Ensimmäinen kohtaus.
Louise istuu ikkunan luona kehykseen pingoitettua koruompelua ommellen. Jacobi istahtaa vastapäätä häntä.
Jacobi (huokaillen). Oi, Louise neiti!
Louise katselee paimentyttöön, on ääneti ja jatkaa ompeluaan.
Jacobi. Sitte jonkun ajan on minun mielestäni kaikki niin ikävätä ja raskasta.
Louise vaikenee ja ompelee.
Jacobi. Ja te voisitte niin helposti vaikuttaa, että maailma tuntuisi toisenlaiselta! Oi! Louise neiti! hyvä sana vaan, ystävällinen katse!... eikö teillä ole ainoatakaan ystävällistä katsetta sille, joka mielellään antaisi kaikki nähdäksensä teidät onnellisena? (Syrjään). Hän punastuu, hän näyttää liikutetulta, hän avaa suunsa; ah! mitä hän sanoo minulle.
Louise. Yks, kaks, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, – kymmenen pistosta nenään. Kaava on vähäsen epäselvä.
Jacobi. Te ette tahdo kuunnella minua, ette käsitä minua. Te leikitte tuskani kanssa! Oi Louise!
Louise. Minä tarvitsen vähäsen enemmän lankaa, olen unohtanut sen ylös huoneeseni.
Hän menee.