Maiseman.
Eräällä Dovrefieldin kukkulalla näemme kolme vaeltajaa, vanhanpuolisen miehen ja kaksi naista. Mies ei pelkää vaivoja omasta eikä kumppaniensa puolesta; hän näkyy tahtovan harjoittaa heitä leikkimään niiden kanssa. Mutta hän tekee sen niin rakastavan hellästi, hän astuu heidän edellänsä niin ystävällisenä, niin hyvänä, ojentaen heille kätensä, kehoittaen heitä vielä vähäsen ponnistelemaan voimiansa, että he saisivat heti nähdä mitä ihanimman maiseman ja sitten levähtää; tuolla ylhäällä he sitten saavat «paimenmajasta» virkistävää juomaa! Ja tyttäret seuraavat häntä ilomielin, voittavat heikkoutensa ja uupumuksensa hänen tähtensä. Vihdoin he pääsevätkin tavoittelemallensa kukkulalle; – ja sinne kiipeäminen maksoikin vaivan! Maa leviää heidän allansa niin runsaskukkulaisena laaksoineen, synkkine metsineen, hedelmällisine vainioineen, ja etäällä taivaanrannalla yhtyvät meri ja taivas majesteetillisen rauhallisesti.
Ihastuksen «Ah» huuto huulillaan levitti isä kätensä kohti ylevän ihanaa näköalaa, ja vuorituuli vilvoitteli suloisesti vaeltajien poskia ei kolkon viileänä vaan hempeänä kuin kevään keijukainen.
Isä menee paimenmajaan saamaan maitoa itselleen ja omaisilleen. Sillaikaa levähtää toinen tyttäristä sammaltuneella kivellä nojaten selkäänsä kallionseinään. Mantelinhajuiset linneat peittävät maan hänen jalkojensa juuressa ja lintusten riemulaulut nousevat sinne laaksoista. Sisko, joka seisoo hänen vieressänsä, johon hän nojaa kauniin päänsä, jonka ruskeilla kiharoilla tuuli hyväillen leikkii, katselee tuolla alhaalla vihreiden puiden ja peilikirkkaiden vesien väliltä pilkistäviä taloja, ja hänen hellä ja intohimoista puhdas sydämmensä iloitsee kauniista näköalasta, joka ikäänkuin kuiskaa heille: «täällä voipi elää rauhassa ja onnellisena!» Silloin hän kuulee hellän äänen nimeänsä mainitsevan; Eeva se on, joka siinä kädellään osoittaen taivasta, mistä pilvet hajaantuvat ja siniset valokohdat, ystävällisten silmien tavoin kurkistavat esiin, iloisesti hymyillen sanoo: «Leonore! Katsos jo selkenee!»
«Selkeneekö? Jumalan kiitos!» kuiskaa Leonore ilosta säihkyvin silmin hiljaa nojaten poskensa siskon otsaan.