppuja, joiden vuoksi hän varmaankin joutuisi kirkon kiroukseen, jos papit vain saisivat kuulla niistä. Hän ei voinut kuitenkaan muuta kuin ihailla Aminen todistelun rohkeutta ja voimaa, vaikka hän ei mielellään sallinutkaan toteuttaa sitä. Oli jo kulunut kolme päivää eikä asiasta oltu puhuttu sen enempää.
Filip heittäytyi vuoteelleen ja nukkui pian raskaasti, mutta Amine ei nukkunut. Varmistuttuaan, ettei Filip enää heräisi nousi hän hiljaa ja pukeutui. Hän poistui huoneesta ja kun hän noin neljännestunnin kuluttua palasi, oli hänellä mukanaan pieni pata, jossa oli hehkuvia hiiliä. Toisessa kädessään oli hänellä pari pientä pergamenttirullaa, jotka oli sidottu nuoralla kapeaan nauhaan. Toisen hän kiinnitti varovaisesti miehensä otsaan ja toisen hänen käsivarteensa. Heitettyään suitsutusaineita pataan ja kun Filipiä ei enää voitu erottaa savusta, mumisi hän muutamia loitsuja, heilutteli hänen yläpuolellaan pientä oksaa, veti sitten vuodeverhot kiinni, vei padan pois ja istuutui miehensä viereen.
"Jos nyt tämä on jotakin synnillistä", ajatteli Amine, "rangaistaan tästä minua eikä häntä. He eivät voi sanoa, että hän on tehnyt jotakin sellaista, joka on laitonta ja pappien kieltämää. Otan mielelläni vastuun niskoilleni." Hänen halveksiva hymynsä ilmaisi, ettei hän suurestikaan kunnioittanut uutta uskontoaan.
Filip nukkui raskaasti vielä aamunkin koittaessa. "Nyt se jo riittää", sanoi Amine nähdessään auringon nousevan. Hän heilutti jälleen oksaa Filipin yläpuolella ja huudahti: "Herää, Filip!"
Filip säpsähti, avasi silmänsä ja nojautui käteensä kuin kootakseen ajatuksensa.
"Missä olenkaan?" huudahti hän. "Omassa vuoteessaniko?" Sivellessään otsaansa sai hän käteensä pergamenttirullan. "Mikä tämä on?" jatkoi hän reväisten rullan irti ja katsellen sitä. "Entä Amine, niissä hän on? Hyvä Jumala, millainen uni! Ja tuossa on toinenkin!" huudahti hän huomattuaan rullan vasemmassa käsivarressaan. "Ah, ymmärrän nyt! Tämä on sinun työtäsi, Amine." Hän heittäytyi jälleen pitkäkseen ja painoi päänsä tyynyihin.
Amine oli sillä aikaa hiipinyt vuoteeseen Filipin viereen. "Nuku,
Filip, nuku", sanoi hän kiertäen käsivartensa hänen ympärilleen.
"Keskustelkaamme vasta sitten kuin heräämme toisen kerran."
"Oletko siellä, Amine?" kysyi Filip pyörällä päästään. "Luulin olevani yksinäni ja olen uneksinut, että…" Hän nukkui jälleen, ennenkuin hän ennätti lopettaa lausettaankaan. Koska Aminekin oli väsynyt valvomisesta, nukkui hänkin ja oli onnellinen.
Isä Mathias sai sinä aamuna odottaa melko kauan aamiaistaan, sillä Filip ja Amine tulivat alakertaan pari tuntia myöhemmin kuin tavallisesti.
"Tervetuloa, lapseni", sanoi hän, "olette myöhäisiä tänään."
"Niin, isä", vastasi Amine. "Filip nukkui ja minä valvoin päivänkoittoon asti."
"Ei suinkaan hän ole ollut sairas, toivoakseni", sanoi pappi.
"Ei, mutta en voinut nukkua", vastasi Amine.
"Otaksun niin olleen, että olette viettänyt yönne rukoillen ja paastoten, vai mitä?"
Filipin selkää karmi, sillä hän tiesi, että jos pappi vain olisi tiennyt valvomisen syyn, olisi se hänen mielestään ollut kaikkea muuta kuin uskonnon sääntöjen mukaista. Amine jatkoi kumminkin nopeasti:
"Olen todellakin seurustellut korkeampien voimien kanssa niin paljon kuin se vähäisille voimilleni on ollut mahdollista."
"Siunatkoon pyhä kirkkomme teitä, lapseni", sanoi vanhus laskien kätensä hänen päälaelleen, "ja teitäkin, Filip."
Filip istuutui levotonna pöytään, mutta Amine ei ollut niinä miehinäkään, että jotakin tavatonta olisi sattunut.
Heti syötyään lähtivät he kävelemään. He kulkivat vaitiollen, kunnes saapuivat samalle pienelle nurmikolle, jossa Amine oli ensimmäisen kerran ehdottanut Filipille, että hän saisi koettaa selittämätöntä voimaansa. Hän istuutui ja Filip sijoittui vaitiollen hänen viereensä.
"Filip", sanoi Amine tarttuen hänen käteensä ja katsoen häneen tarkkaavaisesti, "näit unta viime yönä, eikö niin?"
"Kyllä, Amine", vastasi Filip vakavasti.
"Kerro minulle unesi, että saan selittää sen sinulle."
"Pelkään, ettei se kaipaa minkäänlaisia selityksiä, Amine. Haluan vain tietää, mikä tuon unen aiheutti."
"Kerro se minulle ensin", sanoi Amine tyynesti.
"Minusta tuntui kuin olisin ollut erään laivan kapteenina sen purjehtiessa Hyväntoivonniemen ympäri. Meri oli melkein tyyni, sillä tuuli hyvin heikosti. Ollessani laivan perässä laski aurinko, tähdet alkoivat tuikkia ja koska ilma oli lämmin, paneuduin pitkäkseni kannelle ja katselin taivasta. Olin nukkuvinani ja heräsin tunteeseen kuin olisin ollut vajoamaisillani pohjaan. Katsoessani ympärilleni huomasin kaiken kadonneeksi ja minä kelluin suuressa kauniissa simpukassa äärettömällä merellä. Pelkäsin liikkua, sillä silloin olisi heilakka alukseni voinut kaatua ja minä hukkua. Vihdoin huomasin simpukan keulan vajoavan veteen ja heti senjälkeen näin pienen valkoisen käden, joka oli tarttunut simpukan laitaan. Koetin olla liikkumatta ja huutaa, että pieni laivani vaipuu pohjaan, mutta en voinut. Vähitellen kohosi muudan olento aalloista ja nojasi molemmat käsivartensa simpukan laitaan. Edessäni oli hyvin kaunis nainen.
"'Filip Vanderdecken', sanoi hän lempeästi, 'mitä pelkäät? Eikö elämäsi ole vihitty korkeampaan tarkoitukseen?'
"'En tiedä', vastasin, 'tiedän vain sen, että se on vaarassa.'
"'Vaarassako?' vastasi hän. 'Silloin se oli vaarassa, kun uskoit sen noiden hauraiden ihmistöiden varaan, joita aallot niin mielellään särkevät palasiksi, mutta ei nyt ollessasi simpukassa, jota aallot palvelevat. Filip Vanderdecken, olet varmaankin tullut etsimään isääsi?'
"'Niin olenkin', vastasin. 'Eikö taivaan tahto ole sellainen?'
"'Kohtalosi on sellainen ja kohtalo johtaa kaikkia tässä ja tulevassa elämässä. Lähdemmekö etsimään häntä yhdessä? Tämä simpukka on minun. Et tiedä, miten sitä ohjataan. Autanko sinua?'
"'Kantaakohan se meidät molemmat?'
"'Sen saat pian nähdä', vastasi hän nauraen poistuen keulasta ja näyttäytyen heti sivulla, joka ei kohonnut enempää kuin kolme tuumaa vedestä. Kauhistuksekseni istuutui hän laidalle, mutta hänen painonsa ei näyttänyt vaikuttavan mitään. Heti rupesi simpukka kiitämään eteenpäin kovaa vauhtia hänen tahtonsa kuljettamana.
"'Pelkäätkö, Filip Vanderdecken?'
"'En', vastasin.
"Hän siveli kädellään otsaansa ja työnsi syrjään tukkansa, joka oli osaksi peittänyt hänen kasvonsa, sanoen minulle: 'Katso minuun!' Tottelin kehoitusta ja näin sinut edessäni."
"Minutko?" huudahti Amine hymyillen.
"Niin, Amine, juuri sinut! Lausuin nimesi ja kiersin käsivarteni ympärillesi. Tunsin, että voin jäädä luoksesi ja purjehtia maailman ympäri iankaikkisesti kanssasi."
"Jatka, Filip", sanoi Amine tyynesti.
"Minusta tuntui, että purjehdimme tuhansia ja taasen tuhansia penikulmia sivuuttaen ihania saaria. Joskus olimme maan läheisyydessä ja joskus kaukana merellä.
"'Emme löydä isääsi näin tyyniltä vesiltä', sanoit. 'Meidän pitää hakea muualta.'
"Laineet tulivat vähitellen yhä korkeammiksi, kunnes niiden raivo muuttui aivan hirveäksi. Hirmuiset aallot heittelivät simpukkaamme kuin lastua, mutta me purjehdimme turvallisesti laineilla, jotka olisivat murskanneet suuren laivankin.
"'Pelkäätkö nyt, Filip?' kysyit minulta.
"'En', vastasin. 'Ollessani kanssasi, Amine, en pelkää mitään.'
"'Olemme nyt jälleen Hyväntoivonniemen luona', sanoit, 'ja täältä mahdollisesti voit löytää isäsi. Katsokaamme tarkasti ympärillemme, sillä jos kohtaamme laivan, on se varmasti hänen. Ei mikään muu kuin kummituslaiva voi pysyä pinnalla tällaisessa myrskyssä.'
"Kiidimme vuorenkorkuisten aaltojen yli ja vihdoinkin huomasimme erään laivan, jota hirmumyrsky lennätteli sinne tänne.'
"'Tuolla on isäsi laiva, Filip!' huusit sinä.
"Lähestyimme sitä nopeasti, he huomasivat meidät ja käänsivät laivansa vastatuuleen. Laskimme sen sivulle, meille heitettiin nuoratikkaat ja vaikka ei mikään vene olisi voinut kestää aalloissa, ei simpukallamme ollut mitään hätää. Katsoin ylöspäin ja näin isäsi, Amine, ja kuulin hänen antavan käskyjään. Riuhtaisin kalleuden poveltani näyttäen sitä hänelle. Hän hymyili seisoessaan komentosillalla ja pitäessään kiinni rikistä. Aioin juuri kiivetä laivaan, sillä köysitikkaat oli heitetty minulle, kun kuulin kauhean huudon ja muudan mies hyppäsi laivan laidalta simpukkaamme. Huudahdit, liuvuit pois laidalta ja katosit laineihin, ja samassa silmänräpäyksessä erosi simpukka ajatuksen nopeudella laivasta sijaasi tulleen miehen ohjaamana. Tunsin jäätävän kylmyyden värisyttävän ruumistani. Käännyin katsomaan uutta toveriani ja näin Schriftenin, tuon silmäpuolen roiston, joka hukkui joutuessamme haaksirikkoon Taffel-lahdessa.
"'Ei, ei! Ei vielä!' huusi hän.
"Toivottomuudessani ja raivoissani pukkasin hänet simpukasta mereen, jonne hän katosi.
"'Filip Vanderdecken', sanoi hän uidessaan pois, 'tapaamme vielä toisemme!'
"Inhoten käänsin pois pääni, ja samalla täyttyi vesisimpukkani ja upposi. Taistelin veden alla ja minusta tuntui kuin olisin vajonnut yhä syvemmälle, mutta en tuntenut mitään tuskia. Silloin heräsin."
"No, Amine", sanoi hän hetkisen kuluttua, "mitä ajattelet unestani?"
"Sehän näyttää selvästi, että olen ystäväsi ja Schriften vihollisesi, vai mitä?"
"Myönnän sen mielelläni, mutta hänhän on kuollut."
"Aivan varmastiko?"
"Niin, sillä olisin kai tavannut hänet, jos hän olisi pelastunut."
"Niin kyllä, mutta unessasi on asia hieman toisin. Filip, mielestäni ei untasi voida selittää muuten kuin yhdellä tavalla: sinun pitää edelleenkin pysyä maissa. Papithan ovat neuvoneet samaa. Sinun pitää odottaa kaikissa tapauksissa lisää neuvoja. Unessasi olin luotettava luotsisi, anna minun ohjata sinua täälläkin."
"Olkoon niin, Amine. Vaikka omituinen taitosi sotiikin pyhää oppiamme vastaan, selität kuitenkin unen kirkon palvelijoiden neuvojen mukaan."
"Niin teenkin. Alutta lopettakaamme nyt jo keskustelumme tästä asiasta. Jos sellainen aika vielä koittaa, ei Aminesi tahdo estää sinua täyttämästä velvollisuuttasi. Mutta muista, että olet luvannut täyttää erään toivomukseni pyytäessäni sitä sinulta."
"Niin olenkin, mutta sano minulle, mitä toivot."
"En tällä haavaa mitään. Kaikki toivoni ovat toteutuneet. Olethan sinä luonani, Filip", vastasi Amine kietoen hellästi käsivartensa miehensä kaulaan.