YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
Kuinka Kalle ja Frits lopulta löysivät toinen toisensa, mutta eivät voineet löytää pastorin Henrikkiä.
Nyt he olivat eroitettuina toisistaan. Tässä istui Witt puhellen itsekseen, kuten jo olen kertonut.
Frits juoksi toiselta asemahuoneelta yli kenttien, niittyjen ja maitten hakemaan isäänsä, kolmannella asemahuoneella istui ukko Swart ryypiskellen ja kiroillen Wittiä, poikaansa ja koko maailmaa, ja neljännellä asemahuoneella istui Kalle Witt aitauksella heiluttaen keltahousuisia koipiaan edes takaisin; iso joukko ihmisiä oli kokoontunut hänen ympärilleen ja kummasteli sitä, kuinka hyvin hän osasi heilutella sääriään.
"Herra Jumala", sanoi Witt, "jos minä sentään olisin kotona!"
Frits sanoi!
"Jospa minä olisin kotona äitini luona!"
Ukko Swart sanoi:
"Ei, tämä käy liian vaikeaksi!"
Kalle sanoi:
"Mitä hyötyä siitä on, että minä tässä istun ja heiluttelen jalkojani!"
Mutta kaikki neljä sanoivat he:
"Ah, jos me olisimme pastorin Henrikin luona!"
Ja he päättivät äkkiä kukin itsekseen lähteä matkustamaan takaisin
Berliniin.
Niin ajattelivat he, ja niin tapahtui myös kuin he ajattelivat.
Samana iltana olivat he jälleen Berlinissä, ilman että toinen heistä sattui näkemään toista. Ainoastaan kun Frits astui ulos vaunusta, luuli hän näkevänsä jotakin keltaista loistavan vastaansa. Hän katsoi tarkemmin, ja mikä ilo! Se olikin keltahousuinen Kalle.
"Kalle Witt, seisahdu!" huusi Frits, "se oli hyvä että sinun tapasin".
"Mitä hittoa, sinäkö se olet?" sanoi Kalle, "minä luulin sinun ukkojen kanssa olevan matkalla Belgiaan".
"En ensinkään, me olemme kaikki joutuneet eroon toisistamme. Etkö sinä ole nähnyt minun isääni?"
"En, en minä häntä ole nähnyt".
"Kuinka minä tulin iloiseksi nähdessäni sinun sinisen takkisi ja keltaset housusi".
"Piru vieköön ne keltaset housut ja sen sinisen takin", sanoi Kalle. "Siellä, minne te jätitte minun, oli saakelin kaunis tyttö. Sen minä sanon sinulle, Frits, hän oli kaunis kuin prinsessa. Minä menen hänen luoksensa ja sanon:
"'Tahdotteko tehdä minulle sen kunnian, että annatte minulle pienen naukun?'
"No, minä tyhjennän sen, minä saan toisen sijaan, vieläpä kolmannenkin ja mieleni käy niin kummalliseksi. Minä menen pois tiskin luo ja suikkaan hänelle suuta. Niin, tunnethan sinä Kalle Wittin!
"'Herra', sanoi hän, 'hävetkääs vähän!'
"Ja tuskin oli hän tuon sanonut, ennenkuin minä sain korvapuustin ja oikein kelpo korvapuustin, ja samalla joku toinen löi minun hattuni myttyyn yli korvieni.
"'Mitä', sanoin minä, 'mitä tämä tietää?'
"Mutta silloin eräs toinen antoi minulle aika kolauksen niskaani ja sitten he huusivat:
"'Ajakaat ulos se talonpoika-lurjus!'
"Ja niin he heittivät minut suin päin ulos ovesta ja — katsos vaan — repivät toisen liepeen pois takistani! Se oli jo toinen tällä kirotulla matkalla! Siinä minä vaivainen nyt istuin! Isäni oli poissa, te olitte poissa ja minä istua kökötin siinä kuin sammakko liukkaalla jäällä".
"No, älä sinä siitä lukua pidä, Kalle", sanoi Frits, "meidän täytyy nyt saada selko Henrikistä, niin saamme maata yötä hänen luonaan".
"Niin, mutta mennäänpäs ensin tuonne sisään. Siinä on kinkku ikkunassa, sinne minä tahdon mennä, sillä minun on niin nälkä, enhän minä ole saanut palaakaan suuhuni koko päivänä".
He menivät sisään, ja Kalle söi kuin jos henki olisi ollut vaarassa, ja baijerilainen olut se vaan lisäsi hänen ruokahaluansa, Frits Swart söi myös halukkaasti ja pian olivat he unhoittaneet päivän vastukset ja vaivat.
"Jumala varjelkoon minua", huudahti Frits vihdoin, "onhan kello jo puoli yksitoista, tule Kalle, emme me enää voi viipyä täällä kauemmin, jos tahdomme että Henrikki meitä auttaa hädästämme".
He menivät.
Mutta mitä nyt? He astuivat ja astuivat ja katselivat ympärilleen ja seisahtuivat, vihdoin rupesivat he kyselemään.
"Hyvä herra, ettekö te voi sanoa, missä pastorin Henrikki asuu?"
Kukaan ei tietänyt; ne joilta he kysyivät, pudistivat päätään ja tuijottivat Fritsiin ja Kalleen, kuin jos nämät olisivat olleet valmiit vietäviksi hulluinhuoneesen, ja jatkoivat matkaansa.
Vihdoin tulivat he Vaaliruhtinaan sillalle.
"Kas niin", sanoi Kalle, "nyt minä osaan. Me menemme vaan ensin vasemmalle, sitten yli sillan, sitten menemme kappaleen matkaa takaisinpäin, sitten vasemmalle, sitten poikkeemme oikealle ja menemme katua ales. Ja se olisi todellakin ihmeellistä, ellemme löytäisi sitä taloa".