VIIDES NÄYTÖS.
ENSIMMÄINEN KUVAELMA.
Julkinen paikka Altorfin luona.
Taustassa oikealla linna "Urin lukko" vielä pystyssä olevine rakennustelineineen niinkuin ensimmäisen näytöksen kolmannessa kuvaelmassa. Vasemmalla näköala useille vuorille, joilla kaikilla palaa merkkitulet. On aamuhämärä, kellot kaikuvat etäisyydestä.
Ruodi, Kuoni, Werni, Mestari Steinmetz ja vielä muita maamiehiä ynnä vaimoja ja lapsia.
RUODI.
Vuorilta merkkitulet näättekö?
STEINMETZ.
Te kellot kuuletteko metsän yli?
RUODI.
Vapautta tietää se.
STEINMETZ.
On linnat meidän.
RUODI.
Me Urin maassa, tällä turpeellamme,
tyrannilinnaa tuota kärsimmekö?
Me viimeisinä vapaudummeko?
STEINMETZ.
Nuo saako seista muurit sortavaiset?
Ne alas murtakaa!
KAIKKI.
Niin! Alas! Alas!
RUODI.
Miss' Urin härkä on?
URIN HÄRKÄ.
Täss' olen. Mitä?
RUODI. Vuorelle nouskaa, torveen puhaltakaa, niin että kaiku kukkuloita kiirii ja kautta kuilujen ja laaksoin kutsuu hereille heti kaikki miekkamiehet vuoriston laajan!
Urin härkä menee. Walter Fürst tulee.
WALTER FÜRST.
Veikot, vartokaa!
Schwyzistä tullut viel' ei viesti eikä
myös Unterwaldista, kuin siell' on seikat.
RUODI. Miks vartoisimme? Sortaja on kuollut ja koittanut on päivä vapauden.
STEINMETZ. Tää eikö riitä meille tulten sana, mi kaikkialta kukkuloilta lieskaa?
RUODI.
Tulkaatte, työhön, miehet, vaimot, kaikki!
Rakennus rikki! Kaaret poikki! Muurit
murskaksi! Paas ei paaden päälle jääkö!
STEINMETZ. Toverit, tulkaa! Rakensimme sen, sen repiä myös voimme.
KAIKKI.
Maahan linna!
(Syöksyvät joka taholta rakennuksen kimppuun.)
WALTER FÜRST.
En hillitä voi enää virran vuota.
Melchtal ja Baumgarten tulevat.
MELCHTAL. Kuin? Linna seisooko, ja tuhkana jo Sarn on sekä sortunut on Rossberg?
WALTER FÜRST.
Vapauden meille, Melchtal, tuotteko?
Jo onko vihollinen karkoitettu?
MELCHTAL (häntä syleillen) Maa vapaa on. Ah, isä, iloitkaa, nyt tällä hetkellä kun haastelemme, ei sortajata enää Sveitsin maassa.
WALTER FÜRST.
Kuin linnat valloititte, kertokaa!
MELCHTAL. Se Rudenz oli, joka Sarnin linnan miehuuden uljaan uhkatyöllä valtas. Rossbergiin itse olin yöllä noussut. Mut kuulkaa, kuinka tapahtui! Kun linnan olimme tyhjentäneet sortajista, sen sytytimme, liekit pilviin leiskui, niin syöksyy Diethelm, knaappi Gesslerin, ja huutaa, että Berta Bruneck palaa.
WALTER FÜRST.
Vanhurskas taivas!
(Kuuluu, kuinka rakennuksen hirret sortuvat.)
MELCHTAL. Hän se itse oli, käskystä voudin salaa tuotu tänne. Nous Rudenz raivokkaana, kuultiin, kuinka jo parret kaatui, pielet vankat vaappui, sill' aikaa onnettoman hätähuuto savusta kaikui.
WALTER FÜRST.
Pelastuiko neiti?
MELCHTAL. Nopeutta kysyttiin ja tarmokkuutta! Jos Rudenz ollut ois vaan herramme, varottu varmaan oisi henkeämme; mut liittolaisemme hän oli, Berta maan oli ystävä. Niin pantiin vaaraan elämä, henki, syöstiin tuleen.
WALTER FÜRST. Neiti elossa onko?
MELCHTAL. On. Rudenz ja minä liekeistä hänet kaksin kannoimme, ja takanamme hirret räiskyi, sortui. Ja nyt, kun neiti oli pelastunut ja aukas silmät elämälle, syöksyi mun povelleni vapaaherra, vaiti nyt siinä veljesvala vannottiin, mi karaistuna tulen kautta kaikki vakaana kohtalot on kestävä.
WALTER FÜRST.
Ja Landenberg?
MELCHTAL. Hän Brünigin on tiellä. Syy mun ei ollut, että silmäin valon isäni sokaisija säilytti. Hänt' takaa ajoin, virralla sain kiinni ja raastoin hänet taaton jalkain juureen. Jo päällä päänsä heilui miekka; ukon sokean laupeutta rukoillen hän hengen lahjaks sai. Mut vannoi valan takaisin milloinkaan ei tullaksensa; ja sen hän pitää. Kokenut hän on käs'varttamme.
WALTER FÜRST. Hyv', ettei voittohonne verinen tahra jäänyt!
LAPSET (juoksevat näyttämön yli rakennusjätteitä käsissään).
Vapaus! Vapaus!
(Urin torvi raikahlaa voimakkaasti.)
WALTER FÜRST. Kas, mikä juhla! Tätä päivää vielä vanhoina muistelevat lapset.
(Tytöt tuovat hatun tangon päässä; kansa täyttää koko näyttämön)
RUODI. Tässä on hattu meidän kumarrettavamme.
BAUMGARTEN.
Sanokaa, mitä sille tehdään!
WALTER FÜRST.
Taivas!
Tään hatun alla seisoi Tell ja poika.
USEAMPIA ÄÄNIÄ.
Hävittäkää tuo sortovallan muisto!
Tulehen hattu!
WALTER FÜRST.
Ei, se säilytetään.
Aiottu sorron valtikaks se oli,
vapauden olkoon ikimerkki nyt!
(Maamiehiä, vaimoja ja lapsia seisoo ja istuu hajoitetun rakennuksen raunioilla maalauksellisena ryhmäkuvana suuressa puoliympyrässä.)
MELCHTAL. Siis raunioilla sortovallan, veikot, iloisna seisomme ja ihanasti nyt täytetty on Rütlin vala.
WALTER FÜRST. Vasta työ alettu on, lopetettu ei. Nyt ovat miehuus, sopu vankka tarpeen; näät varmat olkaa, kuningas ei jätä voutinsa surmaa kostamatta, tahtoo väkisin palauttaa karkoitetun.
MELCHTAL.
Hän tänne tulkoon sotalaumoinensa!
Sisäinen onhan vaino voitettu;
me kyllä kukistamme ulkonaisen.
RUODI. Tuo solat harvat heitä maahan tähän, me suljemme ne ruumihillamme.
BAUMGARTEN Ikuinen side meitä yhdistää, pelota eivät sotalaumat meitä.
Rösselmann ja Stauffacher tulevat.
RÖSSELMANN (tullessaan)
Hirmuiset ovat taivaan tuomiot.
MAAMIEHIÄ.
Mik' on?
RÖSSELMANN.
Miss' ajoissa me elämme!
WALTER FÜRST. Mit' on? Ah, herra Werner? Meille mitä te tuotte?
MAAMIEHIÄ.
Mitä?
RÖSSELMANN.
Kuulkaa, kauhistukaa!
STAUFFACHER.
Olemme päässeet pelon suuren alta.
RÖSSELMANN.
Murhattu keisari on.
WALTER FÜRST.
Taivaan vallat!
(Maamiehet kiirehtivät ylös ja ympäröivät Stauffacherin.)
KAIKKI.
Murhattu! Kuinka? Keisari? Vait! Kuulkaa!
MELCHTAL.
Se mahdotonta. Mistä saitte sanan?
STAUFFACHER.
On totuus: murhattu on Bruckin luona
kuningas Albrecht. Viestin on mies varma
Schaffhausista, Johannes Müller, tuonut.
WALTER FÜRST.
Ken teki uhkateon kaamean?
STAUFFACHER.
Työn tekijästä kammo kasvaa vielä.
Sen heimo teki, Schwabin herttua
Johann, mi vainajan on veljen lapsi.
MELCHTAL.
Mi hänet saattoi sukumurhaan?
STAUFFACHER. Isän perintömaat hält' epäs keisari, hän vaikka pyytämästään pyysi niitä. Jo sanottiin, hän niit' ei saisikaan, vain piispanhiipan. Kuinka olkoonkin, nyt nuorukainen korvan kallisti neuvoille ase-ystäväinsä, päätti keralla valtaherrain Eschenbachin, von Tegerfeldin, Wartin ynnä Palmin, kun oikeutt' ei saada voinut, kostaa omalla kädellään.
WALTER FÜRST. Kuin täytettiin työ hirmun, kertokaatte!
STAUFFACHER. Ratsain kulki kuningas Badin Steinistä Rheinfeldiin, miss' oli hallituksen paikka. Kanssaan häll' oli ruhtinaat Hans ynnä Leopold ja saatto ylhäisintä aatelia. Ja kun he Reusziin saapuivat, miss' on ylitse virran lautoin kuljettava, murhaajat tunkeutuivat haahteen sekä saatostaan salpasivat keisarin. Nyt poikki viljapellon kruunupää kun ratsastaa (sen alla suuri, vanha kaupunki maanne muinais-aikahinen), Habsburgin vanha linna silmäin eessä, mi koti korkean on heimonsa, Hans herttua lyö puukon hälle kurkkuun, peitsellä pistää häntä Rudolf Palm ja Eschenbach pään hältä halkaisevi, vereensä että ratsultaan hän vaipuu, omalla maalla omain murhaamana. Toiselta rannalta työn saatto näki; mut, virta välillään, he muut' ei voineet kuin heikkoon hätähuutoon puhjeta. Mut tiellä istui köyhä vaimo; hänen sylissään ehtyi hurme keisarin.
MELCHTAL. Näin on hän saanut haudan varhaisen, mi määrätönnä kaikki tahtoi ryöstää!
STAUFFACHER. Hirmuinen kauhu maassa vallitsee; suletut ovat kaikki vuorisolat, rajansa jokainen maakunta vahtii; porttinsa sulki itse vanha Zürich, nuo vuotta kolmekymment' auki olleet, pelosta murhaajain ja murhan koston. Näät pannakirous kädessänsä saapuu magyarein kuningatar, julma Agnes, mi sukupuolensa ei vienon tunne lempeyttä, kostamahan taaton verta murhaajain koko heimokunnille, väelle, lapsiin, lastenlapsiin saakka; niin, saakka heidän linnojensa kiviin. Hän vannonut on kokonaiset suvut lähettää taaton hautaan, kylpeä veressä niinkuin aamukastehessa.
MELCHTAL. Ja tiedetäänkö, minne murhaajat paenneet ovat?
STAUFFACHER. Viittä eri tietä he teon tehtyänsä pakenivat ja erosivat ainiaaksi. Kuuluu vuorilla harhailevan herttua.
WALTER FÜRST. Näin heilimöi ei heille rikos! Kosto ei kanna jyvää; itselleen on itse ravinto kauhun se; sen nautinto on murha ja sen tyydytys on hirmu.
STAUFFACHER. Tuo hyötyä ei rikos murhaajille; mut käsin puhtahin me poimimme verisen herjan siunaavaisen heelmän. Pelosta suuresta näät päässeet oomme vapauden suurin sortaja on kuollut ja kuulon mukaan käypä valtikka Habsburgin heimolta on toiseen sukuun; vapautta vaalin valtakunta käyttää.
WALTER FÜRST ja MUUT.
Mit' tiedätte?
STAUFFACHER. On Luxemburgin kreivi useimmat äänet saanut.
WALTER FÜRST.
Onneks oltiin,
me uskolliset valtakunnalle!
Nyt toivoa voi oikeutta.
STAUFFACHER Kaipaa uus herra ystäviä, meidät on kostolta Itävallan varjeleva.
(Maamiehet syleilevät toisiaan.)
Lukkari kuninkaallisen Airueen kera.
LUKKARI.
Päät kansan tässä ovat arvokkaat.
RÖSSELMANN ja MUUT.
Mik' on?
LUKKARI.
Tään kirjeen valta-airut toi.
KAIKKI. (Walter Fürstille),
Lukekaa!
WALTER FÜRST (lukee). "Kunnon miehet Schwyzin, Urin, ja Unterwaldin, kuningatar Elsbeth suo teille armonsa ja hyvyytensä."
USEITA ÄÄNIÄ.
Lopuss' on valtansa! Mit' tahtoo hän?
WALTER FÜRST (lukee). "Suuressa lesken-surussansa, johon nyt hänet saattanut on hurmekuolo herransa kuninkaansa, muistuu hälle rakkaus ja kunto vielä vanhan Sveitsin."
MELCHTAL
Ne muistuneet ei hälle onnen aikaan.
RÖSSELMANN.
Vait! Kuulkaamme!
WALTER FÜRST.
"Hän kääntyy puoleen kansan uskollisen, se että inhollansa oikealla kohtaisi tekijöitä pattotyön. Siks Sveitsin maalta kolmelta hän vartoo, ett' eivät murhaajille anna majaa, mieluummin avun suovat vilpittömän, ett' tapais heidät käsi kostajan, nimessä rakkaan suosion, min saanut Rudolfin huoneelta on aina Sveitsi."
(Maamiehet osoittavat tyytymättömyyttä.)
USEITA ÄÄNIÄ.
Rakkaus ja suosio!
STAUFFACHER. Isältä suosiota saimme me, pojalta mitä? Meille vahvistiko hän vapautemme kirjat niinkuin kaikki tekivät häntä ennen keisarit? Hän onko tuomari vanhurskas ollut ja suonut turvaa, suojaa syyttömälle? Ees onko kuullut airueita, jotka me tuskassamme lähetimme hälle? Ei mitään meille tästä kaikesta kuningas tehnyt ole, oikeutta ellemme hankkineet ois omin käsin, hätämme ei ois häntä liikuttanut. Kiitosta hälle? Kylvänyt ei sitä hän maihin näihin. Korkealla seisoi, ois isä kansoilleen hän olla voinut; mut omistaan hän yksin huolta piti. Ketä hän kartutti, hänt' itkekööt!
WALTER FÜRST. Iloitse emme hänen kuolemastaan, meist' olkoon kaukana myös muistaa pahaa, min meille teki hän! Mut' kostaa kuolo kuninkaan, jok' ei hyvä ollut meille, ja niitä vainota, jotk' eivät millään meit' ole loukanneet, ei meille sovi. On rakkaus uhri vapaa; kuolo tämä vain pakkovelvoitusten siteet päästää, hänelle meill' ei mitään muuta velkaa.
MELCHTAL. Jos kuningatar kammiossaan itkee ja taivasta jos suruin suurin syyttää, niin kiittää tässä samaa taivasta maa tuskastansa vapaa. Kyyneliä ken tahtoo, rakkautta kylväköön.
(Airut menee.)
STAUFFACHER (kansalle). Mut miss' on Tell? Hän yksin puuttuu meiltä, hän, vapautemme varmin perustaja. Kovimman kesti, suurimman hän teki. Tulkaatte! Auttajata kaikkein meidän menkäämme tervehtimään huoneesensa!
(Kaikki pois.)