Kotona jälleen.
«Kylä hyvä, koti paras!» lausui Elise sydämmensä pohjasta, päästyään jälleen kotiinsa ja puolisonsa luokse. Nuoret eivät sitä myöskään kieltäneet palattuaan hauskaan arkielämäänsä. Muistot ja kertomukset viime päivien tapahtumista olivat samalla omiansa elvyttämään kotirauhan tunnetta. Toivottiin Louisen nyt muuttuvan entiselleen, tulevan iloiseksi jälleen ja tyytyvän rauhalliseen kotitoimeensa. Mutta Louise pysyi yhä muuttuneena. Kalvava kipu näytti riuduttavan häntä, hän laihtui silminnähtävästi; hänen hilpeä mielensä oli kadonnut ja usein olivat hänen silmänsä punaiset itkusta. Turhaan kyselivät vanhemmat ja siskot hellän levottomina syytä hänen tilaansa; hän ei tahtonut ilmoittaa sitä kenellekään. Hän ei voinut kieltää tuskan juurien olevan sydämmessä, mutta oli lujasti päättänyt salata ne kaikilta. Jacobikin rupesi jo kalpenemaan, sillä hän suri syvästi Louisen muuttunutta mielialaa, ja hänen käytöksensä etenkin häntä kohtaan johdatti hänelle mieleen, että ehkä oli tietämättänsä loukannut häntä tahi oli jollakin tavalla syypää hänen tyytymättömyyteensä; Hän ei ollut milloinkaan selvemmin kuin nyt tuntenut kuinka suuresti hän piti Louisea arvossa ja sydämmestänsä häntä rakasti. Tuo kireä viili ynnä Jacobin yritykset saada heidän keskinäinen suhteensa ystävällisemmäksi sai aikaan monta pientä kohtausta, joista tässä kerromme muutamia.