Höyrylaivalla.
Kiitos Leonore, kiitos päänalasestasi! Se oli minulle todellakin rauhoittava alanen. Eilen illalla luulin olevani tulemaisillani todellakin sairaaksi, minua vilutti, minussa oli kova kuume ja päätäni pakotti kauheasti, minusta tuntui kuin olisin rikkirevitty. Mutta kun laskin pääni pienelle tyynyllesi, kun korvani lepäsi sen hienolla päällisellä, jonka ahkera kätesi on koristanut taidokkaalla reikäompeluksella; silloin tuntui minusta kuin olisi henkesi kuiskaillut minulle siitä; sain rauhan, kaikki vaiva hälveni niin äkkiä ja ihmeellisesti. Nukuin makeasti ja olin vallan kummastuksissani, kun aamulla herätessä huomasin olevani ruumiillisesti vallan terve ja henkisesti samoin. Sen oli päänalasesi vaikuttanut, Leonore! Suutelin sitä ja kiitin sinua. Kerrotaan «Apostolien teoissa», sairaita kannetun sille tielle, jota pyhät miehet astuivat, että edes heidän varjonsa sattuisi heihin ja tekisi heidät terveiksi. Minä uskon semmoisen lääkitsemisen voimaan. Niin kyllä! hyvät ja pyhät antavat vähäsen elämästänsä, voimastansa kaikkeen, joka on heidän omaansa. Olen tuntenut sen tänä yönä.
Astuimme laivaan. Merihirviö puhkui ja kiiti eteenpäin, halaisten aaltoja. Minä alussa käsitin vaan sen, että se vei minut pois teidän luotanne ja seisoin itkien kumartuneena laiteen yli. Silloin tunsin kahden käsivarren hiljaa ja hellästi syleilevän itseäni. Isäni se oli; hän kiersi ympärilleni lämpimän vaipan; hänen sylissänsä kohotin päätäni. Aamu oli selkeä, valkeat pilvenhattarat liitelivät aamutuulosen lennättäminä taivaan sinessä, laineet loiskivat vaahtoisina laivaa vasten; vihannat niityt ja syksyn punertamat puistot levisivät oikealla ja vasemmalla puolellani, näköala laajeni. Seisoin kasvot, tuulta vasten, annoin laineiden vaahdon roiskua huulilleni ja silmilleni, minua vähäsen puistatti ja minä tunsin että – elämä on suloista. Niin, tänä aamuhetkenä, joka oli täynnä säteileviä valonväreitä, tämän puhtaan raittiin tuulen suudellessa otsaani, tunsin pahojen henkien pakonevan sielustani, painostavan tunteen ja sumun häviävän. Ahmin aamutuulta, avasin sydämmeni elämälle, olisin tahtonut levittää kätenikin sille ja samalla kaikille rakastetuilleni sekä sanoa heille sydämmeni äänettömän aavistuksen: rakkaus teihin tekee minut terveeksi, antaa minulle voimaa, tuottaa teille vielä iloa.