SEITSEMÄS LUKU
Kauppalaivalla
"Oletko kuullut uutisia, Francesco? Serkkuni ovat päässeet vapaiksi!
Olin juuri tulossa kertomaan sinulle tätä uutista."
"Uutisesi ovat vanhat, Matteo. Minä tiesin sen jo monta tuntia sitten."
"Kuulin, että Polani löysi heidät eräästä mökistä San Nicolon saarelta", jatkoi Matteo. "Isäni ei voi ymmärtää, miten hän pääsi heidän piilopaikastaan perille. Polani ei tahdo sitä ilmaista, mutta isäni luulee, että joku Ruggieron palvelijoista on antanut hänet ilmi."
Francis epäröi hetken aikaa. Hän oli aikonut kertoa Matteolle, mikä osa hänellä itsellään oli heidän pelastuksessaan, mutta koska Polani ei ollut sanonut mitään, arveli hänkin parhaaksi vaieta.
"Yhdentekevää miten herra Polani sai tiedon heidän olinpaikastaan, pääasia vain, että he ovat onnellisesti kotona. Olen kuullut, että seuranainenkin, joka heidät petti, on palatsissa. Mikä onni, että Ruggieroa on niin visusti vartioitu, ettei hän päässyt karkuun eikä saanut viedä tyttöjä kauemmaksi, niinkuin hän tietenkin oli aikonut."
"Isä kertoi", sanoi Matteo, "että valtion kaleerilaiva on lähetetty hakemaan Ruggieroa tänne, eivätkä edes hänen mahtavat suojelijansa voi nyt pelastaa häntä."
"Minullakin on suuri uutinen kerrottavana sinulle, Matteo", sanoi Francis. "Herra Polani on tarjonnut minulle paikan liikkeessänsä, ja jo huomenna lähden hänen laivallaan Itämaille."
"Onnittelen sinua, Francesco! Mutta tulipa tämä tieto kovin äkkiä, ethän tiennyt siitä vielä eilen mitään. Milloin se päätettiin?"
"Herra Polani on keskustellut tänään isäni kanssa, ja he arvelivat parhaaksi, että poistuisin täältä niin pian kuin suinkin, koska Ruggieron ystävät pitävät minua syypäänä hänen maanpakoon tuomitsemiseensa."
"Onnen poika sinä olet", sanoi Matteo. "Minäpä pyydän, että minäkin saan joskus tehdä pari matkaa Polanin aluksilla, jotta voisin päästä upseeriksi johonkin valtion sotalaivaan niin pian kuin olen kyllin vanha. Minne sinä olet menossa?"
"Menen sanomaan hyvästi serkuillesi ja sen jälkeen lähden kotiin viettääkseni lopun päivää isäni kanssa, sillä palatessani takaisin merimatkaltani on isä varmaan jo matkustanut Englantiin."
"Minä tulen sinun kanssasi", sanoi Matteo "Minun tulee sinua kovin ikävä ja koetan tehdä parhaani, että pääsisin myös maailmalle niin pian kuin suinkin. Sinä saat varmaan kokea monenlaisia seikkailuja, sillä muutamien viikkojen kuluttua sota varmaan syttyy Venetsian ja Genovan välillä. Polanin laivat ovat haluttua tavaraa, ja kukapa tietää, vaikka saisit tutkia genovalaisen vankilankin sisäpuolta ennen kuin palaat kotiin."
Molemmat ystävykset saapuivat nyt Polanin palatsiin. Polani itse ei ollut kotona, mutta heidät kutsuttiin heti tyttärien huoneeseen.
"Olen sydämestäni iloinen, että tapaan teidät taas terveinä", sanoi Matteo astuessaan sisään. "Koko Venetsia ei puhu muusta kuin teidän kotiintulostanne. Olette päivän sankareita, ette usko, mitä huomiota te olette herättäneet."
"Mitä pikemmin ihmiset saavat jotain muuta puheenaihetta, sitä parempi", sanoi Maria, "sillä toistaiseksi meidän täytyy olla vankina. Jos venetsialaiset olivat niin kovin kiinnostuneita meistä, olisivat he voineet jo paljon ennemmin ottaa selkoa meidän olinpaikastamme."
"Mutta minä vakuutan sinulle, Maria, että kaikki ihmiset tekivät minkä ikinä saattoivat. Kaikki gondolit tutkittiin, kaikki kalastajakylät etsittiin. Mutta kukapa olisi osannut aavistaa, että olitte San Nicolon saarella. Minä en ole tehnyt koko aikana muuta kuin soudellut paikasta toiseen etsimässä teitä, ja samaa on Francescokin tehnyt — sen voin teille vakuuttaa."
"Francescon laita onkin aivan toinen", sanoi Maria huomaamatta, että Francis salaisin merkein koetti saada häntä vaikenemaan. "Hänellä on sekä silmät että aivot, ja jollei hän olisi saattanut isää piilopaikallemme, niin istuisimme yhä siellä, kunnes Ruggiero olisi tullut meitä hakemaan."
"Francesco siis teidät löysikin?" sanoi Matteo ihmeissään.
"Etkö sitä tiennyt, Matteo? Tietysti hän meidät löysi! Julia ja minä saamme kiittää häntä kaikesta — eikö totta, Julia?"
"Suo anteeksi, etten kertonut sitä sinulle", sanoi Francis ihmettelevälle ystävälleen, "mutta sekä herra Polani että isäni kielsivät minua puhumasta mitään koko asiasta. Sitä paitsi se riippui kokonaan sattumasta."
"Ei lainkaan", sanoi Maria, "se riippui kokonaan siitä, että kuljette silmät auki. Minä en tiennyt, että se oli salaisuus. Mutta tämän jälkeen olen varovaisempi."
"Mutta miten se kävi, Francesco?" kysyi Matteo.
Francis kertoi nyt, miten hän ensiksi oli saanut tietää, että saarella oli mökki ja että Ruggiero Mocenigolla oli tapana käydä siellä. Sitten hän kertoi edelleen nähneensä seuranaisen gondolissa, ja kun tämä oli suunnannut matkansa laguunia kohti, oli hän tullut ajatelleeksi, että tytöt mahdollisesti olisivat mökissä.
"Niin kuin näet, oli asia aivan yksinkertainen, Matteo", lopetti hän.
"Tämän jälkeen en moiti sinua enää siitä, että soutelet gondolissasi niin paljon, sillä siten joutuu jos jonkinlaisiin seikkailuihin. Ja jollet olisi niin taitava gondolia kuljettamaan, et nyt tässä kertoisi meille tätä juttua. Mutta hyvä sinun on lähteä pois täältä joksikin aikaa, sillä muuten voi sinun osallisuutesi tähän asiaan helposti tulla ilmi."
"Aiotteko matkustaa pois, Francesco?" huusivat molemmat tytöt yhteen ääneen.
"Minä lähden teidän isänne laivassa huomenaamulla."
"Ettekä tule enää takaisin?" sanoi Maria. "Toivottavasti tapaan teidät varsin pian jälleen. Olen päässyt teidän isänne palvelukseen ja palaan laivan mukana takaisin Venetsiaan. Isäni matkustaa Englantiin, ja teidän isänne on tarjonnut minulle asunnon kodissaan aina kun olen maissa."
"Sehän on viisasta", sanoi Maria. "Kylläpä me olisimme toruneet isää, jos hän olisi päästänyt teidät täältä ikiajoiksi kaiken sen jälkeen, mitä olette meidän hyväksemme tehnyt — vai mitä, Julia?"
Mutta Julia oli mennyt ikkunaan eikä näyttänyt kuulevan koko kysymystä.
"Onpa se hauskaa", jatkoi Maria, "sillä silloin palaatte tänne joka toinen tai kolmas kuukausi, ja minä pidän kyllä huolta siitä, ettei isä heti paikalla lähetä laivaa taas merelle. Sehän on aivan kuin saisi oman veljen, ja veljenäni minä melkein pidänkin teitä, Francesco — sillä jos meitä vielä hätyytettäisiin, olen varma siitä, että suojelisitte meitä taaskin."
"En usko, että teillä on syytä pelätä enää Ruggieroa", sanoi Francis.
"Hän joutuu pitkäksi aikaa vankeuteen."
"Se on nyt vähintä, mitä he voivat hänelle tehdä", sanoi Maria harmistuneena. "En rauhoitu ennen kuin hän on joutunut kiinni."
Puolen tunnin kuluttua Francis ja hänen ystävänsä lähtivät.
"Sinä olet oikea onnenmyyrä", sanoi Matteo heidän käytyään gondoliin istumaan. "Monet venetsialaiset nuorukaiset kadehtivat sinua sen johdosta, että olet päässyt Polanin tyttärien suosioon."
"Loruja!" sanoi Francis punastuen. "Mitä sinä puhut niin typerästi, Matteo. Minähän olen niin nuori, etten voi ajatellakaan naimisiin menoa moneen vuoteen. Olisihan sitä paitsi kovin rohkeata, jos uskaltaisin ajatella sellaista, he kun ovat rikkaimpia perijättäriä koko Venetsiassa."
"Saadaanpa nähdä", naureskeli Matteo. "Maria on hiukan liian vanha sinulle, mutta Julia sopii mainiosti. Ja kukapa tietää miten käy parin, kolmen vuoden kuluttua."
"Älä viitsi puhua tuollaisia typeryyksiä", sanoi Francis kärsimättömästi.
Matteo nojautui mukavasti taaksepäin ja vihelteli. "Ei puhuta sitten", sanoi Matteo, "mutta kernaasti soisin olevani yhtä suuressa suosiossa kuin sinä."
Seuraavana aamuna Francis puhui kauan aikaa tulevaisuudestaan isänsä kanssa.
"Toivon tapaavani sinut silloin tällöin, Francis", sanoi herra Hammond, "sillä Polani antaa varmaankin sinun seurata hänen laivojensa mukana joskus Englantiinkin. Jollei mitään odottamatonta tapahdu, on sinun tulevaisuutesi turvattu. Polani on luvannut pitää sinua kuin omana poikanaan, ja minä olen varma siitä, että sinä et petä niitä toiveita, joita hän asettaa sinuun. Mutta älä ole liian uhkarohkea, sillä kauppalaivakin voi joutua vaaroihin. Merirosvoja liikkuu Välimerellä, ja sota-aikoina eivät sotalaivat ole rosvojen aluksia parempia. Muista aina, että kauppalaivan kapteenin täytyy ensi sijassa ajatella aluksensa ja lastinsa pelastamista ja ryhtyä taisteluun vain hätätilassa.
"Voi olla, että jonkin ajan kuluttua lähetän jonkun veljistäsi tänne, mutta se riippuu siitä, millaiseksi he ovat kehittyneet minun poissaollessani; ei kannata lähettää tänne pahankurista poikaa vain paria vuotta vanhemman veljen hoidettavaksi. Mutta siitä voimme puhua sitten, kun tulet Englantiin, ja tiedämme, missä asemassa olet. Pelkään, että Venetsialle on tulossa vaikeat ajat. Luultavasti Genova, Padova, ja Unkari ovat liittoutuneet Venetsiaa vastaan, ja vaikka Venetsia onkin mahtava, se saa varmaan kokea kovia. Luotan kuitenkin siihen, että se kestää tämänkin myrskyn, niin kuin se on kestänyt aikaisemmatkin.
"Ja nyt poikani, sinun on aika lähteä laivaan. Iloitsen siitä, että Giuseppe saa seurata mukanasi, sillä poika on uskollinen ja kiintynyt sinuun ja voi olla sinulle suureksi avuksi. Tavarasi on jo viety laivaan. Lähtekäämme siis mekin."
Kun he saapuivat satamaan, jossa purjelaiva oli ankkurissa, oli se jo lähtövalmiina.
Bonito oli suuri alus, rakennettu pikemmin kantamaan suurta lastia kuin kulkemaan nopeasti. Siinä oli kaksi mastoa ja isot, nelikulmaiset purjeet, ja myötätuulessa se oli varsin nopeakulkuinen. Mutta luoviminen oli siihen aikaan tuntematon taito, ja siksi täytyi vastatuulen sattuessa joko heittää ankkuri tai turvautua airoihin, joita laivassa oli viisitoista paria. Kun he saapuivat kannelle, tervehti itse Polani heitä.
"Tulin heittämään hyvästi pojallenne, herra Hammond, ja katsomaan, että kaikki oli käskyjeni mukaan hänelle valmistettu. Kapteeni Corpadio, tässä on nuori mies, josta olen puhunut teille ja jota teidän tulee kohdella aivan kuin poikaani. Teidän tulee opettaa hänelle purjehtimisen taitoa, mutta myöskin kaupantekoa. Tässä on hyttisi Francesco."
Hän avasi varsin tilavan hytin oven laivan perällä. Se oli varsin mukavasti sisustettu.
"Kiitän teitä koko sydämestäni, herra Polani", sanoi Francis. "Ainoa vika on se, että hyttini on liian mukava. Minun pitäisi saada kokea kovaa niinkuin kaikkien aloittelijoiden."
"Se ei ole tarpeellista, Francesco, koska sinusta tulee kauppias eikä merimies. Sinun pitää oppia komentamaan laivaa, sillä muuten et osaa arvostella niiden henkilöiden kykyä, jotka otetaan laivanpäälliköiksi, mutta sinun tulee muistaa, että matkustat minun liikkeeni edustajana ja siksi sinun on esiinnyttävä asemasi mukaisesti. Ikävä kyllä minulla on sinulle huonoja uutisia. Kaleeri, joka lähetettiin vangitsemaan Ruggieroa, on palannut tuoden mukanaan sen tiedon, että viime yönä suuri aseellinen joukko oli hyökännyt vartijain kimppuun ja vienyt hänet mukanaan. Hän on siis jälleen vapaa.
"Se oli minulle suuri pettymys. Joskaan tuo lurjus ei varmaan näyttäydy enää Venetsiassa, en koskaan voi olla täysin levollinen, ennen kuin Maria on naitettu, ja mitä pikimmin aionkin valita hänelle puolison. Ellen erehdy, hän on mieltynyt ystäväsi Matteon veljeen, Rufinoon, ja koska en tiedä ketään hänelle sopivampaakaan miestä, niin varmaankin he ovat kihlautuneet sinun palatessasi takaisin. Mutta nyt merimiehet nostavat jo ankkurin, meidän on siis aika poistua."
Francis syleili isäänsä, ja sitten molemmat kauppiaat astuivat
gondoleihinsa ja odottivat, kunnes Bonito alkoi hitaasti liikkua.
Francis kääntyi katsomaan ympärilleen, ja hänen silmänsä osuivat
Giuseppeen, joka huiskutti hattuaan isälleen.
"No, mitä arvelet, Giuseppe?"
"Enpä tiedä vielä, herra Francesco. Alus näyttää niin vankalta ja suurelta, ikään kuin se olisi suuri talo, jota ei mikään voisi saada horjumaan."
"Saatpa nähdä, että aallot voivat sitä vielä hyvinkin keinuttaa, ja vielä koittaa päivä, jolloin sinun mielestäsi meidän pieni gondolimme oli paljon vankempi kuin tämä suuri alus."
"Tulin tänne kolme tuntia sitten samassa veneessä, jossa hyttinne huonekalut tuotiin", kertoi Giuseppe. "Teille lähetettiin myös viiniä ja kaikenlaisia herkkuja, niin ettei teidän ainakaan tarvitse olla nälissänne."
"En minä olisi välittänyt sellaisesta", sanoi Francis. "Minuahan pidetään aivankuin jotain lellipoikaa. Kenenkä hytti minulle on luovutettu?"
"Luullakseni se on kauppapäällikön, sen, joka pitää huolta lastista ja sen myynnistä, mutta laivan kapteeni on ollut niin kauan herra Polanin palveluksessa ja purjehtii niin usein ilman kauppapäällikköä, että hän kykenee aivan hyvin pitämään huolta myynnistä. Tavallinen hytti on kuitenkin puolta pienempi kuin teidän, sillä tähän on yhdistetty kaksi hyttiä, jotta teillä olisi kyllin valoa ja ilmaa."
"Entä missä sinä nukut?"
"Käytävässä, teidän ovenne edessä, herra Francesco."
"Siitä minä en ollenkaan pidä!" sanoi Francis. "Sinun pitäisi saada parempi paikka."
Giuseppe nauroi.
"Ei, herra Francesco, kun ajattelee, että olen puolet elämästäni nukkunut gondolissa ja toisen puolen olkikuvolla meidän keittiössämme, niin elän täällä aivan herroiksi. Tietysti olisin voinut saada maata yhdessä miehistön kanssa skanssissa, mutta siellä on kuuma ja tukahduttava ilma. Minä valitsin itse tämän paikan ja kysyin kapteenilta, saisinko olla täällä, ja hän lupasi."
Tunnin kuluttua Bonito oli päässyt aavalle merelle. Tuulta oli sen verran, että purjeet pysyivät pingottuneina. Kaikki merimiehet olivat työssä, toiset käärivät köysiä kokoon, toiset huuhtelivat kantta ja siistivät laivaa.
"Alku näyttää hyvältä, herra Hammond", sanoi kapteeni, "jos tätä tuulta kestää, voimme purjehtia Kreikan eteläisen niemen ohi ja jatkaa matkaa Kreetaan, joka on meidän ensimmäinen satamapaikkamme. Satamasta lähtiessä on heikko tuuli minulle aina mieluisin, sillä silloin kaikki ennättävät kotiutua, ennen kuin laiva alkaa keinua."
"Alus näyttää niin vankalta, niin kuin meidän ei koskaan tarvitsisi keinua", sanoi Francis.
"Myrskyssä se kyllä keinuu aika lailla", sanoi kapteeni nauraen. "Kun se kerran pääsee hyvään alkuun, niin sitä tulee täydellä mitalla, mutta hyvä merenkulkija se on, ei pahimmassakaan rajumyrskyssä ole vaaraa. Enemmän minä pelkään merirosvoja, mutta meillä on aina ollut hyvä onni, ja miehistöäkin on niin paljon, että voimme hyvin pitää puolemme, jollei kovin monta merirosvolaivaa samalla kertaa hyökkää kimppuumme."
"Montako miestä teillä on, kapteeni?"
"Tasan seitsemänkymmentä. Meillä on viisitoista paria airoja, ja tarpeen tullen voimme panna kaksi miestä joka airon ääreen, jolloin vauhti on aika hyvä. Monta kertaa olemme soutaneet merirosvoja pakoon, sillä emme saa ryhtyä taisteluun muuten kuin hätätilassa."
"Mutta kai teidän joskus on ollut pakko tapellakin?" kysyi Francis.
"Olenhan minä ollut monessa tappelussa mukana, vaikken tällä laivalla, sillä Bonito rakennettiin vasta viime vuonna. Kerran, ollessani kapteenina Leijona-laivalla, kävi kolme merirosvolaivaa kimppuumme. Olimme ankkurissa eräässä lahdessa, ja tuuli puhalsi mereltä, kun he äkkiä ilmestyivät niemen takaa, joten meidän oli mahdoton paeta. Taistelua kesti viisi tuntia, ennen kuin rosvot pakenivat varsin kurjassa tilassa. Kolmas osa miehistöämme kaatui, ja luullakseni jokainen sai jonkin haavan. Minun täytyi maata kokonaista kolme kuukautta sen jälkeen, sillä olin saanut pahan haavan hartioihini. Mutta laiva pelastui ja myös lasti, joka oli hyvin kallisarvoinen, ja herra Polani piti huolta siitä, ettei kukaan meistä joutunut kärsimään tappiota. Sen auliimpaa kauppiasta ei ole, eikä hänen laivaansa koskaan ole vaikea saada väkeä.
"Tietysti saa ottaa vastaan pahat päivät niin kuin hyvätkin. Muutamia vuosia sitten istuin koko miehistöineni vankilassa Azowissa. Siitä saimme kiittää noita kirottuja genovalaisia, jotka aina koettavat tehdä meille kiusaa, vaikka meidän välillämme olisikin rauha. He ärsyttivät khanin — siten nimitetään maan ruhtinasta — meitä vastaan uskottelemalla hänelle ilmeisiä valheita meistä, olimme muka kuljettaneet salaa tavaroita erääseen toiseen satamaan. Ja aivan äkkiarvaamatta ruhtinaan sotilaat nousivat keskellä yötä laivaamme sekä kahteen muuhun venetsialaiseen alukseen, jotka olivat satamassa, anastivat laivat ja veivät meidät kaikki vankilaan. Siellä saimme istua, kunnes herra Polani sai vihiä asiasta ja lähetti toisen laivan maksamaan vaadittuja lunnaita. Se ei ollut mitään lastenleikkiä, sen voitte uskoa, sillä vankila oli niin ahdas ja kuuma ja ruoka niin kurjaa, että me sairastuimme kuumeeseen ja puolet miehistöstä kuoli, ennen kuin pääsimme vapaiksi. Pari kertaa genovalaiset yllyttivät myös Konstantinopolin väestön meitä vastaan, niin että ne, jotka olivat menneet maihin, saivat taistella henkensä puolesta. Nuo genovalaiset tekevät meille kauhean paljon kiusaa."
"Kai tekin joskus kostatte, kapteeni? Ei suinkaan vika yksin ole heissä?"
"Tietysti maksamme samalla hinnalla", sanoi kapteeni, "kun tulee tilaisuus. Olisipa se liikaa, jos sallisimme heidän aina vetää itseämme nenästä, koettamattakaan kostaa. Emme pyydä muuta kuin saada rehellisesti harjoittaa kauppaa, mutta nuo genovalaislurjukset tahtovat anastaa kaikki itselleen. He tietävät, etteivät he voi kilpailla meidän kanssamme rehellisessä pelissä!"
"Genovalaiset sanovat aivan samaa venetsialaisista. Varmaankin syytä on molemmissa."
Kapteeni nauroi.
"Genovalaisilla ei minun mielestäni ole oikeutta sekaantua meidän asioihimme Italian itäpuolella. Heillä on Ranska ja Espanja ja kaikki muut maat lännessä. Miksikä he eivät pysy siellä?"
"Minä myönnän kyllä, että venetsialaiset ovat voimakkaampia", sanoi Francis. "Mutta tiedättehän, että genovalaiset joskus ovat päässeet voitolle, vaikka sotavoimat ovat olleet tasaväkiset."
Kapteeni naurahteli.
"Meidän päällikkömme laiminlöivät joskus velvollisuutensa", hän sanoi. "Sotalaivojen päällikköinä on useinkin nuoria aatelismiehiä, jotka eivät osaa erottaa laivan kokkaa peräpuolesta ja silloin kaikki käy hullusti. Mutta minä pysyn sittenkin väitteessäni, että venetsialaiset ovat yhtä taitavia kuin genovalaisetkin."
"Sen minäkin uskon", sanoi Francis. "Vaikka olen englantilainen, olen siksi kauan ollut Venetsiassa, että tunnen itseni miltei venetsialaiseksi."
"En ole koskaan ollut Englannissa", sanoi kapteeni, "vaikka monet venetsialaiset laivat joka vuosi käyvätkin siellä. Sanotaan, että se on saari niin kuin Venetsiakin, mutta paljon suurempi kuin mikään saari Välimeressä. Ne, jotka ovat olleet siellä, väittävät että meri on hyvin myrskyinen, ja että Espanjasta pohjoiseen voi sattua kovia myrskyjä, että laineet siellä ovat paljon korkeammat kuin täällä, vaikkakin pitempiä ja säännöllisempiä, niin etteivät ne ole yhtä vaarallisia laivoille kuin meidän kiihkeät myrskymme ja epätasainen aallokkomme."
"Luulen kyllä, että olette oikeassa, vaikka minulla itselläni ei ole mitään kokemusta. Tullessani muutamia vuosia sitten tänne, meillä oli hyvin tyyni merimatka."
Kolmen päivän rauhallisen matkan jälkeen Bonito kiersi Morean niemien ohitse ja suuntasi kulkunsa Kreetaa kohti. Matka oli Francisin mielestä tavattoman hauska. Joka päivä kapteeni neuvoi hänelle kaupantekoa, selitti tavaroiden arvoa, kertoi mitä he ostaisivat eri satamissa ja millaisia hintoja he luultavasti saisivat maksaa.
He tutkivat myös karttoja, ja kapteeni opetti hänelle eri merimerkit ja selitti parhaat ankkuri- sekä turvapaikat, joissa oli paras odottaa myrskyn asettumista.
Kun laiva oli sivuuttanut Morean, muuttui ilma, pilviä kohosi lounaiselle taivaanrannalle, ja kapteeni antoi käskyn reivata isot purjeet.
"Kova myrsky on tulossa" sanoi hän Francisille, "mikä on varsin harvinaista tähän vuoden aikaan. Pelkään, että laivamme ajautuu pois oikeasta suunnastaan."
Illalla tuuli yltyi jo kovaksi, ja laiva keinui niin pahasti, että airot oli otettava esille.
"Meidän on mahdotonta pysytellä oikeassa suunnassamme", sanoi kapteeni, "siksi täytyy soutaa saarien suojaan ja laskea siellä ankkuri. Teidän olisi parasta niin pian kuin suinkin mennä levolle, sillä ette te vielä kestä myrskyä. Palvelijanne näyttää jo olevan varsin sairas, mutta koska te ette ole vielä osoittanut vähintäkään meritaudin merkkiä, niin ehkäpä pelastutte siitä."
Francis ei kuitenkaan heti totellut kehotusta. Hänestä oli kovin hauska katsella, miten aallot leikittelivät suurella laivalla, aivan kuin se olisi ollut pähkinänkuori. Vasta kun tuli niin pimeä, ettei hän voinut nähdä enää mitään, hän meni nukkumaan, mutta jo varhain aamulla hän oli jälleen jalkeilla. Harmaa sumu lepäsi nyt merellä, ja aallot olivat vielä paljon mahtavammat kuin edellisenä iltana. Kun ne hyökkäsivät Bonitonin parrasta vasten, näytti aivan siltä kuin ne olisivat tahtoneet haudata sen alleen, mutta alus kohosi joka kerta kevyesti aallonharjalle välttäen tämän vaaran. Vaikka purjeet oli reivattu, se kiiti kovaa vauhtia eteenpäin. Francis meni kapteenin luo, joka seisoi peräsimessä.
"No, mitenkäs käy ja missä me olemme, kapteeni?"
"Kaikki käy hyvin, niin kuin näette, herra Hammond. Bonito on hyvä merenkulkija, se voisi suoriutua paljon pahemmastakin myrskystä. Jos olisimme aavalla merellä, menisin huoleti nukkumaan. Mutta olemme jossakin saarten läheisyydessä ja ne ovat paljon vaarallisemmat kuin myrsky. Tuuli on kääntynyt pari kolme kertaa yön kuluessa, ja koska meidän aina täytyy mukautua tuulen suuntaan, on vaikea tarkemmin sanoa, missä olemme. Mutta varmaankaan emme ole kovin kaukana Mitylenestä. Jos vain sumu häviäisi, niin että voisin nähdä ympärilleni, pääsisin selville, sillä tunnen tarkalleen joka saaren Aigeian meressä. Mutta nyt voimme helposti törmätä johonkin kallioon."
Sellainen mahdollisuus ei ollut lainkaan mieluisa, ja Francis koetti ponnistaa näköhermojaan nähdäkseen sumun läpi.
"Mitä teemme, jos maata tulee näkyviin?" kysyi hän äkkiä.
"Laskemme airot veteen, käännämme aluksen ja koetamme päästä jonkin niemen suojaan, jossa voimme laskea ankkurin. Jos ajautuisimme mannermaata kohti, emme tietenkään voisi muuta tehdä kuin soutaa vastatuuleen, pysytellä niin kaukana rannasta kuin suinkin ja toivoa tuulen asettumista. Päästyämme tarpeeksi matalalle, heittäisimme ankkurit veteen, mutta soutaisimme silti edelleen, ettei ankkureille tulisi liian suurta painoa. Sillä jos ne antaisivat myöten, Bonito olisi hukassa. Mutta jos me ajelehdimme Mityleneä kohti, niin kuin oletan, niin tällä puolen saarta on turvallinen satama. Siellä voi olla suojassa kaikilta tuulilta."
Kahden tunnin kuluttua tapahtui hämmästyttävä muutos. Pilvet hajosivat äkkiä, aurinko tunkeutui esille ja pitkä maakaistale häämötti neljän, viiden mailin päässä.
"Aivan niinkuin minä oletinkin", huudahti kapteeni. "Tuo on aivan varmaan Mitylene, ja satama on suoraan edessämme."
Airot laskettiin veteen ja puolen tunnin kuluttua, kun oli kierretty niemen taakse, saavuttiin tyyneen satamaan, joka oli niin suuri, että koko Venetsian laivasto olisi voinut mahtua siihen. Kapteeni antoi laskea laivan ankkuriin.
"Kuka omistaa Mitylenen?" tiedusteli Francis.
"Genovalaisilla on täällä kauppapaikka ja linnoitus, mutta itse saari kuuluu Konstantinopolille. Saaren asukkaat eivät ole hyvässä maineessa, varmaankin meidät olisi ryöstetty tai ehkäpä murhattukin, jos olisimme nousseet maihin. Näettekö noita kahta alusta rannassa, kylän alapuolella? Ne ovat aivan varmaan merirosvolaivoja, sillä näillä saarilla on runsaasti sellaisia. Venetsia koettaa parhaansa mukaan pitää niitä aisoissa, mutta genovalaiset ja unkarilaiset tuottavat meille niin paljon puuhaa, ettemme voi kokonaan hävittää niitä, niin kuin mielemme tekisi."