YHDEKSÄS LUKU.
MAAN ERI KANSAT.
Fritsin oli kohta alotettava jälleen koulunkäyntinsä, ja hänellä oli vielä jotakin tekemättä siitä, mikä oli ollut hänen kotityönänsä loma-aikana. Hän oli sen vuoksi toimessa suuren osan päivästä, mutta hänellä oli sentään aikaa silloin tällöin tarkkaavaisesti tutkia karttaa.
»Frits», sanoi Maria, joka kiiruhti hänen luokseen ja kuljettaen pikkusormeansa kartalla myöskin teki pitkiä matkoja maan ympäri, »nyt olen matkustanut Euroopasta Ameriikkaan, ja kun ulkona alkoi tulla kylmä, läksin lämpimiin maihin. Mutta sano, Frits, miksi on Afriikka musta ja Ameriikka punainen? Ei suinkaan Afriikassa aina ole pimeä? Kun aurinko aamulla nousee Afriikassa, täytyy kai sielläkin tulla valoisata, ja silloinhan ei maa enään ole musta.»
Frits opetti kernaasti pikku sisartansa, milloin hän vaan siihen kykeni. Mutta tällä kertaa hän joutui suureen pulaan; sillä miksi oli yksi maa valkoinen, toinen punainen, kaksi maalattu mustaksi, yksi keltaiseksi, tämä oli jotakin, josta hän ei itsekään ollut selvillä. Lapset päättivät siis kysyä asiaa isältä heti kun hän tulisi kotiin illalla. Hän kyllä tulisi ja selittäisi asian heille.
Isä, joka suuresti iloitsi lasten innosta tarkoin harkita, mitä hän oli heille opettanut, oli heti valmis antamaan heille halutun selityksen. Kun hän illalla tavalliseen aikaan antoi lasten istuutua pöytään, alotti hän:
»Maanosien eri värit ovat siis herättäneet ihmetystänne, vai kuinka, lapseni?»
»Niin, isä», vastasi Maria. »Frits ei voinut sanoa minulle, minkä vuoksi kaksi maata on maalattu mustaksi, toiset punaisiksi, keltaisiksi ja valkoisiksi, ja sen tähden tahdoimme pyytää isää selittämään asian meille.»
»Minusta on hyvin hauskaa, rakas lapsi», vastasi isä, »että te itse olette tulleet sitä ajatelleeksi. Ellette sitä olisi tehneet, olisin kuitenkin muistuttamatta selittänyt asian teille; sillä teidän täytyy olla selvillä siitä, kun vastedes tulemme tällä kartalla tekemään pitkiä matkoja yhdessä.
»Se ei ole ainoastaan sattuma, joka on määrännyt värien valinnan; sillä niillä on se määrätty tarkoitus, että ne heti osoittavat teille niiden ihmisten värin, jotka asuvat näissä maanosissa.»
»Ihmisten värin, isä!» huudahtivat molemmat lapset ihmeissään. »Onko siis olemassa keltaisia ja punaisia ihmisiä?»
»Ei keltaisia ja punaisia samalla kertaa», vastasi isä nauraen; »mutta on olemassa keltaisia ihmisiä, tai ainakin ihmisiä, joilla on kellahtava ihonväri, ja toisia, jotka ovat punaisia, tai pikemmin punaisenruskeita. Mustia ihmisiä olette kai itsekin joskus nähneet; ainakin tiedän, että markkinoilla tässä kaupungissa kerran kävi sellaisia.»
»Asuuko siis vain punaisia ihmisiä tuossa punaisessa maassa?» kysyi
Maria.
»Nykyään, rakas lapsi», vastasi isä, »asuu myös monta valko-ihoista siellä, Pohjois-Ameriikassa esim. on paljon useampia valko-, kuin puna-ihoisia. Mutta alkuaan, ennen kun valko-ihoiset vielä olivat sinne saapuneet, oli koko maan väestönä, napamerestä aina etelänokkaan asti, punaisia tai punaisenruskeita ihmisiä, joita me nimitämme intiaaneiksi.»
»Kun maa ensiksi löydettiin, s.o. kun muutamat rohkeat, valko-ihoiset miehet ensi kertaa laivoillansa purjehtivat yhtämittaa länteenpäin, kunnes jälleen havaitsivat maata, tapasivat he rannikoilla ja kauvempana sisämaassa ainoastaan tuollaisia punaisenruskeita intiaaneja.
»Muuten käytetään näistä intiaaneista useita eri nimityksiä. M.m. nimitetään heitä vielä tänä päivänä alkuasukkaiksi, toisella nimellä myös villeiksi, koska he suurimmaksi osaksi elivät kuin metsän pedot, elättivät itseänsä metsästyksellä ja kalastuksella, eivätkä vielä olleet omaksuneet sivistyneiden kansojen hienostuneempia tapoja.
»Tästä huolimatta omasivat nämä n.s. villit kuitenkin useita hyveitä. He olivat melkein aina vierasvaraisia luonteeltaan, toisin sanoen, he kestitsivät muukalaisia runsaasti, antoivat heille syömistä ja juomista ja sallivat heidän levätä taloissansa. Sen ohella he olivat avosydämisiä ja hyväntahtoisia, ja heillä oli myös omat määrätyt tapansa ja lakinsa.
»Mutta Ameriikan intiaaneista kerron toisella kertaa; minulla on vielä yhtä ja toista sanottavaa teille maapallon muista maista, minkä kernaasti tahtoisin ilmoittaa jo tänään. Nyt luullakseni ymmärrätte, miksi Eurooppa on väriltään valkoinen.»
»Kyllä, isä», ehätti Frits vastaamaan, »se on siksi, että Euroopassa asuu valko-ihoisia ihmisiä.»
»Niin, mutta minä en ole valko-ihoinen», väitti Maria, »sillä onhan minulla punaiset posket.»
»Niin, lapseni, ne sinulla kyllä on», vastasi isä nauraen, »mutta meidän ihonvärimme on kuitenkin pääasiallisesti valkoinen. Koko sinun pieni pääsi on muuten valkoinen, joskin posket ovat punaiset.»
»Entäs Afriikassa, isä, siellähän asuu ainoastaan mustia ihmisiä?» kysyi Frits.
»Ei», vastasi isä, »ei ainoastaan musta-ihoisia. Sen vuoksi näetkin, ett’ei maa kauttaaltansa ole yhtä musta, vaan yläosastaan paljon vaaleampi, kuin alhaalta. Alhaalla Afriikan eteläosassa ja myöskin maan keskiosassa asuu kuitenkin enimmäkseen tumma-ihoisia, s.o. mustanruskeita tai mustanharmaita ihmisiä, joita me tavallisesti nimitämme neekereiksi. Ylempänä, Afriikan pohjoisrannikkoa kohden, käy ihmisten ihonväri jo paljon vaaleammaksi, ja he ovat pikemmin ruskeita, kuin mustia.»
»Mutta Austraaliassa, onhan siellä vaan mustia ihmisiä, eikö totta, isä?» kysyi Maria.
»Totta kyllä, lapseni», vastasi isä. »Austraalian alkuasukkaat ovat aivan musta-ihoisia, vaikkakin he muutamissa suhteissa eroavat neekereistä, minkä seikan vast’edes selitän lähemmin.»
»Mutta keltaisia ihmisiä, jotka asuvat Aasiassa, heitä tahtoisin hyvin mielelläni kerran nähdä!» huudahti pikku Maria. »Oi, miten hupaisilta he näyttänevätkään!»
»He eivät ole kaikki yhtä keltaisia, lapseni», selitti isä. »Aasiassa on paljon keltaisenruskeitakin ihmisiä, ja siellä, missä tämä maanosa yhtyy Eurooppaan, asuu aivan valkoisiakin ja hyvin kauniita ihmisiä. Mutta Aasian kansojen ihonväri on kuitenkin ylimalkaan kellahtava, ja sen vuoksi on maakin saanut tämän värin. Kohta kun nyt katsotte karttaan, tiedätte myös heti, minkä värisiä eri maanosain asukkaat ovat, mitä seikkaa ette varmaankaan sitten niin helposti unhoita.»
»Mutta minkä värisiä ovat sitten ne ihmiset, jotka asuvat saarilla?» kysyi Frits.
»Heidänkin värinsä näette jotensakin oikein merkityksi kartalle», vastasi isä, »vaikkakin tämä on jotakin, jota ei yhtä tarkasti voida määrätä. Useimmat saarien asukkaat Tyynessä Meressä ovat ruskeita; ainoastaan Austraalian läheisyydessä on muutamia saaria, joissa asuu mustia ihmisiä. Atlantin meren saarilla tavataan yleensä sama ihonväri, kuin niiden maiden asukkailla on, jotka ovat heitä lähinnä. Tämä on myöskin aivan luonnollista; sillä kuuluvathan he kuitenkin tavallaan näihin maihin, vaikka heitä erottaakin niistä suurempi tai pienempi vesialue.
»Sen vuoksi on myöskin selvä asia, että niillä saarilla, jotka ovat lähempänä Eurooppaa, asuu valkoihoisia ihmisiä.»
»Nämä saarten asukkaat ovat kai myöskin intiaaneja, eikö niin, isä?» kysyi Maria.
»Eivät, lapseni», vastasi isä. »Intiaaneiksi nimitämme ylipäänsä ainoastaan Ameriikan alkuasukkaita. Mutta on olemassa monta muuta villiä kansanheimoa, joilla on erilainen ihonväri, esim. osa Afriikan neekereistä ja Austraalian alkuasukkaista. Vast’edes saatte oppia tuntemaan useampia sellaisia villejä kansoja. Useat niistä elävät mitä hurjinta ja vaarallisinta elämää. Maissa, joissa he asuvat, on myös monta mitä kummallisinta puuta, kasvia ja villieläintä, josta kaikesta minulla on paljon kerrottavaa, mikä tulee teitä suuresti huvittamaan. Mutta jos nyt mainitsisin eri kansojen nimet, siten kuin ne ovat jakaantuneet yli maan, niin ette kuitenkaan voisi pitää niitä muistissanne, vaan saisitte ainoastaan epäselvän käsityksen siitä, minkä minä haluan tehdä teille niin selväksi kuin mahdollista. Sen vuoksi mieluummin lykkäämme asian, kunnes vuoron mukaan ja järjestyksessä tulemme eri maihin.»
»Mutta minkä vuoksi ovat ihmiset yhdessä maassa ruskeita, toisessa mustia ja meidän maassamme valkoisia?» kysyi Frits.
»Niin, lapseni», vastasi isä, »siihen kysymykseen on vaikea, ellei mahdoton vastata. Auringolla on tosin suuri vaikutus ihmisen ihonväriin; sillä kuten tiedätte, rusketutte tekin kelpo lailla, kun suvella oleskelette paljon ulkona. Mutta Ameriikassa ovat esim. ne ihmiset, jotka asuvat ylinnä pohjoisessa taikka alinna kylmässä etelässä, vielä ruskeampia kuin ne, jotka asuvat kääntöpiirien välillä ja lähellä päiväntasaajaa. Muistatte kaiketi, mitä tarkoitetaan kääntöpiireillä? — Sen vuoksi eivät oppineet, huolimatta kaikista tutkimuksista, olekaan vielä täydellisesti onnistuneet pääsemään selville tästä asiasta.»
»Isä sanoi kerran, että villit eri maissa elävät metsästyksellä ja kalastuksella», huomautti Frits, jota kovasti innostutti kaikki, mikä villin nimeä kantoi. »Millä ampuvat he sitten villieläimiä? Onko heillä samanlaisia ampumakiväärejä kuin meillä?»
»Ei; sellaisia ei heillä tosin ole», vastasi isä, »lukuunottamatta niitä paikkoja, missä on opittu tuntemaan valko-ihoisia ja saatu ampumakiväärejä heiltä. Villit käyttävät muuten erilaisia aseita, aivan yhtä erilaisia kuin he itse ovat toisiinsa verrattuina. Teidän on näet muistettava, ett’ei toinen villi ole toisen näköinen. Heillä ei ainoastaan ole erilainen ihonväri eri maissa, vaan myöskin erilaiset elintavat, erilaiset aseet, erilaiset elinkeinot, vieläpä aivan erilaiset kielet.»
»Mutta miten voivat he sitten ymmärtää toisiansa, kun joutuvat yhteen?» kysyi Maria.
»Heidän täytyy joko opetella toistensa kieltä, lapseni, taikka sitten koettaa tehdä sanottavansa ymmärrettäväksi merkeillä, s.o. kuvaavilla käsivarren ja käden liikkeillä, vaikk’eikaan tämä viimeksimainittu suinkaan ole helppoa. Mutta mitä tähän asiaan tulee, ei meidän ole tarvis lähteä niin kauvas; sillä täällä Euroopassakin on meillä koko joukko eri maita, joissa puhutaan melkein yhtä monta eri kieltä.
»Niinpä esimerkiksi asumme me täällä Suomessa; mutta te olette varmaankin kuulleet puhuttavan ruotsalaisista, norjalaisista, tanskalaisista, ranskalaisista, englantilaisista, saksalaisista, venäläisistä, espanjalaisista ja itaalialaisista. Kaikki nämä ovat naapurikansoja, kaikki asuvat ne Euroopassa, kaikilla niillä on valkoinen ihonväri, kuten meillä, kaikki ovat ne niinikään sivistyneitä, s.o. niillä on sama sivistys, järjestys, lait ja tavat, ja kuitenkin puhuvat ne aivan eri kieliä. Käydessään toistensa luona, eivät ne voi ymmärtää toisiansa, elleivät sitä ennen ole opetelleet toistensa kieltä.
»Samoin on laita maan ja eri maanosien muiden kansain. Ne eroavat toisistaan sekä kielen, tapojen ja ihonvärin että myöskin kasvojen muodostuksen, s.o. ulkonäön suhteen; ja luonnollisesti on niillä myöskin erilaisia aseita. Monet niistä käyttävät jousta ja nuolia, toisilla on keihäitä eli peitsiä, joita ne heittelevät. Vielä käyttävät toiset linkoja, toiset ansoja; onpa intiaaneja, jotka ampuvat pieniä nuolia puhallusputkilla, tällä tavoin kaataakseen otuksen, minkä tarvitsevat toimeentuloansa varten, tai myöskin puolustautuakseen toisia, vihamielisiä kansoja vastaan, jotka haluavat ahdistaa heitä sodalla.»
»Tekevätkö ne meillekin pahaa, isä, jos menemme niiden luokse?»
»Monet heimot ovat sangen hyväntahtoisia ja ystävällisiä», vastasi isä, »ja elävät rauhassa eurooppalaisten kanssa. Mutta on myöskin olemassa useita, jotka eivät suvaitse eurooppalaisia, ja jotka niin paljon kuin mahdollista estävät valko-ihoisia tulemasta heidän luokseen. Näitä nimitetään vihamielisiksi heimoiksi, ja niiltä täytyy tarkoin varoa itsensä.»
»Mutta miksi sitten matkustavat valkoihoiset niiden luokse?» kysyi pikku Maria. »Koska ne ovat niin pahoja, niin tarvitsee heidän ainoastaan pysyä kotonaan; emme me tahdo olla niiden kanssa tekemisissä, kunhan ne vaan eivät tule meidän luoksemme.»
»Sen vuoksi emme me menekään niiden luo sotimaan», vastasi isä, »vaan ainoastaan käydäksemme kauppaa niiden kanssa.»
»Käydä kauppaa — mitä se on?»
»Sillä tarkoitetaan sitä, kun eri kansat tai ihmiset ylipäänsä toisiltansa rahalla ostavat tavaroita, joita tarvitsevat, eivätkä voi pitää varastossa, taikka sitten vaihettavat niitä itselleen toisilla tavaroilla. Viimeksimainittua nimitetään sen vuoksi erityisellä nimellä vaihtokaupaksi.
»Ottakaammepa esimerkki. Me tarvitsemme muun muassa kahvia, teetä, ryytejä, riisiä ja paljon sellaista, mitä ei meillä kasva. Sen vuoksi kulkevat aluksemme etäisiin maanosiin, joista voivat saada sellaisia tarpeita, ja antavat näiden maiden asukkaille joko rahoja taikka sitten vaatteita, karttuuneja, villatavaroita, veitsiä, peilejä tai muita kapineita, joita valko-ihoiset osaavat valmistaa.
»Paitsi näitä aluksia, jotka käyvät kauppaa, ja joita nimitetään kauppalaivoiksi, kulkee merellä vielä toisiakin, joilla osaksi on tehtävänä käydä vieraissa maissa ja kuljettaa kirjeitä meidän ja niiden välillä. Tiedätte kaiketi, kuinka säännöllisesti posti kulkee tässä maassa, ja kuinka sekä ihmiset että paketit ja kirjeet nopeasti pääsevät paikasta toiseen. Ne laivat, jotka äsken mainitsin, ovat merellä samaa, mitä posti maalla, ja sen vuoksi nimitetään niitä posti- tai pakettilaivoiksi. Ne tekevät säännölliset kulkuvuoronsa ja kulkevat edestakaisin niiden paikkojen välillä, joita varten ne ovat määrätyt.
»Samoin kuin maalla on poliiseja ja sotamiehiä, joiden tulee valvoa, ett’ei kukaan riko hyvää järjestystä vastaan, on merelläkin laivoja, joissa on kanuunoita ja sotamiehiä; nämä laivat purjehtivat edestakaisin eri merillä, suojellen kauppa- ja postilaivoja merirosvoilta, ja niitä nimitetään sotalaivoiksi.»
»Mutta mitenkä merellä voi olla rosvoja, isä?» kysyi Maria. »Mihin voivat he piiloutua?»
»Pahoja ihmisiä, rakas lapsi, on kaikkialla, kaikissa kansakunnissa, merellä yhtä hyvin kuin maalla. Mutta merellä he todellakaan eivät voi mennä piiloon, vaan täytyy heidän kulkea laivoilla samoin kuin niidenkin, joiden kimppuun he hyökkäävät. Mutta meri on hyvin iso; ja kun he näkevät sotalaivan tulevan, koettavat he purjehtia tiehensä niin pian kuin mahdollista.»
»Mutta ei suinkaan merellä ole mitään varastamista, isä?» kysyi Frits.
»Miksi ei? Kulkeehan merellä kauppalaivoja, joilla usein on erittäin arvokas lasti taikka sitten puhdasta rahaa, minkä merirosvot kernaasti tahtoisivat saada haltuunsa. Tuollaisilla pahoilla ihmisillä oli myös ennen tapana viedä neekerejä Afriikan rannikolta Ameriikkaan ja myydä niitä sinne orjiksi. Kun sotalaivat tapasivat tuollaisia laivoja, joissa oli onnettomia orjaparkoja, päästivät he nuo mustat ihmiset vapauteen ja rankaisivat niitä valko-ihoisia, jotka olivat menetelleet niin rikoksellisesti.»
»Mitä orjat ovat, isä?» kysyi Frits,
»Orjat ovat ihmisiä, joilta on riistetty Jumalan heille antama vapaus, ja joita muut ihmiset myyvät kuin eläimiä ja pakoittavat työhön.»
»Ne ovat kai olleet villejä, jotka siten ovat tehneet?» kysyi Frits.
»Eivät, lapseni. Villitkin kansat tosin joskus tekevät orjiksi muita ihmisiä, jotka he ovat sodassa vanginneet; mutta valitettavasti ovat valko-ihoiset, mitä tähän asiaan tulee, olleet villejä paljon pahemmat. Mutta nyt luulen olevan ajan mennä makuulle, ja Maria on jo istunut ylhäällä kauvemmin, kuin hänelle on hyödyllistä. Lasten tulee mennä aikaisin maata, niin että he jaksavat nousta ylös hyvissä ajoin aamulla sekä olla virkkuja ja reippaita.»
Näin sanoen isä otti kartan ja pani sen kirjoituspöytänsä laatikkoon. Frits ei koko yönä nähnyt unta muusta, kuin sotalaivoista, jotka ajoivat takaa merirosvoja.