NELJÄS NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KUVAELMA.

Vierwaldstätter-järven itäinen ranta.

Omituisesti muodostuneet jyrkät kalliot lännessä sulkevat näköalan. Järvi hyrskyää, kuuluu ankaraa pauhua ja huminaa; sillä välin salamoita ja ukonjyrähdyksiä.

Kunz Gersaulainen. Kalastajia ja kalastajapoikia.

KUNZ. Sen voitte uskoa, näin omin silmin; kuin teille kerroin, kaikk' on tapahtunut.

KALASTAJA. Tell vangittuna viety Küssnachtiin, maan parhain mies ja vahvin käsivarsi, jos kerran soisi sota vapauden.

KUNZ. Maavouti itse häntä sinne saattaa; olivat juuri laivaan astumassa, kun Flüelistä lähdin; mutta myrsky, mi juuri nous ja nopeasti tänne minutkin maihin ajoi, estänyt lie heidän lähtönsä.

KALASTAJA. Tell vangittuna ja voudin vallassa! Oh, uskokaa, syvälle hautaava on vouti hänet, ei aurinkoa koskaan nää hän enää! Pelätä täytyis hänen kostoa näät miehen vapaan, jot' on ärsyttänyt.

KUNZ. Myös kuuluu, vanha päämies, arvon herra von Attinghaus on kuolemaisillaan.

KALASTAJA.
Siis murtuu toivon viime ankkuri!
Hän yksin vielä tohti äänen vanhan
kohottaa eestä kansan oikeuden.

KUNZ.
Mut myrsky yltyy. Jääkää hyvästi!
Ma kylään majoitun; näät tänään lähtö
lie ajateltaviss' ei kuitenkaan.

(Menee.)

KALASTAJA. Tell vangittuna, vapaaherra kuollut! Nyt sorto, nosta otsas julkea, pois kainous kaikki heitä! Totuuden suu mykkä on ja silmä sokaistu, käsvarsi pelastava kahlehissa!

POIKA. Rakeita sataa. Tulkaa majaan, isä, ei hyvä jäädä tänne taivas-alle.

KALASTAJA. Raivotkaa tuulet! Lyökää salamat! Haletkaa pilvet! Syöskää taivaan virrat, maa hukuttakaa! Idussansa suku myös hävittäkää vielä syntymätön! Tulkaatte herroiks, alkuaineet hurjat! Esihin korven synkän kontiot ja sudet vanhat! maa on teidän. Ken tääll' elää tahtois vapautta vailla!

POIKA. Kuulkaa, kuin syvyys raivoo, pyörre pauhaa; näin koskaan vielä kuohunut ei kuilu!

KALASTAJA. Päät' oman lapsen tähdätä, ei moinen isälle käsky soinut milloinkaan! Ja suuri luonto eikö suuttuis tuosta ja julmistuisi? Oh, en ihmettelis, jos järveen kumartuisi kalliot, jos nirkot nuo, jäätornit, jotka sulat lie eivät olleet luomis-aamust' asti, syöksyisi huimaavasta korkeudestaan, jos vuoret halkeis, solat vanhat sortuis, ja toinen vedenpaisumuksen tulva kaikk' ahmais elävitten asuinsijat!

(Kuuluu kellojen soittoa.)

POIKA. Vuorelta kellot soivat, kuunnelkaa, hädässä veen on varmaan nähty haaksi ja kellot kaikuu, että rukoiltaisi.

(Nousee eräälle kummulle.)

KALASTAJA. Voi laivaa, joka nyt on lainehilla, tään hirmukehdon keinuteltavana! Avuton täss' on ruorimies ja ruori, on myrsky herrana, tuul', aalto heittää ihmistä koppinaan. Ei suojaavainen näy helma hälle läheltä, ei kaukaa! Mut kylmät katsoo häntä kalliot, nuo karut, jotka eivät kättä tarjoo, vain poven jylhän, jyrkän, paatisen.

POIKA (viitaten vasemmalle).
Kas, taatto, laiva lentää Flüelistä.

KALASTAJA. Jumala heitä auttakoon! Jos myrsky veen kuiluun tähän vangiks joutunut on, se raivoo niinkuin peto tuskassaan, mi häkkinsä lyö rautaristikkoa. Ovea ulvoen se etsii turhaan; sill' ympärillä vuoret saartaa sen, ne pilviin saakka solan piirittävät.

(Nousee kummulle.)

POIKA. Maaherran laiva on se Urista; sen tuttu lippu lie ja punakatto.

KALASTAJA. Jumala taivaan! Itse on maavouti vesillä siellä! Tuossa matkaa hän ja haahdessaan vie rikostyönsä myötä! On ollut nopsa käsi kostajan; nyt suuremman hän herran tuntee yllään. Ei aalto huoli hänen äänestänsä, kumarra hänen hatulleen ei vuoret. Miks, poika, rukoilet? Käsvartehen sa ällös käykö tuomarin vanhurskaan.

POIKA. Rukoile en maavoudin eestä. Tellin edestä vaan, mi aluksess' on myötä.

KALASTAJA.
Voi järjettyyttä sokon luonnonvoiman!
Syypäätä yhtä rangaistakses pursi
sun sortaa täytyykö ja purren miehet?

POIKA. Kas, kas, he Buggisgratin välttivät eheinä, mutta myrskyn voima, jonka takaisin heittää Pirunpaasi, heitä Ax-vuorta suurta kohti kuljettaa. Nää heit' en enää.

KALASTAJA. Tuossa on Hackmesser, mi monen ollut on jo haahden meno. Viisaasti jos sit' eivät sivuuta, lyö laivan pirstaleiksi vuori pian, mi kohtisuoraan syöksyy syvyyteen. On heillä myötä hyvä ruorimies; jos ken nyt auttaa voisi, ois se Tell, mut tuon on käsivarsi kahlehdittu.

Wilhelm Tell joutsineen.

(Tulee nopein askelin, katsoo hämmästyneenä ympärilleen ja osoittaa kiihkeintä liikutusta. Tultuaan näyttämön keskelle, heittäytyy hän maahan, koskettaa maata käsillään ja ojentaa ne kohti taivasta.)

POIKA (huomaa hänet).
Kas, ken on mies, mi tuolla polvistuu? —

KALASTAJA. Hän käsin maahan tarttuu, mielensä olevan näyttää suunniltansa.

POIKA (tulee etualalle päin). Mitä ma näen? Taatto, tulkaa, katsokaa!

KALASTAJA (lähestyy).
Ken on se? Luoja taivaan! Tell on se!
Kuin täällä ootte?

POIKA. Ette vankina siis olleet laivalla ja sidottuna?

KALASTAJA.
Teit' eikö vietykään siis Küssnachtiin?

TELL (nousee ylös).
Ma olen vapaa.

KALASTAJA ja POIKA.
Vapaa? Luojan ihme!

POIKA.
Tulette mistä?

TELL.
Tuolta laivalta.

KALASTAJA.
Kuin?

POIKA (samaan aikaan).
Missä on maavouti?

TELL. Aallot ahnaat hänt' ajaa.

KALASTAJA. Tosiaan? Mut te? Kuin alta te myrskyn pääsitte ja siteistänne?

TELL.
Jumalan armo mua auttoi. Kuulkaa!

KALASTAJA ja POIKA.
Puhukaa, puhukaa!

TELL. Mit' Altorfissa tapahtui, tiedätte.

KALASTAJA. Ma tiedän kaikki; puhukaa!

TELL.
Mun maavouti vangiks sitoi,
Küssnachtin linnaan viedä aikoi minut.

KALASTAJA. Kanssanne Flüelissä laivaan astui, sen tiedämme. Mut kuinka pelastuitte?

TELL. Laivassa olin, lujaan köytty, mies aseeton, hyljätty. En aurinkoa iloista enää luullut näkeväni, armaita kasvoja en vaimon, lasten, ja lohdutonna vetten erämaata ma katsoin.

KALASTAJA.
Raukka mies!

TELL. Niin lähdettiin, maavouti, Rudolf Harras ynnä huovit. Mut nuolikonttini ja jousi lepäs perässä laivan, ruorin vierellä. Kun juuri kulmaan oli tultu pienen Ax-vuoren, Herra rajuilman antoi niin hengenhätäisen, niin hirvittävän Gotthardin onkaloista syöstä esiin, ett' uljuus kaikki loppui soutajilta ja kaikki luuli tulleen turman kurjan. Niin kuulin, kuinka muuan palvelija maavoudin puoleen kääntyi, virkkoi hälle "Hätänne näätte sekä meidän, herra, ett' ollaan kaikki kuolon äyrähällä. Mut ruorimiehet pelko voittaa, eivät he tiedä neuvoa, myös oudot heille nää väylät ovat. Tell mies vankka on ja hyvin haahden hoitaa. Entä jos hädässä häntä käyttäisimme?" Mulle maavouti lausui: "Tell, jos auttaa meidät käsistä myrskyn voivas luulet, lie mun sinut päästettävä siteistäsi." Ma lausuin: "Herra, luulen voivani avulla Luojan meidät auttaa tästä." Näin köysistäni irti pääsin, seisoin ruorissa, purren ohjasin ma oikein. Sivulle sentään pälyin joustani, tähystin rantamia tarkkaan, missä ois kiven kielekkeellä jalan sija. Ja kun näin kallion ma ulkonevan, mi sileänä suistui syvyyteen —

KALASTAJA. Sen tunnen: juurella Ax-vuoren suuren; mut jyrkkä on se, luulin mahdottomaks hypäten päästä sille purresta.

TELL. Hoputin huoveja ma soutamahan, ett' tultaisi tuon paaden luokse, siinä, ma huusin, ohi oisi vaara pahin. Kun nopsaan souten näin se saavutetaan, rukoilen Herran armoa ja painan, vireessä joka ruumiinjänne, purren peremmän kokan kohti kalliota, nyt jousen, viinen tempaan, hyppään, pääsen laelle paaden, vielä voimakkaasti potkaisen taapäin sekä purren sysään ma vetten kitaan kiehuvaan. Nyt siellä se Herran tahdon mukaan harhaelkoon! Täss' olen, vapaa myrskyn vallasta, ja ilkeämmästä viel' ihmisien.

KALASTAJA. Tell, Tell! On ihmeen Herra tehnyt teille; omia tuskin uskon aistejani. Mut sanokaa, nyt kunne aiotte? Näät varma vaarast' ette lie, jos vouti elossa pääsee myrskystä.

TELL. Ma kuulin sanovan hänen, koska sidottuna viel' lepäsin, ett' aikoi Brunniin hän ja linnaansa mun Schwyzin kautta viedä.

KALASTAJA.
Hän maitse matkustaako?

TELL.
Niin hän aikoo.

KALASTAJA. Siis piiloon kohta käykää! Toista kertaa käsistä voudin teit' ei auta Herra.

TELL.
Tie lähin mist' on Arthiin, Küssnachtiin?

KALASTAJA.
Käy Steinin kautta avoin valtatie;
mut lyhempää ja salaisempaa saattaa
Lowerzin kautta teidät poikani.

TELL (ojentaen hänelle kätensä).
Jumala hyväntyönne palkitkoon.
Hyvästi.

(Menee ja kääntyy takaisin.)

Rütlin liette liittolainen?
On niinkuin mainittu ois mulle teidät.

KALASTAJA.
Ma siellä olin, vannoin liiton valan.

TELL. Siis Bürgliin rientäkää, se hyvyys tehkää, mua vaimo kaipaa, hälle ilmoittakaa eheä että oon ja pelastettu.

KALASTAJA.
Mut kunne teidän paenneen ma sanon?

TELL. Löydätte hänen luonaan appeni ja muita vannoneita Rütlin valan. He olkoot uljaat, hyväss' uskossa, Tell vapaa on ja käsivarttaan käyttää; minusta lisää kuulevat he pian.

KALASTAJA.
Mi teill' on mielessä? Se mainitkaa!

TELL.
Kun tehty on se, siitä mainitahan.

KALASTAJA.
Tie hälle näytä, Jenni. Luoja kanssaan!
Hän täyttää, minkä ottaa tehdäkseen.